Kaikki eivät pärjää digitaalisten palvelujen viidakossa
Innovaatioita ja edistystä! Ratkaisuja kaikkiin ongelmiin!
Näin teknologinen kehitys nähdään usein yhteiskunnassamme. Uusien digitaalisten palvelujen uskotaan helpottavan elämää, tehostavan työtä ja lisäävän ihmisten hyvinvointia.
Niinhän ne toki tekevätkin, mutta samalla voidaan lisätä eriarvoisuutta, sanoo Tampereen yliopiston tuore sosiaalipolitiikan professori Minna van Gerven.
– Olisi tärkeää käydä yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä hyvinvointivaltion digitalisaatio oikeastaan tarkoittaa, kenelle se sopii ja kenelle ei ja missä tilanteissa siitä on hyötyä ja missä ei. Digitalisaatio on osa yhteiskuntamme kehitystä, mutta se ei saisi tapahtua ilman julkista keskustelua, hän toteaa.
Sosiaaliturvan ja -palvelujen digitalisaatioon liittyy paljon mahdollisuuksia. Tietojärjestelmät tallentavat asiakkaista valtavasti dataa, jota yhdistelemällä voidaan saada tarkempaa tietoa siitä, ketkä ovat avun tarpeessa ja millaisia palveluja heille tulisi tarjota. Kun työvaiheita automatisoidaan, ammattilaisille jää enemmän aikaa niiden henkilöiden auttamiseen, jotka tarvitsevat eniten apua.
Digitalisaatioon liittyy kuitenkin myös uhkia, jotka palvelujen kehittäjien tulisi tiedostaa.
– Meillä on yhteiskunnassa tietynlainen sokea usko siihen, että teknologia parantaa kaikki ongelmat. Se voi kuitenkin luoda myös uusia ongelmia, joihin tarvitaan uusia ratkaisuja, van Gerven huomauttaa.
Jäävätkö heikoimmin pärjäävät syrjään?
Yksi esimerkki hyvinvointivaltion digitalisaatiosta oli, kun perustoimeentulotuki siirrettiin kunnilta Kelaan. Yhtäkkiä tuensaajat eivät hakeneetkaan etuutta kunnan sosiaalitoimistosta, vaan sähköisesti Kelan verkkopalvelun kautta.
Tästä seurasi paljon hyvää: sähköinen järjestelmä tehosti toimintaa ja oli aiempaa oikeudenmukaisempi.
– Moni koki toimeentulotuen hakemisen verkossa helpommaksi ja vähemmän leimaavaksi. Samalla syntyi kuitenkin väliinputoajia, jotka eivät pystyneetkään toimimaan digitaalisessa järjestelmässä, Minna van Gerven kertoo.
Erityisesti syrjään uhkaavat jäädä ihmiset, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa. Heidän digitaaliset taitonsa ovat heikot, eivätkä he osaa välttämättä ilmaista, millaisia palveluja he tarvitsevat.
– Ihmiset, joilla on arjen ja elämänhallinnan kanssa ongelmia, eivät usein pärjää myöskään digitaalisessa maailmassa. Vaikka osaisi käyttää internetiä tai pelaisi netissä koko päivän, henkilön digitaaliset taidot voivat olla huonot.
Toinen haaste on, osaako tekoäly tunnistaa sosiaalipalvelujen tarvetta Kelan hakemuksista ja viestittää sitä oikea-aikaisesti kunnille. Van Gervenin mukaan algoritmeja on tuotu automaattisen päätöksenteon tueksi ilman laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten ne oikeastaan toimivat ja kuinka paljon valtaa niille voidaan antaa.
– Algoritmit voivat avustaa ja neuvoa ammattilaista, mutta lopulliseen päätökseen tarvitaan aina ihmistä. Ihmisten tulee myös saada tietää, kuinka päätökset on tehty, hän korostaa.
Kentän ääni kuuluviin
Juuri nyt van Gerven on innoissaan, sillä Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt monivuotisen rahoituksen konsortiolle, jossa hänen tutkimusryhmänsä on mukana.
Algoritmisten systeemien murtumat ja uudet alut -konsortioon kuuluu sosiologian, antropologian, data-analytiikan, kuluttajatutkimuksen, tieteen ja teknologian tutkimuksen, tietojohtamisen, sosiaalipolitiikan, oikeustieteen ja käytännöllisen filosofian tutkijoita Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekä LUT-yliopistosta.
Tavoitteena on tukea järjestelmien kehittämistä tavalla, joka edistää pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusarvoja: yhdenvertaisuutta, avoimuutta, autonomiaa ja osallisuutta.
– Teknologia on yleensä vaillinaista ja kehitystilassa, kun sitä tuodaan kentälle. Toisaalta algoritminen järjestelmä tulee yleensä näkyväksi vasta siinä vaiheessa, kun jokin rikkoutuu tai menee vikaan, van Gerven kuvailee.
Tutkimushanke pureutuu erityisesti sosiaaliturvaan, työllisyyspalveluihin ja eläkkeisiin. Niihin ollaan entistä enemmän tuomassa tekoälyä ja automaattista päätöksentekoa. Ne ovat myös järjestelmiä, joihin suomalaiset erityisesti luottavat.
– Kun epävarmaa tai korjaamisen tarpeessa olevaa teknologiaa tuodaan näihin järjestelmiin, siinä on iso mahdollisuus rikkoa kansalaisten luottamusta. Pelissä on isot panokset ja paljon hävittävää.
Van Gervenin mukaan hankkeen lähtökohtana ei ole vastustaa teknologista kehitystä, vaan tuoda esille kentän ääntä algoritmisten järjestelmien kehittämisessä. Näin teknologia voisi vastata paremmin sitä, mitä siltä odotetaan.
Tuulahdus eurooppalaisia ajatuksia
Minna van Gerven aloitti työt Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professorina tämän vuoden alussa. Viimeksi hän kulki näillä käytävillä reilut 20 vuotta sitten nuorena sosiaalipolitiikan opiskelijana. Sen jälkeen opinnot, työt ja perhe veivät hänet ulkomaille, ensin Saksaan ja sitten Hollantiin.
Van Gerven väitteli sosiologian tohtoriksi Tilburgin yliopistossa Hollannissa, toimi tutkijatohtorina Amsterdamin yliopistossa ja jatkoi uraansa apulaisprofessorina Twenten yliopistossa. Vuonna 2020 hän muutti perheineen Suomeen, sosiaalipolitiikan professorin sijaiseksi Helsingin yliopistoon.
Kun professuuri Tampereella avautui, palaset loksahtivat kohdalleen.
– On ollut ihanaa palata Tampereelle! Koen, että täällä minulla on tilaa ja mahdollisuuksia edetä tutkimusaiheissa, jotka itse koen tärkeiksi. Ulkomaan vuosien jälkeen osaan arvostaa sitä akateemista vapautta, joka täällä on.
Suomessa kansalaisilla on hyvät digitaaliset valmiudet moneen muuhun maahan verrattuna.
Hollannissa van Gerven teki paljon vertailevaa tutkimusta, ja sitä hän aikoo jatkaa myös Tampereella. Hän haluaa tuoda tänne tuulahduksen eurooppalaisia ajatuksia ja nostaa Tampereen yliopistoa maailmankartalle.
Suomessa toistellaan usein, että olemme digitaalisen kehityksen kärkimaita. Onko asia näin?
– Suomessa kansalaisilla on hyvät digitaaliset valmiudet moneen muuhun maahan verrattuna. Emme saa kuitenkaan tuudittautua siihen, että kaikki pystyvät ja kaikki kykenevät. Meillä tulee aina olemaan heikommin pärjääviä yksilöitä ja ryhmiä. Digitalisaation pitää olla vastuullista ja sille pitää olla myös vaihtoehtoja.
Onnistunut julkisen hallinnon digihanke
- kehittää järjestelmiä yhteistyössä sen käyttäjien kanssa.
- muistaa, että kaikki eivät pärjää sähköisissä järjestelmissä ilman apua ja myös kasvokkain kohtaaminen on tarpeellista.
- ennakoi uuden teknologian käyttöönoton ongelmia jo etukäteen ja kehittää niihin ratkaisuja.
- huomioi myös organisaation ja sen käytännöt, jotka vaikuttavat uuden teknologian käyttöönottoon.
- ottaa huomioon, että digitalisaatiossa valtaa siirtyy uusille tahoille, jotka eivät välttämättä kuulu demokraattisen päätöksenteon piiriin.
Lähde: Sosiaalipolitiikan professori Minna van Gerven
Kirjoittaja: Virpi Ekholm