Suomen eliitit ovat avautuneet, vaikka huiput tuntevat edelleen toisensa
Keväällä 2022 professori Ilkka Ruostetsaari toteutti 55 teemahaastattelua, jotka kohdistuivat eri yhteiskuntasektoreita edustaviin huippujohtajiin. Kaikkiaan lähes 2 000 henkilöä on vastannut kyselyihin vuosikymmenten aikana.
– Koska aiemman tutkimukseni mukaan vain muutama prosentti huippujohtajista katsoi 2010-luvun alussa kuuluvansa yläluokkaan, halusin nyt selvittää, mitä huippujohtajat ajattelevat eliittistatuksestaan.
Selvä enemmistö vastaajista myöntää kuuluvansa eliittiin asemansa perusteella, eli toimiessaan johtavassa tehtävässä.
– Samalla huippujohtajat kuitenkin katsovat, etteivät he kuulu elämäntavaltaan eliittiin, vaan elävät tavallista elämää. Pohjoismainen poliittinen kulttuuri korostaa tavallisuutta ihanteena. Eliittiin kuuluvan odotetaan käyttäytyvän kuin yksi meistä, Ruostetsaari sanoo.
Tutkimuksen syvin tarkoitus tulee siitä, että eliittien ja johtajuuden tutkimus on leimallisesti vallankäytön tutkimusta. Eliitit ja demokratia eivät Ruostetsaaren katsannossa sulje toisiaan pois. Demokratian toimivuus riippuu hänen mukaansa siitä, minkälaisia eliitit ovat esimerkiksi avoimuudeltaan ja minkälainen yhteys niihin kuuluvilla on kansalaisiin.
Loppusyksystä julkaistu teos Huippujohtajat kriisien Suomessa: Eliitit ja vallan verkostot 1990-luvulta 2020-luvulle muodostaa loppuraportin kolme vuosikymmentä kestäneelle tutkimusohjelmalle.
Uutta on tällä kertaa se, että Ruostetsaari tutkii eliittien käsitystä yhteiskunnallisesta konsensuksesta ja eliittien keskinäistä luottamusta. Tutkimus mittaa esimerkiksi eliittien yhtenäisyyttä erilaisilla asenneväittämillä.
Luottamus sitoo eliitit yhteen
Ruostetsaari määrittelee eliittiin kuuluvan henkilöt, jotka toimivat yhteiskunnan eri sektoreilla vaikutusvaltaisimpien organisaatioiden ylimmissä johtotehtävissä. Tutkimuskohteina ovat politiikan, julkisen hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen, joukkotiedotusvälineiden, tieteen ja kulttuurin ylimmissä johtotehtävissä toimivat henkilöt – eli huippujohtajat. Huippu-luonnehdintoja vierastava professori hyväksyi lopulta käsitteen, kunhan sillä tarkoitetaan asemaa yhteiskunnan huipulla. Henkilöiden ominaisuuksiin hän ei ota tutkimuksellaan kantaa.
– Keskeisenä ideana on verrata eliittejä keskenään. Tutkin esimerkiksi, ovatko nämä seitsemän eliittiä lähentyneet vai etääntyneet toisistaan, Ruostetsaari kertoo.
Ruostetsaari näkee konsensuksen rapautumista etenkin talouselämän eliitin hylätessä konsensusajattelun.
– Toisaalta eliittien keskinäinen luottamus näyttää olevan kohtuullisen vankkaa. Jos esimerkiksi sovitaan asioista luottamuksellisina, se myös pitää. Julkisuuteen ei kerrota, mitä toinen osapuoli on asioista mieltä. Luottamus on edelleen eliittejä yhteen sitova liima.
Keskinäistä luottamusta lukuun ottamatta eliitit eivät ole tutkimuksen perusteella yhtenäisiä. Yhden valtaeliitin olemassaoloa ei Ruostetsaaren mukaan voi perustella kuten vielä 1990-luvun alussa. Suomea Ruostetsaari ei näe niinkään klubina vaan maana, jossa päättäjät tuntevat toisensa.
Populismi ja polarisaatio muuttavat toimintaympäristöä
Keskustelu yhteiskunnallisesta polarisaatiosta on tuonut eliittitutkimukseen uuden juonteen. Ruostetsaari katsoo eliitin käsiteen päätyneen poliittisen kamppailun ja retoriikan ytimeen populismin nousun myötä. Populististen liikkeiden yhteisenä nimittäjänä hän pitää sitä, että liikkeet korostavat vastakkainasettelua kansasta vieraantuneen ja korruptoituneen eliitin sekä yhtenäisen, rehellisen ja työteliään kansan välillä.
– Haastatteluissa tulee vahvasti esiin käännekohtana vuoden 2011 eduskuntavaalit. Perussuomalaiset nousi suureksi eduskuntapuolueeksi. Kun ilmiöön liittyy vielä sosiaalisen median yleistyminen, yhteiskunnallinen keskustelu alkoi polarisoitua.
– Mukana on tunteenomaista polarisaatiota mutta myös ideologista puolueiden siirtymistä vasemmalle ja oikealle. Aikaisemmin kun valitettiin sitä, ettei puolueita erota millään toisistaan, niin tänä päivänä ne erottuvat paremmin kuin pitkään aikaan.
Huippujohtajat arvioivat sosiaalisen median saaneen agendavaltaa. Somesta nousee aiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun, kun taas journalistinen media on menettänyt sille agendavaltaansa.
– Oikeastaan oli hämmästyttävää, miten vahvasti huippujohtajien mukaan somekeskustelulla on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, Ruostetsaari toteaa.
Eliitit kriisien Suomessa ovat avoimempia
Tutkimuksensa päätuloksena Ruostetsaari osoittaa eliittien erilaistuneen 1990-luvun alusta 2020-luvulle tultaessa. Eliittien avoimuus on pääsääntöisesti lisääntynyt.
Sulkeutuneisuuteen viittaa vain se, että eliittiasemien säilyttäminen on helpottunut.
Naisten osuus valtaeliitissä on kolminkertaistunut, mutta eliittiryhmien välillä esiintyy suuria eroja. Ruostetsaari käyttää tasa-arvon mittarina tasa-arvolain 40 prosentin kynnystä. Politiikan ja kulttuurieliitin asemista naisten osuus on jo puolet. Median johdossa naisten osuus on nelinkertaistanut 41 prosenttiin. Alle tasa-arvorajan jäävät järjestöjen, julkisen hallinnon ja tieteen eliitit, vaikka niissä on saavutettu suurta nousua. Elinkeinoelämä jää kuitenkin kauas jälkeen: naisten osuus bisneseliitissä on noussut kolmesta prosentista edelleen marginaaliseen 13 prosenttiin.
Ruostetsaari tarkastelee elinkeinoelämän ylintä kerrosta eli suuryritysten toimitusjohtajia ja hallituksen puheenjohtajia.
Tutkimusperiodia ovat leimanneet erilaiset kriisit yhteiskunnassa, mikä päätyi myös tuoreen kirjan otsikkoon.
– Toimintaympäristö on ollut varsin turbulenttia. Osa haastattelemistani huippujohtajista kokee kriisien vaikuttaneen omaan johtamistyöhönsä. Talouskriiseistä on ennestään tiedetty, että jos niiden hoitamiseen käytetään kovia lääkkeitä, talous saadaan ennen pitkää kuntoon, vaikka säästöt tarkoittavat kovaa kyytiä osalle kansalaisista.
– Sen sijaan koronakriisin ja Ukrainan sodan ratkaisemiseen on vaikea löytää keinoja, sillä näistä ei ole aiempia esimerkkejä, Ruostetsaari sanoo.
Arvojohtajaa on hankala saada yhdestä, mutta arvojen tulisi näkyä
Ruostetsaari korostaa avoimuutta demokraattisen yhteiskunnan perusarvona. ”Jotta kansalaiset voisivat osallistua ja vaikuttaa itseään koskevien päätösten valmisteluun ja tekemiseen, heidän on syytä tietää, ketkä näitä päätöksiä tekevät”, hän kirjoittaa.
Ruostetsaari ei pidä demokraattisena ajatusta, että tasavallan presidentti pystyisi yksin määrittämään kansakunnan arvot, jotka syntyvät pitkän ajan kuluessa. Silti hänestä on tärkeä tietää ehdokkaiden edustamista arvoista, sillä ne näkyvät professorin mukaan päätöksenteossa. Huippujohtajien yhteiskunnallisten näkemysten välittyminen kansalaiselle on hänestä kannatettavaa.
Professori Ruostetsaari korostaa tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien merkitystä eliitteihin rekrytoitumisessa maassa, jossa ei ole yhteiskunnan yläkerrokseen suoraan valmistavia eliittikouluja.
– Sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuutta tosin vähentää fakta, että koulutuksen periytyvyys on edelleen suurta. Maksuton yliopistokoulutus, jota puolustan kirjassani, mahdollistaa silti sen, että vaatimattomista oloista pystyy nousemaan yhteiskunnan huipulle, Ruostetsaari sanoo.
Ilkka Ruostetsaari, Huippujohtajat kriisien Suomessa. Eliitit ja vallan verkostot 1990-luvulta 2020-luvulle. Gaudeamus 2023.
Lisätietoa kirjasta ja sisällys Gaudeamuksen sivuilla.
Lisätietoa:
Professori Ilkka Ruostetsaari, ilkka.ruostetsaari [at] tuni.fi (ilkka[dot]ruostetsaari[at]tuni[dot]fi), puh. 050 318 6031
--
Teksti: Mikko Korhonen
Kuva: Jonne Renvall
