Alustus! Oxfordin yliopisto oli välittömästi toisen maailmansodan jälkeen eräs elävimmistä filosofisista keskuksista. Siellä kehittyi Oxfordin filosofinen koulukunta, jonka vaikutukset levisivät laajalle englantia puhuvien maiden yliopistoissa. Oxfordin koulu kyseenalaisti aiemman analyyttisen filosofian opit, niin Cambridgessa vaikuttaneen Bertrand Russellin (1872–1970) kuin Wienin piirin positivismin näkökulmat. Samalla tavallisen kielen analyysi säilytti edeltäjiltään joitakin piirteitä, kuten ankaran analyyttisen asenteen kutakin käsiteltyä ongelmaa kohtaan. Liike ei ollut yhtenäinen, vaan pikemminkin tavallisen kielen filosofit harjoittivat filosofiaa laajalla rintamalla: kielenkritiikistä, mielenfilosofiasta ja puhtaasta käsiteanalyysista etiikan ja politiikan arkikielisiin analyyseihin.
Ajatteluvirtauksen kukoistuskausi sijoittui vuosien 1947–1960 väliselle ajanjaksolle. Kaksi tärkeää liikkeen alkusysäystä tapahtui, kun Gilbert Ryle siirtyi Mindin päätoimittajaksi 1947 ja hänen teoksensa The Concept of Mind julkaistiin 1949. Liike alkoi hajaantua, kun liikkeen voimahahmo John Langshaw Austin (1911–1960) kuoli äkillisesti vuonna 1960. Rylen ja Austinin lisäksi liikkeen keskeisiin hahmoihin luetaan joukko tuon ajan kärkifilosofeja, kuten Paul Grice (1913–1988), ja P.F. Strawson (1919–2006). Sittemmin 1970-luvulla arkikielen filosofien ideoita sekoittui osaksi erityistieteitä, kuten kielitiedettä, ja imeytyi osaksi myöhempää analyyttista filosofiaa.
Myös ranskalainen ja saksalainen filosofia, erityisesti hermeneutiikan perinne omaksui vaikutteita arkikielen filosofiasta. Muiden muassa Jürgen Habermas ja Paul Ricoeur ottivat arkikielen filosofian osaksi teorioitaan kielestä. Tavallisen kielen tutkimus on myös syventänyt filosofista kielentutkimusta kohti sen tutkimista, miten poikkeava, metaforinen kieli ja kielen rakentama narratiivisuus muuttavat käsitteiden välisiä kytköksiä.
1900-luvulla virinnyt vilkas keskustelu filosofian lähihistoriasta on vasta viime aikoina sisällyttänyt tutkimukseen myös Oxfordin koulun syntyä ja kehitystä. Aiheen tutkimus avaa kielen tutkimusta hyödyntävien tieteilijöiden itseymmärrystä siitä, miten alun perin syntyivät ajatukset kielen tilannesidonnaisuudesta, kielen käytön keskeisyydestä sosiaalisten tilanteiden kuvauksina tai metaforien vaikutuksesta. Nämä joskus itsestäänselvyyksinä otetut teoreettiset käsitykset kielestä ja sen luonteesta eivät olleet itsestäänselvyyksiä vielä 60 vuotta sitten.
I Filosofisen kielentutkimuksen historiaa
Kun halutaan ymmärtää tavallisen kielen filosofian ideoita, on käännyttävä taaksepäin analyyttisen filosofian syntyhetkiin. Ensimmäinen analyyttisen filosofian vallankumous lähti liikkeelle kahden nuoren ja tulisieluisen filosofin, G.E. Mooren (1873–1958) ja Bertrand Russellin (1872–1970), kääntyessä kritisoimaan britti-idealismin opinkappaleita metafysiikassa. Erityisesti heidän innoittaminaan filosofit alkoivat mieltää filosofian harjoittamisen tutkittavan ongelman erittelynä ja analysointina. Mooren johdolla analyyttisen filosofian nuoret pioneerit kiistivät kantilaisen idealismin ja vastustivat idealististen opettajiensa ajatuksia.
Analyyttisen filosofian synty 1800-luvun lopun Cambridgessa ja kehittyminen 1900-luvulla keskeisimmäksi filosofian haaraksi englantia puhuvissa maissa ja Skandinaviassa herätti ne kysymykset, joihin arkikielen filosofia tarttui 1900-luvun puolivälissä. Vastaukset filosofisiin ongelmiin poikkesivat varhaisilla analyyttisilla filosofeilla ja arkikielen filosofeilla radikaalisti toisistaan. Kuitenkin historialliset vaikutukset siirtyivät analyyttisen perinteen alkuvaiheesta keskivaiheeseen, koska arkikielen filosofien vastareaktiota voidaan ymmärtää vain suhteuttamalla sitä käsityksiin, joita he kritisoivat.
Esimerkiksi Russellin vaikutus oli kahtalainen: hän vaikutti 1900-luvun analyyttisen filosofian niin sanottuun ”kovaan haaraan”, joka kehitti hänen erotteluaan luonnollisen kielen ja sen loogisen muodon välillä. Russellin ohella kovan haaran edustajiksi lasketaan usein myös saksalainen matemaatikko, loogikko ja filosofi Gottlob Frege, jonka vaikutukset tavallisen kielen filosofian tutkimukseen ovat yhtä kahtiajakautuneet kuin Russellinkin.
Fregen ajattelu sijoittuu eri suuntausten rajalle; häntä voi perustellusti pitää metafyysikkona tai tietoteoreetikkona siinä missä kielifilosofinakin. Pehmeämpään haaraan analyyttisessä filosofiassa kuuluvan tavallisen kielen filosofian sisältämät ajatukset syntyivät oppositiossa Wienin piirin, Fregen ja Russellin edustamalle filosofialle. Tavallisen kielen filosofian syntyyn vaikutti enemmän moorelainen käsitteiden erottelu ja Ludwig Wittgensteinin (1889–1951) myöhäisfilosofia.
Tavallisen kielen filosofian juuret loivat pohjan tavalle mieltää luonnollinen kieli suhteessa kielen käyttötilanteisiin, mielen reaktioihin, politiikan kielenkäyttöön ja eettisiin kysymyksiin. Suuntauksen vaikutus on kiistatonta kielitieteessä ja yhteiskuntatieteissä. Tavallisen kielen filosofiasta ammennetaan niin sosiologiassa, naistutkimuksessa kuin sosiaalipsykologiassakin. Oxfordin koulun ajattelun piirteet näkyvät eri tavoin filosofien, esimerkiksi Judith Butlerin, Stanley Cavellin ja Donald Davidsonin töissä. Koulun näkemykset silloittivat hermeneuttisen ja analyyttisen perinteen välistä kuilua Peter Winchin, Jürgen Habermasin ja Paul Ricoeurin tutkimuksissa. Sen vaikutus näkyy 2000-luvulla kehittyneessä kokeellisen filosofian suuntauksessa.
Ei ole liioiteltua väittää, että tavallisen kielen filosofia nosti uudelleen esiin unohdettuja filosofian osa-alueita, kuten retorisen tyylin merkityksen filosofian teossa. Samoin myöhemmin tavallisen kielifilosofian vaikutukset näkyvät niissä tutkimuksissa, joissa elämänfilosofia yhdistyy tunnontarkkaan kielen analyysiin. Tämä on nähtävissä eritoten Austinilta vaikutteita saaneen Stanley Cavellin (1926 –) tuotannossa. Tavallisen kielen filosofia avautuu lukijalle parhaiten paitsi historiallisten juurien tarkastelussa, myös siitä lähtökohdasta käsin, mitä tavallisen kielen filosofia on suhteessa nykyfilosofiaan ja miten sen vaikutus jatkuu eri tieteiden sisällä.
II Vaihtoehtoiset keinot lähestyä tavallisen kielen filosofiaa
Keskeisenä määrittävänä piirteenä mahdolliselle tavallisen kielen filosofialle voidaan pitää sen ajatuksen vastustusta, että arkikieli olisi sellaisenaan jotenkin epäjärjestyksessä, ja että sen looginen muoto pitäisi analysoida esiin, ikään kuin kielen looginen rakenne jollain tapaa olisi sen selvempi tai eksaktimpi, kuin tavallinen puhekieli.
Eräs asia tässä määritelmässä on otettava kuitenkin huomioon. Se esittää tavallisen kielen filosofian sellaisena suuntauksena, jonka perustava motivaatio oli vain vastustaa tiettyä vallitsevaa, hedelmättömänä pidettyä formalisoinnista lähtevää filosofista etenemistapaa. Tällaisella määrittelyllä ei kuitenkaan tarvitse sulkea filosofian ulkopuolelle toisia filosofisia suuntauksia, edes sitä formalisoivaa analyyttisen filosofian lähestymistapaa, jota se historiallisesti syntyi vastustamaan.
Osana sitä laajaa filosofista toimintamallia, joka analyyttisena filosofiana tunnettiin, näyttää siltä, että tavallisen kielen filosofia esittää ennen muuta kaksi hienosyistä ideaa.
Ensimmäinen on se, että kielellisen merkityksen selittämisessä ei ole syytä vedota suotta formaaleihin keksintöihin, vaikka nämä joissain tapauksissa saattavatkin olla hedelmällisiä monien kielellisten ilmiöiden selittämisessä. Näin tavallisen kielen filosofia muistuttaa predikaattikalkyylien konstruoinnissa (Peter Hackerin 1972/1989 mukaan) seuraavista asioista: 1) ne ovat inhimillisiä konstruktioita; 2) tällaiset keinotekoiset kielet eivät ole parannusta luonnollisesta kielestä eikä niitä ole tarkoitettu korvaamaan luonnollista kieltä; 3) niiden filosofinen päärooli on toimia tavallisten kielten (ei siis esimerkiksi niin sanotun ajattelun kielen) vertailukohteina ja 4) tällaiset keinotekoiset kalkyylit ovat johtaneet filosofeja suunnattomasti harhaan.
Toinen, viimeistään Paul Gricen eksplisiittisesti muotoilema tavallisen kielen filosofian vaikutusvaltainen idea on, että merkityksen ohessa kielen ymmärtämiseen vaikuttavat myös monet lausumattomat taustaoletukset. Tässä suhteessa yleinen kielen merkityksen analyysi näyttäytyy ongelmallisessa valossa. Tavallisen kielen filosofiassa kyse oli pikemminkin metodista erilaisten filosofisten kysymysten ratkaisemiseksi.
Käytetty kirjallisuus:
Austin, J. L. (1975) How to Do Things With Words. 2nd edition. Toim. J. O.
Urmson ja Marina Sbisà. Oxford University Press, Oxford.
Joose Järvenkylä & Ilmari Kortelainen (toim.): Tavallisen kielen filosofia. Gaudeamus, Helsinki. (Ilmestyy syksyllä 2012).
Raatikainen, Panu (2000) “Analyysi ja Filosofia”, Minervan Pöllö, 3/2000, s.
7–9.
Ryle, Gilbert, 2002 (1949), The Concept of Mind, New University of
Chicago Press.
Soames, Scott, 2003, Philosophical Analysis in the Twentieth Century,
Princeton University Press, New Jersey.
