Alustus! Yliopiston ja erityisesti yhteiskuntatieteiden yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus mietityttää monia yliopistolaisia tutkijoista opiskelijoihin. Yliopistolain (558/2009) ensimmäisen luvun toinen pykälä määrittää yliopistoille ns. kolmantena tehtävänä seuraavaa: ”[Y]liopistojen tulee … toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”. Lain kirjaus siis jopa velvoittaa yliopistot yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta keinot, mahdollisuudet ja halu vaikuttaa vaihtelevat.
Tampereella vietettiin sukupuolentutkijoiden vuosittaista konferenssia, Naistutkimuspäiviä, viime viikon perjantaina ja lauantaina 16.-17.11.2012. Kuten yleensä, konferenssi oli tieteellisesti ja sosiaalisesti antoisa: yleisesitelmät sekä työryhmissä luetut kymmenet paperit osoittivat tieteenalan eläväisyyden ja tutkimuksen korkean tason. Yliopistojen kolmanteen tehtävään konferenssin voi ajatella vastaavan edistämällä tieteenalan sisäistä keskustelua ja tekemällä sukupuolentutkimusta näkyväksi sekä muutamilla käytännön tason päätöksillä, esimerkiksi vegaanisella konferenssi-illallisella.
Sukupuolentutkijoista oli kuitenkin myös suorasukaisempaan yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen: päivillä allekirjoitettiin sukupuolivähemmistöjen asemaan liittyvä kannanotto (ks. alla). Suomessa tieteellisten konferenssien tekemät kannanotot ovat harvinaisia, etenkin muista kuin suoraan oman oppiaineen tulevaisuuteen liittyvistä aiheista.
Naistutkimuspäivien järjestelytoimikunnassa Tampereen yliopistolla nähtiin satojen sukupuolentutkimuksen tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden sekä erilaisten tasa-arvoasiantuntijoiden kokoontuminen mahdollisuutena pyrkiä vaikuttamaan johonkin oppialalle läheiseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Kannanoton tekeminen nähtiin tähän sopivana ja suhteellisen vaivattomana keinona. Feministien ei ollut vaikea löytää yhteiskunnasta korjattavaa, mutta lisäksi toimikunnassa arvioitiin aiheiden ajankohtaisuutta ja kannanoton mahdollista vastaanottoa sekä mediassa että siinä tahossa, johon vaateet kohdistuvat. Muutamasta polttavasta kysymyksestä keskusteltuaan järjestelytoimikunta päätyi esittämään konferenssille allekirjoitettavaksi kannanottoa transsukupuolisten pakkosterilisaatiovaatimuksen poistamiseksi translaista. Kannanoton allekirjoitti lähes 140 konferenssivierasta sekä kolme sukupuolentutkimuksen ainejärjestöä.
Transsukupuolisten sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen juridista tunnustamista säädellään niin sanotussa translaissa eli laissa transseksuaalin [sic] sukupuolen vahvistamisesta (2002/563). Jo nimestä huomaa, että laki on ajastaan jäljessä: transsukupuolisuudella ei sinänsä ole tekemistä henkilön seksuaalisuuden kanssa sen enempää tai vähempää kuin sukupuoli ja seksuaalisuus ylipäänsä ovat yhteenkietoutuneita. Transseksuaalisuus on epäilemättä epäonnistunut käännös englannin transsexuality-sanasta. Nykyään yleisesti käytetty ja transyhteisön itsensä hyväksymä käsite ilmiöstä on transsukupuolisuus, mutta lain lisäksi myös tautiluokituksessa (ICD-10) käytetään vanhentunutta ja harhaanjohtavaa termiä.
Translain ensimmäisen pykälän ensimmäisen momentin mukaan ”Henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän: 1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön —”. Muut vaatimukset koskevat naimattomuutta, täysi-ikäisyyttä ja Suomen kansalaisuutta tai asuinpaikkaa Suomessa.
Lain vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä asettaa sukupuolivähemmistöön kuuluvat kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaan. Vaatimus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa: se loukkaa transihmisten perus- ja ihmisoikeuksia sekä ruumiillista itsemääräämisoikeutta. Sukupuolen korjaaminen ei myöskään ole eettisesti hyväksyttävä peruste rajata pois mahdollisuutta biologiseen ja usein sitä kautta myös sosiaaliseen vanhemmuuteen. Samoin kuin seksuaalivähemmistöjen vanhemmuudesta puhuttaessa, julkisessa keskustelussa aiheesta nostetaan usein lapsikortti esiin – voiko lapsi elää tasapainoisesti transvanhemman tai -vanhempien kanssa. Keskustelussa näyttää kuitenkin unohtuvan, että transihmisten perheet ovat jo todellisuutta ja että transsukupuolisuus ei vaikuta kykyyn ja haluun hoivata sen enempää kuin homoseksuaalisuuskaan.
Useissa maissa, viimeisimpänä naapurissa Ruotsissa, lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta on jo luovuttu, tosin sielläkään tavoitteeseen ei päästy ilman taistelua. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetut ovat toistuvasti kehottaneet myös Suomea saattamaan translain tältä osin pikaisesti ajan tasalle (ks. myös Euroopan neuvosto: Muižnieks, Nils 2012). Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson lupasi keväällä sosiaali- ja terveysministeriön asettavan työryhmän selvittämään asiaa, mutta näillä näkymin työryhmän perustaminen on hyytynyt ministeriön rattaisiin.
Transsukupuolisuus on ilmiönä outo, vähintäänkin sanan kahdessa merkityksessä. Transsukupuolisuutta tai etenkään siihen liittyviä lakiteknisiä ja lääketieteellisiä yksityiskohtia ei tunneta, puhumattakaan transsukupuolisten kokemuksista omasta sukupuolestaan. Myöskään translain pakkosterilisaatiovaatimusta tai sen poistamisen vaikutuksia ei usein oikein ymmärretä: jopa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee väitti Pohjolan Sanomien haastattelussa 12.10.2012 lainmuutoksen tuottavan lainsäädäntöön kolmannen sukupuolen kategorian. Tästä vaaditussa muutoksessa ei kuitenkaan ole kyse.
Toisaalta transsukupuolisuuden outouden voi ymmärtää queertutkimuksen kautta sukupuolinormeja haastavana. Transsukupuolisuuden ja transsukupuolisten ihmisten olemassaolo pakottaa kohtaamaan sukupuolen jonain muuna kuin kahtena toisistaan erillisenä ja toisilleen vastakkaisina kategorioina. Tällaisena transsukupuolisuus on myös kiinnostava tutkimuskohde sukupuolentutkimuksen tieteenalan näkökulmasta, vaikka yhteiskuntatieteellinen transtutkimus onkin Suomessa vasta aluillaan. Omien sovinnaisten käsitysten haastaminen on vaativaa, ja voi saada aikaan vahvojakin vastareaktioita tai, kuten tässä tapauksessa, juridista kiemurtelua: lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta on perusteltu myös huterilla lakiteknisillä seikoilla, kuten äitiyttä ja isyyttä koskevien lainkohtien säilyttämisellä sukupuolisidonnaisina.
Niin perustelut kun muukin julkinen keskustelu vaatimuksen poistamisesta ilmentävät sellaisia käsityksiä sukupuolesta, jotka eivät ensinnäkään vastaa transsukupuolisten moninaisisia kokemuksia sukupuoli-identiteetistään eivätkä toisekseen saa ymmärrystä sukupuolentutkimuksen oppialan piiristä. Sukupuoli ymmärretään sukupuolentutkimuksessa esimerkiksi toimintana, toistotekoina, performanssina, kulttuurisesti tai sosiaalisesti tuotettuna kategoriana tai konstruktiona, elettynä suhteena, representaationa tai yhteiskunnallisena valtarakenteena. Mikään näistä käsitteellistämisen tavoista ei tue nykyisen translain näkemystä, jossa lisääntymiskyvyn annetaan määritellä yksilölle sopivan sukupuolen.
Transmuistopäivänä tiistaina 20.11. kunnioitetaan transfobisesta väkivallasta kärsineiden ja siihen kuolleiden muistoa. Transihmisiin kohdistuva väkivalta ei ole harvinaista: keskimäärin joka kolmas päivä transihminen kuolee viharikoksen seurauksena (Balzer 2009). Suomen translain epäkohdan korjaaminen ei lopeta viharikoksia, mutta jos väkivalta ymmärretään ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksena, pakkosterilisaatiosta luopuminen tarkoittaa yhden väkivaltaisen oikeudellisen ja lääketieteellisen käytännön loppumista.
Sukupuolentutkimusyhteisön kannanotto on pyrkimys kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja käyttää sitä vaikutusvaltaa, joka tieteellisellä yhteisöllä asemansa puolesta on. Pakkosterilisaation kaltaisen räikeän ihmisoikeusloukkauksen ollessa kyseessä se on vähintä, mitä voimme tehdä.
Lähteet:
Balzer, Carsten 2009: Every 3rd day the murder of a trans person is reported. Preliminary results of a new Trans Murder Monitoring Project show more than 200 reported cases of murdered trans people from January 2008 to June 2009. Liminalis 3/2009. Luettu 19.11.2012.
Euroopan neuvosto 2012: Report by Nils Muižnieks Commissioner for Human Rights of the Council of Europe. Following his visit to Finland from 11 to 13 June 2012. Luettu 19.11.2012.
—
Kannanotto
Sukupuolentutkijat vaativat loppua transsukupuolisten pakkosterilisaatiolle
Suomen sukupuolentutkimusyhteisö vaatii sosiaali- ja terveysministeriötä sekä Suomen hallitusta vauhdittamaan transsukupuolisia ihmisiä koskevan lainsäädännön uudistamista. Nykyisen lain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön on suostuttava pakkosterilisaatioon. Tällainen ehto sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen tunnustamiselle on ihmisoikeusloukkaus: ajastaan jälkeenjäänyt laki loukkaa sekä transihmisten itsemääräämisoikeutta ruumiiseensa että heidän tasa-arvoaan kansalaisina.
Sukupuolentutkimuksen tutkijoina, opettajina ja opiskelijoina haluamme korostaa, että lisääntymiskyvyn ei tule antaa määritellä sopivaa sukupuolta. Sukupuoli ei sijaitse munasarjoissa tai kiveksissä, vaan transsukupuolisen kannalta ratkaisevaa on kokemus omasta sukupuoli-identiteetistä. Sukupuolen korjaaminen ei myöskään ole hyväksyttävä peruste evätä mahdollisuutta biologiseen ja sosiaaliseen vanhemmuuteen. Transihmisten perheet ovat jo nyt todellisuutta. Pidemmällä tähtäimellä translaissa tulisi irroittautua kaksijakoisesta sukupuolijärjestelmästä, jolloin laki vastaisi jo vallitsevaa sukupuolen kokemisen moninaisuutta.
Pikainen lakimuutos olisi myös poliittisesti ja eettisesti tärkeä ele transyhteisöä kohtaan. Tiistaina 20.11. vietetään transmuistopäivää, jolloin kunnioitetaan transfobisesta väkivallasta kärsineiden ja siihen kuolleiden muistoa. Tasa-arvoasiantuntijoina muistutamme lain ajantasaistamisen myönteisistä vaikutuksista transsukupuolisten ihmisten oikeudelliseen asemaan ja heihin kohdistuviin asenteisiin yhteiskunnassa.
Naistutkimuspäivillä Tampereella 16.-17.11.2012
