Alustus! Lahja on sosiaalitieteissä laajasti ja pitkään tutkittu ilmiö. Marcel Maussin vuonna 1923 ilmestyneestä Lahja –tutkimuksesta alkaen on selvitetty erityisesti lahjanvaihtoa koskevia normatiivisia sääntöjä. Lahjanvaihdon kolme perustavaa velvollisuutta – velvollisuus antaa lahja, velvollisuus ottaa tarjottu lahja vastaan, velvollisuus antaa vastalahja – tunnetaan kaikkialla ja sääntöjen noudattamista sanktioidaan sosiaalisen paheksumisen avulla. Emme varmaankaan tuomitsisi sakkoihin tai vankeuteen huoltajaa, joka pelkää välinpitämättömyyttään jättäisi antamatta lapsilleen lahjoja. Mutta huonona vanhempana ja kummallisena ihmisenä häntä pitäisimme.
Yksi lahjanvaihdon mielenkiintoinen puoli on, että vaihdettava lahja mielletään vaihtajien välisen suhteen symboliksi. Onnistunut lahja kertoo sopivalla tavalla suhteen läheisyydestä, merkityksestä ja arvokkuudesta. Lahjan antaminen on kommunikatiivinen teko, jossa lahjan antaja antamansa lahjan kautta viestii lahjan vastaanottajalle käsityksensä siitä, millaiseksi hän heidän keskinäisen suhteensa mieltää. Niinpä sopivan lahjan valitseminen on vaikeaa, koska se edellyttää kykyä tunnistaa ja arvioida sosiaalisten suhteiden erityislaatua ja vieläpä suhteen eri osapuolien näkökulmista. Lahjan valitsemista vaikeuttavat myös sellaiset seikat, että lahjan antajan edellytetään tuntevan lahjan vastaanottajan preferenssejä ja että onnistuneen lahjan tulisi sopivalla tavalla yllättää lahjan saaja.
On siis selvää, että lahjanvaihto on haastavaa ja riskialtista puuhaa, jossa keskimääräistä valveutuneempikin henkilö voi langeta virhearviointeihin. Koska lahjanvaihto on aivan erityisesti vaihtajien keskinäisen suhteen puoliin kytkeytyvä asia, on kovin yksityiskohtaisten hyvän ja onnistuneen lahjan kriteerien antaminen vaikeaa.
Tarkastellaanpa ensin rahaa lahjana. Georg Simmel luonnehti aikoinaan rahaa indifferenssin ruumiillistumaksi ja persoonattomuuden ilmentymäksi. Tässä katsannossa raha ei lähtökohtaisesti voisi toimia kovin hyvin lahjana, jonka tehtävänä on symbolisoida vaihtajien välistä merkitykselliseksi koettua suhdetta. Raha ei ole persoonallinen objekti, vaan päin vastoin kenties kaikkein persoonattomin mahdollinen artefakti.
Toisaalta raha on erityisen selkeästi kommunikoiva lahja, sillä tuskin mikään muu kuin lahjoitettavan rahan määrä voisi ilmaista suoremmin, kuinka arvokkaaksi lahjan antaja vaihtajien välisen suhteen arvottaa. Lahjaksi annettu raha myös vapauttaa lahjan antajan vaivalloisesta tehtävästä tuntea lahjan saajan toiveita. Lahjaksi saadulla rahalla lahjan vastaanottaja voi hankkia toiveitaan vastaavia asioita, edellyttäen että ne ovat sellaisia joita rahalla voi ostaa ja että käytettävissä on riittävän paljon rahaa.
Rahalla on edellä mainittujen piirteidensä vuoksi ilmeisiä vaikeuksia soveltua lahjaksi. Tästä huolimatta rahaa usein annetaan lahjaksi. Silloin sitä täytyykin eri tavoin muokata, jotta se toimisi lahjana paremmin. Lahjan antajan täytyy arvioida erityisen huolellisesti, kuinka suuren summan hän haluaa lahjoittaa. Lahjaksi annettava raha on syytä paketoida sen sijaan että se ojennettaisiin proosallisesti puhtaana käteen.
Käteismaksu viittaa kaupankäyntiin, ja siitä lahjanvaihdossa ei ole kysymys. Siksi lahjoitettava raha muutetaan varsinaisen vaihtohetken ajaksi mielellään vaikkapa lahjakortiksi. Viimeisin uutuus tässä suhteessa on prepaid luottokortti, maksukortti jolle on etukäteen ostettu tietty summa rahaa. Lahjaksi annettava käteinen raha on vähintään sujautettava kirjekuoreen, joka samalla häveliäästi kätkee näkyvistä sen, että annettava lahja on rahaa ja kuinka suuresta summasta on kysymys.
Lahjan paketoiminen on tietysti yleisempikin lahjanvaihtoon kuuluva sääntö – lahjan paketoimisella ja paketin avamisella saadaan aikaiseksi tavoiteltu lahjan vastaanottajan yllättyminen ja ilahtuminen. Lahjan saaja voi puolestaan lisätä saamaansa rahaan eräänlaista antajansa persoonallisuuden auraa vaikkapa siten, että summa talletetaan erilliselle pankkitilille eikä lahjarahoja sekoiteta päivittäin käytettäviin talousrahoihin. Lahjarahat voidaan myös kuluttaa jollain poikkeuksellisella tavalla tai johonkin poikkeukselliseen tarkoitukseen.
Hyvän lahjan kriteerejä on siis hankalaa määritellä. Mutta ehkä asiaa on mahdollista lähestyä tarkastelemalla, mikä tekee lahjoista epäonnistuneita? Näin ei välttämättä onnistuta valitsemaan erityisen hyviä ja onnistuneita lahjoja, mutta ehkä sellaisen tiedon avulla voitaisiin välttää kaikkein onnettomimmat ja kiusallisimmat tilanteet.
David Sinardet ja Dimitri Mortelmans ovatkin luonnostelleet tutkimuskirjallisuuteen perustuen epäonnistuneiden lahjojen kriteerejä ja myös testanneet niitä empiirisesti kyselyaineiston avulla. Heidän mukaansa lahja voi olla epäonnistunut usealla eri tavalla.
Lahja voi olla liian helppo. Tällöin lahjan antaja ei ole nähnyt tarpeeksi vaivaa lahjan hankkimisessa, hän ei ole ottanut selvää lahjan saajan mahdollisista toiveista. Niinpä liian helppo lahja on esimerkiksi sellainen, joka selvästikin on hankittu nopeasti tai asiaa tarkemmin miettimättä, se voi myös olla edelleen lahjoitettu tai vanha ja käytetty.
Neuvo 1: Varaa riittävästi aikaa ja viitseliäisyyttä lahjan hankintaan.
Lahja voi olla pedagoginen. Lahja loukkaa vastaanottajaansa, jos se osoittaa saajassaan olevia puutteita tai pyrkii opettamaan hänelle jotain. Kannattaa siis harkita tarkoin, antaako elämänkumppanilleen lahjaksi keittokirjan tai dieettioppaan.
Neuvo 2: Älä anna lahjaksi neuvoja joita kukaan ei ole pyytänyt.
Lahja voi olla vihjaileva. Marcel Maussin muotoileman antropologisen viisauden mukaan pyyteettömiä lahjoja ei ole olemassa. Mutta lahjojen ei kuitenkaan ole suotavaa kommunikoida antajansa alhaisia pyyteitä.
Neuvo 3: Alä anna lahjaa laisinkaan jos tarkoituksesi on sen avulla kiristää, lahjoa tai loukata lahjan vastaanottajaa.
Lahja voi olla mitättömän pieni tai hirviömäisen suuri. Tämä kriteeri viittaa lahjan arvokkuuteen. Lehtitietojen mukaan tiettävästi keskimääräinen ja siis sopivan suuruinen rahalahja uudelle ylioppilaalle on nykyisin noin 50 euroa. Jos lahjaksi antaisi yhden euron, se tulkittaisiin halveksunnaksi. Jos taas antaisi miljoona euroa, se olisi niin ylivoimaisen suuri summa, että ylioppilasparka joutuisi loppuelämäkseen kiitollisuudenvelkaan.
Neuvo 4: Älä säästele, mutta älä myöskään nöyryytä.
Lahja voi olla väärän kokoinen tai muuten epäsopiva. Tämä on yleisin huonon lahjan ominaisuus. Lahjaksi annettu vaate on käyttäjälleen liian pieni tai liian suuri. Esimerkki epäsopivasta lahjasta on vaikkapa se, että aikuiselle annetaan lahjaksi esine joka on tarkoitettu lasten käyttöön tai päin vastoin. Naisille ei kannata antaa lahjaksi partavettä, eikä miehille naisille tarkoitettuja parfyymejä. Epäsopiva lahja on yleensä vastaanottajalleen hyödytön eikä hän voi käyttää sitä mielekkäällä tavalla.
Neuvo 5: Älä sekoita kategorioita.
Sinardet’n ja Mortelsmanin tutkimuksessa kävi ilmi, ettei epäonnistuneillekaan lahjoille voida muodostaa yksiselitteistä kriteeristöä. Erot hyvän ja huonon lahjan välillä muodostavat jatkumon, eivätkä ne erotu toisistaan kategorisesti. Lisäksi lahjan hyvyyden ja huonouden arviointi riippuu siitä, kenen asemasta asiaa tarkastellaan. Ehkä ei ole kovinkaan yllättävää, että vastaanottajan puolelta katsottuna liian pienet lahjat koetaan enemmän epäonnistuneiksi kuin liian suuret lahjat. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että lahjojen vastaanottajilla on usein suuria odotuksia lahjojen suhteen. Toisaalta lahjojen antajan asemassa ollaan usein enemmän huolissaan siitä, onko lahja kenties liian suuri.
Neuvo 6: Anna hieman enemmän kuin arvelet kohtuulliseksi.
Tutkijat havaitsivat myös, että lahjanvaihdossa tehdään vertailua eri suuntiin. Lahjojen saajat vertaavat toisiinsa lahjoja, joita he ovat saaneet samalta antajalta aiemmin. Lahjojen saajat myös vertaavat saamiaan lahjoja siihen, mitä toiset ovat saaneet ja sijoittavat itsensä tämän kautta sosiaaliseen hierarkiaan. Niinpä läheisiltä sukulaisilta odotetaan enemmän ja arvokkaampia lahjoja kuin etäisemmiltä sukulaisilta. Ennen kaikkea, arvoiltaan erisuuruiset lahjat samanvertaisten lahjansaajien kesken ovat erityisen epäonnistuneita.
Neuvo 7: Älä anna joka vuosi samaa lahjaa, anna kaikille lapsillesi samanarvoiset lahjat, anna omille lapsillesi enemmän ja arvokkaampia lahjoja kuin sukulaisten lapsille.
Kirjallisuutta:
Aafke E. Komter: Social Solidarity and the Gift. Cambridge University Press 2005.
Marcel Mauss: Lahja. Vaihdannan muodot ja periaatteet arkkaaisissa yhteiskunnissa. Tutkijaliitto 1999 (alkuteos 1923).
Dimitri Mortelmans & David Sinardet: Reflecting Culture and Society? Norms and Rules Governing Gift-Giving Practices. The Netherland’s Journal of Social Sciences. Vol 40, No 2, 2002, 176 – 201.
David Sinardet & Dimitri Mortelmans: Preserving the Front Stage: Causes, Consequenses and the Symbolic Meaning of Failed Gift Exchanges. International Review of Modern Sociology Vol 31, No 2, Autumn 2005, 251 – 275
