”Modernia yksilöä, siinä muodossa kuin sen opimme tuntemaan, ei olisi syntynyt vailla 150 vuoden massiivista kerta-annosta muinaista auringonvaloa. Modernien yksilöiden massayhteiskunta ei olisi ollut mahdollinen ilman fossiilisia polttoaineita.”
Alustus! Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) raportin (2007) perusteella maailman öljyntuotanto kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun vuonna 2006. Saksan Bundeswehrin muutaman vuoden takaisen arvion mukaan 95 prosenttia teollisesta tuotannosta on öljyriippuvaista. Jos kerran oli niin, että 150 vuotta modernia elämää elettiin pääosin öljyllä, globalisoitunut länsimainen elämänmuoto on jo muutamia vuosia ollut muuttumassa joksikin muuksi, vielä tuntemattomaksi historialliseksi vaiheeksi.
Vielä nyt öljyä kulutetaan noin kuutiomaili vuodessa. Moderni ihmiskeskeinen olemisen tapa on fossiilisten polttoaineiden mahdollistama, ja sellaisena maailmanhistoriallisesti katsoen lyhyt katkos. Tässä katkoksessa siirtymä ihmiskeskisestä ajattelusta ja olemisesta elämäkeskiseen ei ole yksinomaan eikä ensisijaisesti teoreettinen askel, vaan fossiilisten polttoaineiden ehtyminen siirtää perspektiiviä välttämättä. Siirtymästä nykytieteillä ei ole tällä haavaa juuri mitään sanottavaa, ei vähiten siksi, että myös ajattelumme on saattanut ehtiä 150 vuodessa fossiloitua.
Ei ole erityisesti tieteiden vika, että energian merkitystä ei ole huomioitu ja ymmärretty. Energia on ollut koko modernin ajan sokea piste, josta liki kaikki tieteet, materialistisimmatkin, ovat katsoneet onnistuneesti ohi. Niin ikään modernia kapitalismia ei olisi syntynyt ilman helposti hyödynnettäviä, kuljetettavia ja energiatiheitä fossiilisia lähteitä. Modernissa elämänmuodossa öljylle ei ole yksinkertaisesti korvaajaa, ja orastavaa öljyvajetta korvataan hiilen poltolla, mikä sekään ei riitä tyydyttämään pitkään BRICS-maiden, etenkään Kiinan, energiantarvetta.
Miten tähän tultiin? Tarina on pääpiirteissään nopsaan kerrottu: Auringon vuosimiljoonainen energiansyöttö maapallolle kerrytti fossiiliset massat, jotka 1800-luvun kuluessa porvarillistuva ja täyskapitalisoituva Eurooppa (sekä pienellä viiveellä Yhdysvallat) otti vastaan hyödynnettävänä varantona ja omana ansionaan. Silkalla koollaan ja määrällään tämä käsittämätön lahja sai aikaan illuusion jatkuvasta kasvusta ja taloudellisesta edistyksestä.
Samalla fossiilisten aineiden oma luonne ja merkitys kätkeytyi. Öljyn aika oli tämän kätkeytymisen historiaa: Yhtäältä fossiilisen edistyksen 150 vuotta oli poikkeustila, jota erehdyttiin luulemaan kehitykseksi, teknisen ja sosiaalisen edistyksen ansioksi ja lopulta elämäntavan ”uudeksi normaaliksi”, sen kestäväksi perustaksi. Kun tuo perusta antaa myöten, talouskasvu on ohi. Velat jäävät maksamatta, vastalahjat antamatta.
Toisaalta tuo 150 vuotta oli aidosti ainutkertainen vaihe ihmiskunnan historiassa. Ainoalaatuisella energiapanoksella saatiin tuotettua ja tuhottua paljon. Energian ja elonkehän näkökulmasta viimeisen puolentoista vuosisadan huikea fossiilinen talouskasvu ei ollut järkevää tuotantoa (missä ovat länsimaisen elämänmuodon kestävät ylisukupolviset saavutukset?), vaan päämäärätietoista, jos kohta usein tiedostamatonta, yritystä kuluttaa fossiilisten polttoaineiden anti mahdollisimman universaalisti ja tuhoisasti.
Koko vyyhti on ankaran aliteoretisoitu. Ei ole käytännössä lainkaan kysytty, mitä merkitsee, että moderni sivilisaatio rakennettiin öljyn varassa öljyn varaan. Ja nyt ei ole kyse vain infrastruktuurista tai kiinalaisista muovileluista: Öljy mahdollisti sille tyypillisen kokemuksellisuuden, josta fossiiliset subjektit tuottuivat.
Toisin sanoen modernia yksilöä, siinä muodossa kuin sen (ja siis itsemme) opimme tuntemaan, ei olisi syntynyt vailla 150 vuoden massiivista kerta-annosta muinaista auringonvaloa. Modernien yksilöiden massayhteiskunta ei olisi ollut mahdollinen ilman fossiilisia polttoaineita. Toki monet filosofiset ”subjektikeksinnöt” – kuten niin sanottu ’kartesiolainen subjekti’ tai ’kantilainen kumous’ – tehtiin ennen öljyn voittokulkua. Vailla fossiilista syöttöä ne olisivat arvatenkin jääneet teoreettisiksi malleiksi ja spekulatiivisiksi ihmiskuviksi, jollaisina ne säilynevät vielä öljyn ajan jälkeenkin.
Vasta nyt, öljyn ehtyessä, kapitalistisen talouden kätkemä katastrofaalinen totuus nousee pintaan: ”Moderni subjekti”, merkityksessä ”moderni yksilö”, joka syntyy massayhteiskunnan, teollisen ja myöhemmin vihreän vallankumouksen, planetaarisen kaupungistumisen (lue: slummiutumisen) ja työnjaon äärimmäisen erikoistumisen myötä, ei ole sen enempää eikä vähempää kuin eräs öljyn efekti.
Nykyihminen on siis rakentunut öljystä, ja fossiilinen subjekti on näin ollen pitänyt itseään yllä muinaisen kuoleman ja maankuoressa saostuneen auringonvalon voimalla. Jos tämä on tilanne, tuo öljyn subjekti, ”fossiilinen ihminen” (homo fossilicus), on jo jonkin aikaa ollut muuttumassa joksikin muuksi. Tilanne vaikuttaa lupaavalta.
