”Ennen oli toisin ja nyt on nyt. Nuorten eroavuutta vanhemmista ei selitetä pelkällä iällä vaan esitetään, että jonkinlainen olemuksellinen muutos on tapahtunut. Suurelle osalle nuorista maailma ei kuitenkaan ole muuttunut niin radikaalisti kuin aikalaiskeskustelut antavat ymmärtää. Traditiot eivät ole kuolleet eivätkä yhteisölliset normit löystyneet kadotukseen asti.”
Alustus! Nuoriso on puheenaihe, joka ei koskaan ehdy. Aina on syytä olla huolissaan. Puheet nuorisorikollisuudesta ja muusta kunnottomuudesta tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Toisaalta nuoriso on kansanryhmä, johon toivo pannaan. Nuorilla on taitoja, joita vaaditaan globaalissa tietoyhteiskunnassa. Nuoret ovat yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus.
Viime vuosina on puhuttu paljon Y-sukupolvesta. Tähän joukkoon katsotaan kuuluviksi suurin piirtein vuosina 1980-1995 syntyneet, nyt koulutusuraansa läpikäyvät ja työuraansa aloittelevat nuoret. Tätä sukupolvea kuvaillaan yhtäältä toiveita herättävästi: nämä diginatiivit osaavat asioita, jotka hämmästyttävät manuaaliseen maailmaan kasvaneita vanhempia sukupolvia. He ovat kielitaitoisia ja liikkuvat maailmalla notkeasti, kuten myös virtuaalimaailmalla. He ovat luovia ja etsivät työltään mielekkyyttä.
Toisaalta nuorien on väitetty olevan liiankin vaativia ja on pelätty, etteivät he pysähdy mielekkyyden etsinnässä työhön vaan saattavat löytää sen toisaalta. He eivät hae tyydytystä rahasta ja menestyksestä, kuten itsekkääksi leimattu X-sukupolvi – vuosina 1965–1980 syntyneet – vaan saattavat hakea sitä antimateriaalisista asioista, kuten yksityiselämästä ja perheestä. Näin etenkin silloin, kun sen löytyminen sisällöistä ja työssä viihtymisestä on vaikeaa. (Kultalahti & Niemelä 2011; Wyn 2006.)
Nuorisosukupolvet, Y ja aikanaan X, ovat suurelta osin vanhempien sukupolvien projektioita heidän omista toiveistaan ja peloistaan. Niille voi olla jotain perustaa, kuten muutoksia osoittavia asennemittauksia, mutta voisi sanoa, että näitä muutoksia tulkitaan lähinnä vallassa olevien aikuissukupolvien tulevaisuusodotusten pohjalta. Tällä hetkellä keskeinen odotushorisontti rakentuu taloudellisen kasvun ajatukselle, joten nuorilta odotetaan taloudellisesti vakaan ja vauraan tulevaisuuden tekemisen potentiaalia. Nuorissa nähdään yhtäältä lupaus kasvavasta luovasta luokasta, toisaalta pelätään, että heistä tulee downshiftaavia yhteiskunnan elättejä.
Sukupolvista puhuminen edustaa muutosajattelua. Ennen oli toisin ja nyt on nyt. Nuorten eroavuutta vanhemmista ei selitetä pelkällä iällä vaan esitetään, että jonkinlainen olemuksellinen muutos on tapahtunut.
Työelämäntutkimuksen valtavirta vaikuttaisi kuitenkin olevan tätä muutostendenssiä vastaan (esim. Laurinolli 2012, Pasi Pyöriän haastattelu Aikalaisessa). Prekarisaatiokeskustelukin on otettu vastaan nihkeästi (Jokinen 2013). Monet tutkimukset ja asennemittaukset todistavatkin nuorten suhtautuvan työelämään ihan yhtä vakavissaan ja tavoitteellisesti kuin ennen (esim. Lehto 2011). Itse ajattelisin, että totuus löytyy näiden kahden tulkinnan väliltä: on sekä jatkuvuuksia että muutoksia.
Myös aikalaisanalyysit riskiyhteiskunnasta edustavat muutosajattelua. On väitetty, että nykymaailmassa yksilöllä on velvollisuus rakentaa itsestään yhteiskuntakelpoinen ja työllistyvä subjekti ilman yhteisön tukea, ja tässä projektissa on tietenkin suuri riski tehdä vääriä valintoja. Ennen taas traditio ja yhteisö rajasivat yksilön valintoja ja ohjasivat hänet totutulle uralle, omalle paikalleen. (Beck 2000.)
Suurelle osalle nuorista maailma ei kuitenkaan ole muuttunut niin radikaalisti kuin riskiyhteiskuntakeskustelu tai Y-sukupolvesta puhuminen antavat ymmärtää. Traditiot eivät ole kuolleet eivätkä yhteisölliset normit löystyneet kadotukseen asti. Oman identiteetin ja tulevaisuuden rakentaminen voi olla toisille haastava projekti, joka johtaa nuoruusvaiheen pidentymiseen, kun koulutuksen, työn ja tulevaisuuden etsintä on vaikeutunut.
Toisille aikuistuminen on edelleenkin totuttu polku peruskoulusta ammattikouluun, sukupuolen mukaiselle linjalle ja sieltä töihin. Näkisin tosin, että tämä koskee entistä pienempää osaa nuoria.
Sopii myös kysyä, liittyykö puhe riskiyhteiskunnasta lähinnä keskiluokan huoliin (Harinen 2000). Onko kyse siitä, ettei keskiluokkainen tausta enää takaa yhtä helposti taloudellisesti turvattua tulevaisuutta? Ehkä kyse on myös keskiluokan sukupolvisolidaarisuudesta. Vanhemmat sukupolvet kokevat, että heidän lapsensa ansaitsisivat parempaa.
Nuoriso on siitä mielenkiintoinen termi, että sitä käytetään yleensä viittaamaan kaikkiin nuoriin, mutta kun puhetta tutkiskelee tarkemmin, voi huomata että se onkin kerrostunut käsite.
Ajatellaanpa esimerkiksi tapoja, joilla poliittiset eliitit puhuvat nuorista ja heidän tulevaisuudestaan. Usein tuodaan esille, että kansainvälistyminen on tärkeää. Liikkuvuus ja globaalius symboloivat tulevaisuususkoa, uskoa siihen, että tuottavuus lisääntyy ja kehitys kehittyy. Poliittinen eliitti haluaa kannustaa nuoria liikkumaan, matkustamaan muihin maihin erityisesti opiskelun ja työn perässä, kehittämään kielitaitoaan ja kulttuurista osaamistaan. Samalla torjutaan muukalaisvihamielisyyden ja nurkkapatriotismin vaaraa.
Toisaalta poliittinen eliitti haluaa kannustaa nuoria hakeutumaan sellaiseen koulutukseen, joka takaa työpaikan. Yllättäen tällainen koulutus ei olekaan aloilla, jotka ovat kansainvälisiä, liikkuvia ja luovia. Pikemmin kyse on perinteisistä ammattialoista, joilla työskentelevät pitävät yllä infrastruktuuria ja muiden työkykyä. Joidenkin nuorten tulee oppia kansainvälisiksi, globaaleiksi toimijoiksi. Toisten nuorten taas tulee ymmärtää, että he saavat leipänsä paremmin asettumalla aloilleen ja hankkimalla yhteiskunnan kannalta hyödyllisen työn. Ei kannata hakeutua ”muotialalle”. Toisilla nuorilla on globaali tulevaisuushorisontti, toisilla lokaali (Helve 2012; Thrift 2005).
Näissä erotteluissa voidaan nähdä joitakin sukupuolistuneita ja luokkaistuneita piirteitä. Vaikka hoiva-alalla on toki myös hyväpalkkaisia tehtäviä, kuten lääkärin työ, niin suurelta osin se on pienipalkkaista ja naisvaltaista työtä. Infrastruktuurien hoivaamiseen tarvitaan toki myös diplomi-insinöörejä, mutta erityisesti miesvaltaisten alojen duunareita. Siitä huolimatta, että liikkuvuus ja kansainvälisyys ovat erityisesti nuorten naisten hyveitä, aikuiselämässä ne kääntyvät miesten ominaisuuksiksi ja tämä sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma muuntuu heidän osaltaan helpommin materiaaliseksi pääomaksi.
Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus. Mutta onko tämän lausuman takana lähinnä huoli aikuisten tulevaisuudesta, johon nuorten toimet vaikuttavat? Lisäksi voidaan kysyä, Millä tavoin aikuisten eliittien tavat käsitellä näitä huolia vaikuttavat nuorten tulevaisuuteen. Voisivatko ne jopa rakentaa ja vahvistaa nuorten välisiä eroja, tulevaisuuden yhteiskunnan kerrostuneisuutta.
Kirjallisuutta:
Beck, Ulrich 2000: New brave world of work. Cambridge: Polity Press
Côte, James & Brynner, John M. 2008: Changes in transition to adulthood in the UK and Canada: the role of structure and agency in emerging adulthood. Journal of Youth Studies 11:3, 251–268.
Harinen, Päivi 2000: Valmiiseen tulleet. Tutkimus nuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta. Nuorisotutkimusseura 11/2000. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto.
Helve, Helena 2012: Shifts in Work Transitions, attitudes and future orientations of young Finns. Teoksessa H. Helve & K. Evans (toim.): Youth, Work Transitions and Well-being. Tufnell Press.
Jokinen, Eeva 2013: Prekaari sukupuoli. Naistutkimus–Kvinnoforskning 26:1, 5–18.
Kultalahti, Susanna & Niemelä, Kari 2012: Psychological well-being of generation Y. Marjukka Virkajärvi (toim.) Työelämän tutkimuspäivät 2011. Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa. Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 3/2012.
Laurinolli, Heikki 2012: Työelämän laatu ei ole heikentynyt. Tutkimukset kertovat työmarkkinoiden pysyvyyksistä. Pasi Pyöriän haastattelu. Aikalainen.
Lehto, Anna-Maija 2011: Nuorten naisten ja miesten työasenteista. Teoksessa Marjut Pietiläinen (toim.) Nuori tasa-arvo. Helsinki: Tilastokeskus.
Thrift, Nigel 2005: Knowing Capitalism. London: Sage.
Wyn, Johanna & Woodman, Dan 2006: Generation, Youth and Social Change in Australia. Journal of Youth Studies 9:5, 495-514.
