Viime vuosien aikana on tullut yhä selvemmäksi, ettei ilmastonmuutos koske vain tulevia sukupolvia. Itse asiassa monet ilmastonmuutoksesta johtuvat ongelmat, kuten sateiden vähentyminen tai sään ääri-ilmiöt, kuten hirmumyrskyt, ovat jo murheena monilla maapallon alueille. Tästä huolimatta hiilidioksidipäästöjä ei ole onnistuttu vähentämään.
Alustus! Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on kiistämättä aikamme suurin ongelma. Viime vuosien ja useiden kuolleeksi kirjaimeksi (jos siksikään) jääneiden ilmastosopimusten jälkeen on käynyt selväksi, että ilmastonmuutos on paljon muutakin kuin tekninen haaste.
Koska ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttama, ja koska sen syyt ovat yhteiskuntajärjestelmien rakenteissa, on luontevaa, että luonnontieteilijöiden lisäksi eri alojen ihmistieteilijät ovat ottaneet ilmastonmuutoksen tutkimuskohteekseen. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteiskuntaa tutkitaan ilmastonmuutoksen näkökulmasta?
Filosofit ovat tutkineet ilmastonmuutosta ja sen yhteiskunnallista merkitystä 1990-luvun alusta lähtien. Artikkelissani ”Ilmastonmuutos yhteiskuntafilosofian ongelmana” (Lahikainen 2013) esitin, että ilmastonmuutoksen filosofian voi jakaa kolmeen aaltoon. Filosofit ovat nimittäin tutkineet ilmastonmuutosta kolmella tavalla.
Ensinnäkin he ovat tutkineet, mitä filosofisia ja eettisiä ongelmia ilmastonmuutokseen liittyy. He ovat esimerkiksi pohtineet, miten ilmastonmuutoksen torjunnan kustannukset olisi oikeudenmukaista jakaa.
Toiseksi filosofit ovat tarkastelleet ilmastonmuutoksen ongelman erityislaatuisuutta ja sitä, miksi se on meille niin vaikea ongelma.
Kolmanneksi he ovat kysyneet, miten ilmastonmuutos pakottaa filosofit kritisoimaan filosofian ja muiden tieteiden ja ajattelutapojen oletuksia ihmisistä, yhteiskunnasta ja luonnosta.
Lisäksi yhteiskuntafilosofit ovat tutkineet, miten nykyiset yhteiskunnalliset instituutiot kykenevät tai eivät kykene vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteeseen. Tämä ilmastonmuutoksen kolmas aalto edustaa näkökulmaa, jossa tietoisuus ilmastonmuutoksesta kääntyy yhteiskuntakriittiseksi näkökulmaksi.
Ilmastonmuutosta tutkinut yhteiskuntafilosofi Stephen Gardiner on esittänyt niin sanottua ”globaalitestiä” sekä yhteiskunnallisten instituutioiden että yhteiskuntaa koskevien teorioiden mittariksi:
”Oletetaan, että inhimillinen elämä planeetallamme on vakavasti uhattuna. Oletetaan lisäksi, että tämä uhka on ihmisten toiminnan tulosta, ja että toimintatapoja muuttamalla se voitaisiin torjua. Lisätään vielä, että nykyiset yhteiskunnalliset ja poliittiset järjestelmät eivät ole onnistuneet estämään tämän uhan syntymistä ja ovat kaikenlisäksi osoittautuneet täysin kykenemättömiksi vastaamaan siihen. Eikö tämä epäonnistuminen tarkoita, että nykyiset yhteiskunnalliset ja poliittiset järjestelmät olisi alistettava kritiikille? Jos tarkoittaa, niin miten vakavaa tämä kritiikki olisi? Oletetaan siis, että tämä globaali epäonnistuminen tarkoittaa nykyisten järjestelmien kritiikkiä, ja että tämä kritiikki saattaa olla suorastaan murskaavaa. Oletetaan vielä, että tämä syytös globaalista epäonnistumisesta ei koske pelkästään yhteiskunnallisia ja poliittisia instituutioita, vaan myös niitä oikeuttavia filosofioita. Vaikuttaisi, että näiden oletusten kautta olemme löytäneet tärkeän globaalitestin, jonka avulla voimme arvioida yhteiskunnallisia ja poliittisia instituutioita ja teorioita. Jos ne eivät kykene vastaamaan haasteeseen, jonka mukaan kykenemättömyys vastata vakavaan globaaliin uhkaan merkitsee murskaavaa kritiikkiä, on ne todettava epäkelvoiksi ja hylättävä.” (Gardiner 2010, 133)
Globaalitestillä Gardiner toisin sanoen tarkoittaa sen kysymistä, miten olemassaolevat yhteiskuntateoriat ja instituutiot pystyvät vastaamaan niin sanottuihin eksistentiaalisiin uhkiin, jotka ne ovat itse aiheuttaneet.
Eksistentiaalisella uhalla tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa ihmiskunta, sivilisaatio tai jopa elämän mahdollisuudet maapallolla ovat uhattuna. Gardiner itse on tutkinut tunnetun yhteiskuntafilosofin John Rawlsin oikeudenmukaisuuden teoriaa ja todennut, ettei se sellaisenaan riitä vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteeseen. (Gardiner 2011).
John Rawls tunnetaan varsinkin tietämättömyyden verhon ajatuskokeesta. Rawlsin mukaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella siten, että kuvitellaan tilanne, jossa joku, kuka tahansa, saisi päättää miten yhteiskunta rakennetaan. Juju on siinä, että päätöksentekijä ei tiedä mihin asemaan hän itse keksimässään yhteiskuntajärjestelmässä joutuisi. Tämä saa hänet kehittämään yhteiskuntajärjestelmän, joka olisi mahdollisimman oikeudenmukainen kaikkien kannalta.
Ilmastonmuutos kuitenkin tuo peliin uusia haasteita, joita ei ennen ole välttämättä osattu ajatella. Tulevien sukupolvien oikeudet ovat yksi näistä haasteista. Sen enempää korkealentoisissa filosofisissa teorioissa kuin arkiajattelussakaan ei ole tavallista, että myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeuksia, jotka tulisi ottaa huomioon.
Rawlsin tietämättömyyden verhon takana pähkäilevä yhteiskuntasuunnittelija voisi kehittää yhteiskunnan, joka olisi oikeudenmukainen nykyisin, mutta tulevien sukupolvien suhteen epäoikeudenmukainen. Poliittisesti tämä näkyy esimerkiksi siten, että parlamentaarisissa demokratioissa ei ole instituutioita, jotka edustaisivat tulevia sukupolvia.
Vaikka toki vain nyt olemassa olevat kansalaiset voivat äänestää, on silti kuviteltavissa, että esimerkiksi eduskunnassa olisi joitakin kansanedustajia, joiden tärkeimpänä tehtävänä olisi äänestäjien edustamisen sijasta tulevien sukupolvien oikeuksista huolehtiminen.
Viime vuosien aikana on tullut yhä selvemmäksi, ettei ilmastonmuutos koske vain tulevia sukupolvia. Itse asiassa monet ilmastonmuutoksesta johtuvat ongelmat, kuten sateiden vähentyminen tai sään ääri-ilmiöt, kuten hirmumyrskyt, ovat jo murheena monilla maapallon alueille. Tästä huolimatta hiilidioksidipäästöjä ei ole onnistuttu vähentämään.
Tämä tarkoittaa sitä, että olemassa olevat instituutiot ja niiden päätöksentekorakenne on altistettava ankaralle kritiikille. On kysyttävä, mistä johtuu, ettei ilmastonmuutoksen ongelmaan ole kyetty vastaamaan nykyisten instituutioiden puitteissa ja onko tämä tilanne lopullinen. Onko instituutioita muutettava? Miten globaaleja instituutioita voi rakentaa tai muuttaa oikeudenmukaisesti? Millaisia instituutioita instituutioiden muuttamiseen tarvitaan?
Ajatus ilmastonmuutoksesta yhteiskuntakritiikin lähtökohtana voitaisiin ehkäpä yleistää muillekin yhteiskuntafilosofian lisäksi tieteenaloille. Suurimpaan osaan ihmistieteistä kuuluu pyrkimys kriittisyyteen. Ne eivät pelkästään kuvaa inhimillisiä ilmiöistä, yhteiskuntaa ja kulttuuria, vaan myös suhtautuvat niihin kriittisesti.
Esimerkiksi kulttuurintutkijat eivät pelkästään kuvaile eri kulttuurituotteita, kuten elokuvia, mainoksia ja sarjakuvia, vaan esimerkiksi myös kysyvät, miten ne ilmentävät yhteiskunnan valtasuhteita ja millaisia vastarinnan mahdollisuuksia niihin sisältyy. Millaista olisi kulttuurintutkimuksellinen yhteiskuntakritiikki, joka ottaisi ilmastonmuutoksen lähtökohdakseen? Sama kysymys voidaan esittää kaikkien ihmistieteiden kohdalla.
Kritiikin ei pidä tarkoittaa pelkkää tuomitsemista. Ilmastonmuutoksen käyttäminen lyömäaseena tuskin olisi kovin hedelmällistä. Mitä tahansa teoriaa tai instituutioita voidaan varmasti syyttää siitä, ettei se kykene vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteeseen. Pelkkä syyttäminen ei kuitenkaan saa aikaan muutosta.
Sitä paitsi ilmastonmuutoksen suhteen ei ole olemassa puhdasta ja viatonta näkökulmaa, sillä nykyiset elämäntapamme ovat perustavanlaatuisesti riippuvaisia hiilidioksidipäästöistä. Juuri tästä syystä tarvitaan ilmastonmuutoksen huomioimista, kun tehdään yhteiskuntakritiikkiä. Muutos ei voi tapahtua vain yksilöiden tasolla, vaan yhteiskuntarakenteita on muutettava.
Kirjallisuus:
Gardiner, Stephen M. (2010). “Climate change as a global test for contemporary political institutions and theories”. Teoksessa Climate Change, Ethics, and Human Security. Toim. Karen O’Brien, Asunción Lera St.Clair, Berit Kristoffersen. Cambridge University Press, Cambridge. 131-153
Gardiner, Stephen M. (2011). ”Rawls and Climate Change: Does Rawlsian Political Philosophy Pass the Global Test?” Critical Review of International Social and Political Philosophy, 14(2), 125-151.
Lahikainen, Lauri (2013). ”Ilmastonmuutos yhteiskuntafilosofian ongelmana”. Teoksessa Kortetmäki, Laitinen, Yrjönsuuri: Ajatuksia ilmastoetiikasta. SoPhi, Jyväskylä.
