”Jotta hallitukset keksisivät, mitä niiden tulee tehdä ja miten ne myös saisivat ohjelmalleen riittävän poliittisen kannatuksen, ne kääntyvät tieteen ja asiantuntijoiden puoleen.”
Alustus! Alusta! julkaisee lyhentämättömän version Pertti Alasuutarin kirjoittamasta, Helsingin sanomissa julkaistusta Kestävän kasvun malli -kirjan arviosta:
Manuel Castellsin ja Pekka Himasen toimittama teos Kestävän kasvun malli on esipuhetta ja Himasen kirjoittamaa Suomea koskevaa johtopäätöslukua lukuun ottamatta käännös Oxford University Pressin ensi vuonna julkaisemasta kirjasta. Se nojaa vahvasti Castellsin ja Himasen kirjoittamiin johdanto- ja päätäntäosiin. Tätä ydintä on täydennetty keskiosan luvuilla, jotka käsittelevät tapausesimerkkeinä Kalifornian Piilaaksoa, Suomea, Kiinaa, Etelä-Afrikkaa ja Chileä.
Keskiosan lukujen seassa on tosin Castellsin, Isidora Chacónin ja Himasen artikkeli, joka käsittelee eurooppalaisen hyvinvointivaltion kriisiä ja uusiutumista. Se on enemmän luonteeltaan poliittinen ohjelmajulistus kuin tapausanalyysi, ja istuu sikäli huonosti paikalleen.
Kirjan heikkotasoisin luku on päätösosan ensimmäisenä oleva Fernando Calderonin teksti nimeltä Inhimillisen kehityksen uudelleenarviointia. Se on tekstinä jokseenkin jäsentymätön, ja jotkut sen lauseet vaikuttavat kuin YK-ympäristöön tehdyn puppugeneraattorin suoltamilta. Käännös on voinut tuottaa tekstiin lisäongelmia, kuten rauniolauseita, mutta pääongelmat juontuvat siitä, että ajatuksenjuoksu jää epäselväksi.
Kaiken kaikkiaan kirja on aika hajanainen. Tapausanalyysien valinta on huonosti perusteltavissa, ja ne ovat luonteeltaan ja tasoltaan aika vaihtelevia. Tietokone- ja viestintäteknologia saa erityisesti Castellsin, Chacónin ja Himasen artikkelissa suhteettoman huomion osakseen.
Kirjan ydin on Himasen idea siitä, että yhteiskuntien kehittämisen päämääräksi tulee asettaa arvokas elämä (dignity).
Tällä hän tarkoittaa, että kaikkia ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, heidän kehitystään tukien ja heidän itsemääräämisoikeutensa tunnustaen, sikäli kun se ei rajoita muiden mahdollisuuksia samaan. Himanen osoittaa, että kyseinen päämäärä on myös kaikkien maailmanuskontojen ydinsanoma. Niissä kaikissa ilmaistaan, että muita tulee kohdella samoin kuin itseä toivoisi kohdeltavan. Tästä päämäärästä voi Himasen mukaan johtaa kaiken hyvinvointiyhteiskunnasta ympäristönsuojeluun saakka.
Kyseinen Amartya Senin ajatuksiin pohjaava kehitelmä on sinänsä kiinnostava tieteellinen keksintö. Kiinnostava on myös kirjassa sen pohjalta rakennettu dignity-indeksi, joka on kooste olemassa olevista maiden talouden ja yhteiskunnan kehitystä kuvaavista tunnusluvuista. Kyseinen indeksi ja tässä kirjassa tutkittujen maiden vertailu sitä käyttäen on esitetty kirjan johtopäätösosassa.
Pamflettikirja
Kaupallisten kustantajien julkaisema tiede- ja tietokirjallisuus jakaantuu englanninkielisillä markkinoilla moniin lajityyppeihin varsinaisista tutkimuksista populaareihin pamfletteihin ja erilaisiin itsehoito-oppaisiin. Kyse on monista eri lajityypeistä, mutta niiden rajat ovat häilyviä.
Yhä suurempi osa myös yhteiskuntatieteellistä ja humanistista tutkimusta julkaistaan nykyään tiedelehdissä artikkeleina, mutta tiedekustantajat julkaisevat edelleen myös esimerkiksi sosiologisia ja antropologisia tutkimusmonografioita. Myös useiden kirjoittajien tekstejä sisältävät toimitetut kirjat voivat koostua tieteellisistä artikkeleista, jotka kelpaisivat myös tieteellisiin lehtiin. Tällaiset kirjat vastaavat lehdissä julkaistuja teemanumeroita, mutta voivat olla tieteellisesti jopa kunnianhimoisempia: johdantoluku kehittelee uutta teoriaa, jota muut luvut havainnollistavat ja testaavat empiirisesti.
Vaikka raportin pohjana olevan toimitetun kirjan julkaisee tunnustettu tiedekustantaja, se on lajityypiltään lähempänä populaaria tietokirjallisuutta kuin tiedekirjaa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että teoksessa olevat tapausanalyysit eri maista ja alueista ovat esseitä, joissa asiantuntija kertoo näkemyksensä kyseisestä maasta ja perustelee sitä aikaisemmalla tutkimuksella tai tilastotiedolla. Mikään niistä tuskin kelpaisi tieteelliseen lehteen artikkeliksi, koska niissä ei esitetä olennaisesti uutta teoriaa tai tulkintaa, jota testattaisiin empiirisellä analyysillä.
Vaikuttamista ja konsultointia
Tätä kirjaa voi pitää esimerkkinä ilmiöstä, jota olemme tutkimusryhmässäni kuvanneet termillä episteeminen hallinta.
Jotta hallitukset keksisivät, mitä niiden tulee tehdä ja miten ne myös saisivat ohjelmalleen riittävän poliittisen kannatuksen, ne kääntyvät tieteen ja asiantuntijoiden puoleen. Toisaalta ihmistieteiden edustajat pyrkivät tekemään yhteiskunnallisesti relevanttia tutkimusta ja sitä kautta vaikuttamaan politiikkaan. Jos tässä tieteen ja politiikan leikkauskohdassa syntyy jaettu käsitys siitä, millainen todellisuus on ja mitä nykytilanteessa on järkevää tehdä, syntynyt konsensus antaa politiikalle vahvan tuen.
Yksiselitteistä vastausta siihen, millainen maailma on ja millä ohjelmalla siitä tehdään entistä parempi, ei kuitenkaan saa suoraan tutkimuksista. Poliitikot kääntyvät usein konsulttien ja ajatushautomoiden puoleen, koska ne pelkistävät ristiriitaiset ja kiistanalaiset teoriat, tilastot ja tutkimustulokset selkeiksi ja yksinkertaisiksi kuviksi ja ohjelmiksi. Niitä perustellaan kuitenkin tieteen auktoriteetilla.
Tälle politiikan ja tieteen välimaastossa olevalle ammattikunnalle on tunnusomaista pyrkimys luoda uudissanoja tai iskulauseita, joilla maailma pelkistetään ja jotka innostavat yleisönsä uskomaan uuteen malliin tai ohjelmaan. Tämän piirteen voi löytää myös tästä kirjasta, jossa esiintyy esimerkiksi ”hyvinvointiyhteiskunta 2.0” ja Himasen kirjan loppuhuipennuksessa markkinoima ”johtaminen 2.0”.
Jotta tämä kirja toimisi varsinaisena tutkimuksena, se tulisi aloittaa siitä, mihin se nyt päättyy. Tulisi alkaa lopussa esitellystä dignity-indeksistä ja esimerkkimaiden vertailusta sen avulla. Indeksin oikeutus tulisi lunastaa osoittamalla, miten se selittää maiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä sekä eri tekijöiden välisiä kausaalisuhteita paremmin kuin aikaisemmat indeksit.
On tietenkin selvää, että kirjaa ei ole tarkoitettukaan tutkimukseksi. Kyseisen indeksin esittely on klassinen esimerkki siitä, miten episteeminen hallinta yleisesti ottaen toimii. Erilaiset tutkimuslaitokset ja ajatushautomot rakentavat kansainvälisiä vertailuja, joita poliittiset toimijat käyttävät perusteluina esittämilleen poliittisille toimenpiteille. Pontimena toimii ajatus maiden välisistä kansainvälisestä kilpailusta sekä siihen liittyvä kansallisylpeys.
Idea on, että kun tässä mittari kiinnittää huomion bruttokansantuotteen ohella myös kansalaisten onnellisuuteen ja luonnonympäristöön, maailma muuttuu paremmaksi.
