”Yhteiskuntafilosofia voi olla luonteeltaan käytännöllistä tai teoreettista. Arto Laitinen erittelee juhlaluennollaan yhteiskuntafilosofian eri ulottuvuuksia erityisesti normatiivisesta, aikalaisanalyyttisesta ja poliittisesta tulokulmasta.”
Alustus! Arto Laitisen esitelmässä eritellään erilaisia näkökulmia yhteiskuntafilosofiaan. Usein yhteiskuntafilosofiaa pidetään yksiselitteisesti käytännöllisen filosofian osa-alueena, ja sitä se monesti onkin. Kuitenkin tiedollisiin kysymyksiin keskittyvää yhteiskuntatieteiden tieteenfilosofiaa, tai ontologisiin kysymyksiin keskittyvää sosiaalista ontologiaa, joka tarkastelee sosiaalisen ja institutionaalisen todellisuuden perimmäistä luonnetta, voi yhtä hyvin pitää ”teoreettisen” filosofian aloina.
Koko luento löytyy myös luettavana artikkelina TÄÄLTÄ.
Luennon alkupuolella luonnehditaan näitä näkökulmia. Lisäksi alkupuolella erotetaan kapeampi ja laveampi määritelmä sosiaaliselle ontologialle vasta itsenäistymässä olevana filosofian osa-alueena.
Kyse voi olla kirjaimellisesti metafysiikasta, joka koskee sosiaalista todellisuutta; tai laajemmin minkä tahansa filosofian osa-alueen (esim. mielenfilosofia, teon teoria, epistemologia) tarkastelemien sosiaalisten ilmiöiden sosiaalisuuden tarkastelusta – siis sosiaalisuuden filosofiasta. Näiden kysymysten tarkastelussa dialogi nykyfilosofian, filosofian historian sekä sosiologian klassikoiden kesken osoittautunee hedelmälliseksi.
Käytännöllistä yhteiskuntafilosofiaa voi puolestaan erottaa useammanlaista. Tässä esitelmässä se erotellaan kolmeen osa-alueeseen.
Ensinnäkin, normatiivinen yhteiskuntafilosofia tarkastelee yksilöetiikan tapaan sitä, miten asioiden tulisi olla, mutta yksilöetiikan sijaan yhteiskunnallisella tasolla.
Luennolla havainnollistetaan tätä lähestymistapaa oikeudenmukaisuusteorioiden keskeisten kysymysten erittelyn avulla.
Tätä lähestymistapaa edustavat esimerkiksi John Rawls ja muut liberalistit, sekä heidän kriitikonsa, jotka ovat puolustaneet vaihtoehtoisia ideaaleja, Robert Nozickin kaltaisista libertaristeista Michael Walzerin, Charles Taylorin, Alasdair MacIntyren tai Michael Sandelin kaltaisiin kommunitaristeihin, tai toimintavalmiusteorian edustajiin kuten Martha Nussbaum tai Amartya Sen, tai G.E. Cohenin kaltaisiin sosialistisempiin ajattelijoihin.
Toiseksi, aikalaisanalyyttisempi monitieteinen yhteiskuntatutkimus tarkastelee puolestaan sitä, miten asiat ovat: millainen yhteiskunnallinen todellisuus vallitsee ja millaisia epäkohtia siinä on? Millaiset sosiaaliset mekanismit näitä epäkohtia tuottavat tai millainen historiallinen kehityskulku ne on synnyttänyt?
Aikalaisanalyyttistä monitieteistä tutkimusta edustaa esimerkiksi Hegelistä ja Marxista ponnistava Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria Axel Honnethiin asti, tai Nietzscheä seuraten Foucault’laisempi genealoginen nykyisyyden tarkastelu.
Kolmanneksi, yhteiskuntafilosofiaa voi lähestyä poliittisuuden luonteen tarkastelun kautta. Esimerkiksi Machiavelli, Hannah Arendt ja Carl Schmitt ovat poliittisuuden teoreetikoita tässä mielessä.
Luennolla todetaan, että varsin usein näiden eri lähestymistapojen edustajat kritisoivat toisiaan siitä, että he esittävät vääriä kysymyksiä. Toisinaan tämä kritiikki voikin olla osuva muistutus yksipuolisuudesta. Kahta ensimmäistä lähestymistapaa, jotka keskittyvät joko ideaaleihin tai vallitseviin oloihin ja rakenteisiin, kritisoidaan toisinaan poliittisuuden, poliittisen toiminnan ohittamisesta.
Saattaa siis vaikuttaa siltä, että normatiivinen yhteiskuntateoria olettaa ideaalien toteutuvan itsestään, tai että aikalaisanalyyttinen teoria olettaa epäkohtien korjautuvan itsestään. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys, joka syntyy kun ajatellaan että ne yrittäisivät vastata samaan kysymykseen kuin poliittisuuden luonnetta tutkivat teoriat.
Esitelmän mukaan normatiiviset teoriat eivät ole huonoja teorioita toiminnan poliittisuudesta. Ne eivät ole, tai edes yritä olla teorioita toiminnan poliittisuudesta lainkaan, eikä niiden tarvitsekaan yrittää. Ne ovat teorioita eri päämäärien periaatteellisesta hyvyydestä tai hyväksyttävyydestä tai velvoittavuudesta – kysymys toiminnan poliittisuuden luonteesta on eri kysymys.
Vallitsevien rakenteiden merkityksiä korostavat yhteiskuntatutkijat puolestaan voivat kritisoida sekä normatiivisen filosofian että poliittisen toiminnan teoretisoijia naiiviudesta esimerkiksi rahan ja vallan systeemien ohittamisessa – toimijuuden painottamisesta rakenteiden kustannuksella.
Normatiivisen filosofian edustajat puolestaan kritisoivat kahta muuta lähestymistapaa siitä, että nämä usein salaa nojaavat joihinkin normatiivisiin käsityksiin, kykenemättä tai ryhtymättä perustelemaan niitä.
Luennolla esitetään, että kaikkia näitä kysymyksiä ja lähestymistapoja kuitenkin tarvitaan, ja on vaikea nähdä että mikään kolmesta näkökulmasta asettaisi pelkästään näennäisiä kysymyksiä.
Luennon lopuksi peräänkuulutetaan yhteiskuntafilosofian ja metaetiikan dialogia, jota havainnollistetaan objektiivisuuden ja demokratian suhteella. Usein ajatellaan että ne eivät ole yhteensopivia ideaaleja.
Luento puolustaa niiden yhteensopivuutta ja esittää lyhyesti ajatuksen että molempia voidaan puolustaa samasta ajatuksesta lähtien, ajatuksesta että ihmiset ovat erehtyväisiä, ”falliibeleita”. Ihmisten erehtyväisyydestä käsin voidaan argumentoida sekä metaeettisesti objektiivisuuden puolesta, että yhteiskuntafilosofisesti demokratian puolesta.
