Luokka- ja arvokoneet minäteknologiana

avatar
Jari Aro & Matti Kortesoja

null

Nosto! Tämän vuoden ensimmäisellä viikolla julkaistiin Helsingin Sanomien luokkakone. Tällä viikolla Yle julkaisi oman arvotutkimuksensa. Molemmissa selvityksissä näkyy paitsi luokkapuheen viihteellistyminen myös sosiaalitutkimuksen arvo viihteenä ja persoonallisuustestien välineenä.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kysely on laadittu Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erolan johdolla. Internet-kyselyn vastausten perusteella suomalaiset jaetaan muun muassa ammatin, koulutuksen, tulojen, sosiaalisten suhteiden, harrastusten ja mediakäytön perusteella eliittiin, asiantuntijoihin, kipuajiin, duunareihin, leipätyöläisiin ja vähäosaisiin. Käytetyssä mallissa luokka on sidoksissa yksilön sosioekonomiseen asemaan ja kykyyn tehdä kulttuurisia erotteluja; ei niinkään esimerkiksi tuotanto- ja omistussuhteisiin.

Yle Uutisten mukaan suurin osa suomalaisista ajattelee sosiaalituen passivoivan ihmisiä ja puolet on myös sitä mieltä, että valtio holhoaa heitä. Pirstoutunut Suomi -kyselytutkimuksen perusteella suomalaiset jaetaankin leikkimielisesti eläinhahmojen kautta vasemmistolaisiin arvoliberaaleihin (eli ”pandakarhuihin”), yksilökeskeisiin talousliberaaleihin (”kettuihin”), lakia ja järjestystä korostaviin konservatiiveihin (”leijoniin”) sekä yksilökeskeisiin konservatiiveihin (”pystykorviin”). Eläinhahmojen kautta itsensä voi tunnistaa osaksi tietyllä tavalla ajattelevaa arvoyhteisöä.

Tutkimusten verkkokyselyihin vastaaminen on ennen kaikkea viihdyttävää. Niiden avulla voi analysoida itseään suhteessa toisiin ihmisiin sosiaalisten tyypittelyjen kautta. Halutessaan voi myös leikitellä luokka-asemallaan ja identiteetillään vastaamalla kyselyihin eri tavoin. Luokkakoneesta on ehditty tehdä myös parodia Sinisen zeppeliinin eliittitesti.

Kyselyt ovat itsessään näyttävän mediatapahtuman polttoainetta. Helsingin Sanomat esitteli omaa selvitystään laajalti lehden Kuukausiliitteessä ja käsitteli kyselynsä saamia reaktioita seuraavan päivän lehdessä. Yleisradio on taas rakentanut omasta selvityksestään useana päivänä peräkkäin yksittäisiä uutisia. Lisäksi asiaa on puitu Yle Taustapeilin Pyöreä pöytä -keskusteluohjelmassa. Todistamme siis parhaillaan vuoden 2014 ensimmäistä tiedotusvälineiden itsensä aiheuttamaa mediakohua.