Professori kaipaa yhtä sote-rahoituskanavaa

avatar
Tiina Heikkilä

null

Nosto! Päätöksenteon ja rahoituksen hajanaisuus aiheuttavat päällekkäisyyttä ja paikallisesti epätarkoituksenmukaisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Professori Pekka Rissanen Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksiköstä kirjoittaa Talous ja yhteiskunta -lehdessä, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän rahoitus ja rakenne on pirstaleinen. Rahaa tulee niin Kelalta kuin kunnilta, ja päätöksenteko ja palveluiden järjestäminen tapahtuu eri organisaatioissa.

Yksi monikanavaisen rahoituksen ongelmista on osaoptimointi. Kunnat pyrkivät säästämään järjestämällä palveluita niin, että rahoitus saataisiin esimerkiksi Kelalta. Tämä näkyy esimerkiksi kunnan rahoittamien vanhainkotien korvaamisessa tehostetulla palveluasumisella, jonka kustannuksista vastaavat enemmän Kela ja vanhukset itse.

Monissa kunnissa murheena on erikoissairaanhoidon kustannusten nousun hallitsemattomuus. Kustannusten nousu johtuu erikoissairaanhoidon voimavarojen ja esimerkiksi lääkekustannusten kasvusta. Rissasen mukaan on kokonaisuuden ohjattavuuden kannalta ongelmallista, ettei terveydenhuollon ketjulla ei ole yhtä ”omistajaa”, vaan ketjun osat kuuluvat eri päätöksentekijöiden ja rahoituslähteiden alle.

Rissasen artikkelissa todetaan myös, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä suosii nykyisellään varakkaita ja työssäkäyviä. Työterveydenhuolto ja sairasvakuutuskorvaukset aiheuttavat eriarvoisuutta. Palveluissa on myös alueellisia laatueroja.

Rissasen mielestä hyvässä sote-mallissa rahoitus olisi julkinen ja yksikanavainen, ja rahoituksen jaosta olisi poliittisessa vastuussa yksi taho. Rissanen ehdottaa julkisen rahoituksen monikanavaisuuden purkamista. Kelan yhden vakuutusyhtiön malli hoitaisi yksikanavaisuuden ja toimisi palveluiden hankkijana tehokkaasti, mutta mallista puuttuu Rissasen mukaan demokraattinen ohjaus.

Pekka Rissasen artikkeli Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen pitkä tie löytyy Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous ja yhteiskunta –lehden verkkoversiosta. Talous & Yhteiskunta julkaisee yleistajuisia asiantuntijoiden artikkeleita kansantaloudellisista ja muista yhteiskunnallisista teemoista.