Alustus! ”Nälänhädät eivät synny itsestään, nälänhädät suunnitellaan”, pohdiskeli Bertolt Brecht. Häntä inspiroi Kiinassa ja Intiassa vuoden 1896 luonnonkatastrofeja seurannut nälänhätä. Se tappoi miljoonia ihmisiä, vaikka luonnonkatastrofit itsessään eivät olisi olleet näin tappavia. Brecht piti nälänhätää suunniteltuna. Hän jakoi käsityksen, jonka mukaan vasta luonnonkatastrofien ja eurooppalaisten hallitusten ajamasta talousliberalismista seurasi yhdessä näin suuren mittakaavan tuho: yhteiskuntien haavoittuvat maksoivat talouspoliittisen ideologian hinnan omalla hengellään.
Brechtin ajatus nousee mieleen, kun tutustuu Euroopan neuvoston pääsihteerin hiljan ilmestyneeseen raporttiin State of democracy, human rights and the rule of law in Europe. Vaikka Euroopassa ihmiset eivät kuole laajamittaisesti nälkään, ovat esimerkiksi lapsiköyhyys ja muu eriarvoisuus kasvussa. Euroopan neuvoston raportin mukaan Euroopassa on meneillään pahin ihmisoikeuskriisi sitten kylmän sodan. Eurokriisi ja etenkin sen hoitoon käytetty, austerity-politiikaksi ristitty matokuuri on vahingoittanut Euroopan yhteiskunnallista vakautta tavalla, joka uhkaa demokratian ja oikeusvaltion periaatteita.
Länsimainen ihmisoikeusajattelu on uusien haasteiden edessä. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat ihmisoikeussopimukset on rakennettu tasaisen talouskasvun ja tulo- ja varallisuuserojen kaventumisen varaan. Thomas Piketty on kuitenkin osoittanut 1900-luvun tulo- ja varallisuuserojen tasoittumisen poikkeukseksi, joka on nyt korjaantumassa eli palautumassa normaalitilaan, jossa valitsee voimakkaat tulo- ja varallisuuserot, kun talouskasvu vähenee väestönkasvun hiipuessa. Siksi 2000-luvun eurooppalaisiksi ihmisoikeuskysymyksiksi ovat nousemassa 1800-luvun eurooppalaiset ihmisoikeuskysymykset. Ajatellessamme ihmisoikeusloukkauksen uhria meidän olisi siis opittava ajattelemaan vessaan harvoin pääsevää vanhainkodin asukasta, esteellisessä ympäristössä elävää vammaista, kotiinsa palautettua romanikerjäläistä tai vaikkapa vaille terveydenhoitoa jäävää paperitonta siirtolaista sen sijaan, että ajattelisimme esimerkiksi epäonnistunutta parisuhdettaan koskevan paljastuskirjan kanssa kipuilevaa entistä pääministeriä.
Julkistalouden sopeutustoimien murheelliset ihmisoikeusvaikutukset
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n suosituksissa eurokriisin hoitoon on ollut keskeistä julkisen sektorin leikkaaminen, minkä yksi osa on ihmisten hyvinvointia ylläpitävien yhteisesti kustannettujen palvelujen heikentäminen. Näiden suositusten pohjalta rajuja julkistalouden sopeuttamistoimia läpikäyneet eurooppalaiset valtiot ovat loukanneet kansalaistensa taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia. Ihmisoikeusloukkaukset ovat olleet moninaisia. Ne ovat kohdistuneet muun muassa oikeuteen riittäviin sosiaalisiin tukiin, terveydelliseen ja sosiaaliseen apuun sekä kollektiiviseen sopimiseen.
Julkistalouden menojen karsimisen myötä koetukselle ovat joutuneet erityisesti julkisen sektorin työntekijöiden työehdot, eläke- ja työttömyysturvajärjestelmät sekä eurooppalaiset terveydenhoitojärjestelmät, jotka eivät kykene takaamaan vähävaraisimmille eurooppalaisten ihmisoikeusstandardien edellyttämää pääsyä terveyspalveluihin. Ei ole siis yllättävää, että Euroopan neuvoston pääsihteeri tuo raportissaan esiin syvän huolensa siitä, kuinka austerity-politiikka on kasvattanut eriarvoisuutta eurooppalaisissa yhteiskunnissa, mikä osaltaan ruokkii ääriliikkeiden kannatusta ja nakertaa ihmisten luottamusta demokratiaan.
Euroopan neuvoston pääsihteerin raportti tiivistää varoitussignaaleja, joita useat Euroopan neuvoston toimielimet ovat viime vuosina antaneet. Raportin taustalla on muun muassa Euroopan sosiaalista peruskirjaa valvovan Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean päätelmiä, Euroopan ihmisoikeussopimusta valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita ja Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin politiikka-analyysipaperi Safeguarding human rights in times of economic crisis. Nostan seuraavaksi poimintoja niistä.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antoi viime vuonna joukon ratkaisuja, joissa se katsoi eurovaltioiden Kreikalta vaatimien julkisen talouden menoleikkauksien loukkaavan yleiseurooppalaisia perus- ja ihmisoikeuksia. Komitea kohdisti syyttävän sormensa Suomen kaltaisiin jäsenmaihin. Ne olivat asettaneet Kreikan lainoittamiselle sellaisia ehtoja, jotka käytännössä pakottivat Kreikan polkemaan omien kansalaistensa sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia. Kansainvälisten luotottajien kuristusotteessa Kreikan hallitus oli näin pakotettu nielemään suunnitelmat veronkorotuksista, eläkkeiden leikkauksista ja valtionhallinnon työntekijöiden palkkojen alennuksista.
Lähes vastaavan kuristusotteen alla on eletty myös Portugalissa. Sen troikalta eli EU:lta, Euroopan keskuspankilta ja IMF:ltä saaman tukipaketin ehtona olleet valtiontalouden säästöt ajoivat maan lamaan ja leikkasivat palkkoja, eläkkeitä ja julkisia palveluita. Portugalissa tukipaketin ehtoina ollut talouspolitiikka ja kansalaisten perus- ja ihmisoikeudet joutuivat niin viime vuonna niin suureen ristiriitaan, että maan valtiosääntötuomioistuin kumosi hallituksen valmisteleman valtion budjetin perustuslain vastaisena.
Tämäntyyppisissä oloissa yhteiskunnan asenneilmapiiri kiristyy. Kovenevista asenteista rikollisia ja muita tavallisen yhteiskunnan ulkopuolella olevia ihmisiä kohtaan kertoo esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Apostolikis vs. Kreikka. Siinä ihmisoikeustuomioistuin katsoi Kreikan loukanneen rikoksesta tuomitun omaisuudensuojaa, kun rikosoikeudellisen rangaistuksen lisäksi häneltä vietiin eläkeoikeus ja muita sosiaalisia oikeuksia. Taustalla voi nähdä yhteiskunnallisen mekanismin, jossa eurooppalainen keskiluokka vajotessaan taloudelliseen epävarmuuteen peräänkuuluttaa leikkauksia rikollisten kaltaisten ihmisryhmien oikeuksiin.
Haavoittuvien ryhmien aseman heikentymisellä tulee olemaan pitkäkestoiset vaikutukset. Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari on kannanotoissaan korostanut austerity-politiikan varjolla toteutettujen toimien vaikuttavan koko ihmisen elämänkaareen ja sen ylikin ylisukupolvisesti. Kun ihminen menettäessään työnsä jää samalla vaille riittävää toimeentuloturvaa, häntä voi nopeasti uhata häätö ja sen jälkeen kodittomuus, joka johtaa ajan myötä terveyden heikentymiseen ja jopa kuolemaan. Tämäntyyppistä kehitystä esiintyy ihmisoikeuskomissaarin mukaan Euroopassa kuitenkin onneksi vielä vähän. Vakavimmaksi akuutiksi uhaksi hän kokee etenkin eteläeurooppalaisen nuorison jäämisen ”kadotetuksi sukupolveksi”, aikapommiksi, joka voi aiheuttaa sukupolvien välisen solidaarisuuden, sosiaalisen koheesion ja pitkän aikavälin poliittisen vakauden heikkenemistä. ”Kadotettu sukupolvi” tulee muistamaan julkistalouden sopeutustoimien murheelliset ihmisoikeusvaikutukset vielä pitkään.
Talouspolitiikkaa ja sen rakenteita olisi tarkasteltava ihmisoikeusnäkökulmasta myös Suomessa
Eurokriisi ei ole ainakaan toistaiseksi koetellut Suomea erityisen pahasti moneen muuhun eurovaltioon verrattuna. Tämä on hyvä asia jo siitä syystä, että nuori ihmisoikeuskulttuurimme on helposti haavoittuva. Ihmisoikeuskysymyksissä kuulumme siihen Itä-Euroopan siirtymävaiheen yhteiskuntien joukkoon, joka on luonut nahkaansa 1990-luvun alusta lähtien. Tulihan esimerkiksi Euroopan neuvostoon ja sen ihmisoikeusrakenteisiin liittyminen meille mahdolliseksi vasta Neuvostoliiton hajoamisprosessin yhteydessä.
Ihmisoikeukulttuurimme nuoruus näkyy hyvin valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeuspoliittisessa toimintaohjelmassa, jonka Tampereen yliopiston julkisoikeuden tutkimusryhmä arvioi tänä keväänä. Toimintaohjelma jäi kokoelmaksi hankkeita, joiden toteuttamiseen ei osoitettu minkäänlaisia lisäresursseja. Arviointi osoitti, että Suomessa talouspolitiikka koetaan ensisijaiseksi suhteessa ihmisoikeuspolitiikkaan. Tunnemme kansalliset ihmisoikeusongelmamme, mutta koemme, ettei meillä yhteiskuntana ole varoja niiden poistamiseen.
Eurokriisin esiin nostamien ihmisoikeuskysymysten kannalta meidän olisi ihmisoikeuskulttuuriamme vahvistaaksemme kiinnitettävä katseemme muun muassa perus- ja ihmisoikeuksien heikennyskielto-opin sekä valtion talousarvioprosessin normikontrollin kehittämiseen. Tarvitsisimme ihmisoikeusajatteluun kiinnittyvää ryhtiliikettä esimerkiksi käynnissä olevaan kuntien 535 lakisääteisen tehtävän karsimisesta käytävään keskusteluun, sillä valtaosa kuntien tehtävistä liittyy perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Meidän olisi ennen kaikkea muistettava, että ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna kuntien tehtävien ja niiden hoitamiseen osoitettujen määrärahojen karsinta ei saa johtaa yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvuun. Erityisen huolestuttavaa suomalaisen perus- ja ihmisoikeusajattelun kannalta on tässä yhteydessä se, ettei kansallinen perusoikeuskontrollimme ole saanut otetta niistä mekanismeista, jotka ovat jättäneet monien perus- ja ihmisoikeuksien tosiasiallisen toteutumisen tason markkinamekanismien perusteella määrittyväksi. Esimerkiksi se tapa, jolla kuntien valtionosuuksia on tämän hallituskauden aikana tarkastettu vuosittain piirun verran pienemmiksi, muodostaa vakavan uhan perustavimpien sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumiselle.
Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa olisi vaalittava aktiivisesti eurooppalaisen perus- ja ihmisoikeusajattelun ytimessä olevaa ajatusta perus- ja ihmisoikeuksien välttämättömiksi katsottujen heikennyksien kohdistamisesta muihin kuin yhteiskunnan heikoimpiin ja haavoittuvaisimpiin. Tämä ei voi toteutua yksinomaan politiikkatoimien tasolla vaan edellyttää tuekseen myös taloudellisen toiminnan oikeudellisen sääntelyn vahvistamista. Koska markkinat eivät yksinään kykene takaamaan esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, demokratian, ihmisoikeuksien tai kestävän kehityksen toteutumista, taloudellisen toiminnan riittävä sääntely on välttämättömyys. Vain näin selätämme eurokriisin korjaustoimien Eurooppaan rakentaman saatanallisen myllyn ennen kuin se jauhaa meidät tomuksi.
Kirjallisuus
Piketty, Thomas (2014): Capital in the Twenty-First Century. Harvard University Press.
