Nosto! Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty joutui mediakohun keskelle arvosteltuaan 22.8. julkaistussa Verkkouutisten jutussa lapsilisävähennyksiin esitettyjä palkkarajoja. Kohu syntyi Rädyn kommentista, jossa hän ihmetteli, kuinka moni suomalainen oikeasti tienaa alle 2 600 tai 2 100 euroa kuukaudessa. Rädyn kommentit aiheuttivat tyrmistystä sosiaalisessa mediassa, ja nopeasti Rädyn kommenteista otettiin kaikki ilo irti myös perinteisessä mediassa.
Kohu paisui, kun Yle kertoi 25.8., että lääkärinä toiminut Räty on muuntanut sivutyönsä tuloja verottomiksi osingoiksi. Rädyn toiminta oli laillista, mutta se herätti silti paljon keskustelua ja paheksuntaa.
Helsingin Sanomien Jukka Perttu kirjoitti 27.8. jutun, jossa pohditaan poliitikoille asetettuja moraalisia vaatimuksia ja niiden tiukentumista viimeisten vuosikymmenten aikana. Anu Kantola ja Juho Vesa tutkivat jo muutama vuosi sitten artikkelissaan Skandaalit ja julkinen elämä Suomessa (Hetken hallitsijat, 2011) samaa aihetta.
Politiikan ja median suhteen muutoksesta
Kantola ja Vesa tutkivat artikkelissaan julkisen elämän muutosta Suomessa. He kirjoittavat, että mediakohuista ja -skandaaleista on tullut keskeinen politiikan julkisuuden piirre monissa maissa.
Myös Suomessa skandaalit ovat vakiintuneet osaksi julkista elämää. Kuluneen vuoden aikana Räty ei ole ensimmäinen julkisen kohun kohteeksi joutunut poliitikko saati ministeri.
Esimerkiksi entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sai kovaa kritiikkiä osakseen toiminnastaan Sotshin talviolympialaisissa.
1970-luvulta lähtien skandaalit ovat pikkuhiljaa vakiinnuttaneet asemaansa osana politiikan ja median suhdetta. Artikkeli esittää, että 1970-luvulta voidaan nostaa neljä tapausta, joita kirjoittajat kutsuvat skandaaleiksi, kun 2000-luvulla tällaisia tapauksia oli 37. Skandaalien määrän kasvun nähdään liittyvän yhteiskunnan demokratisoitumiseen ja poliittisen järjestelmän läpinäkyvyyden lisääntymiseen.
Nykyään eliiteiltä ei vaadita ainoastaan läpinäkyvyyttä, vaan myös entistä tiukempaa vastuunkantoa ja hyveellisyyttä. Hyvää moraalia tulee osoittaa paitsi julkisessa työssä myös omassa yksityisessä elämässä. Poliitikon uskottavuus ja luotettavuus ovat merkittäviä tekijöitä, kun nykyisin äänestetään yhä enemmän henkilöä.
Skandaaleja syntyy yhä herkemmin
Kantolan ja Vesan mukaan skandaalien takana on myös entistä kriittisempi journalismi. Journalismin yhteiskunnallisena tehtävänä pidetään vallan ja eliitin vahtimista. Aina skandaalien taustalla ei kuitenkaan välttämättä ole tämän yhteiskunnallisen tehtävän pyyteetön hoitaminen.
Artikkelissa kritisoidaan, että media on muuttunut skandaalikoneeksi, joka tuottaa kohuja entistä herkemmin. Skandaaleja syntyy nykyään helposti myös medioiden välisen kilpailun koventumisen takia.
Näitä ongelmia voidaan pohtia myös ministeri Rädyn tapauksesta. Hoitiko journalismi yhteiskunnallista tehtäväänsä vallan vahtikoirana, vai oliko Rädyn tapauksessa kyse liioitellusta kohusta lukijamäärien kasvun toivossa? Pitäisikö journalismin ja valtamedian analysoida myös omaa toimintaansa julkisesti jälkikäteen useammin? Voitaisiinko journalismilta vaatia samaa läpinäkyvyyttä kuin poliitikoilta?
Liioiteltuja kohuja vai vallan vastuullista vahtimista?
Tampereen yliopiston tutkijatohtori Sinikka Torkkolan mielestä Rädyn tapauksessa oli kyse normaalista journalismin ja politiikan välisestä suhteesta. Torkkolan mukaan journalistisessa julkisuudessa pitäisi kuitenkin alkaa käydä keskustelua siitä, kuinka journalismi hoitaa yhteiskunnallista tehtäväänsä.
Torkkolan tuore tutkimus Vaaliraha ja lautakasa journalismissa – kohun lietsoja vai vastuullinen arvioija paljastaa, että journalistisessa julkisuudessa harvoin arvioidaan journalismin kykyä hoitaa yhteiskunnallista tehtäväänsä neljäntenä valtiomahtina.
Journalismin itsearviointia selvitettiin tutkimalla, millä tavalla keväällä 2008 syntyneestä vaalirahakohusta ja syksyllä 2009 alkaneesta, silloiseen pääministeri Matti Vanhaseen kohdistuneista lahjusepäilyistä kirjoitettiin yleisönosastokirjoituksissa, toimituksellisissa mielipidekirjoituksissa ja uutisissa.
Tutkimuksessa selvisi, että lehdissä julkaistujen arvioiden mukaan journalismi hoitaa yhteiskunnallista tehtäväänsä hyvin. Se seuraa ja valvoo vallankäyttäjiä. Vaalirahaepäselvyyksiä kritisoitiin kuitenkin myös liioitelluksi kohuksi.
– Lehtien arviot ovat ongelmallisia, koska journalismi ei käy keskustelua omasta yhteiskunnallisesta asemastaan journalistisessa julkisuudessa.
Kun asiat menevät pieleen, kuitataan ne Torkkolan mukaan yksittäistapauksiksi. Esimerkiksi lautakasa-tapausta pidettiin poikkeuksellisena ja ajateltiin, ettei sen pohjalta pitäisi tehdä johtopäätöksiä journalismin toiminnasta yleensä.
Rädyn tapausta Torkkola ei pidä huonona journalismina.
– Tapaus, jossa yhdistyy henkilöitävyys ja yhteiskunnallisen tehtävän hoitaminen, eli vallan vahtiminen, on herkullinen ja myyvä juttu. Tällainen on journalismille ideaalitapaus.
Hän kritisoi kuitenkin median kykyä analysoida ja nähdä laajempia, monimutkaisia kokonaisuuksia. Esimerkiksi Räty-kohussa Torkkola kiinnittäisi huomiota sukupuoleen.
– Tässä tapauksessa sukupuolella ei välttämättä ollut merkitystä, mutta se on kysymys, joka täytyy esittää. Joskus sanotaan, että naispoliitikkoja kohdellaan ankarammin kuin miehiä. Naisiin kohdistetaan enemmän hyveellisyyden vaatimuksia.
Torkkola ei pidä Rädyn tapausta turhana ajojahtina. Hänen mielestään on täysin mahdotonta ajatella, ettei Rädyn verottomista osingoista olisi kerrottu julkisesti.
– Räty ei ole rikkonut lakia, mutta kun hän itse arvioi toimineensa menneisyydessä väärin, on siinä vastaus uutisoinnin tarpeellisuuteen. On hyvä, että asia paljastui.
Kohuista on myös hyötyä
Median tehtävänä on nostaa esille kysymyksiä eliittien toiminnasta. Kohujen tarkoitusta ja sitä, ketä ne oikeasti palvelevat tulisi kuitenkin julkisesti miettiä. Joskus kohut ohjaavat huomion toisarvoisiin kysymyksiin.
Kantola ja Vesa muistuttavat, että skandaalit ja kohut ovat myös hyvä asia. Heidän mukaansa skandaalit ovat usein merkkejä kulttuurin muutoksista ja toisaalta ne myös osaltaan luovat uusia normeja ja käynnistävät lainmuutoksia.
Rädyn tapaus osoitti ainakin sen, ettei poliitikon sovi yrittää puhua kaikkien kansalaisten puolesta tai vähätellä muiden arkikokemuksia. Tapaus nosti keskusteluun myös verotukseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Räty-kohun tarpeellisuus tai turhuus tiedetään sitten, kun nähdään, mikä osa tapauksesta jää ihmisten mieliin elämään.
