Nosto! Tiedon luonne muuttuu suhteellisemmaksi ja auktoriteetteja kyseenalaistetaan entistä herkemmin tulevaisuudessa. Näin uskoo Tampereen yliopiston Journalismin, median ja viestinnän tutkimuskeskuksen tutkija Elina Noppari. Noppari on tutkinut lasten ja nuorten mediaympäristön muutosta pitkittäistutkimuksessa, joka aloitettiin vuonna 2007.
Verkkoympäristössä ja digilaitteiden maailmassa kasvavat lapset ja nuoret oppivat Nopparin mukaan suhtautumaan kriittisesti saamaansa tietoon, mediainstituutioiden välittämiin uutisiin ja perinteisten auktoriteettien valtaan. Perinteisillä mediataloilla on Nopparin mukaan edelleen tärkeä uskottavuusstatus lasten ja nuorten silmissä, mutta myös kriittisyys niiden välittämää tietoa kohtaan on kasvussa.
Lapset ja nuoret pystyvät suhtautumaan kriittisesti esimerkiksi iltapäivälehtiin noin 11-vuotiaina. Kriittisyyttä on nähtävissä jonkin verran jo tätä nuoremmilla lapsilla. Mediaympäristön kaupallisuutta lapset eivät kuitenkaan välttämättä osaa vielä kyseenalaistaa. Tämä käy ilmi erilaisista mediatehtävistä, joita lapsille ja nuorille on tutkimusprojektissa annettu. Noppari sanoo, että kriittisyys iltapäivälehtiä kohtaan on sidoksissa nuorten seuraamiin julkisuuden henkilöihin.
– Kun nuoret fanittavat jotakin julkimoa, heillä on käytössään myös näiden julkkisten omat kanavat ja heidän välittämänsä tieto. Tämän kautta ymmärretään, että iltapäivälehdet saattavat liioitella ja ottaa kuvia tilanteissa, jotka julkkikset kokevat häiritseviksi. Nuoret ymmärtävät, että perinteinen media saattaa olla kiusallinen tai kertoa sellaista tietoa, joka ei ole ihan paikkansa pitävää.
Verkossa liikkuessaan lapset ja nuoret oppivat suhtautumaan tietoon suhteellisena ja vertailtavana. Noppari sanoo, että koska netissä liikkuu kaiken näköistä tietoa, sen uskottavuutta opitaan käytön yhteydessä punnitsemaan ja vertaamaan muuhun tietoon. Tiedon luonteen muuttuminen vaikuttaa myös siihen, millä tavalla lapset ja nuoret tulevaisuudessa suhtautuvat journalistiseen tietoon.
Media-alan yrittäjä Reetta Räty pohti Helsingin Sanomien teemanumeron (4/14, Media) näkökulmassa ketä diginatiivi uskoo. Räty miettii, mikä some-suuruuksia ja tube-tähtiä seuraavien lasten ja nuorten suhde on tai tulee olemaan perinteiseen mediaan ja uutisiin. Hän kirjoittaa, että useimmiten ajatellaan, että professionaali media tuottaa ammattitaidollaan lisäarvoa maailmanselitykseen. Mutta mitä jos se ei ole kertojana uskottava—?
Journalismilla on instituutiona auktoriteettivaltaa ja sen mukanaan tuomaa uskottavuutta. Sen välittämää tietoa pidetään todellisuutta heijastavana ”totuutena”, jonka luotettavuutta ei kovin helposti epäillä. Nopparin mukaan verkkoympäristössä perinteiset auktoriteetit tulevat kuitenkin helpommin kyseenalaistetuiksi kuin aiemmin.
– Se, että joku on toimittaja tai median edustaja ei automaattisesti enää tee tästä toimijasta uskottavampaa kuin jostakin yksittäisestä bloggaajasta.
Räty muistuttaa jutussaan, että mediainstituutiot eivät kamppaile tällä hetkellä pelkästään ansaintalogiikkakriisin kanssa, vaan myös mahdollisen uskottavuuskriisin kanssa. Noppari on samaa mieltä siitä, että toimittajien ammattikuva on muuttumassa.
– Bloggaajat kertovat henkilökohtaisista asioistaan usein hyvin avoimesti. He myös vastaavat seuraajiensa kommentteihin ja ottavat ehdotuksia vastaan sisällöntuotannossa. He saattavat kertoa avoimesti, mistä juttu on saanut alkunsa. Tällaiset odotukset voivat siirtyä helposti myös journalismiin.
Nopparin mielestä perinteinen media ei kilpaile bloggajien kanssa, vaan ennemminkin heidän viestintätapansa kanssa. Bloggaajia, vloggaajia, tube- ja Instagram-tähtiä seuraavat lapset tottuvat vuorovaikutukseen ja siihen, että heillä on oikeus päästä tiedon alkulähteille.
Räty puhuu jutussaan ”diginatiiveista” ja pohtii miten me journalistit pärjäämme sukupolven kanssa, joka on tottunut siihen, että kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa, ilmaiseksi, sekunnissa? Noppari kritisoi diginatiivi-termin käytön antavan helposti sellaisen kuvan, että lapset ja nuoret olisivat jokin yhtenäinen joukko, joka taitaa kaikki uudet teknologiat ja liikkuu ja toimii verkossa tietyllä tavalla.
– Lasten ja nuorten joukko on kirjava. Vaikka aktiivisia sisällöntuottajia on, suurin osa keskittyy toisten tekemien sisältöjen kommentoimiseen ja tykkäämiseen tai esimerkiksi selfieiden julkaisuun. Osan verkonkäyttö liittyy lähinnä peliympäristöön ja toisaalta on myös niitä, jotka eivät vielä 14-vuotiainakaan hirveästi käytä nettiä.
Noppari pohtii myös, kannattaako lasten leikkejä ajatella niin erilaisena toimintana vain sen takia, että esimerkiksi meikkileikkejä on nykyään mahdollista julkaista netissä. Muuttaako uuden välineen mukaantulo jonkin vanhan toiminnan täysin uudeksi?
Rätyä huolettaa kenestä tulee aikanaan tyttäreni ikäpolven uutisauktoriteetti: bloggareista, some-kuuluisuuksista, nettiaktivisteista – vai perinteisistä medioista? Hän rinnastaa lasten ja nuorten tämänhetkisen median käytön siihen, millä tavalla nämä mahdollisesti tulevaisuudessa seuraavat mediaa. Noppari pitää tällaista rinnastusta liian yksinkertaisena.
– Some-suuruudet ja tube-tähdet ovat tiettyyn ikään liittyviä juttuja. Me käytämme mediaa eri tavoin ollessamme 15- tai 35-vuotiaita. Lasten ja nuorten netin käytön ensimmäinen motiivi on viihtyminen ja yhteydenpito kavereihin. Jos tästä ottaisi suoran kaaren siihen, millaisia sisältöjä he tulevaisuudessa seuraavat, olisi uutisjournalismin pitänyt kuolla jo aikoja sitten.
Vaikka lapset ja nuoret nyt seuraavatkin some-tähtiä ja Youtuben kynsienlakkausvideoita, se ei tarkoita, etteivätkö he tulevaisuudessa hakeutuisi myös toisenlaisten asiasisältöjen äärelle.
Lue lisää Lasten ja nuorten mediaympäristön muutos -seurantatutkimuksen tuloksista Alustalla aikaisemmin julkaistusta Nostosta: Media polttelee nuorison taskussa ja seurantatutkimuksen 3. osasta.
