Nauraako feministi ydinaseille?

avatar
Saara Särmä

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan tutkija Tampereen yliopiston johtamis-korkeakoulussa.

Näky! Saara Särmä väitteli 5. syyskuuta Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kansainvälisen politiikan alaan kuuluvalla väitöskirjallaan Iranin ja Pohjois-Korean ydinasevaltaa esittävistä pilakuvista.

Yleensä ydinasevarustelua tutkitaan niiden aiheuttaman pelon ja uhkan näkökulmasta. Särmä lähestyy aihettaan feministisesti ja poikkitieteellisesti naurun ja huumorin kautta sosiaalisesta mediasta ja internetistä löytämiensä pilakuvien avulla, joista hän on koostanut itse kuvakollaaseja, kuten “Missile Envy” (2013) ja “Hello Militarized Kitty” (2013).

Särmän teokset pohjoiskorealaisten ohjuskateudesta tai militarisoidusta japanilaisesta animesöpöilyhahmosta naurattavat ensin, mutta tekevät sitten uudelleen näkyväksi sen, miten ydinasetyrkyt seksualisoidaan, sukupuolitetaan ja tehdään naurunalaiseksi länsimaissa.

Eräs mielenkiintoisimmista tutkimuksen johtopäätöksistä on se, että naurettavaksi tehdyt internetmeemit lähinnä vahvistavat länsimaista ja sukupuolittunutta yhteiskunnallista järjestystä eivätkä niinkään kyseenalaista sitä.

Alustalla! Särmä esittelee tutkimusaiheensa ja sen miten päätyi tutkimaan ydinasekuvastoa, tämän jälkeen hän avaa ”junk feminism” -käsitettä, kertoo kollaasimetodologiasta ja internetissä leviävistä pilakuvista, keskeisimmistä tutkimustuloksistaan ja lopuksi tieteen ja taiteen tekemisestä ja näiden yhdistämisen mahdollisuuksista.

Särmän tekemästä väitöstutkimuksesta voi lukea lisää politiikasta.fi ja Aikalainen -verkkolehdistä.

Kuvaus: Meri Vainiomäki, leikkaus: Matti Kortesoja.