Alustus! Suomalainen kulttuuri tihkuu mielikuvia alkoholin käytöstä osana juhlaa ja arkea niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkiksi joulu on monille aikaa, jolloin mielikuvat alkoholin käytön lieveilmiöistä muuttuvat peloista todeksi, reaalisiksi kauhutarinoiksi. Tällaiset tarinat jättävät jälkeensä kulttuurisen arven, joka siirtyy jaettuina mielikuvina sukupolvelta toiselle. Jaetut mielikuvat ja sosiaaliset representaatiot syntyvät osana sosiaalista vuorovaikutusta ja muovautuvat ajan kuluessa sellaisiksi kuin ne juuri nyt ilmenevät.
Mielikuva alkoholista osana traagista joulun viettoa voi sisältää esimerkiksi näyn humaltuneesta perheenisästä, joka ajaa väkivaltaisella käytöksellään perheensä ulos talvipakkaseen (ks. Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa -kappale). Tämä näkymä tai episodi voi olla osa alkoholin haitallista tai riippuvuuskäyttöä koskevaa mielikuvaa. Onkin nähtävä, ettei mielikuvaa voi verrata suoraan siihen, mikä riippuvuus on yksilötasolla esimerkiksi lääketieteellisenä ongelmana. Riippuvuuden kokonaisvaltainen ymmärrys edellyttääkin monitieteellistä lähestymistapaa. Riippuvuudet ovat osa sekä yksilöiden geeniperimää, opittuja käyttäytymismalleja, sosiaalisissa suhteissa muovautuneita traditioita kuin myös yhteiskuntapoliittisten toimenpiteiden syitä ja seurauksia.
Riippuvuusilmiöllä on riippuvuuden kohde kuten alkoholi, joka ei muutu sen mukaan, mitä me siitä ajattelemme (välinpitämätön luokka) ja toisaalta riippuvuuden olemus, joka muuttuu yhteiskunnan rakenteen ja ihmisten mielikuvien syklisessä vuorovaikutuksessa (vuorovaikutteinen luokka) (Hacking 2009). Riippuvuusilmiö toimii näin ollen vuorovaikutteisena luokkana ja saa eri aikakausina erilaisia ilmenemismuotoja niin yhteisöissä kuin yksilöissäkin. Milloin riippuvuudet nähdään syntinä ja paheena, milloin pirun riivauksena ja nykyisessä biolääketieteellisessä lähestymistavassa ongelma paikantuu yksilön neurokemialliseksi häiriötilaksi. Huolimatta pyrkimyksistä, yksikään tieteenala ei ole tarjonnut kaikille riippuvaisille soveltuvaa, parantavaa hoitoa. Vaikka siis riippuvuudella on aineen ja fysiologisten reaktioiden välinen suhde, jää tämän yhtälön ulkopuolelle paljon selitettävää, joka tulee näkyväksi esimerkiksi mielikuvia tutkimalla.
Väitöskirjatutkimukseni keskiössä ovat mielikuvat (mm. Boulding 1961), joita tarkastelin sosiaalipsykologi Serge Moscovicin (1961; 1984) sosiaalisten representaatioiden teorian avulla. Teorian mukaan mielikuvien rakennusaineita ovat asiantuntijoiden ja median suodattama tieto sekä ihmisten ja ihmisryhmien kokemukset asioista. Sosiaaliset representaatiot muovautuvat ajan kuluessa ja ne voivat myös irrottautua alkuperäisestä kohteestaan ja värittyä kulttuurisilla merkityksillä. Näin ollen sosiaalisia representaatioita ei voi palauttaa sellaisinaan takaisin objektiivisen todellisuuden kappaleisiin. Ne voivat sisältää faktaa, mutta myös fiktiota.
Esimerkiksi alkoholin käytön ja siihen liittyvien lieveilmiöiden suhde on monelta osin faktaa, mutta ne sisältävät myös edellä kuvatun kaltaisten lieveilmiöiden vähättelyä ja toisaalta joissakin tilanteissa ilmeneviä pelkoja, joiden muuttuminen todeksi uudessa sosiaalisessa tilanteessa ja eri ihmisten kesken voi olla tosiasiassa vähäinen.
Teorian mukaan uudet ilmiöt, kuten rahapeliriippuvuus asettuvat suhteeseen vanhojen mielikuvien kuten alkoholiriippuvuuden kanssa. Jotta tällaisia sosiaalisia representaatioita voi ymmärtää, tulee niitä tarkastella osana yhteiskunnassa vallitsevaa todellisuutta, sillä eri riippuvuuksille altistavien aineiden ja toimintojen asema yhteiskunnassa vaihtelee (mm. Hakkarainen 1992). Aineiden ja toimintojen käytön yleisyys, riski- ja riippuvuuskäyttö sekä kuolleisuus vaihtelevat samoin kuin niitä koskeva poliittinen tahtotila, mediakeskustelun aktiivisuus ja suhde lääketieteeseen.
Tutkimusasetelma ja aineistot
Väitöstutkimukseni tutkimusasetelma on kuvattu kuviossa 1. Tutkimusaineisto kerättiin toteuttamalla suomalaiselle (n=740) sekä ruotsalaiselle (n=1098), kanadalaisille (n=864) ja venäläisille (n=1023) aikuisväestöille ja suomalaiselle päihdetyön ammattilaisille (n=520) suunnatut kyselyt. Kysymykset koskivat riippuvuusriskiä, toipumista estäviä tekijöitä, toipumisen mahdollisuutta, riippuvuuden syytä ja vastuuta sekä riippuvuuksia yhteiskunnallisina ongelmina. Tutkimukseni tulokset ja analyysi rakentuivat kyselyn vastausten, aiempien tutkimusten, yhteiskunnallisen todellisuuden ja teoreettisen viitekehykseni tuomaan ymmärrykseen riippuvuusilmiöstä.
Tutkimukseni keskeisenä kysymyksenä oli erityisesti ensimmäisessä artikkelissa: kuinka vakavaksi vastaajat arvioivat eri riippuvuuden muodot? Vastatakseni tähän kysymykseen, kokosin vastaajien mielikuvat eri riippuvuuksien vakavuudesta kuvioon 2. Kuviossa yhteiskunnallisen kontrollipolitiikan suunta on nähtävissä vaaka-akselilla – kielletyn ja sallitun janana. Kuvan siniset pylväät koostuvat summamuuttujasta, jonka rakensin riippuvuusriskiä, toipumisen esteitä ja ilman hoitoa toipumisen mahdollisuutta koskevista kysymyksestä: mitä korkeampi pylväs, sitä vakavammaksi riippuvuus arvioitiin yksilölle olevan. Oranssit pylväät muodostuvat yhteiskunnallisen ongelman vakavuutta kuvaavasta kysymyksestä: mitä syvempi pylväs, sitä vakavampi ongelma.
Eri riippuvuudet suhteutuivat suomalaisessa yhteiskunnassa tutkimushetkellä vallinneisiin olosuhteisiin, asenneilmastoon ja lainsäädäntöön. Näyttää siltä että suomalaiset ovat jokseenkin samanmielisiä suhteessa vallitsevaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja mediakeskusteluun riippuvuuksia koskien. Ne riippuvuudet, jotka arvioitiin riippuvuusriskiltään suureksi, arvioitiin myös vaikeiksi voittaa omin voimin. Tupakka kuitenkin poikkesi tästä selvästi. Tupakkariippuvuutta pidettiin toisaalta suurena riippuvuusriskinä sitä kokeiltaessa, mutta siitä eroon pääsyä pidettiin helppona omin voimin, eikä hoidolla uskottu olevan juurikaan irtautumisen mahdollisuutta lisäävää vaikutusta. Voikin kysyä, miten ihmiset olisivat voineet mieltää nikotiiniriippuvuuden hoidon merkittäväksi, jos sellaista ei Suomessa ole juuri tarjolla?
Toisessa väitösartikkelissani tarkastelin suomalaisten näkemyksiä toipumista estävistä tekijöistä. Keskeisiä huomioita olivat, että aineita pidettiin merkittävinä toipumisen esteinä aineriippuvuuksissa, kun taas raha- ja nettipelaamista ei itsessään pidetty kovin suurina toipumisen esteinä niitä koskevissa riippuvuuksissa. Medikalisaation näkökulmasta aineriippuvuuksia pyritäänkin hoitamaan niitä korvaavilla aineilla (buprenorfiinia opiaattiriippuvaisille ja nikotiinia tupakasta riippuvaisille), huomioimatta aina riittävästi riippuvuuden psykososiaalista ilmenemistä. Yksilöiden persoonaa pidettiin itsessään merkittävänä esteenä toipumiselle kaikissa riippuvuuksissa, mikä viittaa mielikuvaan ns. riippuvuuspersoonallisuuden olemassaolosta. Sosio-kontekstuaalisia tekijöitä, kuten ympäristöä, vaikeita olosuhteita ja toisten ennakkoluuloja taas pidettiin ratkaisevasti pienempinä toipumisen esteinä muissa riippuvuuksissa lukuun ottamatta alkoholiriippuvuutta, joka on syvään juurtunut ja tunnettu riippuvuuden muoto Suomessa.
Kolmannessa artikkelissani vertasin väestön ja ammattilaisten näkemyksiä toisiinsa. Ammattilaiset edustavat avaintoimijoita, jotka suodattavat ja välittävät yhtäältä tieteellistä tietoa ja ymmärrystä ja toisaalta asiakkailta saatua tietoa ja kokemuksia riippuvuuksista. Väestön ja ammattilaisten näkemykset olivat pääosin yhteneviä. Vastaajat pitivät huume-, alkoholi-, ja lääkeriippuvuuksia vaikeasti itse voitettavina ja tupakka- ja toiminnallisia riippuvuuksia helposti itse voitettavina. Hoidolle asetettiin suuria tulosodotuksia etenkin päihderiippuvuuksissa ja esimerkiksi opioidiriippuvuudesta toipumismahdollisuuden arvioitiin kaksinkertaistuvan hoidon avulla verrattuna omaehtoiseen toipumiseen. Ammattilaisten ja maallikoiden näkemykset erosivat lääke-, rahapeli- ja nettiriippuvuuden sekä kannabisriippuvuuden suhteen. Edellisiä ammattilaiset pitivät vaikeammin itse voitettavina, kun taas kannabista väestöä helpommin itse voitettavana riippuvuuden muotona. On myös oletettavaa, että ammattilaisilla oli maallikoita enemmän sekä tiedollista että hoidollista kokemusta myös näistä vähemmän tunnetuista riippuvuuksista.
Neljännessä artikkelissani tarkastelin, miten suomalaisten näkemykset suhteutuvat ruotsalaisten, kanadalaisten ja venäläisten näkemyksiin alkoholista. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin oli jossain määrin ristiriitaista. Vaikka alkoholia ei arvioitu kovin vaaralliseksi riippuvuutta tuottavaksi aineeksi ainetta kokeiltaessa, arvioivat suomalaiset sen kuitenkin ainoana maana kaikista suurimmaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Suomalainen ”sisu” tuli näkyviin vastauksissa muiden maiden kansalaisia suurempana uskona omin avuin toipumiseen. Toisaalta suomalaiset uskoivat vahvasti ruotsalaisten tavoin hoitojärjestelmän kykyyn auttaa irti alkoholiriippuvuudesta.
Tulosten pohdintaa
Suomalaisten näkemykset olivat pääosin kansainvälisten arvioiden ja yhteiskunnassa vallitsevien olojen mukaisia. Kansalaisten mielikuvissa oli kuitenkin selvästi nähtävissä se, että mielikuvat kytkeytyvät niihin teemoihin, joita kulloinkin nostetaan median loisteeseen. Esimerkiksi tutkimushetkellä vuonna 2007 rahapeliongelmien yhteiskunnallinen keskustelu oli vasta käynnistymässä (Tammi 2012) ja tässä esitetyn aineiston valossa suomalaiset pitivät rahapeliriippuvuutta lähinnä huonona tapana (Blomqvist 2009), josta voi helposti päästä eroon omin avuin. Toisaalta myös vahvoilla kulttuuriin sidotuilla mielikuvilla on oma paikkansa kuten alkoholia koskevista tuloksista voi nähdä (vrt. Nutt ym. 2010).
Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa nikotiiniriippuvuutta on verrattu kokaiiniriippuvuuteen. Näyttää kuitenkin siltä, että ongelman vakavana pitämistä edellyttää mielikuva psykososiaalisesta syrjäytymisestä ja arjen hallinnan menettämisestä. Vaikka tupakointi aiheuttaa Suomessa eniten kuolemia, noin 6000 kuolemaa vuosittain (Suomalaisten tupakointi vähenee 2012), se arvioitiin yhteiskunnallisesi vasta neljänneksi vakavammaksi riippuvuuden muodoksi.
Lääkkeiden riippuvuuskäyttöä koskevat mielikuvat erosivat huumeita ja alkoholia koskevista mielikuvista. Tässä tutkimuksessa kyselyaineisto ei tuonut ymmärrystä asiaa koskevien mielikuvien kulttuurisista sisällöistä tai mielikuvia sisältävistä jaetuista tarinoista (vrt. tarina joulusta). Voikin pohtia muuttuisivatko mielikuvat, jos lääkkeet nostettaisiin voimallisesti mediaan niin kustannusten, hyötyjen kuin lieveilmiöidenkin näkökulmasta kuten alkoholi? Asia on ajankohtainen, sillä esimerkiksi WHO:n huoleksi ja EMCDDA:n (Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus) on myös noussut perinteisten huumeiden ongelmakäytön siirtyminen yhä enemmän lääkefirmojen valmistavien aineiden ongelmakäytöksi (Euroopan huumeraportti 2014).
Vähätelläänkö Suomessa sosio-kontekstuaalisia tekijöitä?
Nykyisessä individualistisessa kulttuurissamme kytkemme mielellämme ongelmat yksilöiden henkilökohtaisiksi ongelmiksi, ei yhteisön ongelmiksi. Poikkeuksena tästä oli alkoholiriippuvuutta koskevat mielikuvat, jotka kytkeytyivät toipumisen esteiden näkökulmasta vahvasti huonoihin elinoloihin sekä ympäristön vaikutuksiin. Suomalaiset tietävät mistä puhuvat, sillä vastaajista 65 %:lla oli alkoholiongelmista kärsiviä läheisiä. Viidesosa miespuolisista vastaajista (21 %) ja kahdeksan sadasta naisesta ylitti kertajuomisen rajat (Seppä 1998, 54), lisäksi miehistä 10 % kertoi olleensa aiemmin ja 14 % vastaushetkellä riippuvaisia alkoholista (naisilla vastaavat luvut olivat 4 % ja 2 %). Alkoholin haitallista ja riippuvuuskäyttöä koskevat pelot elävät siis suomalaisessa kulttuurissa sosiaalisesti jaettuina, toisintuvina tarinoina muokaten jaettuja mielikuviamme alkoholista. Mielikuvat elävät kulttuurisena perintönä vaikuttaen uusien sukupolvien alkoholiin suhtautumiseen.
Voikin kysyä, onko tällä hetkellä esiintyvien riippuvuuksien tiedostaminen (perspektiivinen realismi, ks. Karvonen 2013) ja riippuvuuksia koskevien sosiaalisten representaatioiden ymmärtäminen yksi avainsana tulevien sukupolvien käyttäytymisen muutokselle? Esimerkiksi Rolandon ja Kaitaisen (2014) tutkimuksessa suomalaisnuorten ensikokemukset alkoholin käytöstä kytkeytyvät julkisiin paikkoihin ja nuorten väliseen kanssakäymiseen, jännitykseen ja jopa pelkoihin. Italialaisten kokemukset taas linkittyivät perheen sisäisiin tapahtumiin kuten yhteiseen ruokakulttuuriin (Beccaria ym. 2010; Järvinen & Room 2007; Rolando & Katainen 2014). Näillä kahdella kontekstilla voi olla merkittävä ero alkoholin käyttökulttuurin oppimisessa sekä siinä, millaisia mielikuvia me alkoholin käyttöön kytkemme (mm. Rantala & Sulkunen 2012). Mielikuvamme ovat kytköksissä siten sosiaaliseen vastuunottoon, normeihin ja traditioihin.
Sosiaalipsykologian viitekehyksestä tarkasteltuna olisi tarpeellista kiinnittää nykyistä enemmän huomiota yksilön ja aineen tai toiminnon lisäksi sosio-kontekstuaalisiin tekijöihin riippuvuuksista eroon pyrittäessä. Ei ole samantekevää, mitä ihmiset riippuvuuksista ajattelevat, sillä suhtautuminen vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon kuten siihen, miten tärkeäksi arvioimme hoito- ja tukipalveluiden rakentamisen päihdeongelmista kärsiville tai niille perheenjäsenille, jotka joulurauhan ja juhlan keskellä joutuvat viinanhöyryisen väkivallan seurauksena ulos kodistaan.
Koska jaetut mielikuvamme ovat dynaamisia ja muuttuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä, tulee mielikuvat myös tehdä tietoisiksi. Sosiaalisiin representaatioihin voi vaikuttaa ja niitä voi ja tulee ruokkia tutkimustiedon, virittävän valistuksen ja median antamin eväin. Myös asiantuntijatiedolla on vahva paikkansa mielikuvien tuottajana.
Kirjallisuus
Beccaria, F., Prina, F., Rolando, S., Simonen, J., Tigerstedt, C., & Törrönen J. (toim.) 2010. Alcohol and generations: Changes in style and changing styles in Italy and Finland. Milano: Carrocci.
Blomqvist, J. 2009. What is the worst thing you can get hooked on? Popular images of addiction problems in Contemporary Sweden. Nordisk Alcohol & Tidskrift 26:4, 373–398.
Boulding K. 1961. The Image: Knowledge in Life and Society. University of Michigan Press. (alkuperäisteos on vuodelta 1956).
Euroopan huumeraportti 2014: suuntauksia ja muutoksia. Europan huumeiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus. (luettu 29.12.2014).
Hacking, I. 2009. Mitä sosiaalinen konstruktionismi on? Suomentanut Inkeri Koskinen. Tampere: Vastapaino. Englanninkielinen alkuteos (1999) The social construction of what?
Hakkarainen P. 1992. Suomalainen huumekysymys. Huumausaineiden yhteiskunnallinen paikka Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Helsinki: Alkoholitutkimus säätiön julkaisuja n:o 42.
Järvinen, M., & Room, R. 2007. Youth drinking cultures: European experiences. Teoksessa M. Järvinen & R. Room (toim.), Youth drinking cultures: European experiences. Surrey: Ashgate.
Karvonen, E. (2013) Tieto paitsi kuvaa todellisuutta myös rakentaa sitä. Tieteessä tapahtuu 31:1, 18-24.
Moscovici, S. 1984. The phenomenon of social representations. Teoksessa: R. Farr & S. Moscovici (toim.). Social representations. New York: Cambridge University Press, 3–69.
Moscovici, S. 1961. La psychanalyse, son image et son public. Paris: Presses Universitaires de France.
Nutt, D., King, L. & Phillips, L. 2010. Drug harms in the UK: a multicriteria decision analysis. The Lancet 376:6, 1558–1565.
Piispa, M. 1997. Valistus, holhous, suojelu. Tutkimus alkoholipoliittisesta ja tupakkapoliittisesta mielipideilmastosta. Acta Universitatis Tamperensis 564.
Rantala, V., & Sulkunen, P. 2012. Is pathological gambling just a big problem or also an addiction? Addiction Research and Theory, 20(1), 1–10.
Rolando, S. & Katainen, A. 2014. Images of alcoholism among adolescents in individualistic and collectivistic geographies, **NAD **31(2), 189-205.
Seppä, K. 1998. Alkoholiongelman varhaistoteaminen. Teoksessa Salaspuro, Mikko, Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) Päihdelääketiede. Duodecim, Helsinki.
Suomalaisten tupakointi vähenee 2012. Finriski. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 3/2012 (Luettu 29.12.2014).
Tammi T. 2012. Rahapelipolitiikan muoto ja muutos. Teoksessa Pauliina Raento. Rahapelaaminen Suomessa (toim.), Gaudeamus, Helsinki, 66-79.
