AMK:ssa tehty yhteistyötä koetun hyvinvoinnin raportoimiseksi

avatar
Matti Kortesoja

null

Nosto! Valtakunnallisessa SOHVI-hankkeessa hyvinvointia lähestytään kokemustiedon näkökulmasta. Hankkeen lähtökohtana on ajatus, että kunnat tarvitsevat laissa säädettyjen ja poliittisessa päätöksenteossa käytettyjen hyvinvointikertomusten tueksi kokemustietoa kuntalaisten hyvinvoinnista eri rekistereistä koostetun tilastotiedon rinnalle.

Eräs hankkeen tavoite on, että hyvinvointipalveluiden käyttäjät tulisivat aiempaa paremmin kuulluiksi. Tämä saattaisi johtaa palveluiden kehittämiseen ja etenkin syrjäytymisvaarassa olevien palveluiden käyttäjien aiempaa voimakkaampaan yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen osallisuuteen.

Hankkeessa otettiin selvää sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sivistyspalveluiden käyttäjien kokemuksista Hyvinkäällä, Etelä-Pohjanmaalla, Vakka-Suomessa ja Oulun seudulla. Aiemmin ei ole tutkittu palveluiden käyttäjien koettua hyvinvointia, vaan keskitytty hyvinvointipalveluiden käyttäjien tilastointiin.

Hankkeesta on nyt julkaistu loppuraportti. Siinä kysytään esimerkiksi mitä uutta kokemuksellisuus tuo hyvinvoinnin käsitteen käyttöön. Koettu hyvinvointi mittaa raportin mukaan ennen kaikkea tyytyväisyyttä elämään ja tulevaisuudenuskoa sekä asioita, jotka luovat perustan koetulle hyvinvoinnille eri tavoin eri ihmisille.

Opetus- ja kulttuuriministeriön puitteissa toteutettu hanke on toteutettu usean ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Raportti avaa ikkunan ammattikorkeakouluissa tehtyyn selvitystyöhön.