Nosto! Vasemmistopuolue Syriza voitti vaalit Kreikassa sunnuntaina 25.1.2015. Kreikkalaiset äänestivät vaaleissa EU:n harjoittamaa talouskuripolitiikkaa vastaan, jota vastaan hallitus aloittaa nyt taistelunsa. Kreikan uusi valtiovarainministeri on taloustieteen professori Yanis Varoufakis.
Varoufakis kävi Tampereen yliopistossa kesällä 2014 ”Power, Culture & Economy” -konferenssissa. Hänet tunnetaan täällä myös Tampereen yliopiston opiskelijoiden suomentaman teoksen Maailmantalouden Minotauros (Vastapaino, 2014) kirjoittajana.
Alusta! kysyi Varoufakisin kirjan käännösprojektia vetäneiltä, Alustan toimituskuntaan kuuluvilta, sosiologian väitöskirjatutkija Olli Herraselta ja kansantaloustieteen professori Hannu Laurilalta heidän mietteitään historialliseksi kutsutusta Syrizan vaalivoitosta ja Varoufakisin talouspolitiikasta. (ks. myös ”Kreikan talousguru tunnetaan Tampereella”).
Syrizan valtaannousun merkitys?
Herrasen mukaan: “Muutama tutkija on jo varovasti kiinnittänyt huomiota siihen, että nationalistis-populistiset puolueet ovat euroalueella poliittisesti suosituimmillaan siinä vaiheessa kun akuutti sosiaalinen kriisi ei ole vielä käynnistynyt. Maissa joissa kriisi on jo käynnissä, uudenlaiset vasemmistoryhmittymät tuntuisivat kuitenkin keräävän suosiota. Tämä on sosiologisesti kiinnostava havainto, vaikkakin hyvin alustava, koska suosio saattaa kääntyä nopeasti. Syrizan merkitys saattaa kuitenkin olla esimerkki muille euromaille siitä, että vaihtoehtoja on, joka taas voi laukaista eurooppalaisen vasemmiston kannalta myönteisen tapahtumaketjun.”
Laurilan mielestä: “Syrizan voitto on terveellinen merkki kuripolitiikan käytännön rajoitteista. Politiikan toimimattomuus on käynyt selväksi jo puhtaasti taloudellisestikin. Kun sen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys tulee näin selvästi kyseenalaistetuksi, on Euroopassa laajemminkin tarkistettava linjaa.”
Herranen jatkaa toteamalla, että: “Varoufakisin nousu on kiinnostavaa siinä mielessä, että hän, kuten myös hänen kollegansa taloustieteen professori Costas Lapavitsas ovat siirtyneet nopealla aikataululla merkittävistä akateemisista tehtävistä politiikkaan. Näin nämä kansainvälisesti tunnetut tutkijat ottavat melko poikkeuksellisen roolin avoimen poliittisina intellektuelleina.”
Maailmantalouden Minotauros
Varoufakis esittää Maailmantalouden Minotauros -kirjassaan, että kansainvälinen talousjärjestelmä ei toimi ilman kansantalouksien yli- ja alijäämiä tasapainottavaa kierrätystä. Tällaista mekanismia ei nyt ole, ja nykyisen kaltaisia talouskriisejä ei voida hoitaa ja estää ilman perusteellista kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uudistusta. Tällä Varoufakis tarkoittaa taloustieteilijä John Maynard Keynesin Yhdysvaltain Bretton Woodsissa vuonna 1944 ehdottamaa globaalia rahoitusjärjestelmää, jossa yli- ja alijäämämaiden välinen tasaus tapahtuisi ylikansallisten instituutioiden toimesta, mikä ei kuitenkaan toteutunut.
Sodanjälkeisessä hegemonia-asemassaan Yhdysvalloista tuli kansainvälisen talouden kierrätysjärjestelmän ydin. Kyseisellä ”Minotauroksen” aikakaudella (ks. Niemikari & Laine 2014) globaali maailmantalous joutui Yhdysvaltain finanssisektorista ja dollarista riippuvaiseksi. 1970-luvulla Bretton Woods -järjestelmän kaatumisen jälkeen Wall Street -vetoisen finanssisektorin rooli korostui entisestään. Yhdysvallat rahoitti tuolloin omia alijäämiään, eli kauppa- ja budjettivajettaan, muualta maailmasta imuroiduilla pääomilla.
Vuoden 2008 finanssikriisi kaatoi lopulta tämän järjestelmän mahdottomuutensa. Varoufakisin mukaan euroalueen talousongelmatkin ovat saman romahduksen seurausta (ks. myös Jaakkola & Makkonen 2014). Finanssijärjestelmän kriisillä on ollut tuhoisia vaikutuksia Varoufakisin kotimaassa eli Kreikassa. Varoufakis onkin esittänyt konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla Kreikan ja euroalueen ongelmat voitaisiin ratkaista. Syrizan vaalivoiton ansiosta Varoufakisin esittämät uudistukset saattavat joutua nyt käytännön koetukseen koko Euroopassa.
Varoufakisin ratkaisut euroalueen kriisiin
Varoufakisin teesien mukaan euroalueen kriisi on tapahtunut usealla toisiinsa sidoksissa olevalla alueella. Kyse on ensinnäkin pankkisysteemin kriisistä. Euroopan keskuspankki (EKP) toimii ilman poliittista ohjausta, ja kansallisella politiikalla ei ole voimaa taistella ylikansallisia pankkeja vastaan.
Toiseksi kysymyksessä on velkakriisi. Tehdyt toimet ongelmamaiden rahoituksen turvaamiseksi ovat olleet riittämättömiä korjaamaan sitä perusasetelmaa, että yksittäiset maat ovat liian pieniä pitämään pystyssä kansainvälisillä markkinoilla konkurssikypsiksi ajautuneita jättipankkejaan.
Kolmanneksi kyseessä on investointikriisi, joka estää tuottavan sijoittamisen Eurooppaan. Euroopan ylijäämämaiden menestys riippuu pitkälti Euroopan alijäämämaista, joissa kokonaiskysyntä on romahtanut velkataakan ja sopeuttamistoimien takia. Kokonaiskysynnän puute syö EKP:n setelirahoituksen voimaa.
Neljänneksi kyseessä on Varoufakisin mukaan ennen kaikkea sosiaalinen kriisi. Ihmiset ovat jääneet työttömiksi ja jopa kodittomiksi, samaan aikaan kun kansalaisten sosiaalietuuksia ja peruspalveluja leikataan.
Alustan! talousoppineista Varoufakisin esittämät talouspoliittiset uudistukset vaikuttavat kiinnostavilta. Herrasen mukaan: “Poliittisesti ne ovat näyttäneet mahdottomilta vaikka ne voitaisiin käytännössä toteuttaa ilman suuria institutionaalisia uudistuksia. Saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Kannattaa lukea Teppo Eskelisen tuore analyysi niistä skenaarioista, joita tulevaisuudessa saattaa odottaa.”
Laurilan mielestä: “Varoufakisin konkreettisin ja ehkä myös poliittisesti korrektein ehdotus on Euroopan investointipankin valjastaminen keynesiläisen elvytyspolitiikan aisoihin. Tämä lisäisi myös EKP:n setelirahoituksen tehokkuutta, jos sitä käytettäisiin investointipankin velkakirjojen ostoon jälkimarkkinoilta. Raha ei näin uppoaisi pankkien mustiin aukkoihin tai palautuisi keskuspankkiin, vaan menisi reaali-investointeihin ja edelleen kulutukseen. Kokonaiskysyntä Euroopassa kasvaisi, mikä olisi Suomenkin kannalta elintärkeää. Pidän Euroopan investointipankin ja EKP:n setelirahoituksen kautta toteutettua paneurooppalaista elvytystä hyvinkin toteuttamiskelpoisena ja vaikuttavana.”
Populismisyytökset
Syrizaa on myös syytetty äärivasemmistolaisesta ja populistisesta ajattelusta. Brittiläisen Channel 4:n uutisissa Varoufakis lausui, että: ”aiomme tuhota epäpyhän liiton pankkien, median ja korruptoituneiden virkamiesten välillä”, koska he ovat kuristamassa kreikkalaista demokratiaa hengiltä. Varoufakisin mielestä ”oligarkien” harjoittamat synnit ovat langenneet nyt kreikkalaisten kontolle. Populismisyytteitä esittävien ja talouskuripolitiikkaa harjoittavien oikeistolaisten ja konservatiivien kommentteja tutkijat pitävät liioiteltuna.
Herrasen mielestä: “Monet talouskurin puolustajat ovat itse vastaavia populisteja kuin joita he syyttävät, vaikka heidän puheenpartensa onkin saavuttanut julkisuudessa uskottavan jalansijan. Varoufakisin kirjasta voi lukea kiinnostavan näkemyksen Euroopan talouteen, joka selittää Kreikankin tilannetta. Kauhukuvien maalaaminen taas on tyypillinen poliittinen strategia, jolla pyritään patoamaan ideologisen opposition kannatusta.”
Laurilan mukaan: “Äärivasemmiston, joka on määritelmällisesti marginaali-ilmiö, noususta tuskin kukaan on oikeasti huolissaan, mutta maltillisemman vasemmiston noususta kyllä. Siksipä maltillistakin vasemmistoa, kuten Syrizaa, pyritään kilvan sijoittamaan marginaaliin.”
Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan velasta?
Varoufakisin Syriza-puolue kannattaa mittavia yhteiskunnallisia rakenneuudistuksia humanitaarisen kriisin selättämiseksi. Se haluaa myös neuvotella uusiksi Kreikan satojen miljardien velat ja lainaehdot, jotka ovat heidän mielestään haitallisia koko Euroopan tulevaisuuden kannalta.
Herrasen mukaan: “Velan luonteesta on käyty Suomessakin paljon keskustelua viime aikoina. Modernin rahateorian mukaan (Modern Money Theory) kaikki liikkeellä oleva raha syntyy pankeissa luotonlaajennuksena. Vastaavasti takaisinmaksettu raha ns. tuhoutuu, eli se vedetään yli kirjanpidosta. Näin ollen kaikki kierrossa oleva raha on velkaa. Yksityiset ihmiset ja yritykset velkaantuvat pääsääntöisesti liikepankeille siinä missä rahapoliittisesti suvereenit valtiot voivat käyttää tarvittaessa keskuspankin liikkeelle laskemaa valtiorahaa velkojensa maksuun. Tämä on merkittävä ero yksityisiin toimijoihin nähden. Kaikki eivät tietenkään yhdy tähän näkemykseen, mutta on ihan järkeviä syitä olettaa, että moderni rahateoria pitää pääsääntöisesti paikkansa.”
Myös Laurilan mukaan: “Valtionvelka on kokonaan eri asia kuin yksityinen velka. Osittain valtionvelkaa voi verrata yritysinvestointeihin, joilla on tuottonsa tulevaisuudessa. Velka maksaa itsensä muodossa tai toisessa, ja viime kädessä valtiolla on mahdollisuus käyttää pakkovaltaa velkansa kattamiseen veroja perimällä. Esimerkiksi suomalainen kestävyysvaje on pitkälti itse aiheutettua, kun veropohjaa on määrätietoisesti kavennettu. Varoufakis viittaa epäreilulla julkisella velalla siihen nykykäytäntöön, jossa valtiot ovat velkaantuneet pelastaessaan alueellaan toimivia jättipankkeja, joiden konkurssikypsyys on johtunut kansainvälisillä finanssimarkkinoilla koetuista takaiskuista.”
Herranen jatkaa vielä: “Eurovaltiot eivät ole rahapoliittisesti suvereeneja, vaan niiden täytyy hakea rahoituksensa yksityisiltä markkinoilta ja tämä on osa ongelmaa. Yksityiset pankit hyötyvät maiden maksamista koroista siinä missä kansantaloudet ovat pankkien, luottoluokittajien ja sijoittajien armoilla.”
Laurila huomauttaa vielä lopuksi, että: “EU:n, EKP:n ja IMF:n (eli ns. Troikan) kuripolitiikkaopin kulmakivenä on ollut kansallinen vastuu omista veloista ja pakottaminen sisäiseen devalvaatioon. Nyt kuitenkin IMF (ja OECD) on selvästi reivannut kantojaan sosiaalisten näkökantojen suuntaan ja EKP ostaa valtioiden velkakirjoja. Kreikan kyvyttömyys suoriutua veloistaan tullaan kyllä EU:ssakin tunnustamaan, tosin epäilemättä orwellilaisittain muotoiltuna.”
Varoufakis on toiminut aiemmin myös Kreikan entisen pääministerin Georgios Papandreoun taloudellisena neuvonantajana. Tehtävä kuitenkin katkesi Varoufakisin esittämään hallituksen kritiikkiin. Kysymykseen tulevasta poliittisesta vallastaan taloustieteen professori Varoufakis vastasi Channel 4:n haastattelussa yhdellä sanalla, että se on: ”pelottavaa”.
