”Ovatko korkeakoulut hyödyllisiä ja jos ovat, niin kenelle ja millä tavalla? Tutkimuksen ja opetuksen yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta on haluttu entisestään lisätä ja korostaa. Jatkossa yliopistojen kolmas tehtävä tullee olemaan osa yliopistojen rahoitusmekanismien arviointikriteerejä.”
Alustus! Vuonna 2014 Koneen säätiö julkaisi suunnatun rahoitushaun Jakautuuko Suomi? Tutkijat, toimittajat ja eriarvoisuus, jonka tarkoituksena on tuottaa monipuolista tietoa yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Haun kriteereissä painotettiin tieteellisten tulosten tuottamisen ohella myös yhteistyötä toimittajien, median ja taiteen edustajien kanssa: tulokset haluttiin mahdollisimman laajasti julkisuuteen.
Kyseessä on tuore avaus Koneen säätiöltä. Hankkeissa syntyvää tietoa ei haluttu julki yksinomaan tieteellisissä julkaisuissa ja projektien omilla, useimmiten melko pienen yleisön tietoisuuteen yltävillä verkkosivuilla. Rahoitettavien hankkeiden oleellisena osana tulee olla kunnianhimoinen journalistinen julkaisusuunnitelma, jossa hahmotellaan konkreettinen ja laajan yleisön tavoittava yhteistyö media-alan tai taiteenalan toimijoiden kanssa.
Tampereen yliopistolle tästä hausta myönnettiin kolmivuotinen rahoitus dosentti Pirjo Nikanderin johtamalle Kohti kaksitahti-Suomea? Työurien pidennys, eläköitymisen polut ja eriarvoistuva vanhuus – tutkimushankkeelle. Hanke toteutetaan Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön, Terveyden tutkimuksen yksikön ja Ylen välisenä yhteistyönä. Pirjo Nikander kertoo Alustan! haastattelussa ”Kohti kaksitahti-Suomea?” -tutkimushankkeesta sekä tutkijoiden ja median välisestä yhteistyöstä.
Kuvaus: Aino Saarenmaa, leikkaus: Matti Kortesoja, toimittanut: Reetta Muhonen.
Hankkeen ytimessä on laadullinen pitkittäistutkimus, jonka kuluessa seurataan ikääntyneiden työttömien arkea tuoreeltaan töiden loppumisen jälkeen. Tutkimus kääntää katseen kohti eriarvoistumis- ja syrjäytymiskehitystä, jossa ikääntyneet työntekijät jäävät työttömiksi tai heidät siirretään ennenaikaiselle eläkkeelle jo ennen virallista eläkeikää. Hankkeen lähtökohtana onkin paradoksi, joka syntyy yhtäältä tavoitteesta pidentää työuria elinajanodotteen pitenemisen mukaisesti ja luoda tälle toimiva käytäntö. Toisaalta vallitseva taloussuhdanne tuottaa lisääntyvää työttömyyttä, toistuvia yt-neuvotteluja ja samalla työnantajille usein kalliiksi ymmärretyn keski-ikäisen ja ikääntyneen työväestön tuntuvaa ja tavanomaista aikaisempaa poistumista työmarkkinoilta. Työ ei myöskään aina jousta ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn muuttuessa, mikä saattaa johtaa lisääntyvään ikäsyrjintään työelämässä.
Kaksitahtisuuden käsite viittaa eläköitymisen ja eläkeläisyyden uudenlaiseen luokkaistumiseen: prosessiin, joka synnyttää eroja pitkään opiskelleiden, tyypillisesti akateemisissa ammateissa ja ns. työntekijäammateissa toimivien välille. Kaksitahtisuudella viittaamme kuitenkin myös siihen, että eroja ja eriarvoisuutta syntyy lisääntyvästi näiden ryhmien ja yksittäisten ammattikuntien sisälle. Kaksitahtisuus ei siis välttämättä noudata sosio-ekonomista asemaa, koulutustaustaa tai ns. valko- vs. sinikaulusammattien jakoa, vaan hyvin erilaisista ammattiryhmistä saatetaan yhtä lailla joutua työttömäksi ja lopulta kortiston tai pirstaleisen ja katkonaisen työuran kautta eläkkeelle. Työelämän logiikka, työttömyysjaksot, lomautukset jne. luovat siis yhä moninaisempia työuria sekä erilaistuvia ja eriarvoistuvia polkuja eläkkeelle. Samalla Suomeen uhkaa syntyä uusi, osin koulutustaustasta riippumaton eläkeläisköyhien luokka. Hanke nostaa keskusteluun erityisesti keski-ikätyöttömyyden taloudelliset, usein kumuloituvat seuraukset, eliniän tuloeroista syntyvät, myös sukupuolittuneet jaot ja tuottaa samalla ajankuvaa ikääntyvästä Suomesta sekä eriarvoistuvasta ja luokkaistuvasta vanhuudesta.
Aineistoa hankkeessa kerätään muun muassa haastatteluin, videopäiväkirjoin, media-aineistoja hyödyntäen sekä survey-tutkimuksen keinoin. Seurannalla on tarkoitus lisätä ymmärrystä siitä, millaisina 50+ -ikäiset näkevät työkykynsä, hyvinvointinsa, tulevaisuuden mahdollisuutensa ja eläköitymisensä. Millaisia ikäsyrjintään liittyviä mekanismeja he tunnistavat ja millaiseksi he kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa tässä tilanteessa? Samalla lisätään ymmärrystä siitä, missä määrin työhön liittyvä ja ammattihistoriaan sidoksissa oleva minäkuva ja työvoimapoliittiset toimet lopulta kohtaavat.
Mediayhteistyötä hanke tekee Yleisradion kanssa. Yhteistyö alkoi jo tutkimussuunnitelmaa laadittaessa ja hankkeen kuluessa tullaan nostamaan työttömyyden tarinoita ja henkilökuvia ja samalla ikääntymisen nykytodellisuutta esiin eri medioissa. Laadullinen seuranta-asetelma tarjoaa hyvän lähtökohdan myös dokumentaariselle seurannalle, johon yhteistyötoimittajamme Tiina Merikanto on tunnetusti erikoistunut. Tutkimushankkeen mittaan tullaan julkaisemaan ohjelmia ja juttuja, joissa paneudutaan hankkeen keskeisimpiin teemoihin. Ohjelmissa paitsi käsitellään hankkeen tuloksia, myös haastatellaan ja seurataan työttömiksi jääneiden ihmisten ja keski-ikätyöttömyyden arkea.
Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Laaja medianäkyvyys on tutkimuksen keskeinen mutta samalla ristiriitainen tavoite. Yliopistojen kolmesta tehtävästä: tutkimuksesta, opetuksesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta käydään jälleen kiivasta keskustelua. Ovatko korkeakoulut hyödyllisiä ja jos ovat, niin kenelle ja millä tavalla? Tutkimuksen ja opetuksen yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta on haluttu entisestään lisätä ja korostaa. Jatkossa se tullee olemaan kiinteä osa yliopistojen rahoitusmekanismien arviointikriteerejä.
Siinä missä esimerkiksi teknisillä aloilla yhteiskunnallista vaikuttavuutta on voitu mitata muun muassa patentein ja erilaisin teknisin innovaatioin, yhteiskunta- ja humanististen tieteiden kentällä vaikuttavuuden arvioiminen on tunnetusti haasteellisempaa. Tutkimustulosten ohella syntyvät innovaatiot ovat useimmiten käsitteellisiä ja sellaisenaan vaikeasti mitattavissa taloudellisin hyötymittarein. Toisaalta näiden tieteenalojen tutkimus yhdessä teknologia-alojen kanssa voi tuottaa menestystarinoita, sillä monien teknologisten järjestelmien ja tuotteiden menestys on viime kädessä kiinni siitä, miten hyvin ne istuvat ihmisten sosiaaliseen todellisuuteen, arkeen ja arvomaailmaan.
Vaikuttavuutta on myös yhteiskunnallisten ilmiöiden uudenlainen käsitteellistäminen ja siitä tuotetun tiedon kenties uudenlaisen ymmärryksen saattaminen julkiseen keskusteluun. Tällä tavoin tutkimus voi rikastuttaa yhteiskunnassa käytävää debattia, jolloin konkreettisesti ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä voidaan tehdä aiempaa laajempaa tietopohjaa hyödyntäen. Ajallisuuden huomioiva laadullinen seuranta- tai pitkittäistutkimus on tästä yksi osuva menetelmällinen esimerkki. Se onkin viime vuosina usein mainittu yhtenä tapana monipuolistaa päätösten pohjana toimivaa evidenssipohjaa. Laadullisen seurannan avulla on mahdollista muun muassa täydentää tilastolliseen numerotietoon ja survey- tai paneelitutkimukseen perustuvaa kuvaa yhteiskunnan muutoksesta.
Numeerisen seurannan tuottaessa ennalta päätetyin etapein etenevän sukupuolen ja sosio-ekonomisten muuttujien pohjalta rakentuvan ”pysäytyskuvan”, laadullinen pitkittäisaineisto tuottaa elokuvan kaltaisen ”lähikuvan” muutoksesta, ihmiselämän taitekohdista, siirtymistä, tärkeistä hetkistä sekä niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tuloksena on ihmiselämän tapahtumia ja muutoksen rytmiä läheltä seuraava, nyansoidumpi kuva, joka kertoo paitsi ”mitä” tapahtuu, myös ”miksi” ihmiset valitsevat ja ”miten” he yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen muutoksen tulkitsevat ja siihen orientoituvat tai mukautuvat. Menetelmän onkin todettu tuottavan evidenssiä yksilöiden, ryhmien tai yhteisöjen ajassa rakentuvasta ja muuttuvasta habituksesta (habitus-in-process) sekä muutokselle kulloinkin annetuista merkityksistä.
Tutkijat mediaa tekemässä?
Koneen säätiön uusi avaus on tuonut yliopistojen kolmannen tehtävän esiin uudella tapaa ja samalla kannustanut tutkimuskenttää aiempaa yksilöidymmin miettimään, mitä mediayhteistyö tai tieteen ja taiteen välimaastoon uskaltautuminen tarkoittaa konkreettiseksi sosiaalitieteelliseksi tutkimushankkeeksi kirjoitettuna. Jakautuuko Suomi -rahoituksen neljäs hakukierros on juuri julkistettu, ja rahoitusinsentiivi myös tunnetusti toimii. Kaikuja Koneen säätiön avauksen vaikutuksista on ollut luettavissa mm. strategisen tutkimuksen linjauksista. Aiempaa tiiviimpi yhteistyö tieteen, taiteen ja median välillä on nyt kenties juurtumassa osaksi tutkimuskäytäntöjä ja samalla tieteellisen asiantuntijuuden ja tiedon hyödyntämisen tavat, yleisökonsepti ja yleistajuistamisen muodot laajenevat.
Median ja tutkimuksen yhteen liittämisessä molempien toimintalogiikat, niiden erot ja yhtäläisyydet tulevat konkreettisesti esille. Molemmat osapuolet voivat myös oppia toisiltaan prosessin kuluessa, erityisesti jos yhteistyö käynnistyy jo hankkeen suunnitteluvaiheessa Koneen säätiön suosittamalla tavalla. Median tai journalismin ammattilaiset tietävät, millä tavoin aiheesta kannattaa uutisoida ja millä tavalla tutkimustietoa voidaan ymmärrettävällä tavalla esittää. Tutkijat eivät muutu median sisällöntuottajiksi tai puolipäiväisiksi taiteilijoiksi. He voivat oppia systemaattisemmin miettimään tutkimushankkeiden julkisuusstrategiaa ja omaa rooliansa tutkimustulosten käytön, ymmärtämisen ja popularisoinnin edistäjinä. Tieteen kommunikoivuuden edistäminen ja levittäminen erilaisille yhteisöille tieteellisen tutkimustiedon tarkkuudesta tinkimättä onkin aina ajankohtainen yhteiskunnallinen kysymys.
Hanke on vielä alkumetreillä. Lukuisia käytännöllisiä, tutkimuseettisiä ja tilanne-eettisiä linjauksia ja ratkaisuja on jo tehty ja tullaan varmasti tekemään pitkin matkaa. Jatkossa tämä tuottanee tilanteen, jossa sekä toimittajan että tutkijoiden ymmärrys tutkittavasta ilmiöstä ja yhteistyön vaatimista taidoista samalla lisääntyy. Tämä mahdollistaa paitsi yhä rikkaampien tutkimustulosten synnyn, myös yhteistyönä syntyvien dokumenttien ja muiden media-aineistojen tuottamisen sekä keskusteluhorisontin laajenemisen.
Vielä emme tiedä, miten hankkeen lukuisat yksityiskohdat tulevat asettumaan. Varmaa on kuitenkin se, että hanke tarjoaa mahdollisuuden opetella tutkijoiden ja median konkreettista yhteistyötä, popularisoinnin logiikkoja ja muotoja sekä sitä, miten laajasti rakentuva julkisuus edesauttaa tulosten vaikuttavuuteen. Odotamme innolla tulevia vuosia.
Keskeiset lähteet:
Featherstone, M. & Wernick, A. (1995). (toim.) Images of Aging: Cultural Representations of Later Life. Routledge, London.
Formosa, M. & Higgs, P. (2013). (toim.). Social Class in Later Life. Power, Identity and Lifestyle. Policy Press, Bristol, UK.
Eläketurvakeskus. Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen. Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän raportti. Tampere 2013.
FuturAge. A roadmap for European ageing research. October 2011.
Holland, J., Thompson, R. & Henderson, S. (2006). Qualitative Longitudinal Research: A Discussion Paper. London South Bank University, ESRC.
Jyrkämä, J. & Nikander P. (2007). Ikäsyrjintä, Ageismi. Teoksessa Outi Lepola & Susan Villa (toim.) Syrjintä Suomessa 2006. Helsinki, Ihmisoikeusliitto. 181-218.
Luomanen, J. (1999). Työttömyys – ongelmia ja mahdollisuuksia. Sosiologista keskustelua B 34. Turun yliopisto, sosiologian laitos, Turku.
McLeod, J. (2003). Why we interview now – reflexivity and perspective in a longitudinal study. Int. J. of Social Research Methodology, 6:3, 201-212.
Nikander P. (2013). Sukupuoli, muutos ja ikääntymistutkimuksen metodologiset haasteet. Teoksessa Hanna Ojala & Ilkka Pietilä (toim.) Miehistä puhetta – Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Tampere University Press, Tampere. 38-57.
Nikander, P. (2014). Laadullinen pitkittäistutkimus ja terveys. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, Metodinumero 51: 243-252.
Strellman, U. & Vaattovaara, J. (2013) (toim.) Tieteen yleistajuistaminen. Gaudeamus, Tampere.
