”Ruudun oikeaan yläkulmaan ilmestyi kello, joka kertoi, että olin ollut töissä 13 sekuntia. Kellonajan vieressä oli mittari, joka kertoi työtehoni olevan tällä hetkellä alhaisempi kuin muilla tiimissä. Tietonsa se sai vertaamalla jokaista näppäimen painallusta ja sähköpostin lähetystä muiden toimiin.”
Esa Mäkisen esikoisteos Totuuskuutio edustaa tällä hetkellä suosittua dystopiakirjallisuutta.
─ Dystopioissa kuvataan yllättävän paljon tämän hetken työelämää, kirjallisuustieteen väitöskirjatutkija Hanna Samola sanoo.
Kirjoissa toistuvia aiheita ovat työn ja työntekijöiden eriarvoistuminen. Ihmiset jakautuvat ryhmiin työn perusteella. Tiukalla luokittelulla tavoitellaan äärimmäistä tehokkuutta. Samalla työelämä sukupuolittuu ja päätäntävalta omasta työstä heikkenee.
─ Ongelmia on kirjoissa tietysti liioiteltu, mutta taustalla on oikeita vaikeuksia. Ihmisiä luokitellaan jo varhaisessa vaiheessa, ja vanhempien tulotaso ohjaa lasten kouluttautumista.
Viihteen lisäksi dystopioilla on aiemmin ollut vahva yhteiskunnallinen merkitys. Feminismin toisen aallon aikana 1960-luvulla keskusteluun nousivat naisten asema työelämässä ja naisten reproduktiiviset oikeudet, oikeus aborttiin, ehkäisyyn ja ruumiilliseen koskemattomuuteen. Seuraavina vuosikymmeninä kirjoitettiin paljon feministisiä utopioita ja dystopioita. Ihanneyhteiskunnat olivat yhden sukupuolen maailmoja tai sukupuoli ei enää ollutkaan pysyvä ominaisuus. Dystopiat puolestaan kuvasivat kärjistettyjä patriarkaatteja. Fiktio oli tärkeä osa keskustelua naisten oikeuksista.
Kirjallisuudentutkijain Seuran puheenjohtajan Toni Lahtisen mukaan kirjallisuuden yhteiskunnallisuus ei nykyäänkään ole kadonnut, vaikka kirjallisuuden merkitys yhteiskunnallisen keskustelun foorumina on vähentynyt. Seuran vuosiseminaarissa puhunut Johanna Sinisalo kertoi kirjoittaneensa Auringon ydin kirjansa kritisoidakseen “uuskonservatismia”, jossa tiukat sukupuolinormit näkyvät jo lasten leluissa ja vaatteissa. Auringon ytimessä naisista on jalostettu uusi nöyrä ja itseään tyrkyttävä alalaji.
─ Sukupuoli ja työ tuntuvat linkittyvän toisiinsa dystopiakirjallisuudessa. Prostituutio on toistuva aihe suomalaisissa dystopioissa, Hanna Samola sanoo.
Maarit Verrosen teoksessa Karsintavaihe naiset ryhtyvät rahapulassa prostituoiduiksi ja vuokrakohduiksi. Lisääntymisen rajoittaminen tai siihen pakottaminen on ollut jo vuosikymmeniä keskeinen aihe dystopiateksteissä. Margaret Atwoodin kirjassa Orjattaresi hedelmälliset naiset synnyttävät koneiden lailla lapsia ylhäisöperheisiin.
Dystopioissa tuttu maailma nyrjähtää pois sijoiltaan. Lisääntymistyön ohella toinen perinteinen teema on automatisoituminen. Kirjailija Karel Čapek esitteli sanan robotti vuonna 1921 ensi-iltansa saaneessa näytelmässä RUR. Lähes sata vuotta myöhemmin siivousrobotit hoitavat siivoojien työt Esa Mäkisen kirjassa Totuuskuutio. Aihe ei vieläkään ole vanhentunut, päinvastoin.
Vaikka työelämän muutoksista ollaan montaa mieltä, varmaa on että automatisaatio muuttaa työntekoa yhä enemmän. Sosiaalisia taitoja, luovuutta ja tarkkaa havainnointia vaativat ammatit luultavasti välttyvät kauhukuvien roboteilta, joten aivokirurgit voivat huokaista helpotuksesta. Tiskaajat ja puhelinmyyjät ovat tutkijoiden mukaan ensimmäisiä ammatteja, jotka ovat vaarassa jäädä jyrän alle.
Mutta millaista olisi tulevaisuuden ihanteellinen työelämä? Utopistisia työelämän kuvauksia ei Samolan mukaan kirjallisuudesta pahemmin löydy. Tosielämän unelmatyöpaikka löytyy Tampereelta. Ohjelmistoyritys Vincit on voittanut parhaan työpaikan palkinnon jo kahtena peräkkäisenä vuonna. Tämän vuoden alussa yritys palkittiin Henkilöstöteko 2014 -palkinnolla. Palkitussa Utopia-hankkeessa organisaatiomallista pyyhittiin esimiehet pois, se kävi kätevästi automatisoinnin avulla.
