”Viisikymmentä vuotta sitten Maspero pienkustantamon teoria -sarjassa, jonka johtajana Althusser toimi, julkaistiin ”Marxin puolesta” ja ”Pääomaa lukiessa” -teokset, joiden piti rajoittua vain pienen piirin luettavaksi. Toisin kuitenkin kävi. Kirjat myivät seuraavien vuosien aikana yli satatuhatta kappaletta ja saivat aikaan ranskalaisen paluun Marxiin.”
Alustus! Filosofi Louis Althusser (1918–1990) oli strukturalisti, marxisti ja Ranskan kommunistisen puoleen (PCF) jäsen. Hän vaikutti ranskalaiseen filosofisukupolveen kenties enemmän kuin kukaan muu ajattelija, sillä hän opetti filosofiaa kymmeniä vuosia Ranskan arvostetuimmassa korkeakoulussa. Usein hänet tunnetaan kuitenkin sitaattien ja toisen käden lähteiden kautta, jotka ovat joko irrallaan niiden intellektuaalisesta ja poliittisesta kontekstista tai näiden leimaamia.
Alustuksessani käsittelen lyhyesti Pour Marx (”Marxin puolesta”) ja Lire le Capital (”Pääomaa lukiessa”) -teoksia, jotka tekivät Althusserista ja hänen oppilaistaan kuuluisia. Lisäksi kuvailen muutamia otteita Ideologiset valtiokoneistot -teoksesta (Althusser 1976, suom. 1984), joka on innoittanut opiskelijoita ja teoreetikoita myös suomeksi. Kontekstualisointiin käytän François Dossen (1997) Strukturalismin historiaa (ks. myös Hämäläinen & Kortesoja 2013).
1950-luku oli kansannousujen ja niiden kukistumisen aikaa esimerkiksi Unkarissa. Reaalisosialismin langettama varjo hankaloitti länsimaissa marxilaisen teorian elvyttämisyrityksiä. Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan esitetyn ideologiakriittisen luennan kautta huomio kiinnittyi marxilaisessa teoriassa sen ristiriitaisuuksiin ja keskeneräisyyksiin. Erääksi ongelmaksi nähtiin ekonomismi, jossa talouden käsite on joko kaiken kattava tai tiukasti taloustieteellinen.
Althusser kritisoi ekonomistista luentaa siitä, ettei se ota huomioon ideologisia, poliittisia tai kulttuurisia mekanismeja, jotka organisoivat talouden piiriä. Mitä annettavaa Althusserin strukturalistisella marxismilla on yhteiskuntateorialle nyt, kun Karl Marx on palaamassa keskusteluun kymmenien vuosien hiljaiselon jälkeen?
Strukturalistinen marxismi
Louis Pierre Althusser syntyi vuonna 1918 Algerin esikaupungissa Pohjois-Afrikassa ranskalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Vuonna 1930 Althusser muutti Ranskaan, jossa hän kävi lukion ja liittyi katoliseen nuorisojärjestöön. 20-vuotiaana Althusser pääsi sisään Ranskan arvostetuimpaan korkeakouluun (Ecole Normal Supérieure [ENS]), joka on tuottanut lukuisia tunnettuja tieteilijöitä, kirjailijoita sekä poliitikoita. Toinen maailmansota kuitenkin alkoi. Hän tuli värvätyksi rintamalle ja joutui lähes heti saksalaisten sotavangiksi. Pian sodan jälkeen Althusser aloitti filosofian opintonsa Pariisissa vietettyään useita vuosia natsien vankileirillä, mikä vaikutti hänen mielenterveyteensä.
Althusser teki lopputyönsä filosofi Hegelistä tieteenfilosofi Gaston Bachelardin ohjauksessa. Valmistuttuaan filosofian opettajaksi 30-vuotiaasta Althusserista tuli ”kaimaani” ENS:n Ulmin kadulle Pariisiin. Althusser liittyi Ranskan kommunistisen puolueen jäseneksi opettajansa Jean-Toussaint Desantin suosituksesta. Althusser tutustui tuolloin myös puolisoonsa Hélèneen ja aloitti hoidon mielenterveysongelmiinsa. 1950-luvulla Althusser opetti lähinnä klassista filosofiaa, tutki valistusajattelua ja julkaisi ainoan monografiansa Montesquieu. La politique et l’histoire (1959), mitä hän piti johdatuksena Marxiin.
Vuosina 1961–62 Althusser järjesti oppilailleen seminaarin Marxin tuotannon varhaisvaiheista. Althusserin vastustajat väittivät tuolloin, että ”nuori Marx” on erottamaton osa Marxia, jota ei voi ymmärtää kokonaisena ilman tätä. Althusserin kannattajat kritisoivat päämäärän ja alkuperän käsitteitä ja väittivät, ettei Marxin teoriaa voi eikä tule palauttaa esimerkiksi Hegelin filosofiaan. Althusser esitti oppilailleen, että heidän tulisi tehdä samoin kuin Marx ehdotti omana aikanaan, eli hylätä porvarillinen filosofia. Suhde hegeliläiseen filosofiaan erottaakin ”pääomaloogikot” (ks. Noro, Schanz 1996) ja strukturalistismarxilaiset ajattelijat toisistaan.
Althusserin mukaan Marx irtautui hegeliläisestä filosofiasta Pääomassa (1867, suom. 2013) muodostaen siitä erillisen problematiikan, eli tieteen kapitalistisesta tuotantotavasta. Epistemologinen katkos tapahtui Althusserin mukaan kuitenkin jo vuonna 1845, jolloin Marx hylkäsi humanismin ja asemoi sen ”hallitsevan luokan” eli ”porvariston ideologian” asemaan. Antihumanismilla tarkoitetaan sitä, ettei ole olemassa mitään ihmisluontoa eli olemusta tai alkuperää, mihin ”palata”. Kyse on yhteiskuntateoriasta, jossa liikkeelle lähdetään yhteiskunnallisista suhteista ja niiden subjekteista, ei yksilöistä itsestään. Ihmisestä tulee tällöin subjekti, eli yhteiskunnallisten suhteiden kantaja, jolloin Althusserin oppilaan Michel Foucault´n sanoin: ”Ihminen pyyhkiytyisi pois kuin hiekkaan piirretyt kasvot meren rantaviivalta.” (Foucault 1966, suom. 2010, 361)
On syytä huomata, että Althusser oli vallankumouksellinen filosofiassa, ei politiikassa. Hän taisteli aikansa vulgaarimarxilaisia tulkintoja vastaan PCF:ssä, joka oli eräs Ranskan suurimmista puolueista. Kommunistisen ideologian sulaessa suurin osa marxilaisista vetäytyi filosofian pariin, missä alkoivat vaatimukset marxilaisuuden systemaattisesta uudistamisesta.
Marxilaisuuden irrottaminen omasta historiallisesta kohtalostaan sijoittamalla se tieteiden alueelle kuusikymmentäluvun alussa oli keino pelastaa se nopealta hajoamiselta. (…) Althusser tarjosi antikoloniaalisen kamppailun karkaisemalle aktivistisukupolvelle innostavan haasteen herättää henkiin tieteellinen marxilaisuus, josta olisi puhdistettu siihen vetoavien järjestelmien kuonat. (Dosse 1997, suom. 2011, 346–347).
Vuosina 1962–63 Althusserin seminaarissa opiskeltiin strukturalistista filosofiaa. Strukturalismista tuli institutionaalinen oljenkorsi monelle ranskalaiselle marxilaiselle. Strukturalistiseen ajatteluun vaikuttivat niin kielitieteen (Ferdinand de Saussure, Roman Jakobson), antropologian (Claude Lévi-Strauss) kuin psykoanalyysin (Jacques Lacan) työvälineet, jotka nostivat rakenteen käsitteen keskusteluun 1950-luvulla. Se vaikutti perustavanlaatuisella tavalla tapaan, jonka kautta Althusser ja hänen oppilaansa lukivat Marxia.
Vuonna 1964 Althusserin seminaarissa luettiin Marxin Pääomaa. Althusser kirjoitti ”Pääomaa lukiessa” -teoksen yhdessä oppilaidensa kuten Étienne Balibarin kanssa. Althusserin (1965, engl. 1970) mukaan Marx tuotti tieteen kapitalistisesta tuotantotavasta, missä tieteellinen tieto eroaa ideologiasta. Althusserin mukaan Marx luki poliittisen taloustieteen klassikoita kuten Adam Smithiä ja David Ricardoa osoittaakseen mitä heiltä oli jäänyt huomaamatta. Oireellista oli se, mikä oli koko ajan näkyvillä, mutta josta ei puhuttu. Althusser nimitti tekstin sisäisen kätketyn todellisuuden paljastavaa lukutapaa oirelukemiseksi, joka toi strukturalistisia aineksia uusmarxilaiseen ajatteluun.
Viisikymmentä vuotta sitten Maspero pienkustantamon teoria -sarjassa, jonka johtajana Althusser toimi, julkaistiin ”Marxin puolesta” ja ”Pääomaa lukiessa” -teokset, joiden piti rajoittua vain pienen piirin luettavaksi. Toisin kuitenkin kävi. Kirjat myivät seuraavien vuosien aikana yli satatuhatta kappaletta ja saivat aikaan ranskalaisen paluun Marxiin. Althusserin ja hänen oppilaidensa aikaansaama paluu Marxiin tapahtui strukturalismin aikakaudella ja eurokommunismin piirissä. Se aktivoitui reaalisosialismin ja marxilaisen filosofian kritiikissä.
Ideologiset valtiokoneistot
Ideologiset valtiokoneistot on kokoelma Althusserin artikkeleita vuodesta 1964 vuoteen 1975. Ne antavat melko hyvän kuvan Althusserin ajattelun kehittymisestä. Althusserin työ painottui 1960-luvun puolivälin jälkeen hänen aiemman työnsä muokkaamiselle sitä vastaan esitetyn kritiikin pohjalta. Tämä on nähtävissä jo ”Freud ja Lacan” -artikkelissa (1964), joka julkaistiin aikana, jolloin psykoanalyysi ei ollut muodissa varsinkaan marxilaisten ja kommunistien keskuudessa. Althusser ja Lévi-Strauss kutsuivat tuolloin Lacanin ENS:iin, jossa Lacanin seminaareista tuli erittäin suosittuja.
Lacanin ”paluu Freudiin” tapahtui jo 1950-luvulla ja se innoitti Althusserin paluuta Marxiin. Kuten Marx Althusserin mielestä, Sigmund Freud perusti uuden tieteen uudesta kohteesta eli tiedostamattomasta, joka on kuin ”sokean kokemuksen syvissä vesissä uiskenteleva vastahakoinen kala” (Althusser 1984, 27). Lacan hyökkäsi erityisesti egopsykologiaa ja neurobiologiaa vastaan väittämällä, että tiedostamaton on rakentunut kuin kieli, jonka omaksumisen tuottama puute muodostaa subjektin.
Psykoanalyysi käsittelee sotaa, joka aina uudelleen toistuu jokaisessa ihmiskunnan jälkeläisessä, joiden kaikkien on, sellaisina kuin ovat, rajallisina ja yksin jätettyinä, yksinäisyydessään kuolemaa uhmaten käytävä läpi se pitkä pakollinen marssi, jonka myötä imettäväisen toukista tulee ihmislapsia, subjekteja. (Althusser 1984, 36).
Subjektiksi tulemista Althusser vertaa sotaan, josta meillä kaikilla on kokemusta. Kyseessä ei ole biologisesti määrätyn luonteen tai ihmisen lajiolemuksen toteutuminen, vaan inhimillisen elämän satunnaisuus. Useimmat selviytyvät tästä sodasta ilman näkyvää vahinkoa – mutta monet ovat traumatisoituneita lopun elämäänsä, ja jotkut myös menehtyvät tähän taisteluun. Subjekti on Althusserille kaiken ideologian perustava käsite, sillä ideologian tehtävä on perustaa konkreettisia yksilöitä nimenomaa subjekteina (lat. subiectum, ts. alle heitetty). Kun yksilö tunnistaa ideologisen kutsun, hänestä tulee sen subjekti, mikä saa itsestäänselvyydet näyttämään väistämättömiltä ja luonnollisilta.
Ideologia ”toimii” tai ”työskentelee” ”rekrytoimalla” tai ”kutsumalla” subjekteja yksilöiden keskuudesta (se rekrytoi heidät kaikki), taikka ”muuntaa” (kaikki) yksilöt subjekteiksi juuri tällä operaatiolla, jota nimitämme kutsumiseksi ja jonka mallina voi pitää kaikkein tavanomaisinta poliisin (tai jonkun muun) kutsuhuutoa: ”Hei te siellä!” (Althusser, 1984, 129).
Yllä mainittu lainaus on tunnetuimpia sitaatteja Althusserin tunnetuimmasta kirjoituksesta ”Ideologia ja ideologiset valtiokoneistot” (1970, suom. 1984). Ideologia toteutuu Althusserin mukaan ideologisissa valtiokoneistoissa ja niiden käytännöissä. Mikään luokka ei voi olla vallassa pitemmän päälle, ellei se harjoita valtaansa ideologisista valtiokoneistoista käsin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa on koko joukko ideologisia valtiokoneistoja, joista hän mainitsee uskonnollisen, koulutuksellisen, perheen muodostaman, oikeudellisen, poliittisen, ammatillisen, tiedotuksellisen ja kulttuurisen (emt. 100–101). Esikapitalistisessa yhteiskunnassa oli sen sijaan vain yksi hallitseva ideologinen valtiokoneisto, eli uskonnollinen, jonka valta kukistettiin Ranskan vallankumouksen myötä.
Althusserin (emt. 118) mukaan ideologia ei ole käytännöstä irrallinen osa-alue. Kyseessä on tuotantosuhteiden ja niistä johtuvien yhteiskunnallisten suhteiden uusintaminen, jota ilman ideologiaa ei ole mielekästä tarkastella. Ideologiset valtiokoneistot ylläpitävät ideologiaa, jonka on ”lävistettävä” kaikki niin työläiset kuin kapitalistit, virkamiehet sekä ”muut ylipapit”. Althusserista (emt. 113) hallitseva ideologinen valtiokoneisto on koulutuksellinen. Kapitalistisen yhteiskunnan luokkasuhteet tuotetaan uudelleen oppilaitoksissa päivästä toiseen. (ks. myös Huttunen 2012, 5–8).
Strukturalistisen marxismin nousu ja tuho
Marxilainen filosofia löydettiin Ranskassa Althusserin kautta. Se perustui teorialle, joka vaikutti kuusikymmentäluvun aktivistisukupolveen. Strukturalistinen marxismi näyttäytyi hetken uuden aikakauden opilta, joka oli linjassa eurokommunistien pyrkimysten kanssa. Siinä pyrittiin eroon neuvostomarxismista. Althusserilla oli useita seuraajia filosofiassa, kielitieteissä, antropologiassa, taloustieteissä sekä sosiologiassa. Lisäksi Althusser esitteli psykoanalyysin filosofeille ja juurrutti sen Ranskan intellektuaaliseen elämään. Ideologiaa vastaan käyty kamppailu, jota käytiin tieteen nimissä, yhdisti hetkeksi eri tieteenaloja saman teoreettisen viitekehyksen alaiseksi.
Vuonna 1968 Pariisissa oli opiskelijamellakat, 10 miljoona ihmistä suurlakossa ja vallankumous oli lähellä toteutua. Althusser oli tuolloin psykiatrisessa sairaalassa. Althusseria kritisoitiin liiallisesta teoriasta ja siitä, ettei hänellä ollut kosketusta vallankumoukselliseen poliittiseen käytäntöön. Häntä kritisoitiin myös siitä, ettei hän ottanut huomioon historiaa ja reaalisosialismin kurjuutta. Itsekritiikissään hän otti etäisyyttä strukturalistiseen paradigmaan ja väitti, että hän meni liian pitkälle strukturalismin kanssa.
Vuonna 1975 Althusserin monografia Montesquieusta, Pour Marxin artikkelit sekä Lire Ie Capitalin kaksi ensimmäistä lukua muodostivat hänen ”valtion tohtorin” väitöskirjansa, jonka myötä hänet nimitettiin professoriksi. Lektiossaan ”Amiensin teesit” (1976, suom. 1984) Althusser painotti strukturalistista ja marxilaista käsitystä yhteiskunnasta kompleksina artikuloituneena kokonaisuutena (saks. Gliederung), missä talous määrää ”viime kädessä” muita yhteiskunnallisia instansseja, eli sitä onko esimerkiksi ideologia tai politiikka kulloinkin määräävässä asemassa.
Althusser ja hänen strukturalistinen marxisminsa nähtiin kuitenkin umpikujana. Althusser jäi yksin, vaikka esimerkiksi kulttuurintutkimuksessa strukturalistinen marxismi oli aiheuttanut paradigman muutoksen (Hall 1980, suom. 1992). Althusserin hylkäsivät ensin hänen omat oppilaansa kuten Jacques Rancière, jonka mukaan strukturalistinen marxismi oli elitismiä. Althusserin vastustajat olivat vielä jyrkkäsanaisempia. Kiistakirjoituksessaan The Poverty of Theory marxilainen historioitsija E.P. Thompson (1978, 145) käytti Althusserista ja hänen seuraajistaan Marxin ja Engelsin käyttämää sanontaa anarkisteista: ”…all of them are Geschichtenscheissenschlopff, unhistorical shit”.
Vuonna 1980 tapahtui tunnettu tragedia, kun Althusser surmasi psykoosissa puolisonsa Hélène Rytmannin. Hän joutui syyntakeettomana pakkohoitoon. Althusser kirjoitti kuitenkin vielä 1980-luvulla tekstejä, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Althusserista väitellyt politiikan tutkija Mikko Lahtinen (1997) kutsuu Althusserin myöhäistuotantoa aleatoriseksi materialismiksi, jossa hänet nähdään konjunktuurin teoreetikkona. Lahtisen (2008, 125) mukaan konjunktuuri syntyy erilaisten kehityskulkujen ja ristiriitojen tuottaessa toinen toisiaan ja sattuessa yhteen joskus yllättävillä ja ennalta arvaamattomilla tavoilla.
Poliitikkojen ja virkamiesten puheessa korostuvat nyt välttämättömät leikkaukset ja talouden sopeuttamistoimet taipumisena ennalta määrättyihin talouden kehityskulkuihin talouskriisin aikakaudella. Marxilaisia on usein syytetty juuri tällaisesta deterministisestä ajattelusta, jota Althusserin ideologiakriittinen ajattelu haastaa teorian alueella.
Kirjallisuus:
Althusser, Louis (1984). Ideologiset valtiokoneistot. Helsinki, Tampere: Kansankulttuuri & Vastapaino.
Althusser, Louis (2005). For Marx. London: Verso.
Althusser, Louis; Étienne Balibar (1970). Reading Capital. London: New Left Books.
Dosse, François (2011). Strukturalismin historia, osa 1. Helsinki: Tutkijaliitto.
Dosse, François (1997). History of Structuralism: The Sign Sets, 1967-Present. Minneapolis: University of Minnesota Press.
Foucault, Michel (2011). Sanat ja asiat. Eräs ihmistieteiden arkeologia. Helsinki: Gaudeamus.
Hall, Stuart (1992). Kulttuurintutkimuksen kaksi paradigmaa. Teoksessa Juha Koivisto, Mikko Lehtonen, Timo Uusitupa, Lawrence Grossberg (toim.) Kulttuurin ja politiikan murroksia. Tampere: Vastapaino, 63–87.
Huttunen, Raimo (2012). Louis Althusser koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Tapio Aittola (toim.): Kasvatussosiologian suunnannäyttäjiä. Helsinki: Gaudeamus, 88–106.
Hämäläinen, Pertti; Matti Kortesoja (2013). Keskustelua strukturalismin historiasta ja sen liepeiltä, osa 4. Alusta! Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden verkkolehti, 13.8.2013.
Lahtinen, Mikko (2008). Louis Althusser. Aleatorisuuden ja konjunktuurin teoreetikko. Teoksessa Kia Lindroos, Suvi Soininen (toim.) Politiikan nykyteoreetikkoja. Helsinki: Gaudeamus, s. 107–130.
Lahtinen, Mikko (1997). Niccolò Machiavelli ja aleatorinen materialismi. Louis Althusser ja Machiavellin konjunktuurit. Tampere: Acta Universitatis Tamperensis.
Marx, Karl (2013). Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1. osa. Helsinki: Kustannusyhtiö TA-Tieto.
Noro, Arto (1996). Muistelmia pääomalogiikasta. Esipuhe teoksessa Hans-Jørgen Schanz Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Helsinki: Tutkijaliitto, s. 7–23.
Thompson, E.P. (1978). The Poverty of Theory: or an Orrery of Errors. London: Merlin Press.
