Alustus! Kysymykset maailmankaikkeuden synnyn yliluonnollisuudesta, evoluution suunnitelmallisuudesta, maailman tapahtumien indeterministisyydestä, Jumalan olemassaolosta, paranormaaleiksi tulkittujen ilmiöiden luonteesta, ihmisen kuolemanjälkeisyydestä ja henkisyyden redusoitavuudesta neurofysiologiaan ja -kemiaan ovat ihmisten maailmankatsomuksellisten orientoitumisten taustalla vaikuttavia peruskysymyksiä.
Kulttuuriperinteeseemme on kuulunut uskoa, että näkyvän todellisuuden lisäksi on olemassa näkymätön todellisuus, joka näyttelee kaikkien edellä mainittujen aihealueiden taustalla keskeistä roolia. Hengellisyys ja kristilliset selitysmallit ovat siten olleet kulttuurissamme itseoikeutetussa roolissa antamaan uskonvaraiset vastaukset näihin ns. ”perimmäisiin kysymyksiin”. Uskontohan on edelleen korostetusti mukana suomalaisessa koulukasvatuksessa ja esimerkiksi vakavien kriisien kohtaamistilanteissa, mutta myös vaikkapa armeijassa, tietyissä siirtymäriiteissä ja valtiollisissa juhlatilaisuuksissa.
Ihmisten katsomukselliset orientaatiot ovat kuitenkin alkaneet viime vuosina muuttua nopeasti. Useissa eri tutkimuksissa (mm. Kääriäinen, Niemelä & Ketola 2003 ja Ketola 2011) on käynyt ilmi, että vaikka ihmiset kuuluvat Suomessa edelleen pääosin evankelis-luterilaiseen kirkkoon, heistä suurin osa ei enää usko kirkon opettamalla tavalla. Jumalan olemassaoloakin pitää varmana enää vain noin 20 % väestöstä (Ketola 2011). Oletettavaa on, että eräs keskeinen vaikuttaja sekularisoitumisen taustalla on ollut tieteellisen maailmankuvan leviäminen, mutta missä määrin yliopistomaailmassa eri laitokset ja tiedekunnat edustavat naturalistis-materialistista maailmankuvaa? Onhan yliopistoissa tiedekuntia, joiden voi olettaa pitäytyvän perinteisemmissä maailmankatsomuksellisissa orientaatioissa.
Omassa psykologian alaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessani Suomalaisten yliopisto-opettajien maailmankuvat ja maailmankatsomukset selvitin, millaisia katsomuksellisia uskomuksia yliopistojen opettajilla on. Halusin selvittää, eroavatko näkemykset esimerkiksi yliopistoittain ja tiedekunnittain. Olin myös kiinnostunut siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tiedeihmisten katsomusten muokkaantumiseen ja miten mahdolliset tieteen tuottamat muutokset maailmankuvassa ovat muuttaneet heidän arkista elämäänsä.
Materialistis-reduktionistisen orientaation yleisyys
Tuloksista keskeisimpänä voidaan pitää sitä, että suomalaisessa yliopistomaailmassa enemmistön katsomukset painottuvat – ehkä odotetusti – materialistis-reduktionistiseen suuntaan. Yliopisto-opettajien selvä enemmistö pitää maailman syntyä luonnollisena tapahtumana ilman oletusta luojajumalasta (n. 60 % vastanneista) ja elämän he uskovat kehittyneen evoluution kautta ilman jumalallista ohjausta (evoluutiota täysin virheellisenä käsityksenä heistä pitää noin 5 %). He eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään, ja paranormaaleiksi tulkittujen asioiden he uskovat olevan selitettävissä luonnollisesti – noin kaksi kolmasosaa on tätä mieltä. Ihmisen psyyken joka toinen tulkitsee olevan redusoitavissa fysiikkaan ja kemiaan.
Oheinen kuvio 1 ilmentää, miten kyselytutkimuksesta laaditun korrelaatiomatriisin pohjalta rakennettu materialistisuusorientoituneisuutta kuvaava summamuuttuja painottuu vahvasti materialistisuuden suuntaan. Yksittäisten kysymysten pohjalta saadun kattavamman otoksen osalta tulos on suhteellisesti mitattuna samansuuntainen, eli esimerkiksi väitteestä ”Maailma on syntynyt yliluonnollisella tavalla ja siksi sen synty jää ihmiselle tieteellisistä tutkimuksista huolimatta mysteeriksi” 65 % on joko jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kun väite muotoiltiin vaihtoehtoisesti päinvastaiseksi ”Maailmankaikkeuden synty selittyy täysin fysiikan pohjalta, mitään yliluonnollista ei siinä ole syytä olettaa tapahtuneen”, vastaukset noudattavat samansuuntaista mutta hieman tasaisempaa jakaumaa: n. 55 % on lähes tai täysin samaa mieltä ja 20 % jokseenkin tai täysin eri mieltä.
Tieteenalalla on tilastollisesti merkitsevää vaikutusta siihen, miten maailmankaikkeuden syntyyn suhtaudutaan (p<0.05). Naturalistis-materialistiseen väitteeseen maailman luonnollisesta alusta yhtyvät vahvimmin teknillisten alojen edustajat (67 %), yhteiskuntatieteilijät (62,5 %) ja lääketieteilijät (60 %). Väitettä vastustetaan runsaimmin mm. humanistien ja kasvatustieteilijöiden joukossa (n. 30 %). Iällä tai sukupuolella ei ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä maailman syntyä koskevaan kysymykseen suhtautumisessa.
Vaikka enemmistö yliopisto-opettajista on varsin materialistisesti orientoitunutta, heistä löytyy noin 20 %:n joukko, joka pitäytyy hyvin vahvasti perinteisessä uskonnollisessa maailmantulkinnassa. Heidän lisäkseen on suunnilleen samankokoinen ryhmä, jotka eivät ole tiukasti perinteisen kristillisyyden mukaan orientoituvia, mutta jotka haluavat pitää kuitenkin kiinni mystisemmistäkin uskomusvaihtoehdoista, kuin mitä puhdas naturalismi edustaa. Ateisteiksi itsensä luokittelee noin joka kolmas ja hieman pienempi osa pitää itseään agnostikkoina.
Kirkollisen kulttuurin näkökulmasta merkittävänä voi pitää tutkimustulosta, minkä mukaan ateisteista ylivoimainen enemmistö suhtautuu kristillisyyteen varsin myönteisesti ja enemmistö heistä kuuluu edelleen kirkkoon (vain noin kuudesosa ateisteista suhtautuu kristillisyyteen hyvin kielteisesti). Viime vuosina julkisuutta saaneet kirkosta eroamisaallot esimerkiksi koskien samaa sukupuolta olevien avioliittoa, heijastelevat sitä tosiasiaa, että kirkossa on huomattavan suuri joukko jäseniä, jotka eivät usko Jumalaan ja ovat siksi riittävän syyn ilmetessä valmiit protestoimaan kirkon vanhoillisuutta vastaan eroamalla sen jäsenyydestä.
Eroja tieteenalojen ja yliopistojen välillä
Yliopistoista liberaaleimpana näyttäytyy nykyinen Aalto-yliopisto ja konservatiivisimpina Jyväskylän ja Lapin yliopistot. Vaasan, Rovaniemen (Lapin) ja Jyväskylän yliopistojen opettajakunnissa on suhteellisesti eniten Jumalaan uskovia (yli 50 %:n osuudet). Ateisteja ja epäileviä on puolestaan eniten Joensuussa, Otaniemessä (TKK), Lappeenrannassa, Turussa ja Helsingin yliopistossa (vähenevän määrän mukaisessa järjestyksessä lueteltuina, kaikilla kuitenkin yli 50 %:n osuudet).
Tieteenalojen erot ovat monissa kysymyksissä myös ilmiselvät. Vaikkakin tiettyjen tiedekuntien osalta vastausmäärät jäivät sen verran vähäisiksi, ettei tilastollisesti luotettavia tuloksia kaikilta osin saatu, epäselväksi ei jää, että teknisiä tieteitä, matematiikkaa ja luonnontieteitä edustavat opettajat ovat varsin vahvasti naturalistis-materialistisesti orientoituneita. Väitteeseen, ettei monoteististen uskontojen Jumalaa ole olemassa, yhtyy (lähes tai täysin samaa mieltä) yhteiskuntatieteilijöistä 66 %, teknillisten tieteiden edustajista 45 % (mukana matemaatikot ja luonnontieteilijät), humanisteista / kasvatustieteilijöistä 32 %, lääketieteilijöistä 28 % (mukana hoitotiede) ja ryhmän ”muut tieteenalat” edustajista 33 %.
Jumalaan uskomista koskevan kategorianvalintatehtävän perusteella yhteiskuntatieteilijöissä on ateisteja 47 % ja agnostikkoja 31 %, teknillisten tieteiden edustajista vastaavasti 42 % ja 29 %. Kategorianvalintatehtävässä teologit, kasvatustieteilijät, kauppatieteilijät ja lääketieteilijätkin ovat selkeältä enemmistöltään Jumalaan uskovia (lääketieteilijöistä 58 % valitsee annetuista vaihtoehdoista ne, mitkä ilmentävät jonkinlaista uskomista, ja vastaavasti ateisteihin ja agnostikkoihin heistä lukeutuu 42 %).
Muuttaako tieteeseen perehtyminen ihmisen omaa elämää?
Tieteen vaikutuksia omaan elämään pyrittiin myös kartoittamaan tutkimuksessani. Vastaajat saivat valita seuraavista vaihtoehdoista itselleen sopivimman.
a. Syvempi tieteeseen perehtyminen ei ole juurikaan muuttanut peruskäsityksiäni maailmasta ja elämästä. Elänkin mielestäni suunnilleen samoin kuin eläisin ilman ”tiedeuraani”.
b. Tieteen harjoittaminen on muuttanut käsityksiäni maailmasta, mutta arkipäivän tasolla maailmankuvan muuttuminen ei juurikaan ole vaikuttanut elämääni eikä esim. moraaliini.
c. Tieteen harjoittaminen on muuttanut maailmankuvaani ja tuo muutos mielestäni ”näkyy ja tuntuu” maailmankatsomuksessani ja tavassani elää jokapäiväistä elämääni.
Oheinen kuvio 3 osoittaa, että yli 40 % vastanneista on sitä mieltä, ettei tieteen harjoittaminen ole juuri muuttanut heidän käsityksiään. Vain reilu viidesosa yliopisto-opettajista kokee tieteeseen perehtymisen sen luonteiseksi, että voi kuvata sen muuttaneen omaa maailmankuvaa ja -katsomusta siinä määrin, että sillä on ollut vaikutusta myös jokapäiväiseen elämään.
Tieteen harjoittamisen vaikutuksilla elämään on tilastollisesti merkitsevä yhteys tieteenalaan (p=0.001). Kuten kuvio 4 osoittaa, teknillisten tieteiden edustajissa ja lääketieteilijöissä on suhteellisesti eniten niitä, jotka arvioivat, ettei tieteen harjoittamisella ole ollut vaikutusta heidän elämäänsä. Vastaavasti yhteiskuntatieteilijät ja humanistit / kasvatustieteilijät kokevat, että tiede on muuttanut heidän maailmankuvaansa, ja tämä muutos myös näkyy ja tuntuu jokapäiväisen elämän tasolla. Tosin yhteiskuntatieteilijöissä on runsaasti myös niitä, jotka arvioivat tieteen harjoittamisen muuttaneen käsityksiä maailmasta, mutta ei arkipäivän tasolla juurikaan vaikuttaneen elämään.
Yliopistomaailman katsomuksellinen kirjavuus
Tutkimukseni perusteella voidaan yleisesti todeta, että yliopistoissa katsomukselliset näkemykset muodostavat spektrin, jossa eri värit ja sävyt ovat monipuolisesti edustettuina. On myös huomionarvoista, että vaikka esimerkiksi Jumalaan uskominen on tiedemaailmassa vähäisempää kuin muun väestön keskuudessa (vaikkakin myös muun väestön keskuudessa uskominen on alkanut vähentyä) ja naturalistis-materialistinen orientoituminen on yleistä, silti mystisemmistä vaihtoehdoista kiinni pitäviä löytyy melko runsaasti. He ovat useimmiten omakohtaisen hengellisen herätyksen kokeneita, mutta eivät edusta erityisen fundamentalistista uskontulkintaa, vaan voivat hyvin hyväksyä esimerkiksi evoluution. Heistä monet ajattelevat, että vaikka tieteellä pystytään selvittämään todellisuuden luonnetta varsin pitkälle, tiede ei ole kaikkivoipaa ja aina jää tilaa sille vaihtoehdolle, että kaiken taustalla onkin jumalallinen suunnitelma ja omakohtaisiin hengellisiin kokemuksiinsa nojaten he haluavat edelleen antaa tilaa kristillisyydelle.
Tutkimus osoittaa, että niiden maailmankatsomukseen, jotka edustavat näkemyksissään konservatiivista linjaa, ovat eniten vaikuttaneet omat vanhemmat ja koulu. Yliopistomaailman ateisteista löytyy puolestaan runsaasti ihmisiä, jotka ovat irtautuneet kotiensa perinnöstä ja ovat muodostaneet oman maailmankatsomuksensa tieteen tarjoamiin selityksiin perustuen.
Kysymykseen, tuottaako tieteenala ihmiselle tietynlaisen katsomuksellisen vakaumuksen, ei ole yksiselitteistä vastausta. Joidenkin kohdalla tieteenalalla on katsomusta merkittävästi muokkaava vaikutus, mutta näyttää olevan myös niin, että tieteenaloille hakeudutaan kullekin alalle ominaisen peruskatsomuksen jo valmiiksi omaavina.
Lähteet:
Kääriäinen, Kimmo, Niemelä, Kati ja Ketola, Kimmo (2003). Moderni kirkkokansa. Suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 82. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.
Ketola, Kimmo (2011). Suomalaisten uskonnollisuus. Teoksessa: Kimmo Ketola, Kati Niemelä, Harri Palmu ja Hanna Salomäki: Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja. s. 7–24. Tampere: Tampereen yliopisto.
