”Maahanmuuttajien pikainen ja kontrolloimaton työllistäminen matalan ammattitaidon ja tuottavuuden aloille sekä epävakaisiin työolosuhteisiin voi kostautua.”
Alustus! Eurooppalaiset yllätettiin pahan kerran odottamattoman suurilla pakolaisvirroilla muutama viikko sitten. Alkujaan puhuttiin 40 000 pakolaisesta ja taakan jakamisesta usean maan kesken. Nyt määrä on noussut jo satoihin tuhansiin ja matkalla Eurooppaan tiedetään olevan vielä puolisen miljoonaa ihmistä. Pakolaisvirta saattoi poliitikot paniikkiin ja ajoi monet maat pystyttämään suoja-aitoja.
Näköalattoman ja poukkoilevan politiikan oloissa herää kysymys: kuka tällaisessa tilanteessa osaa ja uskaltaisi olla visionääri? Saksan ja Itävallan hallitukset rohkenivat toivottaa pakolaiset tervetulleiksi tarjoamalla heille integraatiopolitiikan nimissä töitä. Wienin teknisen yliopiston opiskelijat menivät tätäkin pidemmälle ja alkoivat visioida osallisuutta ja pakolaisten omien vahvuuksien hyödyntämistä. Siitä Suomessakin voitaisiin ottaa opiksi.
Pakolaiset töihin: Saksan ja Itävallan malli
Vieraillessani viikolla 38 Itävallassa seurasin tiiviisti lehtiä, vierailin pakolaisten asuntolassa, kävin Itävallan-Unkarin rajalla ja keskustelin pakolaistyötä tehneiden veteraanien kanssa. Kuulin kuinka itävaltalaiset ihmettelivät saksalaisten asennetta kun nämä näkevät pakolaiset työvoimana eikä sosiaalisena ja poliittisena kysymyksenä. Muutaman päivän kuluessa Itävallankin politiikassa ääni muuttui.
Esimerkiksi Der Standard -lehdessä kerrottiin suurin otsikoin siitä, miten pakolaisten ensiapuun on houkuteltu kansalaisjärjestöjen lisäksi yrityksiä, joista voisi tulla pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Toisaalta kerrottiin siitä miten saksalaiset ovat panneet toimeen uuden integroimisen mallin. Berliinissä toteutettavassa pilottihankkeessa sisään tuleville pakolaisille annetaan ensiapu: vaatteita, ruokaa, terveyspalveluja ja neuvontaa. Sen jälkeen pakolaiset ohjataan rekisteröintikeskukseen, jossa selvitetään kaikki tarpeellinen tieto heidän taustoistaan, koulutuksesta ja osaamisestaan. Jos joukossa on esimerkiksi ammattitutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaneita, nämä ohjataan suoraan työvoimatoimistoon, jossa heille tehdään suunnitelma välttämättömistä työelämävalmiuksia vahvistavista kursseista (kielikurssit jne.) ja esitellään työllistymismahdollisuuksia.
Tavoitteena on, että mahdollisimman moni ja mahdollisimman lyhyessä ajassa löytäisi paikkansa työmarkkinoilla. Työnantajajärjestöjen ja työvoimaa rekrytoivien työnantajien leirissä tunnutaan elävän suorastaan hurmosta, sillä Saksassa on eräiden lähteiden mukaan jopa 487 000 sellaista avointa työpaikkaa, jotka voidaan täyttää lyhyenkin harjaannuttamisajan jälkeen. Ajatus siis on, että pakolaiset olisivat ensisijaisesti työvoimaa ja toissijaisesti sosiaalinen tai poliittinen kysymys.
Tutkijat varoittavat prekarisoitumisesta
Aikaisemmat kokemukset antavat kuitenkin aiheen toppuutella pikatyöllistäjiä, sillä tutkimukset kertovat, että maahanmuuttajien pikainen ja kontrolloimaton työllistäminen matalan ammattitaidon ja tuottavuuden aloille sekä epävakaisiin työolosuhteisiin, voi kostautua. Lyhyellä tähtäimellä ajatellen työllistämisongelma voidaan pyyhkäistä pois, mutta niin kuin Harz -malli (one euro jobs) ja monet muut esimerkit osoittavat, yhteiskuntaan voi syntyä rakenteellinen matalapalkka-, ja köyhyysongelma ja sosiaalivaltioon kestävyysvaje, kun työmarkkinoille luodaan matalapalkka-aloja ja sosiaaliset tulonsiirrot kasvavat nopeammin kuin verotulot (Bosch & Weinkopf 2008).
Taloustieteen nobelisti, Robert Solow, joka on pienen ikänsä tutkinut matalapalkka-alojen muotoutumista eri maissa, varoittaa, että matalapalkka-alojen ja sääntelemättömien työsuhteiden muodostuminen voi alkujaan näyttää hyvänäkin ratkaisuna niin työllisyyden ja yritystoiminnan toimintaedellytysten näkökulmasta, mutta ajanoloon se tuottaa yhteiskuntaan sellaisen rakenteellisen ja fiskaalisen ongelman, josta on vaikea irrottautua (Solow 2008).
Pitkällä tähtäyksellä matalapalkka-alat jarruttavat talouskasvua, työn tuottavuuden ja innovaatioiden kehitystä sekä kasvattavat yhteiskuntien sosiaalisia kustannuksia. Toisaalta on väitetty, että maahanmuuttajat rasvaisivat talouden rattaita, mutta Norjassa tehty tutkimus osoittaa, että kaikki riippuu sittenkin paikallisten työmarkkinoiden toiminnasta ja kysynnästä.
Sijoittumisvaiheessa maahanmuuttajat sijoittuvat usein alueille joissa on etuudestaan keskimääräistä korkeampi työttömyys, mutta sen vaiheen jälkeen maahanmuuttajat liikkuvat työn perässä joko toisille alueille tai ulkomaille. Tämä liikkuvuuden malli ei kuitenkaan poikkea maahanmuuttajien ja paikallisen työvoiman kesken vaan malli on sama (Røed & Schøne 2012.)
Robert Solowin ajatus tuli mieleeni kun luin uutisia siitä, että saksalaisten yrittäjät pitävät pakolaisten työvoimaa kultakaivoksena. Itävallan hallituskin valmisteli erillistä 75 miljoonan tukipakettia työvoimaviranomaisille ja 25 miljoonan euron tukipakettia maahanmuuttajia kotouttavaan koulutukseen. Monet pakolaistoiminnassa aktiivisesti mukana olleet ovat myös tehneet aloitteita siitä, että pakolaisia integroitaisiin yhteiskuntaan vapaaehtoistyön kautta ja että pakolaisten työllistämistä rajoittavat ja hidastavat työsopimusehtojen ehdot joko höllennettäisiin tai poistettaisiin kokonaan (Klien 2015).
Nämä aloitteet ovat ymmärrettäviä kriisin keskellä ja tilanteessa, jossa kansalaisia houkutellaan mukaan pakolaisten tukemiseen, mutta samalla olisi kuitenkin tunnistettava prekariaatin paisumisen uhka. Tilapäiseksi ajateltu prekaariuden hyväksyminen voi ajanoloon johtaa siihen, että yhteiskuntaan syntyy entistä suurempi alaluokka, joka kiertää pienipalkkaisista tehtävistä toiseen ilman sosiaalista suojelua. Se on nimittäin arvoitus miten maahanmuuttajien työvoima ja -taidot soveltuvat pitkään jatkuneen talouskriisin jälkeisiin työmarkkinarakenteisiin ja miten maahanmuuttajien taidot ja työhön kohdistamat odotukset soveltuvat työmarkkinoiden eriytymisen luomiin kilpailuolosuhteisiin.
Itävallan taloustutkimuslaitoksen tutkimus maahanmuuttajien työllistymisestä ja vaikutuksesta Itävallan työmarkkinoiden toimintaan, antaa vahvoja viitteitä siitä että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Vuoden 2000 jälkeen Itävaltaan suuntautunut maahanmuutto on muuttanut olennaisesti luonnettaan siitä mitä se oli esimerkiksi 1990-luvun alussa. Nyt maahanmuuttajat hakeutuvat kovin eriytyneille työmarkkinoille ja maahanmuuttajien ammatilliset taidot ja osaaminenkin ovat korkeammat kuin 90-luvulla. Ehkä tästä johtuen maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille on vaativampi prosessi ja kotimainen työttömyysaste ei juuri muuttunut vaikka talouskasvu oli esimerkiksi vuonna 2005 huippuluokkaa (Bock-Schawappelwein 2008). Jo yksin näistä syistä maahanmuuttajien työllistymiseen tulisi suhtautua pikemminkin kysellen ja pohtien kuin julistaen. Tutkimusta tarvitaan sekä siitä miten makrotaloudellinen tilanne ja toisaalta yritystasolla tapahtuva työvoiman valikointi ja käyttö vaikuttavat maahanmuuttajien ja kantaväestön työllistymiseen.
Opiskelijoilla on toinen ideaali
Wienin teknisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoilla on pakolaisten kotouttamiseen kokonaan toisenlainen idea: osallisuuden ja omien vahvuuksien hyödyntämisen malli. Kevättalvella 2015 Wienin tekninen yliopisto järjesti pakolaistyötä tekevien järjestöjen kanssa seminaarin ”Pakopaikka Itävalta”, jonka tavoitteena oli pohtia pakolaisten ja maahanmuuttajien sosiaalista ja fyysistä tilaa. Opiskelijoiden tutkielmat on sittemmin julkaistu aikakauslehdessä Zeitschrift der Asylkoordination Österreich 2:2015.
Kolmessatoista seminaarityössä tarkasteltiin asian useita ulottuvuuksia, kuten kommunikaation etuja polarisaation sijasta, työmarkkinoiden harmaita vyöhykkeitä ja työllistymisen mahdollisuuksia pakolaisille, instituutioiden roolia pakolaisten liikkumatilan määrittelemisessä, odottamisen arkkitehtuuria ja sitä, miten pakolaisille, samalla tavoin kuin turisteille, tulisi luoda oppaita ja kaupunkikarttoja, jotka auttaisivat eri ryhmiä löytämään tarvittavat palvelut ja kulttuurikohteet.
Mieleenpainuvimpia niistä kuitenkin olivat tutkielmat, jotka käsittelivät odotuksen tiloja ja joissa suunniteltiin kaupunkikohtaisia turisti- ja pakolaisoppaita. Ajatuksena oli se, että aivan samalla tavoin kuin turisteille tarjotaan palvelukarttoja, voisi pakolaisille tarjota tarkkaa, kartalta ja internetistä luettavaa tietoa heidän kaipaamistaan palveluista. Palvelukartat ja tiedot neuvontapisteistä ja pakolaisille suunnatuista kursseista, työkohteista jne. nopeuttaisivat paitsi tarvittavan avun löytymistä myös omaehtoista sopeutumista yhteiskuntaan.
Lisa Mittelberger kehitti pakolais-ja turistikartan Tiroliin ja Steirmarkiin ja hahmotteli niiden perusteella vieraiden ja paikallisten välisiä sosiaalisia suhteita. Samalla hän pohti, millaisia investointeja ja tilallisia järjestelyjä sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttäisi kullakin alueella. Osama Amughanni puolestaan hahmotteli odotuksen arkkitehtuuria. Sillä hän tarkoittaa mm. sitä epävarmuutta, mikä liittyy yhtäältä jatkuvaan odotukseen (pakolaisasema, tilapäinen vs. pysyvä oleskelupa, sosiaaliturva, työluvat, jne.) ja toisaalta rajoitettuihin mahdollisuuksiin tehdä samalla omaa elämäänsä koskevia valintoja.
Hyödytön ajan tappaminen ja kokemus elämän hujahtamisesta ohi, juuri silloin kun siihen haluaisi tarttua, voi olla traumatisoiva kokemus, puhumattakaan siitä, että se johtaa hyvin suljettuun ja kapeaan elämänpiiriin, kafkamaiseen vankilaan. Teoreettisesti Amughanni viittaa Ada Luise Huxtablen kirjoitukseen ”Read it, while you wait”, jossa tämä viittaa odotushuoneisiin ja pitää niitä vankiloina. Huxtable sanoo, että todellinen odotus tapahtuu odotushuoneissa, ja se mikä niille on ominaista, on niiden tarkoituksellisuus ja tarkoituksettomuus.
Huxtablen tavoin Amughanni kehottaa analysoimaan kaikkia odotuksen tiloja ja arvioimaan niiden tarkoitusta ja tuntomerkkejä. Jos yhteiskunnan intresseissä on kiinnittää pakolaiset yhteiskuntaan olisi kriittisesti ajateltava myös sitä, millaisia mahdollisuuksia luovat odotuksen tilat, jotka syntyvät asuntoloihin, instituutioiden määrittämiin odotus- ja siirtymäaikoihin ja asuinalueille. Havainnollistaakseen odotustilojen suunnittelun myönteisiä mahdollisuuksia Amughanni kehitti pakolaisten asuntolaan internetsovellutuksen avartaakseen pakolaisten sosiaalista ja spatiaalista tilantuntua.
Visioita tulevaisuuden yhteiskunnasta
Wienin teknisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden suunnitelmat ovat mainio esimerkki siitä, miten tätä aikamme suurta yhteiskunnallista kysymystä, pakolaisuutta, tulisi tarkastella haasteena ja erilaisista näkökulmista. Nyt jos koskaan tarvitaan rohkeita tulevaisuuskuvia ja niistä tulisi herättää yhteiskunnallista keskustelua. Suomessakin eri alojen asiantuntijat, opiskelijat ja kansalaisjärjestöt voisivat lyödä osaamisensa ja mielikuvituksensa yhteen ja alkaa kehitellä pakolaisuuteen myönteisiä ja tulevaisuuteen suuntautuvia ratkaisuja. Se olisi ehkä parasta politiikkaa tässä muuten niin näköalattomassa yhteiskunnallisessa tilassa.
Lähteet:
Amughanni, O. (2015). The Architecture of Waiting. Zeitschrift der Asylkoordination Österreich 2:2015
Bosch, G. & Weinkopf, G. (eds) (2008). Low-Wage Work in Germany. Russel Age Foundation. New York.
Bock-Schappelwein, J. Bremberger, Ch. Hierländer, Huber, R.P. Knittler, K., Berger, J. Hofer, H. Miess, M. & Strohner L. (2008). Die ökonomischen Wirkungen der Immigration in Österreich 1989-2007. Wifo. Österreichischen Institute fur Wirtschaftsforschung.
Der Standard – viikon 38. numerot, mutta erityisesti teema: Faktencheck: Was Zuwanderung auf dem Arbeitsmarkt bewirkt. (24.9.2015)
Klien, R. (2015). Wie willkommen sind Fluechtlinge? SOS-Mitmensch Bgld. (julkaisematon)
Mittelberger, L. (2015). Fluechtlinge statt Urlauber – Gäste wie andere auch. Zeitschrift der Asylkoordination Österreich 2:2015
Solow, R., (2015). Introduction – The German Story. Teoksessa: Bosch, G. & Weinkopf, G. (eds) (2008) Low-Wage Work in Germany. Russel Age Foundation. New York.
Røed, M, & Schøne, P. (2012). Does immigration increase labour market flexibility? Labour Economics 19 (2012) 527–540.
