Alustus! ”Eri etnisten ryhmien väliset suhteet ovat Ranskassa kärjistyneet siihen pisteeseen, että jotain vakavaa tulee tapahtumaan”. Näin sanoi Ranskassa asuva marokkolaistaustainen elokuvaohjaaja Mohammed Fekrane, kun haastattelin häntä Pariisissa vuoden 2012 lopulla Ulkopolitiikka -lehden juttua varten. Lause on muistunut mieleeni useampaankin kertaan tänä vuonna, ja erityisesti perjantaina 13.11. Ranskassa tapahtui kuudessa kohteessa terrori-iskut, joka oli uhrimäärältään mittavin Euroopassa toteutettu isku kymmeneen vuoteen.
Fekrane puhui eri etnisistä ryhmistä ja yhteiskuntaluokista yleisesti, mutta keskustelumme kiertyi erityisesti Ranskan juutalais- ja muslimiyhteisön välisiin suhteisiin. Keskustelin Fekranen kanssa hänen toteuttamastaan lyhytelokuvasta Ensemble, joka kertoo tositapahtumiin perustuen toisen maailmansodan aikaisesta Pariisin moskeijan imaamista, joka pelasti juutalaislapsia Pariisia hallitsevilta natseilta. Elokuvan tiimoilta keskustelumme kääntyi luontevasti nykypäivän Ranskan musliminuorten keskuudessa kytevään juutalaisvastaisuuteen, johon useat ranskalaistutkijat ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota.
Pariisilaisen CNRS tutkimuskeskuksen johtajan, sosiologi Pierre André Taguieff:n mukaan vuodesta 2000 lähtien erilaiset juutalaisiin kohdistuvat, antisemitistisiksi luettavat uhkaukset, fyysiset ja verbaaliset iskut ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Kun vuonna 1999 rekisteröitiin Ranskassa 82 tapausta, oli luku vuonna 2000 noussut 744:än. Vuonna 2014 raportoitiin yhteensä 851 antisemitistiseksi luettavaa rikosta. (Taguieff, 2015.)
Tänä vuonna Pariisiissa tammikuussa tehdyistä terrori-iskuista ainakin yksi oli suoraan osoitettu juutalaisia kohtaan. Tammikuun 11. päivä Amedy Coulibaly otti panttivankeja kosher -ruokakaupassa surmaten neljä ihmistä. Oli kulunut vain viikko siitä, kun Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen oli hyökätty. Molemmissa hyökkäyksissä motiiviksi mainittiin kosto: Charlie Hebdo hyökkäyksen motiivina oli kostaa profeetta Muhammedista piirretyt pilakuvat. Kosher -liikkeen hyökkäyksen motiivina tekijän mukaan oli kostaa muslimien kokema sorto Palestiinassa. Uhrit valikoituivat heidän etnisen ja uskonnollisen taustansa perusteella, eli toisin sanoen siksi, että he sattuivat olemaan juutalaisia.
Miten marraskuun 13. päivän iskut stadionille, ravintoloihin ja konserttisaliin linkittyvät muihin Ranskassa tehtyihin iskuihin ja onko niissä nähtävissä samoja motiiveja? Keskityn tässä alustuksessa vain tämän vuoden tapahtumiin, vaikka erilaisilla terroriteoilla on toki Ranskassa huomattavasti pidempi historia. Ranskassa asuu sekä Euroopan suurin muslimivähemmistö, noin viisi miljoonaa muslimia, että Euroopan suurin juutalaisvähemmistö, noin puoli miljoonaa juutalaista. Pariisin 10. ja 11. kaupunginosien välille sijoittuva Belleville-Ménilmontant:n alue, jossa suurin osa perjantain terrori-iskuista tapahtui, on päällisin puolin Pariisin monikulttuurisuuden näyteikkuna: on edullisia vietnamilaisia ravintoloita, aasialaisia ruokakauppoja, pohjoisafrikkalaisia leipomoita ja kiinalaisia vaatekauppoja. Alueelta löytyy myös yhteensä 15 moskeijaa ja muslimien rukoushuonetta, muutama synagoga ja juutalaisjärjestöjen tiloja.
Teatteri ja konserttisali Bataclan valikoitui iskujen kohteeksi marraskuun 13. päivänä, ja useita tunteja kestäneessä panttivankitilanteessa surmansa sai yhteensä sai ainakin 89 ihmistä. Ranskalaisen Le Point -lehden (14.11.2015) mukaan konserttisali olisi ollut jo pitkään terroristien suunnittelema kohde. Lehden arvion mukaan Bataclan valikoitui kohteeksi, sillä sen omistajat ovat juutalaisia, ja konserttisalissa on usein järjestetty erilaisten juutalaisyhteisöjen tanssiaisia ja konferensseja. Vaikka Bataclanissa on järjestetty hyvin monenlaisia konsertteja hip hopista tangoon ja stand up -komediaan, erityisesti närää on herättänyt Israelin rajapoliisijärjestö Magav:n konferenssit ja tanssiaiset.
Vuonna 2008 kuvatussa Palestine Clash Bataclan -nimisessä Youtube -videossa näkyy, kuinka pieni ryhmä naamioituneita, palestiinalaishuiviin pukeutuneita miehiä esittävät Bataclanin turvamiehille viestinsä, jonka mukaan kaupunginosan nuoret ovat jo usean vuoden ajan vastustaneet Bataclanin Israel -myönteisiä tapahtumia. ”Tulette vielä maksamaan teoistanne” sanoo naamiomies videon lopussa ja antaa ymmärtää, että Bataclanin toiminta ärsyttää joitain piirejä kaupunginosassa. Huolimatta siitä, onko aiempien uhkausten esittäjillä yhteyksiä 13.11. terrori-iskujen tekijöihin, voi videon sanomaa jälkikäteen tulkita niin, että iskujen tekijöillä on ollut tavoitteena saavutella sympatiaa Ranskan muslimiväestön keskuudessa. Uskontoaan harjoittavien muslimienhan ei joka tapauksessa tulisi olla perjantai-iltana baarissa, joten muslimiuhrien määrää on todennäköisesti pyritty välttämään.
Palestiinalaiskysymys on luonnollisesti merkittävä Ranskan muslimi- ja juutalaisyhteisöjen välejä hiertävä teema, vaikkeivät kaikki juutalaiset kannatakaan Israelin miehityspolitiikkaa. Kyseessä ei edes ole kaksi selkeästi määriteltävää yhteisöä, joilla olisi yhtenevät päämäärät. Ranskan pohjoisafrikkalaistaustaisten juutalaisten ja muslimien yhteiselon historiaa tutkineen Ethan B. Katz:n mukaan Ranskan muslimien ja juutalaisten välillä on esiintynyt yhteentörmäyksiä jo ennen Israelin valtion perustamista, joten konflikteja ei voi mekaanisesti selittää Israelin miehityspolitiikalla.
Taustalla on myös muita tekijöitä: Ranskan kolonialistinen hallinto Algeriassa, joka tarjosi algerianjuutalaisille mahdollisuuden Ranskan kansalaisuuteen, mutta ei muslimeille; kansalaisvaltio-ideologia, joka antaa valtioille vallan päättää, ketkä kuuluvat joukkoon ja ketkä jäävät ulkopuolelle, sekä viime aikoina lisääntyneet uskonnollinen radikalismi ja militantti sekularismi (Katz, 2015.). Lähi-idän kriisi ja Ranskan ulkopoliittiset suhteet ovat vain osa monisyisiä suhteita, jotka ovat paikallisella ja kansallisella tasolla muokanneet muslimien ja juutalaisten välisiä suhteita jälkikolonialistisessa Ranskassa (Mandel, 2014:3).
Kun vuosina 2008-2011 tein etnografista kenttätyötä Pariisissa pohjoisafrikkalaisopiskelijoiden parissa palestiinalaisten asema nousi ajoittain keskusteluissa esille, ja se oli yksi harvoista polittiisista teemoista, joka motivoi haastattelemiani muslimitaustaisia nuoria esimerkiksi mielenosoituksiin. Muslimi-identitetti ei kuitenkaan pääsääntöisesti yhdistä Ranskaan muslimimaista, pääasiassa Pohjois-Afrikasta, Ranskaan muuttanutta väestöä, joiden joukossa on yhtä lailla tapamuslimeja kuin ateistejakin. Omat haastateltavani määrittelivät itsensä pääsääntöisesti muuten kuin uskonnon kautta: monet kokivat välimerellisen, méditerranéen, identiteetin olevan itseään lähimpänä, ja vertasivat marokkolaisia muihin Välimeren alueen kansoihin, kuten italialaisiin ja espanjalaisiin. (Virkama et al., 2012: 76). Palestiinalaiskysymyksen instrumentalisoiminen ja yksinkertaistaminen sekä itsemurhapommittajien glorifiointi ovat osa terroristijärjestöjen psykologista strategiaa.
Onneksi todellisuus on monisävyisempää kun mitä poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden edustajat haluavat antaa ymmärtää. Marokkolaisilla, joita haastattelin väitöskirjatutkimustani varten, oli usein ollut läheisiä kontakteja juutalaisiin, yleensä juuri pohjoisafrikkalaistaustaisiin juutalaisiin. Eräs marokkolaisnainen kertoi, kuinka hänen ensimmäinen työpaikkansa Ranskassa oli lastenhoitajana juutalaisperheessä, joka nimenomaan halusi palkata hänet hänen kulttuuritaustansa vuoksi. Yksi opiskelija oli heprean pääaineopiskelija, ja kolmas, uskontoaan aktiivisesti harjoittava muslimi osti lihatuotteensa kosher -kaupasta, koska lähistöllä ei sattunut olemaan halal -lihakauppaa. Marokonjuutalainen koomikko Gad Elmaleh ammentaa usein sketseihinsä aineksia marokkolaisesta kulttuurista, ja naurattaa yhtä lailla juutalaisia kuin muslimejakin.
Juuri tätä monietnistä ja moniarvoista yhteiskuntaa vastaan terroristit iskivät tehdessään iskun Ménilmontant:n ja Bellevillen ravintoloihin. Vaikka iskujen tekijöiden kerrotaan halunneensa kostaa Ranskalle ja ranskalaisille heidän osallisuutensa Syyrian sotaan. Mutta he eivät toteuttaneet iskuaan turistien, diplomaattien tai liikemiesten suosimassa kaupunginosassa, vaan yhteen kaupungin monikulttuurisimmista alueista. Ekstremistit ajavat selkeärajaista identiteettipolitikkaa, joka mahdollistaa vastakkainasettelun: heille muslimien tulee olla muslimeja, juutalaisten juutalaisia ja kristittyjen kristittyjä. Musiikki, ruoka ja jalkapallo ovat asioita, jotka yhdistävät ihmisiä uskonnosta ja kulttuuritaustasta riippumatta. Siksi iskut tehtiin konserttisaliin, jalkapallostadionille ja ravintolohin -paikkoihin, joihin tullaan nauttimaan elämästä ennen kaikkea ihmisinä, ei minkään dogmin tai ideologian edustajina.
Lähteet:
Katz, Ethan, B. (2015) Burdens of Brotherhood. Jews and Muslims from North Africa to France. Harvard University Press. Massachusetts.
Le Point (2015) ’Pourquoi le Bataclan est-il régulièrement visé ?’ 14.11.2015.
Mandel, Maud, S. (2014) Muslims and Jews in France: History of a Conflict. Princeton University Press. Princeton, New Jersey.
Taguieff, Pierre-André (2015) ’Nouvelle judéophobie en France : l’année terrible (janvier 2014 – janvier 2015) en perspective’ Cités, 2015/2 (N:o 62), p. 129-142.
DOI: 10.3917/cite.062.0129
Pitkänen, P., Içduyugu, A. & Sert, D. (2012) Migration and Transformation. Multi-Level Analysis of Migrant Transnationalism. Springer: Netherlands.
Virkama, Anna (2012) ’Yhdessä ennakkoluuloja vastaan’. Ulkopolitiikka 4/2012
Virkama, A., Therrien, C., Harrami, N. & Kadri, A. (2012) ’Franco-Moroccan Transnational Space: Continuity and Transformation’ – in Migration and Transformation. Multi-Level Analysis of Migrant Transnationalism. Pitkänen, P., Içdiyugu, A. & Sert, D. (eds). Springer: Netherlands.
