Nosto! Porojen laiduntaminen on seurannut jo vuosisatoja luonnon kiertoa. Aiemmin porojen kesä- ja talvilaidunten välillä oli eroa satoja kilometrejä. Nykyään porot kiertävät Käsivarren Lapissa samoja laitumia vuodenajasta riippumatta. Laidunmaita on myös rajattu. Niitä on aidattu suojaamaan yksityisten ihmisten alueita ja -omaisuutta. Lisäksi kaivosteollisuus sekä turismi ovat muokanneet porosaamelaisten elinkeinoa viimeisten vuosikymmenten aikana. Tämä ja paljon muuta selviää Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeen sivuilta.
Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? on Jakautuuko Suomi? -ohjelman rahoittama yksivuotinen tutkimushanke, jossa hankkeen tutkijat jalkautuivat niin asiantuntijoiden kuin kansalaisaktivistien pariin kentälle keräämään tietopankkiin videohaastatteluja sekä toimimaan myös sovittelijoina ympäristöoikeuksia koskevissa kiistoissa. Heidän roolinsa on ollut saada eri osapuolia neuvottelupöytään, erityisesti Käsivarren Lapissa. Keskustelua on käyty esimerkiksi siitä, miten moottorikelkkareittejä voitaisiin muuttaa siten, etteivät ne häiritsisi porojen vasomista tai miten Kilpisjärvellä sijaitsevan Mallan luonnonpuiston laiduntaminen voitaisiin ratkaista, hankkeen tutkija Heta Heiskanen kertoo.
Alusta! haastatteli Johtamiskorkeakoulussa työskentelevää Heiskasta saamelaisten oikeuksista ja heitä koskevien ympäristökonfliktien sovittelusta. Heiskasen mukaan ympäristöoikeudellisella sovittelulla pyritään estämään konfliktien kehittymistä ja lyhentämään kiistatilanteiden kestoa sekä ehkäisemään tuomioistuinten kuormittumista. Sitä käytetään tilanteissa, joissa ympäristöön liittyvät kiistat olisivat lähtökohtaisesti soviteltavissa. Kun kiistan osapuolilla on vastakkaisia intressejä, sovittelija toimii eri intressiryhmien ulkopuolisena toimijana, joka mahdollistaa keskustelun. Sovittelija ei saa olla kiistassa asianomainen, vaan hän on puolueeton toimija, Heiskanen korostaa.
– Kun näkemykset aidasta tai naapurustoasioista poikkeavat toisistaan, osapuolet kyetään nimeämään. Laajemmissa ympäristöasioihin liittyvissä konflikteissa mukana ovat myös esimerkiksi ympäristöjärjestöt ja silloin joudutaan miettimään myös sitä, kuka kiistassa voi edustaa ”luonnon ääntä”. Tällöin osapuolten nimeäminen on jo vaikeampaa.
Hankkeessa selvitetään tutkimuksen kautta, mistä ympäristöoikeudellisessa sovittelussa on kyse ja toimiiko se käytännössä. Ympäristöoikeudellisen sovittelun tarkoitus on saada osapuolet ensin kohtaamaan toisensa ja sitten keskustelemaan siten, että yhdessä löydettäisiin lopulta yhteisymmärrys. Haasteena ympäristökiistojen sovittelussa on se, että osapuolia on usein monta. Sovittelu saattaa kestää puolesta vuodesta vuoteen, Heiskanen sanoo.
Ympäristösovittelun lopputulema ei sido päätöksentekijöitä, mutta se voi helpottaa päätöksentekoprosessia. Joskus tuloksena on myös se, ettei kiista ole soviteltavissa.
”Porot kuuluvat tuulelle” -dokumenttielokuva
Tieteen avoimuutta edistävässä yksivuotisessa tutkimusprojektissa on kuvattu ja julkaistu kymmeniä tutkijoiden ja toimittajien tekemiä videohaastatteluja ja englanninkielistä podcastia ympäristökiistoista. Ne ovat vapaasti saatavilla hankkeen verkkosivuilla, joilla haastatteluiden tekemisestä kertoo yksityiskohtaisemmin hankkeen toinen tutkija, Reija Knuutila, Tampereen yliopistosta.
– Videot on julkaistu lähes sellaisinaan ja olemme ajatelleet, että niitä voi käyttää esimerkiksi opetuksessa eri oppilaitosasteilla sekä taustatietona asiantuntijoille ja tutkijoille, Heiskanen sanoo.
Hankkeen loppuseminaari ”Saamelaiset, arktinen alue ja ympäristöpäätöksenteko” järjestetään Helsingissä perjantaina 22.1.2016. Seminaarissa julkistetaan myös tutkimushankkeen haastatteluiden pohjalta kuvattu ”Porot kuuluvat tuulelle” -dokumenttielokuva, jonka Alustan! toimittaja näki ennakkoon. Dokumentin on käsikirjoittanut Päivi Kapiainen-Heiskanen ja leikannut Harri Räisä. Musiikin sävelsi Kalle Ylitalo.
Dokumenttifilmin nimi viittaa siihen, että porot laiduntavat kulkemalla tuulen mukana, vastatuuleen. Ihmisten muodostamista esteistä ja heidän säätämistä laeista puolestaan syntyy myös konflikteja. Dokumentin myötä hankkeen tutkijat ja toimittaja pääsivät seuraamaan vuoden kierron mukaista poronhoitoa viime kesänä. Tutkija Heiskanen pääsi kertomansa mukaan esimerkiksi kuvaamaan helikopterista käsin Kilpisjärveä, jossa hän ei aiemmin ollut käynyt.
Dokumentissa annetaan ääni saamelaisille, jotka harjoittavat Käsivarren Lapissa jutaavaa poronhoitoa ja sen mukaista kulttuuria, joka on heidän mukaansa uhattuna. Poroelinkeinon harjoittajat kertovat ajautuneensa osin tahtomattaan positioon, jossa he vastustavat kaikkea muutosta. Heiskanen kertoo, että paikalliset saamelaiset eivät vastusta kategorisesti esimerkiksi turismia, mutta kaivoshankkeet alueella uhkaavat luontoa ja heidän elinkeinoaan siten, ettei rinnakkaiselo ole mahdollista. Käsivarren Lapin luonto on myös äärimmäisen haurasta ja perinteinen saamelainen poronhoito tarvitsee laajoja laidunmaita alueella, joka on yllättävän kapea.
Heiskanen kertoo myös, että jo lyhyessä ajassa Käsivarren saamelaiset huomasivat, että heille annetaan nyt mahdollisuus tuoda ajatuksiaan esiin – ja että tutkijoilla on tietoa ja osaamista, joka voi auttaa heitä. Lopulta niin neuvottelupöytiin kuin dokumenttiin saatiin hyvin eri-ikäisiä ihmisiä mukaan paliskunnan kaikista eri kyläryhmistä, ja he esiintyvät dokumentin haastatteluissa omalla nimellään, Heiskanen raportoi hyvin tyytyväisenä.
Hankkeen loputtua ympäristönsuojelua edistävää tutkimusta rahoittava Nesslingin Säätiö on myöntänyt projektille rahoitusta ympäristöperinnetiedon keräämiseksi alueelta.
– Meidän on tarkoitus olla tukemassa saamelaisten osallistumista ympäristönpäätöksentekoon Käsivarren alueelta liittyen muun muassa tutka- ja tuulivoimahankkeisiin, joten emme ole häviämässä alueelta minnekään.
Perinnetietoa kaivataan esimerkiksi Akwé: Kon -menettelyssä antamaan taustaa paikallisiin olosuhteisiin, kun saamelaisalueelle suunnitellaan uusia, maankäyttöön vaikuttavia hankkeita, Heiskanen sanoo.
– Meitä kiinnostaa myös se, miten ympäristöperinnetietoa käytetään poliittisessa päätöksenteossa.
Toteutuuko saamelaisten ihmisoikeudet?
Toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa, Suomessa poronhoitolaki ei tunnusta saamelaisten poronhoidon erityisasemaa. Se rinnastaa saamelaisten poronhoidon lähinnä jokamiehenoikeuteen. Saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana on turvattu Suomen perustuslaissa ja YK:n ihmisoikeuksissa. Suomi ei ole kuitenkaan ratifioinut itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa ILO 169 -yleissopimusta. Lisäksi EU:n ainoan alkuperäiskansan kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset on poistettu nykyisestä metsähallituslakia valmistelevasta lakiesityksestä.
Lain mukaan ympäristöasioissa tulee kuulla asukkaita. Aiemmassa tutkimuksessa on kuitenkin todettu, että ympäristöperusoikeuden toteutumisessa on ongelmia Suomessa, puhumattakaan saamelaisten oikeuksista. Saamelaisia edustaa saamelaiskäräjät, joka on saamelaisten itsehallintoelin, jota eduskunnan tulee kuulla. Kuulemismenettelyt puolestaan ovat osa prosessioikeutta, jonka kautta lain kirjain toteutuu vailla mitään sisällöllisiä velvoitteita, Heiskanen kertoo.
– Saamelaisten osalta kuulemisvelvoite on sillä lailla erilainen, että siihen liittyvät myös alkuperäiskansan oikeudet ja sellaiset kansainväliset linjaukset, että heitä ei tulisi lain mukaan vain kuulla, vaan heiltä tulisi saada myös hyväksyntä heitä itseään koskevalle päätöksenteolle.
Heiskasen mukaan jo vuodesta 2008 alkaen valmistelussa ollut metsähallituslain uudistus on osoitus siitä, että näin ei ole (Heiskanen & Lavapuro 2015). Laista on nyt poistettu Juha Sipilän hallituksen toimesta kaikki saamelaisten kielen ja kulttuurin kannalta keskeiset erityissäännökset (ks. Heiskanen 2016). Lisäksi syksyn 2015 ensimmäisestä kuulemiskierroksesta puuttuu edelleen sisällöllinen lausuntoyhteenveto. Hallituksen esityksen nykyisestä, päivittämättömästä lausuntoyhteenvedon tekstistä ei voi päätellä, mitä mieltä esimerkiksi jotkin tutkijat ovat siitä, Heiskanen kertoo.
Myös ympäristönsuojelujärjestöt ovat kritisoineet metsähallituslain valmistelua. Tästä voi katsoa esimerkiksi Luonto-Liiton aktivistin kuvaaman YouTube -videon.
Kuulemiseen liittyy haasteita valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Esimerkiksi metsähallituslakia tehtiin aluksi yhteistyössä saamelaisten kanssa ja saamelaiskäräjien kanssa pidettiin myös yhteyttä, mutta nyt sovitut asiat on poistettu lain valmistelusta, Heiskanen kertoo. Paikallistason kaavakuulemisissa on myös käytännön ongelma, sillä poronhoitajat ovat tuntureilla suuren osan aikaa vuodesta tiedonkulun tavoittamattomissa, jolloin esimerkiksi ainoastaan kylän ilmoitustaululle laitettu lappu ei tavoita kovin montaa ihmistä ja tiettyinä ajankohtina osallistuminen on haastavaa.
– Vaikuttaa siltä, että viranomaiset eivät joskus ymmärrä tai ajoittain edes halua ymmärtää saamelaiskulttuuria, vaikka se kytkeytyy myös ympäristöpäätöksentekoon, Heiskanen sanoo.
Sisällöllisesti metsähallituslain valmistelusta on nyt poistettu saamelaiskulttuurin heikennyskielto, muutoksenhakuoikeus saamelaiskäräjille ja vaikutusarvioiden teettäminen saamelaisten asuttamalla alueella, joka kattaa noin 90 % pinta-alasta.
– Saamelaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta on jo esitetty kritiikkiä mm. yhdenvertaisuusvaltuutetun, oikeusministeriön, saamelaiskäräjien, Ihmisoikeusliiton ja YK:n alkuperäiskansojen erityisraportoijan taholta.
Saamelaisasiat näyttävät valtakunnanpolitiikassa varsin pienen piirin erityisalueena ja toisaalta sitä koskevat keskustelut ovat tutkijan mielestä melko räikeitä. Lisäksi viime aikoina on keskitytty paljon saamelaisuuden määritelmiin, mikä on vienyt huomiota pois maankäyttöön liittyvistä kysymyksistä.
– Suomessa esimerkiksi ILO 169 -sopimuksen ratifiointi näyttää ikuisuuskysymykseltä. Itse näen tämän lähinnä poliittisen tahdon puutteena ja tietämättömyytenä, sillä tietoa ei näistä asioista ole kovin helposti saatavilla.
Ulkopolitiikassaan Suomi on sitoutunut ratifioimaan alkuperäiskansoja koskevan ILO 169 -sopimuksen sekä lupautunut edistämään useissa kokouksissa alkuperäiskansojen oikeuksia. Lupauksien rikkomisesta Suomi on jo saanut julkiset nuhteet YK:lta.
Kun otetaan huomioon, että Arktisen alueen politiikka on eräs Sipilän hallituksen kärkihankkeista, voisi kuvitella, että saamelaisten oikeuksista pidettäisiin parempaa huolta ja ympäristökiistat saataisiin sovittua. Ympäristö- ja ihmisoikeusasiantuntijan mukaan Suomella riittää tässä mielessä vielä parannettavaa ja opittavaa myös muilta.
