Alustus! Keskustelu nuorten ongelmista on aina ajankohtainen aihe mediassa. Pääsääntöisesti julkisuus kohtelee nuoria hyvin, mutta olisi kiva lukea enemmänkin positiivisia uutisia isänmaamme toivoista.
Nuorisotyöttömyys on oiva esimerkki. Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen perustuvien työttömyyslukujen uutisoinnin yhteydessä mainitaan usein nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, joka on jo pitkään ollut noin 20 prosenttia. Valitettavan usein tämä kuitenkin tulkitaan niin, että viidennes tästä ikäluokasta olisi vailla työtä.
Tulkintavirhe on siinä, että työttömyysaste kertoo työttömien työnhakijoiden osuuden työvoimasta (työllisten ja työttömien summa) eikä suinkaan koko ikäluokasta. Merkittävä osa 15–24-vuotiaista opiskelee – kuten heidän kuuluukin – ja osa suorittaa ase- tai siviilipalvelusta. Niiden nuorten osuus, jotka ovat samanaikaisesti vailla sekä työtä että opiskelupaikkaa on huomattavasti pienempi kuin alle 25-vuotiaiden virallinen työttömyysaste antaa ymmärtää. Työttömien osuus tästä ikäluokasta on kymmenen prosentin luokkaa.
Työmarkkinoita kuvaavien tilastojen tulkinta voi joskus olla hankalaa. Aikuisväestön työmarkkinatilannetta kuvaamaan kehitetyt indikaattorit eivät ongelmitta sovellu nuorten tilanteen arvioimiseen. Tästä kyllä löytyy ymmärrettävästi kirjoitettuja asiantuntija-artikkeleita muutamalla Google-haulla, myös Tilastokeskuksen sivuilta, jos vain käyttää muutaman minuutin tiedonhakuun.
Kun puhutaan nuorten työelämään integroitumisen ongelmista, kysymys arvoista ja asenteista nousee usein esiin. Jopa presidentti Sauli Niinistö viittasi taannoin uudenvuodenpuheessaan ”oleskeluyhteiskuntaan”. Presidentti sanoi, ettei ymmärrä ajattelua, jonka mukaan tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä, ja odotetaan muiden kattavan pöydän.
Selvitimme kysymystä nuorten aikuisten työasenteista Tilastokeskuksen vuosina 1984–2013 keräämien työolotutkimusten avulla. Katsoimme, miten 15–29-vuotiailla nuorilla ansiotyön arvostus on muuttunut 1980-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Aineisto edustaa työikäisiä palkansaajia, joiden säännöllinen viikkotyöaika on vähintään 10 tuntia.
Kutsuimme tutkimuksessamme 1980-luvun nuoria rakennemuutoksen sukupolveksi, 1990-luvun nuoria X-sukupolveksi ja 2000-luvulla työelämään siirtyneitä Y-sukupolveksi. Työasenteita vertasimme perheen ja vapaa-ajan arvostuksissa tapahtuneisiin muutoksiin.
Tulostemme mukaan työuransa alussa olevan Y-sukupolven työasenteet eivät juuri eroa 1990-luvulla aikuistuneen X-sukupolven tai 1980-luvun nuorten arvoista. Havaitsimme, että nuorilla työn arvostus on vuosikymmenten varrella pitänyt pintansa. Samanaikaisesti perheen ja vapaa-ajan arvostus on kasvanut, mikä tosin koskee kaiken ikäisiä palkansaajia. Havaitsimme myös työn arvostuksen vaihtelevan taloussuhdanteiden mukaan: hyvässä työmarkkinatilanteessa työn arvostus laskee, talouden taantumassa se nousee.
Käsitys nuorten heikkenevästä työmoraalista on myytti. 2010-luvun nuoret eivät arvosta työtä sen vähempää kuin kolme vuosikymmentä sitten työelämään siirtyneet nuoret, vaikka vapaa-ajalle annetaankin entistä enemmän arvoa. Tulkintamme mukaan kyse ei ole eri elämänalueiden keskinäisestä kilpailusta – työ, perhe ja vapaa-aika täydentävät toisiaan. Niinkin voidaan ajatella, että Y-sukupolven nuoret hakevat elämäänsä sekä monipuolisuutta että tasapainoa.
Miksi nuorten työasenteista kannetaan huolta? Tämä lienee ikuisuuskysymys, elettiinpä sitten taloudellisesti hyviä tai huonoja aikoja. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa kasvaneen nuorisotyöttömyyden pelättiin vaikeuttavan nuorten sosiaalistumista työhön ja heikentävän työmoraalia. Vuosikymmenen verran myöhemmin – 1990-luvun suurta lamaa edeltäneen nousukauden huipulla – täystyöllisyyden, elintason nousun ja laajenevan kulutuksen puolestaan arveltiin rapauttavan nuorten työn arvostusta.
Nykyisin nuoriin kohdistuva huoli kiteytyy työurien pidentämiseen. Etenkin yliopistoihin kohdistuvat vaatimukset ovat kovia: opiskelusta pitäisi puristaa löysät pois, ottaa käyttöön kolmas (kesä)lukukausi ja suitsia opiskelijoiden ”turhaa” ansiotyöntekoa, joka todellisuudessa helpottaa valmistumisen jälkeistä koulutusta vastaavalle työuralle kiinnittymistä.
Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman koulutuspoliittisissa linjauksissa esitetään parannettavaksi alemman korkeakoulututkinnon työelämälähtöisyyttä. Hallitusohjelman tavoitteiden mukaan merkittävän osan opiskelijoista tulisi siirtyä työelämään jo kandidaatintutkinnolla. Esteeksi tälle on nähty ennen kaikkea opiskeluaikainen työssäkäynti.
Poliitikoilta lienee jäänyt huomaamatta, että opiskelijat ovat korvaamatonta puskurityövoimaa monilla aloilla. Taloudellisesti hyvinä aikoina työvoimapula realisoituisi ilman opiskelijoiden osallistumista työmarkkinoille. Talouden taantuessa opiskelijat taas voivat palata täysipäiväisesti opintojensa pariin, jos työmahdollisuudet heikkenevät. Tämä on normaalia työmarkkinoiden dynamiikkaa.
Huolestuttavaa sen sijaan on, että laman aikana valmistuneiden on vaikeaa työllistyä. Tähän mitkään koulutuspoliittiset uudistukset eivät auta, jos avoimia työpaikkoja ei ole. On vaikeaa ajatella, että nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa ansiotyön arvostus laskisi. Kilpailu opiskelu- ja työpaikoista ennemminkin vahvistaa kuin heikentää nuorten työmoraalia.
Lähde:
Pyöriä, Pasi & Ojala, Satu (2016). Nuorten työasenteet puntarissa – eroaako Y-sukupolvi edeltäjistään? Yhteiskuntapolitiikka 1/2016.
