Nosto! Aikaisemmin satu Punahilkasta (suom. 1965) oli tarkoitettu varoitukseksi naisille ja opetukseksi miehille, kertoo historioitsija ja väkivaltatutkija Satu Lidman. Tarinassa mies on susi, joka viekkauttaan pukeutuu isoäidin vaatteisiin, jotta voisi raiskata pahaa aavistamattoman Punahilkan. Kertomuksessa varoitetaan, että Punahilkka oli itse osasyyllinen raiskaukseen. Hän houkutteli miestä, eli sutta, muun muassa liikkuen yksin metsässä ja pitäen punaisia vaatteita yllään.
Rikoslainsäädännössä ja asenteissa on Lidmanin mukaan edelleen paljon samoja piirteitä kuin Punahilkassa satoja vuosia sitten. Seksuaalirikokset ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneita, missä valtaosa uhreista ovat naisia ja tekijät miehiä. Miesten uhrina oleminen on edelleen tabu. Seksuaalirikokset ovat usein piilorikollisuutta, koska suuresta osasta raiskauksista ei ilmoiteta poliisille tai hakemus jätetään kesken.
Raiskaus aiheuttaa uhrille häpeää ja syyllisyyttä. Niin kuin vanhassa Punahilkka-sadussa, uhrin pukeutuminen tai esimerkiksi alkoholin käyttö, nostetaan edelleen esille rikoksen yhteydessä.
– On eri asia kertoa ihmisille millaisissa tilanteissa rikokset ovat yleisempiä, kuin syyllistää uhria, sanoo Lidman.
Seksuaalisella väkivallalla loukataan yksilön seksuaalista integriteettiä, kirjoittaa Liisa Remes pro gradu -tutkielmassaan Opettavaisia tarinoita ja varoittavia esimerkkejä (2015). Seksuaalisella integriteetillä tarkoitetaan yksilön käsitystä ja kokemusta omasta eheästä ja yhtenäisestä seksuaalisuudesta, johon hänellä on itsemääräämisoikeus.
Media antaa kuvan, että raiskatuksi tuleminen, esimerkiksi puistossa tuntemattomalta tekijältä, olisi yleistä. Suurimmassa osassa raiskaustapauksia raiskaaja on kuitenkin uhrille tuttu henkilö. Oma kumppani on tekijänä 35 prosentissa ja muu tuttu 48 prosentissa raiskauksista. (HS 2.12.2015.)
Vain harvinaiset, ulkona tapahtuneet, tuntemattoman tekijän raiskaukset, uutisoidaan. Uutisten voidaan siis ajatella toimivan Punahilkka-sadun tavoin, pelottavana esimerkkinä, jolla kehotetaan esimerkiksi tarkkailemaan omaa pukeutumista.
Suomessa seksuaalirikollisten tuomioita pidetään pääsääntöisesti liian alhaisina. Lakeja on kiristetty, mutta silti moni raiskaaja selviää edelleen ehdollisella tuomiolla. (MOT 29.02.2016.)
Vuodesta 2014 alkaen raiskausrikoksia on ollut kaksi luokkaa, raiskaus ja törkeä raiskaus (Rikoslaki 20 27.6.2014/509.) Lievin raiskausrikoksen aste eli sukupuoliyhteyteen pakottaminen, voi kuitenkin aiheuttaa yhtä suuren seksuaalisen integriteetin loukkauksen kuin vakavin aste eli törkeä raiskaus. (Remes, 2015.)
Lainsäädännössä raiskauksen vakavampi aste riippuu siitä, kuinka törkeästi raiskauksessa on loukattu uhria fyysisesti. Lidman muistuttaa, että raiskaus ei välttämättä vaadi lainkaan väkivaltaa, sillä uhri usein tiedostaa pelottavassa tilanteessa, että vastustaminen aiheuttaa vain lisää vahinkoa.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty moitti vuosiraportissaan 2015 Suomea siitä, että täällä ei ole järjestetty kaikkia Istanbulin sopimuksen vaatimia toimia. Istanbulin sopimus on Euroopan ensimmäinen laaja-alainen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva sopimus. Suomessa sopimus tuli voimaan elokuussa 2015. Esimerkiksi tukikeskukset raiskausten ja seksuaalisen väkivallan uhreille ovat vasta alkutekijöissään. Hankkeen pitäisi edistyä tämän vuoden aikana. (Kaleva, 26.2.2016.)
Lidman on tarkastellut väkivaltakulttuuria 1500-luvulta eteenpäin. Väkivaltakulttuurilla Lidman tarkoittaa sosiaalisia, oikeudellisia ja yhteiskunnallisia rakenteita ja asenteita, jotka tuottavat ja ylläpitävät väkivaltaa. Kaikilla aikakausilla on Lidmanin mukaan ollut väkivaltakulttuurin piirteitä eikä nykyaika tee tähän poikkeusta.
Historioitsija ja väkivaltatutkija Satu Lidman oli luennoimassa Tamyn naiskulttuuripäivillä 20.4.2016.
