Nosto! Voidaanko uutisesta ja tarinasta puhua samassa asiayhteydessä? Elina Nikola (2012) määrittelee Pro gradu -tutkielmassaan uutisen ajankohtaiseksi, tärkeäksi tai yllättäväksi tapahtumaksi tai ilmiöksi. Uutinen ei voi olla keksittyä, sillä objektiivisuus, neutraalius ja faktisuus ovat adjektiiveja, jotka liitetään uutisjournalismiin. Lisäksi uutinen on olemukseltaan sosiaalinen, sillä tapahtumasta tai ilmiöstä tulee uutinen vasta kun se jaetaan.
Tarinallisuus puolestaan uppoutuu tunteisiin ja yleisöjen uudenlaisiin tarpeisiin ja se voidaan nähdä tapana tuottaa uudenlaisia uutissisältöjä. Tarinan lailla uutinen voidaan esittää sanomalehdessä, televisiossa, radiossa, internetissä, kertomalla ystävälle tai piirtämällä sarjakuvaksi. (Nikola 2012.) Kuvaileva kerronta luo tekstiin lisäksi läsnäolon tuntua, kirjoittaa Anni Nissi Pro gradu -tutkielmassaan (2015.) Esimerkiksi tiivistämällä pitkän aikavälin tapahtumat yhteen kappaleeseen, esittämällä arvauksia tulevasta tai kertomalla mielipiteitä tarinan hahmosta kertoja voi osoittaa lukijalle läsnäolonsa. (Nissi, 2015.)
Kaupallisuus, viihde, yleisöjen ja yhteiskunnan muutokset sekä journalismin profession muuttuminen nousevat usein esille puhuttaessa journalismista, jossa järki on erotettu tunteista. Oman persoonan käyttö on osa journalistin ammattitaitoa ja näkyvät tarinankertojat ovat osa nykypäivän journalismia, kirjoittaa Kari Koljonen väitöskirjassaan Kriisi journalismissa. Toimittajat ovat yhä tietoisempia siitä, mitä he tekevät ja siitä, että heidän tekemisiään myös arvostellaan ja arvioidaan.
Tutkijoiden ja Long Play -journalistien symposiumissa Miksi fiiliksistä on tullut uutisia? Tarinat, self-help ja kansan ääni mediassa pohdittiin, mikä on journalismin paikka nykymedian kertomien tunteiden ja tarinoiden sekalaisessa joukossa.
Keskustelun yhtenä puheenaiheena oli kokemuksen, kertomuksen ja tiedon suhde. Esimerkiksi Helsingin Sanomien jutussa Hitunen toivoa – Bulevardilla surmattujen omaisten tarina (19.4.2014) on käytetty paljon tunteisiin vetoavaa, kuvailevaa tyyliä. Perhesurma sai paljon mediahuomiota ja kyseisessä jutussa surmatun naisen äiti kertoo, mitä henkirikoksesta seurasi ja miten surusta voi selviytyä.
Symposiumin keskustelijoiden mielestä Helsingin Sanomien esimerkkiteksti oli tehokas ja se onnistui nostattamaan lukijalla tunteet pintaan. Ajatuksia herätti kuitenkin se, kuinka teksti antaa lukijalle tunteet valmiina. Toimittajan sääntönä on kertoa mitä on tapahtunut ja lukija saa luettuaan itse pohtia miltäköhän asia on tuntunut, keskustelussa muistutettiin. Toimittaja Ilkka Pernu totesi, että tekstin osat tuntuvat lisäksi irrallisilta, jolloin yhteiskunnallinen kritiikki ja henkilön kertoma tarina eivät yhdisty.
Arjen vertaistuki ja jakaminen kolumneissa, blogeissa ja somessa on myös yleistynyt huomattavasti. Symposiumissa esimerkkinä oli Maaret Kallion paljon huomiota ja jakoja saanut kolumni Sinäkin elät käsittämättömässä kuplassa (2.3.2015.) Keskustelijoiden kesken kolumni sai aikaan kuitenkin enemmän negatiivisia ajatuksia kuin hyväksyntää. Esimerkiksi kolumnin “hämmentävän saarnaava ote” aiheutti tutkijoissa ja Long Play -journalisteissa ihmettelyä.
Aikaisemmin näkymättömänä sanansaattajana työskennellyt toimittaja, saa nykypäivänä ilmaista oman mielipiteensä ja objektiivisten faktojen kertomisen lisäksi hänen täytyy osata vedota lukijansa tunteisiin.
Miksi fiiliksistä on tullut uutisia? Tarinat, self-help ja kansan ääni mediassa symposium järjestettiin Tampereen yliopistolla 28.4.2016.
