Nosto! Hallituksen esittämä sote-uudistus lupaa laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita yhdenvertaisesti ja kustannustehokkaasti kaikille. Palveluiden tarjoajina hyödynnetään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita. Asiakas voi itse valita esimerkiksi kuntayhtymän tuottaman julkisen palvelun ja yksityisten toimijoiden väliltä ja yksilön valinnanvapaus korostuu. (ks. myös HS, Savolainen ja Sutinen 29.11.2016). Miten valinnanvapaus toteutetaan ja mitä seurauksia sillä on?
Hallituksen tehtailemassa sote-visiossa asiakas on tyytyväinen saadessaan valita palveluiden tarjoajien väliltä. Yksityiset palveluiden tarjoajat saavat puolestaan työstään kohtuullisen korvauksen eivätkä kierrä veroja veroparatiisien kautta. Valinnanvapautta perustellaan sillä, että käyttäjät eivät ole tyytyväisiä julkisiin palveluihin. Valinnanvapautta ei kuitenkaan koeta vain etuoikeutena, sillä ihmiset saattavat joutua tekemään valintoja, joihin he eivät kykene tai mihin he eivät saa riittävästi tietoa (ks. esim. Heikkilä 2016).
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa julkisten palveluiden järjestämisvastuu siirtyy tammikuusta 2019 alkaen kuntayhtymiltä 18 maakunnalle. Kyseessä on merkittävä rakenteellinen uudistus, jonka tavoitteena on kaventaa terveyseroja ja lisätä tasa-arvoa sekä säästää samalla kolme miljardia euroa julkisia menoja vuoteen 2030 mennessä. Hoivan arvoiset -kirjan (Gaudeamus, 2016) kirjoittaneiden Viva-kollektiivin tutkijoiden mielestä hoiva on kuitenkin jäänyt sote-uudistuksessa voitontavoittelun ja markkinoistumisen jalkoihin.
Kollektiivi järjesti Tampereen yliopistossa 16.11.2016 paneelikeskustelun vanhushoivan nykytilasta ja tulevaisuudesta Suomessa. Heidän esittämänsä tutkimukseen perustuvat ja fiktiivisiä kerronnan muotoja hyödyntävät kertomukset hoivasta vetivät kuulijat hiljaiseksi, mutta eivät jättäneet keskustelijoita kuitenkaan sanattomaksi. Paneelikeskustelussa kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.), asiantuntija Leena Kaasinen (SuPer) sekä emeritusprofessori Jorma Sipilä esittivät oman näkemyksensä vanhushoivasta.
Kansanedustaja Heikkinen kertoi, että hänellä on työkokemusta sairaanhoitajana niin Suomesta kuin ulkomailta ja alan korkeakoulututkinto gerontologiasta. Hänestä ihmiskehoon liittyvät konkreettiset ilmaukset hoivasta menevät yksityiskohtiin, joita lakiin ei voi kirjata, toisin kuin kirjan kirjoittajat ehdottavat. Vanhuksilla on oikeus esimerkiksi ulkoiluun, ravintoon, edunvalvontaan, saattohoitoon ja hyvään kuolemaan. Vaikka hoivattavat vanhukset ovat päätöksenteon kohteita, heidän toimintakykynsä ja itsemääräämisoikeutensa pyritään turvaamaan vaivaisuudesta huolimatta. Hallitus pyrkii vahvistamaan kunkin elämäntilanteeseen sopivien palveluiden valintaa ja säästöt eivät ole keneltäkään pois, Heikkinen sanoi.
Lähi- ja perushoitajat puolestaan joutuvat tekemään työssään jatkuvasti päätöksiä esimerkiksi siitä, ketä hoivataan, milloin ja missä järjestyksessä, ammattiyhdistys SuPeria edustava Leena Kaasinen kertoi. Julkisessa keskustelussa hoitajia syytetään siitä, että he eivät tee työtään kunnolla. Ongelmana ei ole kuitenkaan työntekijät vaan järjestelmä, joka ei toimi. Hänestä ammattiyhdistyksen tehtävä olisi edustaa jäseniään eikä puolustaa heidän tekemäänsä työtä ja vanhushoivan asemaa yhteiskunnassa. Kilpailukykysopimuksen edellyttämät leikkaukset ja työajan pidentäminen ilman palkkaa eivät auta tilanteessa, jossa työstä ei voi suoriutua. Kaasinen jakoi kirjan kirjoittajien huolen hoivan nykytilasta ja tulevaisuudesta sote-uudistuksen jälkeen.
Yksityisellä sektorilla hoivapalvelut tuottavat valtavia voittoja pääomasijoittajille ja omistajien tehtävä on tehdä yrityksillä niin paljon rahaa kuin mahdollista, Jorma Sipilä sanoi. Hän kertoi tutkineensa hoivaa jo vuodesta 1990 lähtien. Hänen aloittaessaan tutkimuksensa kotipalveluissa otettiin huomioon yksilöiden erityistarpeet ja arjen olosuhteet, laitettiin ruokaa, juteltiin ja siivottiin kunnolla. Nykyisin työntekijöillä ei ole välttämättä koulutusta eikä yhteistä kieltä hoivattavan kanssa. Heillä on usein vain vähän aikaa laittaa ruoka, lääkkeet ja muut arjen välttämättömyydet nopeasti tarjolle ja lähteä kiireellä seuraavaan paikkaan ilman varmuutta siitä onko hoivaa tarvitseva vanhus syönyt ja ottanut lääkkeensä. Hoivan tulisi olla elämänläheistä eikä irrallaan arjesta, Sipilä sanoi.
Keskustelussa oltiin yhtä mieltä kotipalveluiden tason romahtamisesta, hoivan medikalisoitumisesta sekä ongelmista lähihoitajien koulutuksessa. Toisaalta hoivatyö voi olla myös palkitsevaa ja siksi ihmiset tekevät sitä työkseen, Kaasinen ja Heikkinen muistuttivat. Vaikka Suomessa julkiset palvelut ovat maailman parhaita, se ei tarkoita sitä, että ne ovat täydellisiä, Sipilä huomautti. Tutkimuksissa ei julkisen ja yksityisen välille ole löydetty eroa. Julkisten palvelujen ongelmat eivät myöskään ole syy hakea parannusta palveluihin yksityiseltä, sillä julkisten palvelujen ongelmat ovat seurausta monista tekijöistä, jotka olisivat korjattavissa julkisen sisällä, huomautettiin yleisöstä.
Myös sote-uudistuksen oletettuihin kustannussäästöihin suhtauduttiin yleisössä varauksella. Sote-uudistukseen on otettu mallia maista, joissa on yksityisiin vakuutuksiin pohjautuva järjestelmä ja julkiset terveysmenot ovat suhteessa korkeammat kuin Suomessa. Sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavat yhtiöt pyritään saattamaan Suomessa julkisuuslain piiriin, mutta käytännössä kuntien tehtäväksi jää kerätä rahaa julkisiin palveluihin samalla kun kansalaisia koskevia päätöksiä tehdään myös suljettujen ovien takana, yrityssalaisuuden piirissä. Useissa kunnissa palveluiden yksityistäminen on jo vauhdissa ja ne ovat keskittymässä muutamille isoille toimijoille. (ks. myös Sutinen 2016).
Kirjan kirjoittajista paikalla olivat keskustelemassa Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zechner. SuPerliitto on julkaissut tilaisuudessa esitetyistä yleisökysymyksistä ja vastauksista videon:
Videon kuvaus ja leikkaus: SuPerliitto
