“Vuoden 2016 maaginen kokemus ei löydy henkien riivaamista pöydistä vaan sosiaalisen median vilkkuvista ruuduista.”
Alustus! Daniel Cottom kirjoittaa vuoden 1988 esseessään ”On the Dignity of Tables”: ”Spiritualismi sai kaikkein vähäpätöisimmät esineet kaikumaan pahaenteistä merkitystä, mikä teki tavanomaisesta kokemuksesta kulttuuristen väitteiden mitan ja määrän: arkipäiväisistä asioista tuli lopullinen teksti.” (”everyday things became the ultimate text”, Cottom 1988, 771)
Monet viktoriaanisen ajan älyköt Atlantin molemmin puolin osallistuivat innolla spiritualistisiin istuntoihin, joiden suosio perustui ilmiön luonteeseen ”kommunikaation muotona, joka oli avoin ja yleinen eikä vedonnut mihinkään auktoriteettiin julkisten ilmentymiensä tuolla puolen” (emt., 772). Spiritualismi tarvitsi meedionsa, mutta he ainoastaan välittivät tietoa passiivisesti, eivät tulkinneet sitä. Tietoa oli ylipäätään turha alkaa tulkita, koska kokemukset olivat selkeitä ja suoraviivaisia tyyliin ”koputa kolmesti, jos vastaus on kyllä”. Kuten Cottom väittää, ”tulkinta oli tarpeetonta: julkinen kokemus ratkaisi kaiken” (”Interpretation had no place; public experience was everything”, emt., 773).
Alfred Russel Wallace esitti viktoriaanisen ajan tiedon ja kokemuksen ristiriidan johtuvan ihmisten kyvyttömyydestä hyväksyä tieteellistä tietoa, koska he eivät itse pysty kokeilemaan sen paikkansa pitävyyttä. Sen sijaan heidän pitää enimmäkseen sokeasti uskoa tiedon esittäneeseen auktoriteettiin (lainaus, emt., 774.) Spiritualismi vältti tämän ongelman. Sen kannattajat vetosivat esittämiensä todisteiden ja todistajien uskottavuuteen ja kunniallisuuteen, ja kenellä tahansa oli mahdollisuus kokea tapahtumat todeksi omalta osaltaan. Väittäessään kaikenlaista omituista arkipäiväisistä asioista liikkeellä oli totta kai epäilyttävät puolensa, mutta väittäminen tapahtui ”näe-ja-koe-se-itse” -tyyppisenä kutsuna, ei autoritäärisenä esityksenä siitä, miten asiat todella ovat. (Emt., 775–776).
Spiritualismin nousu suosituksi ajanvietteeksi ja tavaksi kokea maailma voidaan myös nähdä tuloksena maallistuneen yhteiskunnan uudelleen löytämästä maagisen kokemuksen voimasta. Keith Thomas kirjoittaa klassikkoteoksessaan Religion and the Decline of Magic (1973), että 1600-luvun lopussa oli tavallista julistaa profeettojen hiljenneen: ”1500-luvulla profeetaksi itseään kutsuvan väitteet tutkittiin aina, vaikka ne olisivatkin paljastuneet perusteettomiksi, mutta 1700-lukuun mennessä suurin osa koulutetuista piti yksimielisesti moisia väitteitä naurettavina” (emt., 173).
Romantiikan aikakaudelle 1700–1800-lukujen taitteeseen tultaessa muutos viehtymyksessä näkyihin ja tuonpuoleiseen oli merkittävä. Maaginen kokemus oli korvannut uskonnollisen tiedon. Gavin Budgen teoksen Romanticism, Medicine and the Natural Supernatural (2013) mukaan romantiikan aikakausi oli ”suorastaan yhtä näkyjen kokemisen kanssa” ja ”näyt, hallusinaatiot ja ilmestykset” eivät toistuneet pelkästään teemoina ajan kirjallisuudessa vaan olivat ”niin kudottuja aikakauden tuntuun, että kuvitteellisen ja todellisen raja hämärtyy” (Budge 2013, 3). Vaikka maaginen ajattelu ja sen lumous oli kuopattu valistuksen aikakaudella, molemmat nousivat viktoriaanisella ajalla entistä vahvempina kuolleista kummitellakseen jälkiromanttisten spiritualistien istunnoissa.
Terry Castlen (1995) mukaan yksi syy haamujen paluuseen oli yliluonnollisen siirtyminen ulkoisesta todellisuudesta mielikuvitukseen. Kun ihminen ei usko yliluonnolliseen mutta silti näkee tai kuvittelee näkevänsä aaveita, ilmestykset vaikuttavat yhä todellisemmilta, mikä vaarantaa mielen, koska niiltä ei pääse pakoon (Castle 1995, 45). Toisaalta ajan valtavat tieteelliset edistysaskeleet edistivät näkymättömien voimien olemassaoloon uskovien asiaa.
Nicholas Goodrick-Clarke (2008) huomauttaa, että ”tiede oli 1700-luvun loppupuolella omaksunut monia erilaisia orgaanis-vitalistisia käsityksiä, joiden mukaan maailma oli täynnä ihmeellisiä ja näkymättömiä voimia” (Goodrick-Clarke 2008, 174). Näistä esimerkkeinä ovat Newtonin painovoima, Benjamin Franklinin sähkökokeet sekä brittikemistien löytämät uudet kaasut. Kaikki olivat näkymättömiä, hajuttomia ja mauttomia voimia, mutta silti vaikuttivat ympäröivään maailmaan.
Luonnontiede oli osoittanut, että maailma saattoi olla täynnä lukuisia, jotka kaikessa hiljaisuudessa vaikuttivat ihmisten elämään monin eri tavoin. Niinpä monet ajan tiedemiehet – Alfred Russel Wallace mukaan lukien – suhtautuivat spiritualismiin suopeasti ja hakivat kiivaasti todisteita näkemyksilleen. Todisteiksi kelpasivat julkiset ja arkipäiväiset kohteet kuten näkymättömien voimien riivaamat pöydät. Todistajaksi taas kelpasi kuka tahansa kunniallinen kansalainen. Psykologian orastavan tieteenalan harjoittajat pitivät osaltaan huolta henkien näkijöiden uskottavuudesta luvatessaan pystyvänsä selittämään haamut, ilmestykset ja hallusinaatiot tavalla, jonka ansiosta niistä ei tarvinnut kärsiä vaan kenties jopa nauttia (Kakko, 2014).
Millä tapaa spiritualismia ja viktoriaanista aikakautta voidaan verrata Suomeen vuonna 2016 ja miksi?
Uutisia ja sosiaalista mediaa ei tarvitse kauaa selata, kun vastaan tulee tapauksia, joissa merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa vaikuttava henkilö ilmaisee paheksuntansa akateemista asiantuntijuutta kohtaan tai kyseenalaistaa kokonaisten koulutusalojen ja niiden tuottaman tiedon merkityksen. Vielä nopeammin vastaan tulee tapauksia, joissa enemmän tai vähemmän merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa vaikuttavat henkilöt syyttävät puolueelliseksi koettua valtamediaa ja ”eliittiä”, joka pyrkii rajoittamaan heidän sananvapauttaan ja sanelemaan, miten heidän pitäisi mistäkin asiasta ajatella. Samaan aikaan yllättäviltä vaikuttavat vaali- ja kansanäänestystulokset seuraavat toisiaan eri puolilla läntistä maailmaa. Häviäjät ovat shokissa, voittajat ilkkuvat heitä.
Akateeminen tieto on menettämässä asemiaan 1800-luvun uskonnollisen tiedon tapaan ja arkipäivän maaginen kokemus on korvaamassa sen. Vuoden 2016 maaginen kokemus ei tosin löydy henkien riivaamista pöydistä vaan sosiaalisen median vilkkuvista ruuduista. Niiden kautta mattimeikäläis-meediot välittävät tietoaan, jota ei tarvitse tulkita vaan ainoastaan kokea. Tietyllä tapaa käynnissä onkin pidennetty spiritualistinen istunto.
Aivan kuten spiritualisteille, some-kansalle todisteet näyttäytyvät uskottavina, jos todistajat ovat “tolkun ihmisiä”, jotka tietävät asiat niin kuin ne todella ovat, heidän omasta kokemuksestaan. Heitä manipuloimaan pyrkivä eliitti puolestaan ei ole perinteinen raha- ja valtaeliitti (kuten Trumpin menestys osoittaa) vaan esitetään poliittisten ja kulttuuristen mädättäjien intellektuaalisena salaliittona, mikä monimutkaistaa ja yrittää tulkita yksinkertaisilta vaikuttavia asioita, jotka kuka tahansa tolkun ihminen voi nähdä miten itse haluaa omiin kokemuksiinsa pohjautuen. Eliitiksi nimitellyt taas eivät pysty ja suostu ymmärtämään, miksi heitä niin kutsutaan ja mikä valta tai sosiaalinen etuoikeus heillä muka on “tolkun ihmiseen” nähden.
Onko jonkun kokemus toista arvokkaampi? Miten sovittaa tieto ja kokemus? Samaan aikaan ruudut jatkavat maagista vilkkumistaan ja meediot kanavointiaan. Ympärillä kummittelevat Euroopan pakolaiskriisin henget ja menneen Suomen sankarit, jotka ovat yhtä aikaa kuviteltuja ja todellisia ja joista molemmat yrittävät saada äänensä läpi ja kuulluiksi. Heiltä ei pääse pakoon Suomessa vuonna 2016.
Kirjallisuutta
Budge, Gavin (2013). Romanticism, Medicine and the Natural Supernatural. Houndmills, Basingstoke: Palgrave Macmillan.
Castle, Terry (1995). The Female Thermometer: 18th-Century Culture and the Invention of the Uncanny. New York, NY and Oxford: Oxford University Press.
Cottom, Daniel (1988). On the Dignity of Tables. Critical Inquiry Vol. 14, No. 4 (Summer), 765–783.
Goodrick-Clarke, Nicholas (2008). The Western Esoteric Traditions. New York, NY and Oxford: Oxford University Press.
Kakko, Tommi (2014). Tohtori Hibbertin teoria hallusinaatioista. niin & näin 4. 43–48.
Lamont, Peter (2004). Spiritualism and a Mid-Victorian Crisis of Evidence. The Historical Journal Vol. 47, No. 4 (Dec.), 897–920.
Thomas, Keith (1973). Religion and the Decline of Magic. London and New York, NY: Penguin Books.
Toikkanen, Jarkko (2013). The Intermedial Experience of Horror: Suspended Failures. Houndmills, Basingstoke: Palgrave Macmillan.
