Suomi ei itsenäistynyt sata vuotta sitten muista maailman tapahtumista irrallaan, eikä Vladimir Iljitš Lenin antanut vähemmistökansalle itsenäisyyttä hyvyyttään. Itsenäisen Suomen synty oli maailmanpoliittinen sattuma.
Suomen itsenäistyminen mahdollistui Venäjän vallankumousvuonna 1917. Tuolloin alkaneessa murroksessa Venäjä mullistui täysin. Prosessin yhtenä sivujuonteena oli Suomen itsenäisyys, kun vallankumouksessa syntynyt Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen.
Suomen Historiallinen Seura, Tampereen yliopisto ja Suomen Akatemian Yhteiskunnan historian tutkimuksen huippuyksikkö järjestivät Tampere-talossa 15.3. yleisöluennon, jolla pohdittiin Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen suhdetta. Luento oli kansainvälisen Uudistusten ja vallankumousten Suomi ja Eurooppa 1917 – 1919 -konferenssin aloitusluento.
Neuvostoliiton historianäkemyksessä vuoden 1917 keskeisin tapahtuma oli lokakuun suuri sosialistinen vallankumous.
– Se on muuten hyvä nimi, mutta ei itse tapahtuma ollut vallankumous vaan -kaappaus, eikä sosialismista tekohetkellä ollut juuri puhetta, eikä kaappaus ollut suuri ainakaan osanottajamäärältään. Sanotaan että Sergei Eisensteinin elokuvan kuvauksissa kymmenen vuotta myöhemmin oli enemmän väkeä kuin aidoissa tapahtumissa, kuvailee historian professori Kimmo Rentola sosialistisen vallankumouksen luonnetta ja kokoa.
Vuosi 1917 tulkitaan yhä sisällissodan kautta
Suomessa Suomen itsenäistyminen katsotaan vuoden 1917 pääasiaksi, mutta Venäjällä Suomen itsenäistyminen on harvoin mainittu sivujuonne.
Itsenäisyys on valtaosalle suomalaisista jollain tapaa merkityksellinen asia. Tapoja muistaa vuotta 1917 on useita.
Muistot ja tulkinnat itsenäistymisvuodesta 1917 ovat alisteisia tulkinnoille vuodesta 1918. Silloin Suomessa oli sisällissota, ja muistelut vuodesta 1917 on tulkittu sisällissodan lopputuloksen ja muistelijan kokemusten kautta. Kokemuksia vuodesta 1917 on haasteellista tutkia lähdeaineiston vinouman takia.
Tavallisen kansan kokemusta vuodesta 1917 määritti paha elintarvikepula, kertoo FT Sami Suodenjoki. Vaikka molemmilla sukupuolilla oli vuonna 1917 Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, äänioikeuden ikäraja oli 24. Nuorten ikäluokkien maassa moni jäi siis vaille mahdollisuutta äänestää. Kunnallinen äänioikeus puuttui köyhiltä kokonaan, ja äänivallan määräsi maksettu veroäyri.
Eliitin optimismi kääntyi nopeasti sisällissodaksi
Kun tsaarinvalta kukistui, Suomessa levisi suuri optimismin aika, kertoo poliittisen historian professori Vesa Vares.
Venäläistämistoimenpiteet keskeytettiin, autonomiset oikeudet palautettiin ja niille luvattiin laajennuksia. Venäläistynyt senaatti ja venäläiset kuvernöörit ja muut korkeat virkamiehet erotettiin. Poliittinen eliitti oletti, että maassa oli palattu vuosien 1905–1907 suurlakkoajan uudistusmieliseen ja demokraattiseen aikakauteen. Johtavien poliitikkojen välillä ei ollut merkittäviä ristiriitoja.
– Oli saatu aikaan yhteinen senaatti, jonka johdossa oli sosialidemokraatti Oskari Tokoi. Kaikki puolueet tunnustivat periaatteessa sekä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten uudistusten tarpeen että tavoitteen, jonka mukaan Suomen itsemääräämisoikeutta pyrittäisiin laajentamaan, Vares tarkentaa.
Tilanteen kriisiytyminen syksyllä 1917 oli Vesa Vareksen mukaan Suomen poliittiselle eliitille yllätys. Eliitin saavuttama konsensus muuttui lyhyessä ajassa sisällissodaksi. Eduskunnan hajotuksen, uusien vaalein ja eduskuntaenemmistön muutoksen porvarilliseksi jälkeen ei ollut enää pelisääntöjä, joiden perusasioista kaikki olisivat voineet olla samaa mieltä.
– Kenties kaikkein suurin yllätys on silti se, että sodan jälkeen pystyttiin palaamaan lähelle normaalia niinkin nopeasti. Minkä muun maailmanhistorian sisällissodan jälkeen hävinnyt osapuoli pystyy osallistumaan vaaleihin jo puoli vuotta totaalisen sotilaallisen tappionsa jälkeen, Vares kysyy.
Venäläisistä ja bolsevikeista yhteinen vihollinen
Vuodesta 1918 selvittiin historian professori Pertti Haapalan mukaan niin, että punaisilla ja valkoisilla oli kokemuksensa ja totuutensa, joita pikemminkin varjeltiin kuin sovitettiin.
Virallinen totuus vuodesta 1917 oli selvä. Valkoiset taistelivat itsenäisyyden puolesta ja punaiset sitä vastaan, ja 60 000 ihmistä sai siitä syystä valtiopetostuomion. Tästä jäi pitkä trauma kummallekin osapuolelle.
Sisällissodan osapuolet pääsivät Haapalan mukaan jo ennen talvisotaa lähelle yhteisymmärrystä yhteisestä vihollisesta, joka oli venäläiset ja varsinkin bolsevikit.Muodostunut viholliskuva oli niin kutsutun aktivisti- ja jääkärihistorian mukainen: tavoite oli ollut vapauttaa Suomi Venäjän yhteydestä jo Nikolai Bobrikovin ajoista alkaen ja se onnistui maailmansodan, Venäjän hajoamisen ja Saksan avulla.
– Sotien jälkeen, ja lopullisesti 1960-luvulla vahvistui ns. yleinen käsitys, että kaikki olivat ajaneet itsenäisyyttä, vain hieman eri keinoin, ja onnettomat olosuhteet selittävät sen, että kaikki ei mennyt niin hienosti. Tällä konsensuksella oli monta juurta, Haapala sanoo.
Satavuotias Suomi on tapahtumien, aatteiden, henkilöiden ja sattumien summa siinä missä muutkin historian tapahtumat. Historia on tulkintaa, joka muuttuu ajassa.
Satavuotias Suomi on tapahtumien, aatteiden, henkilöiden ja sattumien summa siinä missä muutkin historian tapahtumat. Historia on tulkintaa, joka muuttuu ajassa. Uusia tulkintoja syntyy myös, kun Suomen itsenäistymisasiakirjan allekirjoittamisesta tulee sata vuotta.
– Historiassa on nimittäin lopulta aina kysymys siitä mitä menneestä tiedetään, miten asiat ymmärretään tai halutaan ymmärtää. Näin historia muuttuu vaikka menneisyys ei muutu. Itsenäistymisen ajan ihmiset tiesivät mitä he tekivät, mutta eivät tienneet mitä muuta tapahtuu ja mitä heidän teoistaan seuraa. Me tiedämme sen, mutta emme koskaan tiedä kaikkea, mitä aikalaiset ajattelivat. Tällainen epävarmuus kumpaankin on suuntaan terveellistä, Haapala sanoo.
