”Vallitseva vaikuttavuuspuhe haastaa etenkin niin sanottuja pehmeitä tieteitä, kuten yhteiskunta- ja humanististieteellisiä aloja. Näiden merkitys yhteiskunnalle ei käänny syy-seuraussuhteiksi tai arvioiksi taloudellisista voitoista. Mikäli tieteen merkitys arvotetaan kapeasti talouskasvun näkökulmasta, valtaosa tieteen hyödyistä jää tuntemattomaksi.”
Alustus! Olemme kuluneen hallituskauden aikana lukeneet tiheään tahtiin uutisia yliopistojen vähenevistä resursseista, yt-neuvotteluista ja tutkijoiden aivovuodosta ulkomaille. Myös käsite totuuden jälkeinen aika vilahtelee mediassa tiuhaan. Yhdessä nämä kehityslinjat ovat nostaneet esiin huolen siitä, että tutkimustieto hukkuu vaihtoehtoisten faktojen ja kovempaa huutavien alle. Sama huoli on synnyttänyt tiedettä tukevaa liikehdintää, josta Tiedemarssi on yksi esimerkki.
Tiedemarssi on maailmanlaajuinen kampanja, jonka tavoitteena on puolustaa tieteen roolia yhteiskunnassa ja tuoda tiede lähemmäksi kansalaisia. Vallitseva kuva tieteestä on etäinen, ja tieteen hyödyistä yhteiskunnalle puhutaan kapeasti taloudellisia hyötyjä, innovaatioita ja teknologisia läpimurtoja korostaen. Ongelmallista tuottavuuden ja tehokkuuden arvoja sekä mitattavuutta korostavassa puhetavassa on myös se, että fyysiset tuotokset nähdään tärkeimpinä, ikään kuin konkreettiset ja lyhyen aikavälin hyödyt olisivat ainoita merkittäviä hyötyjä (Frodeman 2017).
Sitä mitä ei näy, ei ole olemassa
Erityisesti vallitseva vaikuttavuuspuhe haastaa niin sanottuja pehmeitä tieteitä, kuten yhteiskunta- ja humanististieteellisiä aloja. Näiden merkitys yhteiskunnalle ei käänny syy-seuraussuhteiksi tai arvioiksi taloudellisista voitoista samaan tapaan kuin luonnon-, lääke- ja teknistieteellinen tutkimus. Miten todentaa esimerkiksi filosofien yli 2500 vuotta jatkuneen perinteen merkitystä elämän perustavanlaatuisimpien kysymysten esittäjänä? Entä historian vaikuttavuus – kuinka konkretisoida menneisyyden tuntemisen arvo nykypäivän kannalta? Tunnistammeko esimerkiksi historiantutkimuksen vaikutuksen turistikohteissa vieraillessamme? Entä arvostammeko sitä pitkäjänteistä työtä, jota arkeologit tekivät Syyrian Palmyrassa ennen ääri-islamistien hyökkäyksiä? Ymmärrämmekö sosiologisen tutkimuksen merkityksen vallitsevien normien, ideologien, mukaan ottamisten ja ulos sulkemisten näkyväksi tekemisessä tai konkreettisemmin esimerkiksi vuoden 2011 Englannin mellakoiden syvimpien taustasyiden ymmärtämisessä ja uusien mellakoiden ennaltaehkäisyssä?
Mikäli tieteen merkitys arvotetaan kapeasti talouskasvun näkökulmasta, valtaosa tieteen hyödyistä jää tuntemattomaksi. Tämä taas johtaa tieteen arvostuksen laskuun. Sitä mitä ei näy, ei ole olemassa.
Yhteiskunta- ja humanististieteelliselle tutkimukselle ominainen vaikuttavuus
Millaisia taloudelle vaihtoehtoisia arvopohjia yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet voisivat sitten tarjota vaikuttavuuspuheelle? Yhteiskunta- ja humanististieteellisen tutkimuksen tehtävää yhteiskunnassa on kuvattu perinteisten valtaapitävien professioiden, kuten poliitikkojen, lakimiesten, lääkäreiden ja toimittajien päätösten kyseenalaistamisena, ikään kuin valistuneena toisinajattelijana (wise fool) (Watt 2011, 205). Tyypillisimmillään tämä tarkoittaa muihinkin kuin taloudellisiin arvoihin pohjaavien perusteluiden esille nostamista. Vaikka yhteiskunta- ja humanistiset tieteet eivät pystyisi vakuuttamaan yleisöään kaikkivoipaisuudellaan, niiden tehtävä voidaan nähdä ”pahimmilta mahdollisilta kehityskuluilta suojelijana” (Watt 2011, 205). Silloin kun muut arvottavat taskulaskimella, filosofi saattaa esittää viimeisen ja joskus ratkaisevankin ihmisarvon perään kyselevän argumenttinsa.
Yhteiskunta- ja humanististieteelliselle tutkimukselle ominainen vaikuttavuus alkaa jo tutkimuksen alkumetreiltä eli hetkestä, jolloin päätös tutkia valittua aihetta syntyy. Valitsemalla mitkä tutkimuskysymykset ovat tutkimuksenarvoisia, viestitämme asioiden tärkeyttä ja yhteiskuntamme arvohierarkioita (Ronkainen ym. 2014). Kyse voi olla esimerkiksi vähemmistöjen tai historiallisten kehityskulkujen seurauksena sivuun jääneiden ihmisryhmien, kuten saamelaisuuden tai sotalapsuuskokemusten tutkimisesta.
Tutkimuskysymysten ohella tutkimusprosessi itsessään voi toimia voimaannuttavana kokemuksena tutkittaville. Tampereen yliopiston historian professori Pirjo Markkolan Lastensuojelun menneisyyshankkeessa tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla entisiä lastensuojelun asiakkaita, jotka olivat kokeneet laiminlyöntejä, väkivaltaa tai hyväksikäyttöä vuosien 1937–1983 aikana. Sen lisäksi että tutkimus tuotti uutta tietoa lastensuojelun historiasta, käytänteistä ja kehittämiskohteista, tutkimuksella oli vahva moraalinen ulottuvuus. Tutkittavat kokivat tutkimuksen olemassaolon sekä haastattelut tilanteina, joiden kautta heidän kokemuksensa tunnustettiin tärkeiksi, he tulivat vihdoin kuulluiksi. Poikkeuksellista hankkeessa oli myös se, että tutkimus johti valtiovallan anteeksipyyntöön kaltoinkohtelun uhreilta.
Tutkimuksellisen kysymisen ja tutkimusprosessin ohella vaikuttavuudessa voi olla kyse vaihtoehtoisten lähestymistapojen tarjoamisesta, ikään kuin muistutuksesta, että maailmaa voi katsoa useammasta kuin yhdestä näkökulmasta tai uusista menetelmistä esimerkiksi erilaisuuden, terrorismin tai menetysten kohtaamiseen liittyen.
Tutkimus tuottaa myös asiantuntijuutta. Vaikka asiantuntijuus tulee näkyväksi erilaisissa käytännöntilanteissa, sen taustalla on usein vuosikymmeniä kestänyt tutkimustyö – joko teoreettisemmin tai käytännönläheisemmin orientoitunut. Teoreettisempien tutkimusten arvo yhteiskunnalle tosin tunnistetaan harvemmin, koska niiden arvon ei nähdä konkretisotuvan ”leiväksi pöydälle” (Frodeman 2017). Sen lisäksi että vallitseva tapa puhua tutkimuksen hyödyistä on talous- ja teknologiapainotteinen, ongelmallista onkin myös se, että tutkimuksen hyödyistä puhuttaessa katse kääntyy käytännönläheisempään soveltavaan tutkimukseen, jolloin vastaavasti teoreettisemmin orientoituneen tutkimuksen hyödyt jäävät pimentoon.
Tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta voi yksinkertaisimmillaan kuvata myös asioiden näkyväksi tekemisenä. Yhteiskuntatutkimuksen tapauksessa tämä tapahtuu tyypillisimmin käsitteellistämällä ilmiöitä. Nimeämällä yhteiskunnallisia ilmiöitä tutkijat kohdentavat katseemme asioihin, joiden olemassaolosta emme aiemmin ole olleet tietoisia tai jotka ovat jääneet vaille huomiota. Yksi esimerkki käsitteellistämisen kautta kanavoituvasta vaikuttavuudesta on Tampereen yliopistosta väitelleen Saara Särmän luoma käsite All Male Panel. Särmän käsitteen takana on pyrkimys kiinnittää huomiota tapaamme ymmärtää asiantuntijuus maskuliinisena ilmiönä. Särmän vuonna 2015 perustamassa blogissa Gongrats you have an all male panel on käynyt tähän mennessä lähes 200 000 vierailijaa ja uusia ilmiantoja all male -paneeleista tai muista asiantuntijakokoonpanoista, jotka koostuvat vain miehistä, julkaistaan lähes viikoittain.
Vaikuttavuuspuhe ja tutkimuksen hyödyt eivät mene yksi yhteen
Edellä esitetyt esimerkit puhuvat nykyistä monipuolisemman vaikuttavuuskäsityksen puolesta. Tämä puheenvuoro on kirjoitettu yhteiskunta- ja humanististieteellisen tutkimuksen näkökulmasta, mutta vaikuttavuuskuvastojen kapeus on yleisempi haaste. Muillakin tieteenaloilla tehdään tutkimusta, jonka merkitys pakenee numeroita. Kirjoitukseni tarkoitus on ollut myös haastaa lukijaa miettimään tieteen merkitystä yhteiskunnassa erottamalla vaikuttavuuspuhe asioiden todellisesta tilasta.
Voisiko olla, että tieteen hyödyllisyys yhteiskunnalle on pikemminkin runsasta kuin niukkaa, mutta suuri osa siitä jää sanoittamatta? Miltä tieteen vaikuttavuus näyttäisi, mikäli tieteen tuloksia arvioitaisiin muullakin kuin taskulaskimella? Ymmärrys tieteen hyötyjen moninaisuudesta on tieteen arvostuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta tärkeää. Se että myös tutkijat tulevat tietoisemmiksi oman tutkimuksensa vaikuttavuudesta ja osaavat osoittaa paremmin tutkimuksensa hyötyjä, on olennainen osa tieteen toimintakykyä nyky-yhteiskunnassa (Alastalo ym. 2014).
Niin Suomessa (esim. AKA 2016, Heikkilä & Niiniluoto 2016) kuin maailmalla (esim. Benneworth ym. 2017, ENRESSH 2016–2020, Pedersen & Stjernfelt 2016–2019) on parhaillaankin käynnissä tutkimushankkeita, joiden tavoitteena on lisätä ymmärrystämme tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Yksi tapa muuttaa asioita on niiden tutkiminen – niin tieteen merkityksen näkyväksi tekemisessäkin.
Lähteet:
AKA (2016) Tieteen tila 2016. Tutkimuksen laajempi vaikuttavuus yhteiskunnassa. Suomen Akatemia.
Alastalo Marja, Kunelius Risto & Muhonen Reetta (2014) Evidenssiä eliitille ja kansainvälistä huipputiedettä. Tutkimuksen vaikuttavuuden mielikuvastot tiedepolitiikan resursseina. Teoksessa R. Muhonen & H.-M. Puuska (toim.) Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Vastapaino, 119–149.
Frodeman Robert (2017) The Impact Agenda and the Search for a Good Life. Palgrave Communications, 1-6. Published 14 Feb 2017.
Heikkilä Tuomas & Niiniluoto Ilkka (2016) Humanistisen tutkimuksen arvo. Kuusi myyttiä murrettavaksi. Suomen Rooman-instituutti.
Ronkainen Suvi, Suikkanen Asko & Kunnari Marika (2014) Tieteellinen tieto ja tutkimuksen yhteiskunnallinen tehtävä. Teoksessa R. Muhonen & H.-M. Puuska (toim.) Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Vastapaino, 87–118.
Watt Gary (2011) Hard cases, hard times and the humanity of law. Teoksessa J. Bate (toim.) The Public value of the humanities. Bloomsbury Academic, 197-207.
Benneworth Paul, Olmos Peñuela Julia & Muhonen Reetta (2017) Impact & public values. How can funders support usefully impact? Keynote presentation to Impact, social science and humanities, Oslo Institute for Research on the Impact of Science (OSIRIS) Workshop, Oslo, Norway, 27th March 2017.
ENRESSH (2016-2020) European Network for Research Evaluation in the Social Sciences and the Humanities.
Pedersen David Budtz & Stjernfelt Frederik (2016-2019) Mapping the public value of humanities. Department of Communication and Psychology at Aalborg University, Aalborgin yliopisto, Tanska.
