Ajatus seurustelukumppanin elättämisestä kuulostaa nykynuorten korviin kaukaa haetulta. Enää ei eletä 50-luvun pakkonaimisen aikaa eikä omien kulujen maksaminen parisuhteessa ole enää poikkeus sääntöön.

Opintotuen asumislisän muutos yleiseksi asumistueksi sysää opiskelijan riippuvaiseksi avopuolisonsa tuloista.

Tämä vanhanaikainen ajattelutapa on outo nykyihmiselle, joka on tottunut yksilökohtaiseen ajatteluun ja mahdollisuuksien tasa-arvoon, toteaa sosiaalipolitiikan tutkija Ritva Nätkin.

– Nuoret ihmiset ovat tottuneet monenlaisiin vapauksiin. Ei seurustelu- tai seksisuhde merkitse enää suoraan avioliittoa. Tämä muutos on kuin paluu menneisyyteen, sanoo Nätkin.

Syksyllä voimaan tuleva muutos siirtää opiskelijat yleisen asumistuen piiriin ja samalla opintoraha pienenee 250 euroon kuukaudessa. Yksin elävä ja vähätuloinen opiskelija hyötyy tästä uudistuksesta ja yhdessä asuvat häviävät.

Yhdessä asuminen on opiskelijoiden keskuudessa yleisempää kuin muiden asumistukea saavien keskuudessa. Yksiöitä ei riitä kaikille ja ne ovat suhteessa kalliimpia kuin suuremmat asunnot.

Lähtökohtana muutokselle pidetään sitä, että samassa taloudessa asuvat henkilöt jakavat resursseja ja kuluja keskenään, kertoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

– Muutoksella haluttiin yksinkertaistaa asumistukea. Myös yksittäiset tulkintatilanteet ovat vaikeita, joten on tehty kategorinen ilmaus, jonka mukaan puolison elatusvelvollisuus olemassa, sanoo Hiilamo.

Muutos ei ole kuitenkaan opiskelijan kannalta yksinkertainen. Opiskelijan sosiaaliturva koostuu jatkossa opintolainan lisäksi opintorahasta ja yleisestä asumistuesta, jotka määrittyvät eri tavalla suhteessa työtuloon. Yleisen asumistuen päätös tehdään talouden jatkuvien tulojen perusteella. Opiskelijatalouksien tulot ovat usein vaihtelevia, mikä tekee asumistuen laskemisen monimutkaiseksi ja vaikeasti ennustettavaksi. Lisäksi tuen määrä vaihtelee satoja euroja.

Eniten häviävät ne opiskelijat, joiden puoliso on työelämässä. Ennen avopuolison tuet eivät vaikuttaneet opiskelijan asumistuen suuruuteen, mutta jatkossa ne voivat viedä opiskelijan asumistukioikeuden kokonaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan työssäkäyvä puoliso kustantaa myös pariskunnan toisen osapuolen elämisen 250 euron opintorahaa lukuun ottamatta.

Politiikka sanelee ehdot, Kela toteuttaa

Sosiaaliturva on ollut alkuaikoina Suomessa tarveharkintaista. Sitä on sittemmin pyritty kehittämään sekä yksilöllisemmäksi että universaalimmaksi. Nätkinin mukaan avopuolison elatusvelvollisuus sotii kumpaakin periaatetta vastaan.

– Jos tuet olisivat yksilöllisiä, tätä elatusvelvollisuutta ei olisi. Jos ne olisivat universaaleja, kaikille samassa tilanteessa oleville kuuluisivat samat etuudet, toteaa Nätkin.

Nätkinin mielestä avioliiton omaiset olosuhteet ja riippuvuus puolisosta edustavat konservatiivisen ja uusliberalistisen ajattelumaailman sekoitusta. Uusliberalistinen talouspolitiikka pyrkii julkisen sektorin menojen pienentämiseen ja minimointiin, mutta samalla siihen usein liittyy hyvin konservatiivinen sanelupolitiikka.

Näiden ajattelutapojen vastakohtana on pohjoismainen hyvinvointiajattelu, jossa Suomi on hyvin pitkään kulkenut samaa tietä kuin Ruotsi.

– Asumistukemme ei ole yksilöllistä, kuten esimerkiksi Ruotsissa on. Tässä on kysymys kustannusten säästämisestä ja vanhasta periaatteesta, että niukat määrärahat kohdennetaan niille, jotka ovat suurimmassa tarpeessa. Säästöpolitiikkaahan tämä on, toteaa Hiilamo.

Suomessa lasten ei tarvitse elättää vanhempiaan tai vanhempien kustantaa lastensa opiskelua. Elatusvelvollisuus on niiltä osin poistettu. Nätkin toteaa Kelan olevan kuin valtio valtiossa. Se tekee virkamiestyönä päätöksiä esimerkiksi avopuolison elatusvelvollisuudesta, jota ei ole määritelty laissa.

– Kela käyttää tarveharkinnan perusteina avioliittoa tai avioliiton omaisia olosuhteita, jotta menoja saadaan pienemmiksi. Tätä päätöstä voi kritisoida sillä, että se ei ole mennyt parlamentaarisen päätöksenteon kautta, sanoo Nätkin.