”Gallupit ovat galluppeja, eikä niistä pidä riehaantua, kuten Soini on todennut. Gallupit eivät äänestä. Vaalityö ratkaisee, mutta kieltämättä merkit ovat hyvät. Hyvin menee mutta menköön!”
(Jussi Niinistö blogissaan 17.7.2010)
Alustus! Perussuomalaiset ei olisi milloinkaan noussut suureksi eduskuntapuolueeksi ja hallituspuolueeksi ilman puoluekannatusmittausten luomaa myönteistä nousukierrettä ja tietoisuutta siitä, kuinka laaja potentiaalinen kannatus puolueella oli.
Puolueen mittauskannatuksen nousu vuoden 2008 noin viidestä prosentista kesäkuun 2011 23 prosenttiin (+18 prosenttiyksikköä) hakee yhä vertaistaan viime vuosikymmenten suomalaisissa puoluekannatusmittauksissa.
Kolikon toinen puoli on, että myös tiedot kannatuksen laskusuunnasta nousevat uutisiin, jotka toistuessaan alkavat ruokkia itseään. Perussuomalaisten mittauskannatus kasvoi pitkään oppositiopuolueena, mutta kääntyi laskukierteeksi pian vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen, kun puolue astui hallitusvastuuseen. Kun puolueella oli (ja on) niukasti pysyviä kannattajia, sen mittauskannatus putosi poikkeuksellisen nopeasti — alle kymmeneen prosenttiin jo lokakuussa 2015.
Käsittelen tässä alustuksessa puoluekannatusmittauksia Suomessa. En puutu nyt yksityiskohtaisesti niiden toteuttamisen teknisiin kysymyksiin, vaan esittelen perusfaktat mittausten toteuttamisesta ja keskityn sitten arvioimaan mittausten merkitystä ja kommentointitapoja.
Yhdysvaltalaisen George Gallupin sukunimi on juurtunut suomen kieleen tarkoittamaan otantaan pohjautuvia mielipideselvityksiä ja erityisesti poliittisia kannatusmittauksia. Gallup onnistui ennakoimaan perustelluin menetelmin Rooseveltin voiton Yhdysvaltain vuoden 1936 presidentinvaaleissa, mikä edesauttoi otantatutkimusmenetelmän yleistymistä mielipidetutkimuksissa sekä myöhemmin laajasti tieteellisenä tutkimusmenetelmänä.
Puoluekannatusmittaukset ovat vakiintunut ja keskeinen osa politiikan uutisjulkisuutta. Keskeisimmät uutismediat teettävät niitä työnsä osaavilla mittauslaitoksilla. Valtakunnallisten puoluekannatusmittausten säännöllisiä teettäjiä on Suomessa enää kaksi, Yle ja Helsingin Sanomat (HS). Ylen mittaukset tekee Taloustutkimus Oy ja HS:n mittaukset Kantar TNS, joka käyttää edelleen haastateltaville itsestään nimeä Suomen Gallup. Myös MTV3 toteutti pitkään ja vakiintuneesti puoluekannatusmittauksia, mutta on nyt luopunut säännönmukaisuudesta, ilmeisesti kustannussyistä.
Sekä Yle että HS julkistavat mittauksensa nykyisin yhdestä kahteen kuukauden välein. Mittausten peruskysymys koskee yleensä sitä, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Kuntavaalien läheisyydessä pääkysymys puoluevalinnasta koskee kuntavaaleja. Tulosten tarkentamiseksi mittauksissa tiedustellaan myös puoluevalintaa mittaushetkeä edeltäneissä vaaleissa. Aineistoa korjataan painottamalla tuloksia siten, että kullakin puolueella on laskennassa oikeassa suhteessa niitä edellisissä vaaleissa äänestäneitä vastaajia.
Itse luotuja uutisia ja riemua virhemarginaaleissa
Uudet mittaustulokset ovat median kustantamia ja itse luomia uutisia. Ehkä juuri siksi ne ovat myös lähes poikkeuksetta teettävän median pääuutisia. Muut mediat ja politiikan toimijat kommentoivat mittauksia muutaman päivän ajan julkistamisen jälkeen. Ensiuutisointien julkistamistavat ovat jokseenkin pysyviä: tulokset, puolueiden järjestys, suurimmat muutokset ja faktat mittauksen toteuttamisesta. Mittausuutisten tosiasiallinen uutisarvo ei kuitenkaan usein ole niin suuri kuin julkistuksista voisi päätellä. Uutisissa on turhan usein esillä aivan pieniäkin muutoksia, jos muuta otsikoitavaa ja uutisoitavaa ei löydy.
Entä sitten mittausten kommentointi? Eniten mittauksia kommentoivat puolueiden puheenjohtajat, joille asia nimenomaan kuuluu. Mitenkään yllättävää ei ole se, että he pitävät erityisesti omalle puolueelleen myönteisiä tuloksia luotettavina. Ilonaiheet löytyvät helposti desimaaleistakin, kunhan suunta on positiivinen.
Hyvien mittaustulosten ainoa huono puoli taitaa olla se, että ne voivat luoda vaalien läheisyydessä jopa täysin ylisuuria odotuksia puolueen vaalitulokselle omien kannattajien keskuudessa. Kun SDP:lle mitattiin ennen vuoden 1995 lama-ajan eduskuntavaaleja jopa yli 30 prosentin gallupkannatuksia, jotkut puolueen kannattajat lausuivat vaalien jälkeen tyytymättömyytensä puolueen 28,3 prosentin vaalikannatukseen(!).
Puolueelle epäedullisia mittaustietoja ei puolestaan välttämättä kiistetä, mutta niiden merkitystä pyritään vähättelemään monin eri tavoin. Joko miinusmerkkisen tuloksen todetaan vain olevan virhemarginaalin sisällä tai puolueen tilanne on oikeastaan jo muuttunut mittausajankohdasta parempaan suuntaan. Puolue on jo tunnistanut saatua tulosta positiivisempaan suuntaan muuttavia seikkoja ja ryhtynyt toimenpiteisiin.
Tuoreen esimerkin mittausten aiheuttamista reaktioista ja argumentoinnista tarjoaa kannatusmittaus, jonka Yle julkisti 17.8.2017. Taloustutkimuksen laatimassa kyselyssä kokoomus mitattiin edelleen ääniosuudeltaan suurimmaksi puolueeksi (20,8%), mutta pääuutinen oli vihreiden kohoaminen mittauskannatukseltaan toiseksi suurimmaksi puolueeksi 17,6 prosentin kannatuksella. Kannatustaan edellisestä mittauksesta oli menettänyt eniten SDP, jolle mitattiin kyselyssä 15,9 prosentin kannatus.
Nyrkkisääntö on, että suurimmat muutokset sekä puolueiden keskinäisen suuruusjärjestyksen vaihdokset ovat tärkeimpiä mittausuutisia. Nämä valikoituvat otsikkoihin ja vaikuttavat eniten mielikuviin kannatuskehityksestä. Näin oli asian laita myös Ylen tuoreessa mittauksessa, jota kommentoitiin julkistamista seuraavana päivänä laajasti muissa tiedostusvälineissä nimenomaan vihreiden saavuttaman kakkossijan osalta.
Kun suurimmat muutokset keräävät huomion, ovat poliitikot Antti Rinnettä lainaten ”…joka kuukausi… joko onnensa kukkuloilla tai maansa myyneitä” (Demokraatti 18.8.2017). Johtavilta politiikoilta vaaditaankin mittausten suhteen paksunahkaisuutta, koska useat heistä joutuvat myymään maansa, ja jotkut jopa moneen kertaan.
Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto sai puolestaan nauttia puolueensa kakkossijasta täysin siemauksin. Näin nopeasti kohoavaa aaltoa puolueen kannatuskäyrässä osattiin tuskin odottaa edes puoluejohdon villeimmissä unelmissa. Tuoreen puheenjohtajan kommentit Ylelle olivat sen mukaisia: ”Ihmiset selvästi luottavat vihreiden tulevaisuusvaihtoehtoon. Minusta tuntuu, että tässä on isompi trendi takana. Sitten hyvä työ, jota on ympäri Suomea tehty.” (Yle 17.8.2017)
Ylen ja myös HS:n viimeaikaisten mittausten epätavallinen piirre on, että eduskunnan suurin oppositiopuolue (SDP) ei ole kyennyt hyödyntämään asemaansa ”normaalilla” tavalla. Yleensä eduskunnan suurin oppositiopuolue on Suomessa tuonut lähes automaattisesti kannatusnostetta. Vielä huhtikuussa 2017 SDP teki varsin siedettävän, yli 19 prosentin valtakunnallisen kuntavaalituloksen, mutta nyt puolueen mittauskannatus sakkaa pahasti. Yksittäisen, selvästi alle kahden prosenttiyksikön muutoksen edellisestä mittauksesta voi vielä perustellusti panna kyselyn virhemarginaalin eli otostutkimuksen satunnaisvirheen piikkiin, mutta pitkään jatkunutta samansuuntaista muutosta ei enää kannata selitellä.
Näin Rinne ei tehnytkään, vaan sanoi Ylen mukaan: ”Olemme tunnistaneet SDP:n kannatukseen liittyvät ongelmat ja lähdimme heti kuntavaalien jälkeen korjaamaan niitä. Meillä on prosessit käynnissä. Esimerkiksi tänä syksynä tulemme nostamaan vahvasti perhepolitiikan keskiöön.” (Yle 17.8.2017) Rinteen argumentointityyli oli jokseenkin ennalta arvattava.
Yhteiskuntatieteilijöille puoluekannatusmittaukset ovat yksi esimerkki sellaisesta tieteellisin menetelmin suoritettavasta mielipidemittauksesta, joka ankkuroituu myös todelliseen mielipidemuodostukseen. Läheskään kaikista mielipiteistä tällaista vertailumahdollisuutta mitatun ja käytännössä havaitun kesken ei löydy.
Mielikuvat mittausten paikkansapitävyydestä voivat vaihdella, mutta vertailut viimeisimpien vaaleja edeltävien mittausten ja vaalitulosten välillä ovat Suomessakin osoittaneet, että puoluekohtaiset mittaukset osuvat lähes poikkeuksetta ilmoitetun virhemarginaalin sisään (ks. Borg 2016 ja Borg 2011). Lisäksi emeritusprofessori Pertti Suhonen on aivan oikein todennut, että mittauksista julkistettavissa painotetuissa tuloksissa satunnaisvirheen marginaali on itse asiassa selvästi pienempi kuin se, mikä mittausuutisissa ilmoitetaan (Suhonen 2006, 293).
Kannatusmittausten riittävä luotettavuus on tietenkin välttämätön edellytys sille, että media, puolueet, poliitikot ja kansalaiset suhtautuvat niihin vakavasti, ja arvioivat omia kantojaan myös suhteessa kannatusmittauksiin. Mittausten vaikutus äänestyspäätöksiin on ilmeisintä monivaiheisissa ja henkilöpainotteisissa vaaleissa, kuten presidentinvaaleissa (Borg 1994). Niillä on kuitenkin havaittu olevan jonkin verran vaikutusta äänestysvalintoihin myös puoluepainotteisissa vaaleissa ja etenkin siihen, miten kiinnostuneita kansalaiset ovat politiikasta ja vaaleista (Rahkonen 2008).
Median rooli mittausten teettäjinä ja julkistajina liittyy juuri tähän perustavaan välitystehtävään demokraattisessa yhteiskunnassa. Puolueiden kannatuksen puntarointi vaalien väillä kiinnostaa viestinten käyttäjiä. Mittausuutiset ylläpitävät keskusteluja politiikan ajankohtaisilmiöistä. Puoluekannatusmittaukset osoittavat välillisesti, mitä mieltä kansalaiset ovat hallituksen harjoittamassa politiikasta. Ne myös näyttävät suuntaa siihen, keitä poliitikkoja ja millaista politiikkaa vaalien jälkeen on mahdollista odottaa seuraavaan hallitukseen.
Lähteet
Borg, Sami. 1994. Mittaus päivässä. Tutkimus vuonna 1994 julkistetuista Suomen presidentinvaalien kannatusmittauksista. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 6/1994. Helsinki: Oikeusministeriö.
Borg, Sami (2011): ”Vaalipiirikohtaiset kannatusmittaukset eduskuntavaaleissa 2011”. Teoksessa Wiberg, Matti (toim.), Populismi. Kriittinen arvio. Helsinki: Edita, 175-196.
Borg, Sami (2016): ”Virhemarginaalissa”. Blogikirjoitus Suomen Akatemian verkkosivuilla, 5.12.2016.
Niinistö, Jussi (2010): ”Gallupit ovat galluppeja”. Blogimerkintä 17.7.2010. (luettu 18.8.2017)
Demokraatti 18.8.2017. ”Ylen murheellinen gallup-mittaus: Vasemmalle vai oikealle, Antti Rinne? – SDP:llä on vain yksi suunta”, (luettu 18.8.2017).
Rahkonen, Juho (2008): ”Gallupin kutsu houkuttaa äänestämään”. Tieteessä tapahtuu 6/2008, 9-16.
Suhonen, Pertti (2006): Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta. Tampere: Tampere University Press.
Yle 17.8.2017. ”Oppositiossa kaksijakoiset tunnelmat Ylen gallupista – vihreissä riemuittiin, SDP:ssä tunnustettiin huono tulos, vasemmistoliitossa ei huolestuttu”, (luettu 18.8.2017).
