Oikeistopopulismi haastaa Euroopan instituutioita: eliittiä palveleviksi katsomiaan perustuslakia, ihmisoikeuksia, yliopistoja ja asiantuntijatietoa, sanoo professori Ruth Wodak. Oikeistopopulistit haastavat demokraattisen järjestelmän perusteita. Euroskeptisismi, antiglobalismi ja eriasteisia rasistisia muotoja saava nationalismi kuuluvat eurooppalaiseen oikeistopopulismiin.
– Oikeistopopulisteille on tärkeää tehdä ero kansan ja eliitin välille. Vastakkain ovat kansan tahto ja vallan kaapannut eliitti. Oikeistopopulistit katsovat edustavansa todellista kansaa, ja politiikan kuuluu oikeistopopulistien mielestä olla kansan yleisen tahdon ilmaus, Wodak sanoo.
Ruth Wodak on Lancasterin yliopiston lingvistiikan emeritaprofessori. Hän on seurannut pitkään eurooppalaista politiikkaa ja oikeistopopulismin nousua ja tutkinut oikeistopopulistien puhetapoja. Wodak oli yksi 24.-26.8. 2017 Tampereen yliopistolla järjestetyn Language and Democracy-konferenssin pääpuhujista.
Nationalismi ja antiglobalismi ovat nousussa 2010-luvun Euroopassa. Wodakia huolestuttaa, koska äärioikeisto ja uusfasistit eivät ole enää marginaalista huutelijoita.
– Oikeistopopulistit ovat normalisoineet monta puhetapaa, jotka olivat pitkään täysin kiellettyjä julkisessa keskustelussa, Wodak sanoo.
Oikeistopopulistit ja äärioikeisto harrastavat Wodakin sanoin ”pelon politiikkaa” eli kehittävät puheissaan uhkia, joilta he kansaa suojelevat. Oikeutuksensa oikeistopopulistit hakevat kansan äänen edustamisesta.
Unkarilaisen Fideszin puheenjohtaja ja Unkarin pääministeri Viktor Orban ja puolalaisen Laki ja oikeudenmukaisuus-puolueen puheenjohtaja Jarosław Kaczyński ovat Wodakin mielestä Euroopan vaarallisimmat oikeistopopulistit.
– Ne näyttävät, mitä vallassa oleva oikeistopopulistinen puolue voi tehdä: ne ovat perustamassa autoritaarisia järjestelmiä, Wodak sanoo.
Oikeistopopulistit keräävät ääniä modernisaatiosta syrjäytyneiltä ja pienituloisilta. Vaurauden uusjako olisi oikeistopopulistien äänestäjäkunnan eduksi. Silti oikeistopopulistit eivät puhu taloudellisesta epätasa-arvosta tai vaurauden uusjaosta. Wodakin mielestä oikeistopopulistit ovat ideologisesti anti-marxilaisia. Marxilaiseen vasemmistolaisuuteen kuuluu ylikansallinen solidaarisuus työväenluokkien välillä. Sellainen rikkoisi yhtenäisen kansan ideaalin. Oikeistopopulistit hakevat syyn yhteiskunnan ongelmille yhtenäisen kansan ideaalia rikkomatta.
Wodak sanoo Anna Krastevaa lainaten, että oikeistopopulistien politiikalla on identiteettipoliittisia piirteitä: oikeistopopulismi on osa siirtymää luokkapolitiikasta arvopolitiikkaan, puoluepolitiikasta symbolien politiikkaan ja ideologisesta politiikasta identiteettipolitiikkaan, sosioekonomisista jakolinjoista kulttuurisiin jakolinjoihin.
Arkijärki on populistin ase
Populistisia keinoja käyttävät kaikki poliitikot, Wodak sanoo. Menestyvän poliitikon on osattava selittää hankalat asiat yleisölle ymmärrettävästi, vaikka tarjottava ratkaisu ei olisi helppo. Populisti sen sijaan tarjoaa helppoa ratkaisua ja torjuu tarpeen monimutkaisille selityksille.
– Populisti väittää, että kahden yleisölle tutun asian, kuten työttömyyden ja maahanmuuton, välillä on kausaalinen yhteys. Sitten hän ehdottaa ratkaisuksi maahanmuuton vähentämistä. Mutta maahanmuuton vähentäminen ei johda työllisyyden ja turvallisuuden paranemiseen.
Arkijärkeen vetoaminen on suostuttelun tapa, jolla tapahtumia ja ilmiöitä selitetään nojaamatta tieteelliseen tietoon. Se on jokapäiväistä arkikokemuksella selittämistä ja ihmisen mielelle houkuttelevaa. Arkijärki perustuu usein kokemuksen yleistämiselle, yksinkertaistuksille, ennakkoluuloille ja pelkistämiselle. Populisteja arkijärjellä selittäminen houkuttaa, koska kokemukseen vetoaminen on helppo tapa löytää yhteinen kieli äänestäjien kanssa.
Sveitsin mallinen suora demokratia on kaikkien eurooppalaisten populistien mieleen, koska se tunnetaan kansanäänestyksistä. Tosiasiassa Sveitsin malli on hyvin monimutkainen, eikä mistä tahansa asiasta päätetä kansanäänestyksissä. Agendaa ei aseta kansa puhtaasti ja suoraan missään järjestelmässä.
– Vaikka oikeistopopulistit ovat mieltyneitä Sveitsin malliin, he eivät juuri koskaan selitä, millainen malli on.
Häpeän jälkeinen politiikka
2010-luvun populisteja yhdistää häpeämättömyys. Wodak puhuu häpeän jälkeisestä politiikasta (post-shame politics). Häpeän jälkeinen politiikka näkyy erityisesti siinä, mitä politiikassa on mahdollista sanoa.
– Ennen valehteleva poliitikko sai erota valehtelusta kiinni jäätyään, vaikka tietenkin poliitikot ovat aina esittäneet valikoituja tulkintoja. Nyt faktoilla ei tunnu oikeasti enää olevan väliä, Wodak sanoo.
Donald Trumpin virkaanastujaisseremoniassa oli kuvien perusteella vähemmän ihmisiä kuin Barack Obaman virkaanastujaisissa, mutta Trumpin hallinto väitti muuta.
– He yksinkertaisesti uskovat siihen. He eivät halua kuulla tai nähdä todisteita, jotka todistavat heidän ideologiaan nojaavan uskonsa vääräksi.
Henkilöityminen palvelee oikeistopopulistien tavoitteita. Wodakin mukaan oikeistopopulistit ovat pärjänneet mediakeskeisessä poliittisessa ympäristössä erinomaisesti. Asiakysymysten henkilöityminen palvelee johtajakeskeisiä oikeistopopulisteja ja äärioikeistoa.
– Oikeistopopulistit voivat tuoda median kautta esille pelastajiaan. Marine Le Pen, Donald Trump, Frauke Petry, Geert Wilders. Uudet populistipuolueet käyttävät mediaa hyvin nerokkaasti.
Wodak kertoo esimerkin kotimaastaan Itävallasta. Itävallassa järjestetään ennenaikaiset vaalit pian. Ainoastaan yksi puolue eli sosialidemokraatit on laatinut vaaleihin kokonaisvaltaisen poliittisen ohjelmaan. Muut puolueet ovat Wodakin mukaan keskittyneen maahanmuuttoon ja valtiontalouteen.
– On kiinnostavaa nähdä, tuleeko näistä vaaleista vain kauneuskilpailu.
Vuonna 2016 Eurooppa seurasi Itävallan presidentinvaaleja. Toisella kierroksella vastakkain olivat vihreiden ehdokas, kansantaloustieteen emeritusprofessori Alexander van der Bellen ja oikeistopopulistisen vapauspuolueen Norbert Hofer. Van der Bellen voitti niukasti.
Van der Bellen aloitti kampanjansa ilman Twitteriä, ja otti sen käyttöön vasta vaalien toisella kierroksella.
– Van der Bellen uskoi keskusteluun, ja vasta toisella kierroksella hän alkoi käyttää sosiaalista mediaa tosissaan.
Wodak ei tunne Suomen tilannetta tarkkaan, eikä siksi halua ottaa kantaa siihen. Hän kuitenkin katsoo, että Suomessa näkyy samankaltaisia ilmiöitä kuin muualla Euroopassa.
Myös vasemmistopopulismi on nationalistista, mutta ei nativistista
Vaikka Euroopassa on vasemmistopopulismia, se ei ole Wodakin mukaan yhtä merkittävää kuin oikeistopopulismi. Vasemmistopopulismi ei elä puolueissa, vaan kansanliikkeissä, kuten Occupy-liikkeessä.
Wodakin mukaan vasemmistopopulistit ovat myös nationalisteja, mutta heidän nationalisminsa on inklusiivista, eli vasemmistopopulistit laskevat kansaan myös muut kuin etnisesti espanjalaiset, suomalaiset tai ranskalaiset. Vasemmistopopulistien vihollisia ovat ylikansalliset uusliberalistiset instituutiot kuten EU tai IMF. Oikeistopopulistien nationalismi on nativismia. Nativismi sulkee ulos kansasta muut kuin tiettyä etnistä alkuperää edustavat.
– Ainoa vasemmistopopulistinen ryhmittymä on Espanjan Podemos, joka on enemmän kansanliike. Kreikan Syriza on ollut käytännön politiikassaan sosiaalidemokraattinen, ei vasemmistopopulistinen. Vasemmistopopulisteja on eniten Etelä-Amerikassa. Venezuelan edesmennyt presidentti Hugo Chavez oli selkeä vasemmistopopulisti.
1930-luvun Euroopassa kansallismielinen äärioikeisto nousi talouskriisin, työttömyyden ja pettymyksen avulla. Olemmeko palaamassa 1930-luvun tilanteeseen?
Ruth Wodak ei halua verrata kahta historiallista tilannetta suoraan, mutta hän myöntää näkevänsä tilanteiden samankaltaisuudet. Euroopassa on paljon epätasa-arvoa, köyhyyttä, työttömyyttä ja erityisesti nuorisotyöttömyyttä ja Yhdysvaltojen tilanne on epävakaa.
– Euroopassa on ymmärrettävä, että meillä on uusfasistisia autoritaarisia liikkeitä ja se on vaarallista.
Talouskriisi ilmiselvästi muistuttaa 1930-luvusta, mutta sitä on hallittu hyvin ainakin osassa maita ja tähän asti. Euroopan sisällä on pohjoisen ja etelän jako, mutta meillä on myös melko vakaat demokraattiset instituutiot ja kansainvälisiä painostuskeinoja. Hitlerin tai Mussolinin kaltaisen hahmon olisi vaikea tehdä vallankaappaus. Vaikka tilanne Puolassa tai Unkarissa kehittyisi siihen suuntaan, ne ovat silti EU:n jäseniä ja alttiita kansainvälisille sanktioille.
Pelastajanarratiivi yhdistää oikeistopopulisteja ja miesasiamiehiä
Tampereen yliopiston Narrare-tutkimusyksikön Kertomuksen vaarat-hankkeen tutkija Matias Nurminen tutkii väitöskirjassaan manosfääriä eli miesasiaa ajavien blogien ja internetsivujen löyhää yhteenliittymää. Kertomukset ja kieli ovat manosfäärin työkaluja. Manosfäärissä vedotaan samankaltaisiin kertomuksiin kuin oikeistopopulistien retoriikassa.
Miesasian ajajat antavat modernisaation häviäjille samoja lupauksia kuin oikeistopopulistit äänestäjilleen: he kertovat tarinaa miehen kunnian ja johtoroolin palauttamisesta samalla tavalla kuin oikeistopopulistit kertovat tarinaa kansan äänen palauttamisesta arvoonsa. Myös miesasiamiehet katsovat itsensä pelastajiksi, jotka ovat nähneet valon.
Wodak kutsuu oikeistopopulistien politiikkaa on retropolitiikaksi viitaten oikeistopopulistien nostalgiseen maailmankuvaan. Oikeistopopulistit lupaavat pelastuskertomuksessaan tuoda menneen maailman takaisin. Miesasiamiehet nojaavat samalla tavalla perinteisiin arvoihin ja käsityksiin maskuliinisuudesta ja sukupuolirooleista. Manosfääri on Nurmisen mukaan valkoisten heteromiesten yhteisö, jossa arvojärjestys on tarkka. Naiset ja etnisesti vääränlaiset suljetaan ulos.
– Heillä on yhteinen haavekertomus menneisyyden maailmasta, jossa miehet saivat olla miehiä. Hyvin amerikkalainen kuvitelma, johon myös Donald Trump sopii, Nurminen sanoo.
Nurminen korostaa, että manosfääri on kansainvälinen internetilmiö, joka lainaa paljon yhdysvaltalaisesta keskustelusta. Suomessa miesasiaa ja manosfääriä edustaa esimerkiksi miesasia.fi-sivusto, jossa vastutetaan myös globaalia eliittiä ja maahanmuuttoa. Timo Hännikäinen ja Henry Laasanen ovat Suomen manosfäärin näkyvimmät puhemiehet.
Populaarikulttuuriviittaukset ovat manosfäärissä käytettyjä. Ne ovat tehokkaita tarinoita, koska ne ovat tunnettuja. Matrix-elokuvasta tuttu Red pill-kertomus on eräs manosfäärin ydinfilosofioista. Matrix on yksi 1990-luvun tunnetuimmista elokuvista. Matrixissa ihmiset elävät virtuaalitodellisuudessa tietämättä, että heidän elämänsä on todellisuussimulaatio, jota ohjataan ulkopuolelta. Simulaatiossa elävälle päähenkilö Neolle annetaan mahdollisuus valita punainen tai sininen pilleri. Ottamalla sinisen pillerin elämä simulaatiossa jatkuu kuten ennen. Punaisella pillerillä Neo herää simulaatiosta todellisuuteen.
– Manosfäärissä red pill-kertomus on messiastarina. Se on hyvin tehokas metafora, ja perustuu kertomukseen, jonka moni tuntee. Manosfäärin johtohahmot ja sen agendan hyväksyneet ovat valinneet punaisen pillerin ja ymmärtäneet totuuden. Red pill-kertomusta käyttävät myös antifeministit ja valkoista ylivaltaa ajavat piirit, Nurminen sanoo.
Return of Kings-sivun nimi on toinen esimerkki, kuinka kertomuksia käytetään luomaan oikeutusta ja voimauttamaan liikkeiden jäseniä. Nimi viittaa Aragornin tarinaan. Tarusta Sormusten Herrasta tuttu Aragorn on yhteiskunnan rajamailla elävä hahmo, mutta lopulta todellinen kuningas. Nimi on alluusio eli viittaus, joka tuo mieleen Sormusten Herran.
– Tässä toimii sama mekanismi kuin viittaamisessa Matrixiin. Pienen ryhmän taistelu suurta vihollista vastaan, samastuminen lähes messiaaniseen hahmoon, jolla on oikeutus toimilleen, Nurminen sanoo.
Vähemmistöjen perinteisesti käyttämät sortokertomukset kääntyvät manosfäärissä päälaelleen. Feminismin, globalismin ja elitismin vuoksi perinteinen mieheys on uhattuna, ja sen pelastamiseksi on lähdettävä internetin barrikadeille.
Manosfäärin talousajattelu on trumpilaiseen tyyliin oikeistopopulistista ja yksilökeskeistä. Internetin manosfäärin nousu on usein liitetty Donald Trumpin vaalivoiton taustatekijöihin, mutta tutkimusta aiheesta ei vielä ole.
– Manosfääriä on kansainvälisesti tutkittu varsin vähän, sanoo Matias Nurminen.
