Ruokahävikki on poliitikkojen uusi suosikkiteema ja tuore tutkimuksen kohde. Hävikkiin on helppo tarttua, koska se on läsnä kaikkien elämässä, mutta sitä on vaikea mitata.
Suomessa roskiin menee eniten vihanneksia ja hedelmiä, maitotuotteita, leipää, kotona valmistettua ruokaa ja noutoruokaa.
Torjumisinnosta huolimatta ruokahävikin synty tunnetaan huonosti ja hävikkiä on mitattu vasta vähän aikaa.
Ruokahävikin tutkiminen alkoi Suomessa vasta noin vuonna 2010, kun Luonnonvarakeskus alkoi tutkia ruokapakkausten aiheuttamaa hävikkiä. Ruokahävikin määrää on hankala mitata, koska jätemassasta on vaikeaa erotella syötävä ja syömäkelvoton hävikki, kuten banaaninkuoret ja luut. Hävikin määrästä käytetään arvioita, ja viime vuosina Suomen hävikki on ollut 400-500 miljoonaa kiloa. EU:n tavoite on puolittaa hävikki vuoteen 2030 mennessä.
– Poliitikot löysivät hävikkiongelman nopeasti. Ongelmasta on helppo olla samaa mieltä, koska ruokahävikki on täysin hukkaan mennyttä tuotantoa ja kaikki näkevät sitä jossain, sanoo erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri Luonnonvarakeskuksesta.
Ruokahävikistä on tullut trendikäs tutkimusaihe, vaikka sitä ei Katajajuuren mukaan vieläkään tutkita paljoa.
Tampereen yliopiston Wastebusters tutkii tapoja vähentää hävikkiä
Dosentti Elina Närväsen Wastebusters-tutkimusryhmän tavoite on tuottaa konkreettisia keinoja vähentää ruokahävikkiä Suomessa.
Eniten hävikkiä syntyy yhä kotitalouksissa. Ihmiset yhä ajattelevat Närväsen mukaan, että hävikki syntyy teollisuudessa ja kaupoissa. Kotitalouksien ostamasta ruoasta kuusi prosenttia päätyy roskiin. Se tekee 23-24 kiloa vuodessa.
Vähiten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa, jotka suunnittelevat ostoksensa, säilyttävät ruuan oikein ja käyttävät pakastinta ja erilaisia kodinkoneita, joilla esimerkiksi nahistuneet kasvikset voi muuttaa herkuksi. Perustason kotitaloustaidot auttavat.
– Luovuus auttaa. Reseptejä ei kannata noudattaa orjallisesti. Kun reseptiä varten ostaa tietyn tuotteen, siitä osa jää helposti käyttämättä, Närvänen sanoo.
Parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä- merkinnät menevät kuluttajilla yhä sekaisin. Närväsen mielestä viimeistä käyttöpäivää olisi usein varaa venyttää pidemmälle kotitalouksissa. Ruokavalmistajat laittavat viimeiset käyttöpäivät välttämätöntä aikaisemmiksi, koska ne eivät halua ottaa riskiä.
– Päivämäärien taustalla on ruokaturvallisuusajattelu, ja ne perustuvat elintarviketeollisuuden tutkimuksiin. Olisi hyvä, jos elintarvikevalmistajat avaisivat tutkimuksia enemmän yleisölle.
Ruokahävikin torjumisesta on konsensus, mutta keinoista ei
Ruokahävikki yhdistää ihmisiä, ja kokemus siitä on jaettu. Elina Närvänen sanoo, että ruokahävikki yksinkertaisesti tuntuu ihmisistä pahalta. Närvänen on huomannut, että ruokahävikin torjumisesta vallitsee konsensus myös suomalaisten poliitikkojen keskuudessa. Keinoista ollaan erimielisiä. Osa kannattaa ruokahävikkiä torjuvia lakeja, osa vapaata valintaa – jakolinjat ovat samoja kuin politiikassa yleensä.
Ruokahävikkiin puuttuminen on tehokas tapa muuttaa ruuan kuluttamisen ketjuja kestävämmiksi. Kuluttaja saa hävikin torjumisesta taloudellisen hyödyn. Tulokset näkyvät heti.
– Esimerkiksi kasvissyönnin lisääminen voi vaatia paljon kuluttajan näkökulmasta. Ruokahävikkiin vaikuttaminen katsotaan helpommaksi, koska mitään ei tarvitse luopua.
Älykoneet ja yhteiset jääkaapit torjuisivat hävikkiä osaltaan, mutta Suomessa niitä ei vielä juuri ole.
– Myös pakkauksissa olevat ruuan pilaantumiseen reagoivat värikoodit auttaisivat. Teknologia on yhä kallista, ja kuluttajien pitäisi osata vaatia sitä, Närvänen sanoo.
Wastebusters-tutkimushanke käsittelee ruokahävikkiä blogissaan. 14. syyskuuta hanke järjestää avoimen asiantuntijaseminaarin ruokahävikistä.
