Hyvinvoivassa Suomessa elää muista eriytyvä huono-osaisten joukko, jota tutkitaan nyt. Tutkimushanke nimeltä Ylisukupolvinen huono-osaisuus ratkoo, miten tunnistaa sukupolvelta toiselle ketjuuntuva huono-osaisuus, selvittää juurisyyt ja katkaista kierre ajoissa.
Huono-osaisimpia perheitä yhdistävät repaleiset, rikkinäiset ja kovat elinolosuhteet. Pahimmillaan kyse on kovista päihteistä, väkivallasta, rikollisuudesta ja laitoskierteistä.
Vakavat ylisukupolviset syrjäytymiskierteet syntyvät näistä perheisiin kasautuvista vaikeuksista. Näitä vaikeuksia ovat esimerkiksi päihde- ja terveysongelmat, työttömyys, osattomuus työmarkkinoilla, toimeentulo-ongelmat, koulupudokkuus ja näköalattomuus, joka on usein seurausta näistä vaikeuksista, kertoo tutkimushankkeen projektitutkija Niko Eskelinen.
Erityinen ongelma on lasten ja nuorten hyvinvointierojen kasvu. Pahoinvointi kasautuu, ja kasautuminen synnyttää sukupolvelta toiselle siirtyviä ongelmia. Tutkijat ajattelevat, että huono-osaisuus ei periydy luonnonlain kaltaisesti. Se siirtyy yksilöllisissä elämänkuluissa eri tavoilla.
Tutkimushankkeen aineistona ovat lastensuojelun ja aikuissosiaalityön asiakkaiden elämänkulut. Koko tutkimusaineisto käsittää 36 aikuissosiaalityön tai lastensuojelun asiakkaan elämäkertahaastattelua ja sosiaalityöntekijöiden haastatteluja sekä rekisteriaineistoja. Tutkimusryhmä etsii huono-osaisuuden kasautumisen syitä ja toisaalta siirtymäkohtia, jotka voivat auttaa ihmisen ulos huono-osaisuuden kierteestä.
Kun köyhyys ja muut ongelmat siirtyvät vanhemmilta lapsille, syntyy helposti huono-osaisuuden kierre
Huono-osaisten määrän arvioiminen on haasteellista ja arviot siitä vaihtelevat. Tutkittava ihmisryhmä on erittäin vaikea tavoittaa, ja aineiston kerääminen on ollut suuri työ.
Tarkoitus on myös kaventaa kuilua keskiluokkaisilla ehdoilla käytävän julkisen keskustelun ja pahasti huono-osaisten välillä.
”Niiden tarinoiden kertominen ja äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisryhmän oman äänen kuuluminen yhteiskunnassa on itsessään erittäin tärkeää”, sanoo Niko Eskelinen.
Eskelinen korostaa, ettei pidä puhua periytyvästä köyhyydestä tai huono-osaisuudesta. Huono-osaisuus ei ole biologisesti periytyvä piirre, ja häntä huolestuttaa varomaton puhe periytymisestä.
”Olisi mielekkäämpää puhua huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta”, Eskelinen sanoo, vaikka häneltäkin usein lipsahtaa arkipuheesta sana ”periytyminen”.
”Periytymiseen liittyy vahvasti kohtalonomaisuus. Eli oletus, että ihmisen elämä on ulkopuolisten voimien käsissä. Siksi haluamme puhua ylisukupolvisuudesta emmekä periytymisestä tai sosiaalisesta perimästä, kuten esimerkiksi 1960-luvulla puhuttiin. Tuolloin sosiaaliseen perimään liittyi vahvasti oletus, että kyseessä on ylisukupolvittainen ongelmien kehä, jota ei saada millään katkaistuksi. Me puhumme kuitenkin ilmiöstä, jota pyrimme ratkaisemaan, ja siksi puhumme huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta ja alttiudesta huono-osaisuuteen”, Eskelinen sanoo.
Mitä altistavat tekijät sitten ovat?
Huono-osaisuudelle altistavat varhaislapsuuden turvattomat ja vaikeat elinolosuhteet, joihin voi liittyä köyhyyttä, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia, koulutuksen puutetta ja koulupudokkuutta.
Myös asuinalue vaikuttaa. Puhutaan köyhyystaskuista, eli paikoista, joihin on kertynyt työttömyyttä ja työpaikkojen puutetta. Käytännössä ne ovat isojen kaupunkien lähiöitä.
Ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteeseen joutuneiden elämäntarinat ovat erilaisia. Säännönmukaisuuksia voi silti hahmottaa. Ylisukupolvisesti huono-osaisia ihmisiä yhdistävät usein kokemukset köyhyydestä, lapsuuden epävakaat kasvuolosuhteet ja turvattomuuden kokemukset, toisen tai kolmannen polven asiakkuus toimeentulotuen, lastensuojelun tai molempien piirissä.
Vähäinen koulutus ja erilaiset koulunkäynnin ongelmat kuten puutteellinen tuki, ja niistä seuraava huono suhde koulutusjärjestelmään ovat tyypillisiä. Peruskouluun tyssännyt koulutie ja aineistossa erityisesti naisten kohdalla korostuva koulukiusaaminen ja koulutuksen keskeyttämiset nousevat esiin.
Koulukiusaaminen on esimerkki huono-osaisuuden kierrettä voimistavasta mekanismista. Se vaikuttaa Eskelisen mukaan hyvinkin dramaattisesti jo valmiiksi koulunkäyntiin heikosti kiinnittyneiden ihmisten opiskelumotivaatioon.
Ylisukupolvisesti huono-osaisten vanhemmilla saattaa olla negatiivisia kokemuksia koulusta. Vanhempien asema ja lapsuuden kasvuolosuhteet vaikuttavat lasten koulumenestykseen ja tulevaisuuden koulutusvalintoihin.
Elämänkokemuksen perusteella koulusta ei ole ollut hyötyä, koska se on saattanut jäädä kesken. Kun ongelmat kasautuvat, henkiset resurssit ehtyvät. Siksi vanhemmilta saattaa uupua voimia ja resursseja kannustaa jälkikasvuaan koulutiellä, ja koulukiusaaminen pahentaa tilannetta. Vanhempien hyvinvoinnilla ja perheen elinolosuhteilla on tutkimusten mukaan ratkaisevan tärkeä vaikutus lapsen hyvinvointiin.
Mikä on köyhän ja huono-osaisen ero?
Huono-osainen ei voi olla olematta köyhä, mutta voi olla köyhä olematta huono-osainen, Eskelinen sanoo.
Mitkään tietyt rakenteet eivät aiheuta huono-osaisuutta Eskelisen mukaan, eikä ole olemassa tarkkaa huono-osaisuuden kriteeristöä.
”Huono-osaisuus on moniulotteista, useilla elämän eri osa-alueilla kasautunutta kurjuutta. Sillä viitataan laaja-alaisiin elinolojen ja elämänlaadun puutteisiin sekä hyvinvointivajeiden kasautumiseen. Huono-osaisuuden juuret ovat moninaiset. Sitä aiheuttaa harvoin mikään yksittäinen tapahtuma, tekijä tai rakenteet”, hän sanoo.
Kuten köyhyys, huono-osaisuus on suhteellista: asioiden puutetta suhteessa väestön enemmistöön. Huono-osaisuus on silti eri asia kuin köyhyys. Se on elämänlaadun ja elintason merkittävää eriytymistä valtaväestöstä. Heikko mielenterveys ja fyysinen terveys, sosiaalisten suhteiden puute, eristäytyminen ja köyhyys ovat sen osia. Kun huono-osaisuus ketjuuntuu sukupolvissa, se muuttuu vielä äärimmäisemmäksi.
”Köyhyys on huono-osaisuuden keskeinen elementti. Köyhyyttä voi nimittää taloudelliseksi huono-osaisuudeksi, mutta huono-osaisuus rakentuu muistakin tekijöistä kuin köyhyydestä”, Eskelinen sanoo.
Köyhyyttä voi tarkastella useilla erilaisilla mittareilla, kuten tuloilla, toimeentulotuen asiakkuudella tai subjektiivisilla köyhyysmittareilla. Huono-osaisuuden mittaaminen on vaikeampaa, koska huomioon pitäisi ottaa esimerkiksi koulutustasoon, terveyteen ja hyvinvointiin sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyviä tekijöitä. Näistä jälkimmäisiä perinteiset rekisterit eivät valaise.
”Jos niistä kolmesta kaksi on kunnossa eli jos esimerkiksi terveys on hyvä, sinulla on sosiaalisia suhteita, et elä huono-osaisen elämää, vaikka olisit vähän koulutettu ja pienituloinen”, Eskelinen sanoo.
Mikään tietty köyhyysraja ei tee huono-osaiseksi. Pienituloisissa on paljon väliaikaisesti köyhiä, kuten opiskelijoita, joita Eskelisen mukaan ei voi pelkän pienituloisuuden perusteella laskea huono-osaisiksi.
Vuonna 2015 pienituloisiin kotitalouksiin laskettavia henkilöitä oli yhteensä 631 00. Köyhyyttä määrittävä köyhyysriskiraja yhdenhengen kotitaloudelle oli noin 1 185 euroa kuukaudessa. (SVT 2016.) Toimeentulotukea sai 400 225 henkilöä vuonna 2015. Huolimatta sitä, että toimeentulotuki on suunniteltu tilapäiseen hätään vastaavaksi vähimmäisturvaksi, toimeentulotuen saajista lähes kolmasosa saa toimeentulotukea pitkäaikaisesti eli vähintään 10–12 kuukauden ajan. Vuonna 2015 pitkittyneesti pienituloisissa kotitalouksissa eli kaiken kaikkiaan noin 411 000 henkilöä. (SVT 2016.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan minimibudjettiköyhyysraja Suomessa on yksin vuokralla asuvalla 1 077–1 234 euroa kuukaudessa. Raja riippuu asuinpaikasta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan arviolta kahdeksan prosenttia eli noin 440 000 suomalaisista elää alle minimibudjetin.
Hyvinvoiva enemmistö ei ymmärrä huono-osaisen arkea
”Huono-osaisuus on muuttunut ympäristön muutosten mukana. Ennen se oli yleisempää ja absoluuttisempaa. Nykyisin huono-osaisuus on yhä ylisukupolvista, mutta nykyisin puhumme selkeästi pienenemmästä ja muusta yhteiskunnasta eriytyneemmästä joukosta”, Eskelinen sanoo.
Ennen hyvinvointivaltion kultakautta eriarvoisuuden mekanismit olivat erilaisia. Taloudellinen niukkuus ja todellinen puute olivat ennen hyvinvointivaltiota todella yleisiä. Nyt elämme tilanteessa, jossa suurin osa suomalaisista elää vauraudessa ja voi kohtuullisen hyvin.
”Valtaosalla on yhä korkeampi elintaso, koulutusta ja työtä. Satavuotiaan Suomen varhaisessa historiassa eriarvoisuus aiheutui elämänmahdollisuuksien ja resurssien epätasaisesta jakautumisesta yhteiskunnassa, jossa niukkuus ja puute olivat yleisiä”, Eskelinen sanoo.
Koska huono-osaisten määrää on vaikeaa arvioida ja huono-osaisuutta vaikeaa mitata, Eskelinen ei halua antaa tarkkaa lukua huono-osaisiksi laskettavien määrästä. Selkeästi muusta yhteiskunnasta eriytynyt huono-osaisten joukko käsittää joka tapauksessa kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Huono-osainen joutuu helposti kanveesiin
Mediakeskustelussa on näkynyt merkkejä siitä, että vauras enemmistö ei ymmärrä huono-osaisten elämänolosuhteita. Eskelistä huolestuttaa kokemusmaailmojen eriytyminen.
”Tällaisen rankan elämän eläminen vie ihmiseltä paljon voimia. Epävakaan ja turvattoman lapsuuden lisäksi ihmiset ovat kohdanneet myöhemmässä elämässään valtavan määrän vastoinkäymisiä. Elämän rakentaminen on vähintäänkin vaikeaa”, Eskelinen sanoo.
Huono-osaisuus sekä vaikea ja haavoittuva elämäntilanne linkittyvät yksilön resilienssiin. Resilienssi tarkoittaa ihmisen joustavaa kykyä ja kimmoisuutta vastaanottaa elämän kolhuja ja iskuja Tutkimusteorian pohjalta voidaan olettaa, että ihmisten resilienssi eli kimmoisuus heikkenee elämänkolhujen määrän kasvaessa.
”Tätä voisi kuvata nyrkkeilijämetaforalla: kun tarpeeksi monta kertaa saa kovia iskuja useasta suunnasta, kimmoisuus heikkenee ja lopulta elämänkolhut ja iskut pudottavat kanveesiin. Kanveesista voi hyvinkin nousta, mutta se vaatii paljon”, Eskelinen sanoo.
Ylisukupolvinen huono-osaisuus-hanke siirtyi Itä-Suomen yliopistosta Tampereen yliopistoon elokuussa 2016. Sitä rahoittaa Me-säätiö. Hanke jatkuu syksyyn 2018.
Lähteet
SVT 2016. Suomen virallinen tilasto – Tulonjakotilasto 2015. Helsinki: Tilastokeskus.
Moisio, Pasi, Susanna Mukkila, Ilari Ilmakunnas, Lauri Mäkinen & Paula Saikkonen. 2016. Perusturvan riittävyys ja köyhyys. Tutkimuksesta tiiviisti: Suomen sosiaalinen tila: 3/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
