”Mediassa tuloeroista on muovattu lähinnä mielipidekysymys. Julkinen keskustelu aiheesta on enimmäkseen väittelyä, mielipiteiden mittelöä. On annettu ymmärtää, että tuloerot ovat pelkästään poliittisen vasemmiston ongelma. Tulkinta on väärä. Tuloerojen kasvu on syytä ottaa vakavasti meillä ja muualla, jos sattuu kannattamaan demokratiaa, tasa-arvoa ja hyvinvointia, yhteiskuntarauhaa ylipäätänsä. Näin päättelee taloustieteilijä Branko Milanović kirjassaan Tuloerot globalisaation aikakaudella.”
Alustus! Kun suomalaisten verotiedot julkistettiin marraskuussa, Talouselämä päätti kysyä Henrik Ehrnroothin näkemystä tuloeroista. Ehrnrooth on yksi maamme suurituloisimmista yritysjohtajista.
”Tottakai tuloerot ovat suuria, mutta ovathan ne Suomessa huomattavasti muuta maailmaa pienempiä”, kommentoi Ehrnrooth.
Vastaus kiteytti yhteen lauseeseen yleisen mielipiteen tuloeroista Suomessa: ne ovat totta myös täällä, mutta pienemmät kuin muissa maissa.
Usein kuulee myös toistettavan, että tuloerot kasvoivat Suomessa noin vuoteen 2007 asti. Sen sijaan harvemmin mainitaan, että vuosina 1995–2005 tuloerot kasvoivat Suomessa muita OECD-maita nopeammin. Tähän syynä oli 1990-luvun laman jälkimainingeissa tehty verouudistus. Reformi tarjosi suurituloisille yksinoikeuden muuntaa ansiotuloja kevyemmin verotettaviksi pääomatuloiksi.
Verotuksen tasaava vaikutus on vähentynyt 40 prosenttia 1990-luvun alusta. Vuoden 1993 jälkeen verojärjestelmään ei ole kajottu. On mahdollista, että tuloerot alkavat jälleen kasvaa, kun talous on tarpeeksi elpynyt. Myös nykyhallituksen leikkaus- ja veropolitiikka saattaa tulevaisuudessa näkyä tuloerojen kasvuna.
Mediassa tuloeroista on muovattu lähinnä mielipidekysymys. Julkinen keskustelu aiheesta on enimmäkseen väittelyä, mielipiteiden mittelöä. On annettu ymmärtää, että tuloerot ovat pelkästään poliittisen vasemmiston ongelma.
Tulkinta on väärä. Tuloerojen kasvu on syytä ottaa vakavasti meillä ja muualla, jos sattuu kannattamaan demokratiaa, tasa-arvoa ja hyvinvointia, yhteiskuntarauhaa ylipäätänsä. Näin päättelee taloustieteilijä Branko Milanović kirjassaan Tuloerot globalisaation aikakaudella.
Tuloerojen uudestisyntyminen
Maailmansotia seurasi noin vuoteen 1980 asti kestänyt ajanjakso, kun tuloerot kapenivat länsimaissa. Sitten tuloerot kääntyivät uudelleen kasvuun. Mitä oikein tapahtui?
Vuonna 1981 lennonjohtajat lakkoilivat Yhdysvalloissa. Vastavalittu presidentti Ronald Reagan reagoi tähän erottamalla heistä jokaisen. Muutamaa vuotta myöhemmin kaivostyöläiset menivät lakkoon Isossa-Britanniassa. Rautarouva, pääministeri Margaret Thatcher taltutti lakon sulkemalla joukon valtion omistamia hiilikaivoksia.
Kutakuinkin näin Reaganin ja Thatcherin johtama talouspoliittinen vallankumous päättyi. Palkkojen polkemista vastustaneet ammattiliitot oli viimein kirottu tiehensä, nujerrettu.
Branko Milanović nimittää 1980-luvulla tapahtunutta käännettä Reaganin ja Thatcherin vallankumoukseksi. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty puolestaan kutsuu sitä paluuksi klassiseen kapitalismiin. Joukko muita taloustieteilijöitä suosii termiä talouden finansialisaatio.
Tapahtumasarja sai alkunsa 1970-luvun Yhdysvalloista. Maa rämpi tuolloin talousvaikeuksissa. Amerikkalaisten ulkopolitiikka, kamppailu raaka-aineiden hinnoista ja sota Vietnamissa olivat käyneet kansantaloudelle kalliiksi. Budjetti ja kauppatase ammottivat alijäämäisinä, valtionvelka paisui yli 70 miljardin dollarin.
Keskuspankki Federal Reserven silloinen pääjohtaja Paul Volcker halusi ehdottomasti välttää veronkorotukset ja menoleikkaukset. Hän etsi ratkaisua ongelmiin korkotasoa nostamalla. Sen seurauksena kolmannessa maailmassa puhkesi velkakriisi, mutta Yhdysvalloissa inflaatio laski ja yritysten kilpailukyky koheni.
Reaganin presidenttikaudella päätettiin keventää suurituloisten verotusta. Verohelpotuksia perusteltiin sillä, että rikkaiden alttius investoida lisääntyisi ja talous siten kasvaisi. Raha alkoi kuitenkin loitota reaalitaloudesta, kun pääomaliikkeet vapautettiin Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Rahoitusmarkkinat tarjosivat kiinteää pääomaa parempia tuottoja, pikavoittoja.
Länsimaiden talouskasvua joudutti vastedes työpäivien piteneminen ja työntekijöiden vapaa-ajan väheneminen sekä yksityinen velkaantuminen.
Vauraus ei valu
Takavuosina Länsi-Virginian osavaltiossa tapasi hiilikaivoksesta tulevan työläisen. Nykyisin vastaantulija on oksikodonista sekaisin. Kipulääkkeiden ongelmakäyttö leimaa entistä kaivosteollisuuden ydinaluetta raa’alla tavalla.
Yliannostukset, alkoholimyrkytykset ja itsemurhat kirjataan yhä useamman kuolinsyyksi. Valkoisten keski-ikäisten miesten kuolleisuus on kauttaaltaan kasvussa Yhdysvalloissa. Kansalaisten elinajanodote tippui ensimmäistä kertaa yli kahteen vuosikymmeneen vuonna 2015 ja on sen jälkeen ollut laskussa.
Vauraus ei ole valunut Wall Streetiltä tavalla, jolla Ronald Reagan aikanaan vakuutti sen valuvan. Kuolleisuuden kasvun on huomattu korreloivan tulotason laskun kanssa. Vuodesta 1999 lähtien keski-ikäisten miesten kuolleisuus on kasvanut lähes saman verran kuin heidän tulonsa ovat laskeneet.
Tavallisten amerikkalaisten palkat ovat taantuneet kolmen vuosikymmenen ajan. Palkansaajien ostovoima kituu 1970-luvun tasolla. Työn tuottavuuden lisäys on hyödyttänyt Yhdysvalloissa lähinnä yhteiskunnan varakkaimpia. Rikkaimpien osuus kansantulosta on nykyisellään suurempi kuin se oli vuonna 1929. Kodittomia maassa on enemmän kuin 1930-luvun suuren laman aikoihin.
Länsi-Virginian kaltaisia lohduttomia paikkoja löytyy sieltä täältä Yhdysvaltoja, mutta myös Euroopasta. Glasgow’n Calton ei juuri poikkea pahemmasta. Siellä asuvan britin elinajanodote on keskimäärin 54 vuotta. Kaupunginosa on työttömyyden, köyhyyden ja päihdeongelmien läpeensä runtelema.
Tulonsaajien ylimpien ja alimpien tulokymmenysten tulokehitys erkani OECD-maissa vuosien 1985 ja 2005 välisenä aikana. Suurin muutos ei kuitenkaan tapahtunut Yhdysvalloissa eikä Isossa-Britanniassa, vaan Ruotsissa. Siellä ylimpien ja alimpien desiilien välinen ero kasvoi ajanjaksolla kaksi prosenttia vuodessa. Yhdysvalloissa kasvutahti oli 1,4 prosenttia ja Isossa-Britanniassa 1,6 prosenttia.
OECD:n ekonomistien mukaan keskeisimmät syyt rikkaiden maiden sisäisten tuloerojen kasvuun ovat työntekijöiden järjestäytymisasteen heikkeneminen, sosiaaliturvan rapautuminen ja tulojen uudelleenjaon väheneminen sekä tuotemarkkinoiden sääntelyn purkaminen.
Väistyvä keskiluokka
Jos köyhistä on joskus kannettu huolta, kannattaisi huoli ulottaa nyt myös keskiluokkaan. Länsimainen keskiluokka ei ole enää entisensä. Tuloerojen kasvu on harventanut keskituloisten joukkoa niin Yhdysvalloissa kuin Länsi-Euroopassa. Branko Milanovićin mukaan keskiluokan näivettyminen uhkaa demokratiaa.
Yhdysvalloissa keskiluokan tulo-osuus on kaventunut viisi prosenttiyksikköä 1980-luvun alusta vuoteen 2010. Ruotsissa ja Hollannissa pudotusta on tapahtunut neljä prosenttiyksikköä, Saksassa yhden prosenttiyksikön verran. Suomessa keskiluokka oli laajimmillaan vuonna 1995. Silloin se kattoi noin 50 prosenttia kansalaisista, nykyään noin 40 prosenttia.
Tähän asti keskiluokka on muodostanut vastavoiman rikkaille juuri kokonsa puolesta ja taloudellisen asemansa ansiosta. Sillä on ollut poliittista vaikutusvaltaa, ja päätöksenteon on täytynyt myötäillä keskiluokan toiveita. Suomessa suuri keskituloisten joukko on rahoittanut hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot.
Keskiluokan kutistuessa tulojakauman huipun osuus tuloista kasvaa. Milanović arvioi tällä olevan poliittisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia seurauksia.
Politiikassa rahan merkitys kasvaa entisestään.
Kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon alkavat määräytyä tulotason mukaan. Politiikan tutkijat Larry Bartels, Martin Gilens ja Benjamin I. Page ovat osoittaneet tämän paljolti todeksi Yhdysvalloissa. Göteborgin yliopiston tutkija Eric Guntermann kumppaneineen on havainnut päätöksenteon myötäilevän suurituloisten toiveita myös Ruotsissa. Suomessa hyväosaiset äänestävät vaaleissa huono-osaisimpia aktiivisemmin.
Poliitikot ajavat ensisijaisesti rikkaiden etua ja heillä on siihen syynsä: vaalikampanjoita ei käydä ilman rikkaiden syytämää rahoitusta. Köyhät ja keskiluokka muuttuvat päättäjien silmissä samaksi harmaaksi massaksi. Heidän on yhä vaikeampi saada ääntänsä kuuluviin politiikassa.
Amerikkalaisen taloustieteilijän Deirdre McCloskeyn mielestä keskiluokkaa ei ole koskaan tarvittu muuhun kuin kuluttamaan tuottamaansa roskaa. Milanovićin mukaan keskiluokan köyhtyminen vaikuttaa kuitenkin kokonaiskulutukseen radikaalisti. Teollinen tuotanto yksipuolistuu. Ainoastaan ylellisyyshyödykkeille syntyy merkittävää kysyntää, jos taloudellinen valta vaihtuu keskituloisilta suurituloisille.
Yhteiskunnassa keskiluokkaisen mahdin heikkeneminen voi näkyä julkisen sektorin tarjoamien palveluiden rapaantumisena. Vain sellaiset palvelut säilyvät ennallaan, joiden rahoittamiseen rikkaat ovat halukkaita osallistumaan. Niinpä koulutuksen ja terveydenhuollon sijaan julkisia varoja ohjataan esimerkiksi valvonnan lisäämiseen.
Kasvavien tuloerojen maissa vartijatyövoimalle riittää kysyntää, kuten taloustieteilijät Samuel Bowles ja Arjun Jayadev osoittavat artikkelissaan Guard Labour. Yhdysvalloissa turvallisuusalalla työskentelevien määrä moninkertaistui 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Pelkästään vartijoina työskenteleviä on maassa yli viisi miljoonaa. Suomessa yksityinen turvallisuusala on kasvanut noin 10 prosentin vuosivauhdilla 2000-luvun alusta alkaen. Lähes joka vuosi ala on kasvanut 1-4 prosenttia nopeammin kuin bruttokansantuote.
Edessä häämöttää plutokratia, jos keskiluokan näivettyminen jatkuu, Milanović summaa. Pelkkä ajatuskin plutokratiasta, rikkaiden hallitsemasta yhteiskunnasta, häivähtää tietenkin mielettömänä. Ennen kuin pyyhkii ajatuksen mielestään on hyvä muistaa muutama seikka. Sveitsiläisen pankin Credit Suissen mukaan maailman rikkain prosentti omistaa tällä hetkellä puolet maailman varallisuudesta. Maailman ylimpään tuloprosenttiin kuuluu 76 miljoonaa ihmistä ja
heidän osuutensa kokonaisvarallisuudesta on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2008.
Kestämätön kehitys
YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin vuonna 1948. Sen toinen artikla kuuluu näin:
“Jokainen on oikeutettu kaikkiin julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta”.
Vuonna 1948 toinen artikla tuskin oli todellisuutta missään päin maailmaa. Nyttemmin valtaosa sen sisällöstä on käynyt toteen useimmissa länsimaissa. Eksistentiaalinen tasa-arvo on lisääntynyt vuosien saatossa merkittävästi. Eri väestöryhmien yhdenvertaisuudessa lain edessä edistytään kaiken aikaa. Tätä tavataan korostaa, kun kerrotaan eriarvoisuudesta länsimaissa. Niinpä sosiologi Göran Therborn esittää kirjassaan Eriarvoisuus tappaa kysymyksen, jota on mahdoton ohittaa:
“Miksi eksistentiaalinen tasa-arvokehitys on ollut kestävää, mutta taloudellinen tasa-arvokehitys ei?”
Yhtä pysäyttävä on myös Therbornin vastaus omaan kysymykseensä. Eksistentiaalisen tasa-arvon edistäminen ei itsessään ole pois rahaeliitiltä, kun taas tuloerojen kaventaminen on. Vallanpitäjät niin ikään ovat ymmärtäneet, ettei oikeuksien lahjoittaminen alkuperäiskansoille tai samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksyminen maksa heille mitään.
Kertomus taloudellista eriarvoisuudesta on pitkä ja raskas eikä se koskaan tunnu päättyvän. Viimeaikaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten tapahtumien valossa vaikuttaa lähinnä siltä, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen koko tarinasta.
Yhdysvaltalaiset äänestivät Donald Trumpin presidentiksi. Nyt Trump on vienyt läpi verouudistuksen, joka käytännössä toimii tulonsiirtona yrityksille ja yhteiskunnan rikkaimmille. Euroopassa ihmiset suhtautuvat vihamielisesti itseään heikompiin. Hädänalaisia ei haluta auttaa turvaan. Suomen tilannetta kuvaa dokumentti Kiehumispiste, joka sai ensi-iltansa elokuvateattereissa keväällä 2017. Kansanliikkeet osoittavat mieltä toisilleen. Vielä 2000-luvun alussa ne suuntasivat viestinsä valtiovaltaa vastaan.
Ikään kuin oltaisiin annettu lopullisesti periksi, hyväksytty eriarvoisuus ja päätetty käyttäytyä sen mukaisesti. Ehkei kuitenkaan. Branko Milanović kirjoittaa väärästä tietoisuudesta seuraavasti:
“Väärää tietoisuutta luodaan ideologisella aivopesulla, jossa sanomalehtien lukijoita, televisionkatsojia ja nettisurffailijoita pommitetaan sellaisilla aiheilla kuin aborttikeskustelu, ampuma-aseiden valvonta tai islamilaisen fundamentalismin uhka.”
Miljardöörit tuskin omistavat huvikseen tappiollisia ja huonosti kannattavia sanomalehtiä ja televisiokanavia, kuten Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö Joonas Pörsti kirjassaan Propagandan lumo huomauttaa. Mediassa on esillä tulenarkoja aiheita, jotka herättävät keskustelua ja jakavat mielipiteitä. Julkinen keskustelu käy kiihkeänä, mutta velloo pintapuolisena.
“Suuren yleisön huomio suunnataan pois perustavanlaatuisista taloudellisista ja yhteiskunnallisista ongelmista, kuten työttömyydestä, vankimäärästä, sodilla rahaa tekevistä tahoista ja rikkaita hyödyttävistä miljardiluokan porsaanrei’istä verotuksessa”, Milanović kirjoittaa.
Jos ihmiset eivät tiedosta syitä, jahtaavat he seurauksia. Siksi loppuun lainaus John Steinbeckilta, taloudellisen eriarvoisuuden parhaimmalta tulkilta:
“Ja ihmisten silmissä on tappiontunnetta ja nälkäisten silmissä on kasvavaa vihaa. Kansan sielussa kasvavat ja kypsyvät vihan hedelmät, kypsyvät viininkorjuuseen.”
Lähteet
Bartels, Larry (2008): Unequal Democracy. Princeton University Press.
Bowles, Samuel & Jayadev, Arjun (2005): Guard Labour. Santa Fe Institute.
Gilens, Martin (2012): Affluence and Influence. Princeton University Press.
Gilens, Martin & Page, Benjamin I. (2014): Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups and Average Citizens.
Gilljam, Mikael, Guntermann Eric & Persson Mikael (2017): Policy Voting and the Representation of Policy Preferences.
Hautamäki, Tarja (2011): Yksityisen turvallisuusalan valvonta. Vaasan yliopisto.
Milanovic, Branko (2016/2017): Tuloerot globalisaation aikakaudella. Vastapaino.
Monbiot, George (2016): How Did We Get Into This Mess?: Politics, Equality, Nature. Verso.
Patomäki, Heikki (2011): Eurokriisin anatomia. Into.
Piketty, Thomas (2013/2016): Pääoma 2000-luvulla. Into.
Pörsti, Joonas (2017): Propagandan lumo. Teos.
Riihelä, Sullström & Tuomala (2015): Veropolitiikka huipputulojen ja -varallisuuden taustalla – Onko Pikettyn kuvaama kehitys nähtävissä Suomessa? Talous ja Yhteiskunta, 2/2017.
Siltala, Juha (2017): Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava.
Steinbeck, John (1939/2016): Vihan Hedelmät. Tammi.
Tarkiainen, Lasse (2016): Income and Mortality – The Dynamics of Disparity : A Study on the Changing Association Between Income and Mortality in Finland. Helsingin yliopisto.
Therborn, Göran (2014): Eriarvoisuus tappaa. Vastapaino.
Varoufakis, Yanis (2014): Maailmantalouden Minotauros. Vastapaino.
