Jos talous kasvaa, mitä talouskasvu merkitsee tilanteessa, jossa vain rikkain prosentti hyötyy siitä? Muun muassa tätä miettivät Marxista kiinnostuneet 2010-luvulla.
Karl Marxin syntymästä on kulunut 200 vuotta keväällä 2018. Tampereen yliopistolla järjestetyn Marx 200 -paneelissa pohdittiin Marxin perintöä ja merkitystä nyky-yhteiskunnalle ja tieteelle.
Paneelin puheenjohtajana toimineen filosofian väitöskirjatutkija Paula Rauhalan mukaan marxismi-leninismi on ollut Marxin kirjoitusten väärin tulkintaa. Marx ymmärretään yhä usein tahallaan ja poliittis-historiallisen painolastin vuoksi väärin.
– Marxismi-leninismi ei ole lähellä Marxin ajattelua, koska ensin mainittu on ideologiaa kun Marx taas oli poliittisesti sitoutunut tutkija. Marx ei kirjoittanut sosialismin mallia tai utopiaa, Rauhala sanoo.
Marxin idea oli pyrkiä sellaisten olosuhteiden luomiseen, joissa ihmisen persoonallisuus voi vapaasti kukoistaa. Teollisen yhteiskunnan kehittyneiden tuotantovälineiden hedelmien jakaminen oli väline tällaisten olosuhteiden luomiseen. Marx uskoi, että kapitalismin saavutukset luovat luo tuotantovoimat, jotka mahdollistavat hänen tavoitteensa, eli työpäivän lyhentämisen ja vapauden lisäämisen. Jos sosialismia yrittäisi luoda ennen kuin aika on kypsä, seuraisi vain kurjuuden yleistyminen – kuten reaalisosialistisissa kokeiluissa usein tapahtui.
– Kapitalismin sisäinen teknologinen ja yhteiskunnallinen kehitys loisi Marxin mukaan mahdollisuuden siihen, että työväenluokka voi ottaa tuotantovälineet haltuun ja lyhentää työpäivää merkittävästi. Marx antoi vapauden käsitteelle konkreettisen sisällön: se on vapaa-aika, Rauhala sanoo.
Marxin vaikutus on ollut valtava niin yhteiskuntatieteelle kuin yhteiskunnalle. Reaalisosialismin romahdus aiheutti suvannon marxilaisessa liikkeessä ja tutkimuksessa. Marx ei kuitenkaan kadonnut missään vaiheessa kokonaan akateemisesta maailmasta.
Ensin 1990-luvun uusliberalismin vastainen liike ja vuoden 2008 talouskriisi toivat Marxin valtavirtajulkisuuteen, sanoi Miksi Marx on yhä ajankohtainen-paneelissa mukana ollut tutkija Pertti Honkanen.
– 1990-luvun lopussa alkoi tulla lisää marxilaisia konferensseja. Vaikka 1990-luvun uusliberalismin kritiikki ei ollut marxilaista, marxilaiset ideat olivat siinä läsnä.
Marxin ja kapitalismin kritiikin noususta on puhuttu 2007 alkaneen laman jälkeen, ja Marx-kiinnostus on liitetty talouden kriisikausiin. 1990-luvun uusliberalismin vastainen liikehdintä ei johtunut siitä, että taloudessa olisi mennyt huonosti. Siksi ei voi olettaa, että kapitalismin kritiikki liittyisi vain talouskriiseihin, oli se marxilaista tai ei. Marx katsoi, että kapitalistinen talousjärjestelmä on lähtökohtaisesti epävakaa. Kapitalistisen järjestelmän talouskriisit ovat yllättäneet uusklassisen taloustieteen monta kertaa.
– Kukaan ei ole ollut niin oikeassa kuin Marx siinä, että kapitalismin historia on talouskriisien historiaa, vaikka tietenkin joukossa on ollut voimakkaan kasvun kausia. Ennen vuonna 2007 alkanutta talouslamaa kuviteltiin yleisesti, että talous on pysyvässä kasvussa, sanoi sosiologian professori ja Tampereen yliopiston vararehtori Harri Melin paneelissa.
Talouskasvusta, teknologisesta edistyksestä ja niitä jakaneista sosiaalidemokraattisista hyvinvointivaltioista huolimatta taloudellinen epätasa-arvo on yhä kapitalististen talouksien keskeinen piirre maailmanlaajuisesti tarkasteltuna. Maailmantalous on IMF:n mukaan vuonna 2018 kasvussa, mutta niin on myös eriarvoisuus. Talouskasvusta hyötyvät eniten rikkaimmat. 8 miestä omistaa yhtä paljon kuin 3,6 miljardia köyhintä maailmassa, ja rikkain prosentti omistaa enemmän kuin loput yhteensä.
Kapitalismin kaataa todennäköisemmin ympäristökatastrofi kuin järjestäytynyt työväenliike
Marx katsoi, että kapitalismin perusristiriita on omistavan luokan ja työväenluokan sovittamaton intressiristiriita. Omistavan luokan etu on kasata pääomaa ja työväenluokan etu on lyhentää työpäivää. Nämä intressit ovat yhteen sovittamattomat, ja panelistien mukaan yhä relevantti yhteiskunnallisen konfliktin lähde ja siten yhteiskuntatutkimuksen lähtökohta.
Harri Melinin mukaan työväenluokka on kasvussa, jos asiaa tarkastellaan globaalisti. Kiinassa ja Intiassa ja palkansaajaväestö on yhä kasvanut, ja merkittävä osa työväestöstä on vajaasti työllistettyä. Taloustieteilijä Anwar Shaikhin mukaan vuonna 2013 globaaliin työvoimapooliin kuului noin kolme miljardia ihmistä, joista 200 miljoonaa oli työttömänä. 1,3 miljardia ihmistä oli joko työttömänä tai osa-aikaisesti työllistetty (ILO 2013: Shaikh 2016, 498) 900 miljoonaa työläistä elää ankarassa köyhyydessä. (ILO 2013: Shaikh 2016, 761)
Melinin mukaan ruotsalaisen hyvinvointivaltion historia on hyvä esimerkki kapitalismin kompromissikaudesta, jossa tuotannon tuloksia jaetaan tasaisesti. Talouskasvun hedelmien jakamiseen perustuneiden hyvinvointivaltioiden kukoistuskausi on kuitenkin länsimaissa ohi. Eriarvoistumiskehityksessä on kapitalismin seuraavan kriisin mahdollinen siemen, Melin sanoo.
– Nyt ollaan kohdassa, jossa kapitalismin luonne on olennaisesti muuttunut. Finanssipääoman yhteiskunnallisen ja taloudellisen voiman kasvu ja sitä tukeva päätöksenteko on aiheuttanut tilanteen, jossa eriarvoistuminen on noussut megaluokan asiaksi. Eriarvoistuminen on sellaista, että emme ymmärrä sen mittakaavaa. Kapitalismin legitimiteetti tulee varmasti horjumaan vielä jollain tavalla. Ja tätä konfliktia ei luo järjestäytynyt työväenluokka, vaan joku muu voima. Tällä hetkellä työväenluokka on enemmän huolissaan työpaikoista kuin talousjärjestelmän tulevaisuudesta.
Toinen maailmansota puhdisti Melinin mukaan kapitalismia rankasti, koska siitä seurasi hyvinvointivaltiokehitystä ympäri Eurooppaa. Kapitalismia ravisteleva seuraava konflikti saattaa olla Melinin mukaan esimerkiksi ympäristökatastrofi.
– Uudenlaisesta ympäristöajattelusta syntyy sellaisia voimia, jotka vaikuttavat tuotantotapoihin ja tuotannon jakoon.
Filosofian väitöskirjatutkija Lauri Lahikaisen mukaan on yksinkertaistus, että kapitalismi olisi johtanut keskiluokkaistumisen nousuun. Lahikaisen mukaan keskiluokkainen elämäntapa on tullut Suomessa mahdolliseksi monille palkkatyötä tekeville erilaisten järjestäytyneen työväenliikkeen kamppailujen ja neuvottelujen tuloksena.
– Voidaan ajatella, että keskiluokkaistumiseen ja tasaisempaan tulonjakoon on johtanut kapitalistisen järjestelmän sisällä käyty luokkataistelu. Esimerkiksi Päivi Uljaan tutkimuksessa suomalaisen hyvinvointivaltion synnystä 1950-luvulla on tästä näyttöä.
Usein kapitalismin kritiikkiä kritisoidaan viittaamalla historiaan, jossa ei-kapitalistiset järjestelmät ovat olleet epädemokraattisia. Lauri Lahikainen muistuttaa, että kapitalismi ja demokratia eivät kulkeneet historiallisesti käsi kädessä.
– Voi olla hyvinkin autoritäärinen hallinto, jossa kapitalismi voi hyvin. Kapitalismi voi kohtalaisen hyvin esimerkiksi nykyisessä Kiinassa tai Pinochetin Chilessä. Historiallisesti työväenliikettä ja ammattiyhdistysliikettä vastaan on käytetty, ja ympäri maailmaa yhä käytetään hyvinkin autoritäärisiä keinoja, Lahikainen sanoo.
Panelistit katsoivat, että kapitalismi voi kaatua ympäristökatastrofin seurauksena tai sen voi kaataa jokin liike, jonka yhteisenä intressinä on toimia vallitsevaa järjestelmää vastaan. Tällainen liike voisi olla esimerkiksi ilmastoliike, joka on aloittanut oikeusjuttuja suuria yrityksiä vastaan.
Ilmastoliike voisi olla Lauri Lahikaisen mielestä hedelmällinen marxilainen tarkastelun kohde, koska ilmastonmuutos on yhteydessä yhteiskunnan ja talouden rakenteisiin sekä erilaisiin sorron muotoihin.
– Kapitalismi voi kaatua ilmastonmuutokseen ja siitä johtuviin yhteiskunnallisiin romahduksiin. Marxilaisten ei kannata visioida vallankumousta ja sitä suorittavaa poliittista subjektia nojatuolista, vaan tarkastella toimivia yhteiskunnallisia liikkeitä: mitä ne tekevät, mitä yhteistä niillä on, mikä on niiden suhde kapitalismiin ja muihin yhteiskuntarakenteisiin ja niin edelleen, Lahikainen sanoo.
Teollistuminen aloitti työn korvaamisen koneilla toden teolla, ja robotisaatio jatkaa sitä
Työn jakamis- ja työajanlyhentämiskamppailut ovat muovanneet historiaa kapitalismin sisällä. 2000-luvulla teknologian kehitys on joidenkin arvioiden mukaan nopeaa. Kehitys voi mahdollistaa työajan lyhentämisen ja työn jakamisen. Periaatteessa robotisaatio mahdollistaisi työn määrän ja sen tekemisen ehtojen muuttamisen, mutta marxilaisten mukaan kapitalistiset tuotantosuhteet ovat tällaisen kehityksen esteenä.
Robotisaatio mahdollistaa työn määrän ja sen tekemisen ehtojen muuttamisen. Marxinkin mukaan kapitalismissa tuottajat kehittävät yhä jatkuvasti tuotantoteknologiaa, jotta työtä voisi korvata koneilla. Pyrkimys on nostaa työn tuottavuutta ja kasvattaa voittoja. Tämän takia teknologian kehitys ei johda kapitalismissa työajan lyhentämiseen, vaan mahdollisesti jopa päin vastoin. Voi ajatella, että 2010-luvun robotisaatio on vain tämän historiallisen kehityskulun uusin aste.
– Ihmiset, siis työläiset joutuvat yhä asettamaan elämänrytminsä koneen rytmiin. Kiinnostava keskustelu, jota käydään vähemmän, on mitä käy, jos kapitalistit korvataan roboteilla? Pyrkimyksen voitontekoon voi ohjelmoida yritysten käyttämiin digitaalisiin toiminnanohjausjärjestelmiin. Pörssissä jo nyt algoritmit käyvät kauppaa mikrosekuntien tarkkuudella. Hyvätuloiset, pääomasta hyötyvät ammatit kuten juristit ovat uhattuna, Lahikainen sanoo.
Marxin mukaan yhteiskuntaluokat ovat jatkuvassa muutoksessa, ja siksi kapitalistiluokan muodonmuutokset eivät tee Marxin teoriaa vanhanaikaiseksi. Marx ei myöskään ole esittänyt, että työväenluokka kurjistuisi jatkuvasti kapitalismin sisällä: Marx esitti suhteellisen kurjistumisen teorian, ei absoluuttisen kurjistumisen teoriaa. Hän tunsi suhteellisen ja absoluuttisen köyhyyden käsitteet. Pertti Honkasen mukaan Marxin teoria on nimenomaan teoria työväenluokan aseman huononemisesta ja suhteellisesta kurjistumisesta.
– Kapitalismia ei ole ilman talouskasvua. Pääoman kasautuminen ei ole mahdollista ilman talouskasvua. Tähän mennessä talouskasvusta suurimman osa on kuitenkin saanut se kapitalisti, Harri Melin sanoo.
Lähteet:
