”Captology on tutkimuksen ala, joka pyrkii kartoittamaan kuinka tietotekniikan ja psykologisen tiedon avulla voidaan vaikuttaa ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja ajatteluun. Sen ytimessä on suostuttelun käsite.”
Alustus! Mikä yhdistää lasten hyvinvoinnin, maailmanrauhan saavuttamisen 30 vuoden kuluttua, psykologisen tiedon, sosiaalisen median ja koululuokan toisiinsa?
Standfordin yliopiston yhteydessä toimivan Persuasive Tech Lab –instituution mukaan avain näiden pulmien ratkaisuun jo uusi tutkimusala,
captology (CAPT). Se yhdistää tietotekniikkaa ja psykologiaa ja lupaa tuottaa teknologisia sovelluksia, joiden on määrä tuottaa onnellisuuden tunteita etenkin lasten ja nuorten keskuudessa.
Tohtori B.J. Foggin johtaman instituution kotisivut tulvivat optimisista – jonkun mielestä kohtuuttoman toiveikkaista – lupauksista. Persuasive Tech Lab kertoo että heidän kehittämät psykologiseen tietoon perustuvat applikaatiot kykenevät auttamaan ihmisiä heidän mielenterveysongelmissaan, lisäävät työ- ja kouluhyvinvointia, auttavat keskittymään ja mikä kunnianhimoisinta, tuottavat lopulta maailmanrauhan.
Mitä captology ja sen sovellukset ovat?
Captology on tutkimuksen ala, joka pyrkii kartoittamaan kuinka tietotekniikan ja psykologisen tiedon avulla voidaan vaikuttaa ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja ajatteluun. Sen ytimessä on suostuttelun käsite. Fogg antaa käsitteelle kolme merkitystä:
1) Suostuttele ei pakota yksilöä tai ole manipulatiivista häntä kohtaan, sillä se ei ole lyhytkestoista.
2) Suostuttelu vaatii intentionaalisen yrityksen muuttaa toista ihmistä. Tämän vuoksi sillä on myös päämäärä, eikä se loukkaa ihmisen autonomisuutta.
3) Suostuttelu kohdistuu yksilön käyttäytymiseen tai asenteisiin.
Suostuttelun psykologia esittää perustuvansa paitsi yksilön autonomian kunnioittamiseen, myös tuovan koneen ja ihmisen sosiaalisesti yhteen. Koneen ja ihmisen välinen ymmärretään ensisijaisesti vastavuoroisena.
Koneiden, psykologisten tutkimus- tai hoitomenetelmien ja yhteiskunnallisen hallinnan välisessä yhteydessä ei sinänsä ole mitään uutta. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen behaviorismin isän B.F Skinnerin johdolla kehiteltiin tällä saralla mitä monimuotoisempia innovaatioita, aina opetuskoneista kyyhkyillä ohjattaviin lento-ohjuksiin. (Saari & Harni 2015.)
Nykyisen psy-teknologian hyötyä on perusteltu sillä, että mobiilit sovellukset ovat yksilön ulottuvilla kaiken aikaa. Applikaatiot voivat reagoida nopeammin ja joustavammin yksilön tarpeisiin, kuten äkillisiin ahdistuneisuuden tunteisiin. Niiden ajatellaan kykenevän näin korvaamaan perinteisiä ja kalliimpia terapiamuotoja.
Hyvä esimerkki tällaisesta on applikaatio nimeltä Mindshift. Sen on tarkoitus auttaa heitä kohtaamaan ja käsittelemään ahdistuneisuuden tunteita:
“Mindshift auttaa sinua rentoutumaan, kehittämään johdonmukaisempia tapoja ajatella sekä tunnistamaan askelia jotka auttavat sinua ottamaan ahdistuneisuuden tunteet omiin käsiisi”.
Mindshift sisältää useita eri työkaluja, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Sen mittaa nuoren unen määrää, testata ahdistuneisuuden tasoa, tarkastaa onko yksilö liian perfektionistinen tai huolestuuko hän liikaa asioista, joihin hän ei välttämättä voi elämässään vaikuttaa.
Kuinka ymmärtää applikaation voima?
Captology ja sen visiot ovat yksi kehitelmä sosiaalitieteissä viime vuosina heränneestä kasvava kiinnostus sosio-materiaalisia käytäntöjä kohtaan. Yksinkertaisimmillaan tällä tarkoitetaan sen tutkimista, kuinka psykologiset, sosiaaliset tai yhteiskunnalliset käytännöt ovat paitsi ihmisten, myös asioiden, esineiden ja esimerkiksi teknologian muovaamia.
Kenties tunnetuin sosio-materiaalisuuden teoreetikko on ranskalainen tieteen ja teknologian tutkija Bruno Latour. Hän on kirjoittanut materiaalisista artefakteista, jotka luovat mahdollisuuden mitä erilaisimpien asioiden yhdistyä toisiinsa ajasta ja paikasta riippumatta. (Latour 2005.)
Näitä artefakteja Latour kutsuu välittäjiksi. Ne luovat yhteyden esimerkiksi juuri älypuhelimessa toimivan applikaation, koululuokan, psykologisen tiedonmuodostuksen, yksilöllisen ahdistuksen tunteen ja esimerkiksi teknologiateollisuuden välille. Applikaation myötä näyttää siltä kuin nämä puhuisivat samaa kieltä. Näin välittäjät eivät ainoastaan tuo asioita ja ilmiöitä yhteen, vaan myös muuttavat suhdettamme itseemme ja kääntävät jonkin osan sosiaalisesta maailmasta uudenlaiseksi.
Käännöksen prosessi ei ole koskaan täysin neutraalia toimintaa. Siihen sisältyy aina jonkin toimijan tai toimijoiden joukon pyrkimys muuttaa asiantiloja ja toimijoiden suhteita. (Callon 1986.) Kääntäminen saakin aina alkunsa jonkin sosiaalisen elämän tai yhteiskunnan osa-alueen näkemisestä ongelmalliseksi. Problematisoituun osa-alueeseen – kuten nuorten ahdistukseen -voidaan sitten tarjota toimijoille suotuisia ratkaisuja, esimerkiksi itsetarkkailuun kohdistettuja applikaatiota.
Kääntämisen prosessi rajaa aina rajanneeksi ulos vaihtoehtoisia tapoja ja ymmärtää ihmisyyteen tai yhteiskuntaan liittyviä ongelmia. Onnellisuuden lisäämisen pyrkivien applikaatioiden voima – mutta myös niiden varjopuolet piilevät – juuri tässä kääntämisen prosessissa, jonka kriittinen tarkastelu on siksi tärkeää.
“Veivät he…… älypuhelimeni!”
Captologyn puhetapa vaikuttaakin ensisilmäykseltä hyvin suoralta ja joka yksilön omia intentioita halveksuvalta. Puhuuhan se koneista, joiden tarkoitus on muuttaa meitä ihmisinä!
Muun muassa psykologi Richard Freed on esittänyt huolensa captologyn periaatteita soveltavia applikaatioita kohtaan. Hän varoittaa, että tämän uuden tieteenalan ja teknologiateollisuuden välinen kollektiivi kykenee ihmisen käyttäytymistä koskevan tiedon avulla tehokkaasti hyödyntämään lasten ja nuorten riippuvuutta älylaitteista. Riskinä on siis, että tieteenala, jonka tarkoitus on tehdä lapsista ja nuorista onnellisempia, kääntyy lopulta julkilausuttuja tarkoitusperiään vastaan.
Neuropsykologisesta näkökulmasta katsottuna captologyn periaatteisiin nojaavat applikaatiot toimivat, sillä niiden jatkuva käyttö vapauttaa aivoissa dopamiinia tuottaen yksilölle mielihyvän tunteita. Jatkuva palaute on aina eräänlainen palkinto yksilön näkökulmasta.
Yhteiskunnallisen tutkimuksen näkökulmasta nämä laitteet toimivat, sillä ne kykenevät tuomaan yhteen laajan toimijoiden joukon, joka käännöksen prosessin myötä kykenee tekemään joukon intresseistä yhteisiä.
Kriittisen yhteiskuntatutkimuksen kautta voidaan jäljittää tälläisiä prosesseja. Ennen kaikkea analysoida sitä, kuinka teknologiateollisuus, tieteellinen tutkimus ja yksilöiden kokemukset linkittyvät yhteen samojen päämäärien mukaisesti.
Lähteet
Callon, Michel (1986): Some elements of a sociology of translation: domestication of the scallops and the fishermen of St Brieuc Bay.
Fogg, B.J. (2002): Motivating, influencing and persuading users. The human-computer interaction handbook.
Freed, Richard (2018): The Tech Industry’s War on Kids.
Latour, Bruno (2005): Reassembling the Social. Oxford University Press.
Saari, Antti, Harni, Esko: Kyyhky ja opetuskone: inhimillisen ja ei-inhimillisen yhteenliittymiä B.F. Skinnerin behaviorismissa. Kasvatus & Aika 1/2015, 41-55.
