Väärin kysytty! Journalismi ja ”faktojen” tuotanto kyselytutkimuksilla

KUVA: YLE, CREATIVE COMMONS

Alustus! Uutismediassa on viime vuosina yleistynyt tapa tuottaa omasta takaa näyttäviä uutisia tekemällä omia kyselytutkimuksia. Toistuva ongelma näissä ”tutkimuksissa” on eräänlainen journalistinen populismi ja tutkimuksen osuuden köyhyys. Kun tutkiva journalismi kaivaa esiin valtaapitäville hankalia asioita, ”tutkimukset” tuottavat tilaajalleen mukavia totuuksia. Taustalla on rajaton usko haastatteluun (”kyllä kansalaiset osaavat ajatella”) ilman kunnon käsitystä siitä, mitä haastattelussa tapahtuu ja mitä tutkimushaastattelussa voidaan perustellusti kysyä. Tuloksena saadaan näyttäviä otsikoita ja nollatutkimusta poliittiseen käyttöön. Tänä kesänä opimme, että 90 prosenttia suomalaisista haluaa pitää koko maan asuttuna ja että kolmasosa suomalaisista ajattelee ääriliikkeiden nousevan Euroopassa (Yle.fi 24.7., Aamulehti 30.7.). Vai opimmeko?

Tyypillinen vaikeus näissä haastatteluissa on, että niissä kysytään asioita, joihin haastateltavat eivät lähtökohtaisesti osaa vastata eikä heidän näkemyksellään ole suurta merkitystä haastattelutilanteen ulkopuolella. Tutkimushaastattelun lähtökohta on toinen. Siinä ajatellaan, että ihmiset puhuvat asioista jotka ovat heidän kokemuspiirissään ja joissa heillä on tietoa ja näkemyksiä. On mielekästä kysyä ihmisten puoluekantaa, sillä jokainen joutuu vähintäänkin vaalien alla miettimään myös käytännössä, äänestääkö ja ketä äänestää. Kysymys on siis haastateltavalle jossain määrin olemassa jo ennen haastattelua. Tästä voi päätellä: mitä suurempi yhteiskunnallinen väittely aiheesta on ollut, sitä mielekkäämpää on myös kysyä haastattelemalla. Kyselytutkimus olettaa, että ihmisillä on etukäteen jonkinmoinen näkemys mistä tahansa asiasta, jota haastattelussa kysytään ja joka haastattelun avulla siirtyy tutkimuksen tekijöille. Kriittisen näkemyksen mukaan näkemykset syntyvät vasta haastattelun ja sen tilanteen tuloksina.

Miten voin väittää, että näihin kysymyksiin ei voi vastata? Aivan aluksi saattaisin miettiä sitä, mitä ”koko Suomen pitäminen asuttuna” saattaisi käytännössä tarkoittaa. Minulla ainakaan ei ole harmaintakaan aavistusta siitä, miten tavoite koko Suomen asuttuna pitämisestä voitaisiin saavuttaa. Sijoittamalla kaikki valtion virastot, eduskunta ja hallitus Kainuuseen? Ehkä myös Yle:n poliittinen toimitus? Tämäkään ei kenties riittäisi tai toimisi. Kuinka paljon yrityksille pitäisi maksaa tukiaisia, jotta Nokia olisi valmis lähtemään Savukoskelle ja Nordea Utsjoelle? Vai maksettaisiinko aivan yksinkertaisesti valtion kassasta rahaa niille, jotka haluavat toteuttaa itseään pohjoisen metsissä? Yle:n kysely tuottaa sellaisen – poliittisen – harhakuvan, että kyse on pohjimmiltaan vain poliittisesta tahdosta. Kenelläkään ei silti ole pätevää arviota siitä, olisiko tällainen tavoite ylipäätään mahdollista toteuttaa millään rahan tai pakon määrällä.

Nyt ei pidä ajatella, että minä vastustaisin Suomen pitämistä asuttuna. En suinkaan. Mikä olisi tosiaan mukavampaa, kuin tasaisesti asuttu maa ja kenties itsekin asua jossain metsässä järven rannalla. Kaupungeissa on aivan liikaa väsyttäviä, meluisia ja rumia puolia omaan minun makuuni. Suhtaudun ilahtuneesti myös siihen kehitykseen, jossa yritykset ovat siirtäneet palvelukeskuksiaan Kainuuseen. Mutta nämä ovat olleet yritysten omia ratkaisuja, jotka on tehty puhtaasti niiden omista kannattavuussyistä. Niin kauan kuin veronmaksajille erittäin kalliiksi tulevia yritystukia ei karsita kovalla kädellä, ei kuitenkaan voi pitää terveenä ratkaisuna tukea taloudellisesti tätäkään kehitystä.

Pätevä vastaaja

Kuten Pierre Bourdieu aikaa sitten totesi, tällaiset kyselyt luovat illuusion ”yleisestä mielipiteestä”, jonka tutkijat ovat nyt ystävällisesti saaneet selville (Bourdieu 1987). Yleisen mielipiteen asemesta kyseessä on kyselyn itsensä ja vailla kunnon perusteita tuottama ”fakta”. Haastattelua käsittelevä kirjallisuus korostaa sitä, miten vastaukset syntyvät aina vuorovaikutuksessa. Tutkija ja kysyjä ovat itse aina osa tulosta. Tutkijan esittämät kysymykset ovat ikään kuin ”mitä kuuluu” -kysymyksiä, joihin kyllä aina saadaan kohteliaan keskustelun puitteissa vastauksia. Haastateltavan omien ajatusten tavoittaminen vaatii jo enemmän pohdintaa. Tässä kohtaamme kuuluisan pätevyysongelman.

Haastattelussa, kuten yleensä muussakin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ihmiset pyrkivät esiintymään pätevinä ja moraalisesti kelvollisina ihmisinä. Mitä vähemmän kysytty asia on koskettanut ihmistä etukäteen, sitä vahvemmin vastausta ohjaa tämä kunnollisuuden periaate. Kuinka tylyä ja kovasydämistä olisikaan todeta, että koko Suomea ei kannata pitää asuttuna. 90 prosenttia suomalaisista siis uskoo, että näin kuuluu vastata esitettyyn kysymykseen. Kuka ryhtyy puhelinhaastattelun aikana miettimään, kuinka suuriin veronkorotuksiin, työpaikkojen pakkosiirtoihin ja talouskasvun laskuun on oikeasti, käytännön valintatilanteessa valmis? Ei, siitähän ei ollutkaan kysymys. Kysymys oli siitä, että suomalaiset pitävät luonnosta, maaseudusta ja sen rauhasta, perin**teiden jatkamisesta.

Asettamalla kysymys oikein, tällaisiin hyvää tarkoittaviin asioihin saadaan aina laaja tuki. Vanhuksista on pidettävä huoli, lapsille on taattava koulutus ja samalla kilpailukykyä on lisättävä. Tällä kertaa Yle valitsi aiheensa Suomen Keskustan agendalta ja aiheesta jossa Keskusta on voinut tarjota ja kokeilla ratkaisuja viimeisen 40 vuotta ilman että yritystukia tehokkaampia keinoja olisi keksitty. Ei ihme, että aikaisemmin ”kaiken maailman dosentteja” vähätellyt pääministeri on ollut innostunut tämän selvityksen tuloksista (Uusi Suomi 3.12.2015; Helsingin Sanomat 23.7.). Sen sijaan, että käynnistettäisiin järjellisiin argumentteihin perustuvaa keskustelua, Yle ja Taloustutkimus tuottavat yhden puoleen poliittiseen agendaan hyvin istuvan spektaakkelin ”yleisen mielipiteen” ja kansan vankkumattoman tuen merkeissä. Näin huterasti toteutettu ja tilaajan poliittisiin tarpeisiin täsmäsuunnattu tutkimus herättää vakavia kysymyksiä myös tutkimuksen toteuttajan ja tilaajan etiikasta. Tehdäänkö ihan mitä vain mikä sopii pääministeripuolueelle ja Yle:n politiikan toimitukselle?

Ääriliikkeiden nousu

Aamulehti puolestaan uutisoi 30.7. ”Alma-tutkimuksesta”, jonka mukaan lähes puolet suomalaisista uskoo ääriliikkeiden aseman vahvistuvan lähitulevaisuudessa. ”Tutkimuksessa” käydään läpi tämän kohtalokkaan prosenttiluvun vaihtelua vaalipiireittäin ikään kuin vakavammassakin tutkimuksessa. Edellisen ”tutkimuksen” tapaan tässäkin on sivuutettu sisällölliset kysymykset ja keskitytty toinen toistaan tieteellisempien prosenttilukujen esittelyyn.

Ensimmäinen vakava kysymys koskee sitä, mitä ihmeen väliä sillä on, mitä tavalliset ihmiset uskovat asiasta joka ei oikeastaan ole heidän vaikutuspiirissään. Vastaava tutkimus saattaisi paljastaa, että 60 prosenttia suomalaisista uskoo, että ensi juhannuksena sataa – kannattaa siis varata sadetakki mukaan. Toiseksi, Bourdieun testikysymyksen voi esittää tällekin ”tutkimukselle”: uskovatko tekijät vakavasti, että ihmiset ovat pohtineet etukäteen ääriliikkeiden nousua Euroopassa ja muodostaneet siitä pohditun mielipiteen, kenties keskustelleet asiasta laajasti kavereittensa kanssa ennen kuin haastattelija soittaa? Uskottavampi tapa lukea tulosta on, että kolmannes suomalaisista uskoo siihen, että oikea tapa vastata tähän tietokilpailukysymykseen on ”ääriliikkeet kasvavat”. Tämänkin kysymyksen kohdalla joudun myös toteamaan, että itse en osaisi vastata siihen uskottavasti. Mistä minä tietäisin? Otetaan kymmenen asiantuntijaa ja saamme heiltä luultavasti varovaisia ja ristiriitaisia vastauksia. Minua askarruttaa se, millä perusteella, millaisen tiedon ja kokemuksen pohjalta tähän kysymykseen voisi asiallisesti vastata niin, että tarkoittaa sillä jotain enemmän kuin että juhannuksena sataa.

Tässä kohtaa katse kannattaa kääntää tutkimuksen teettäneeseen eturyhmään, Alma-konserniin. Medialle ääriliikkeiden nousu on herkullinen juttu. Vaikka journalisti itse olisi millainen liberaali tahansa, on aina kutkuttavaa spekuloida ja povata ääriliikkeiden juuri nurkan takana olevasta noususta. Ääriliikkeet sisältävät draamaa, vastakohtia, taistelua – hienoa journalistista ainesta ja myyntilukuja. Kuinka moni kolumnisti ehtikään spekuloida ääriliikkeiden voitosta Ranskan ja Saksan vaaleissa? Kysely on myös eräänlainen kuullun ymmärtämisen koe. Media puhisee ääriliikkeistä ja sitten kysyy, ovatko ihmiset yhtä mieltä median kanssa ääriliikkeiden noususta – ja saa siten kyselystä uusia ”faktoja” ääriliikkeiden noususta.

Olisi tietenkin kiinnostava tietää, mitä ja miten ihmiset ajattelevat ääriliikkeistä. Prosentteja mittaava ja vertaileva, tieteelliseltä ulkonaisesti näyttävä määrällinen tutkimus ei tässä kohtaa valitettavasti tavoita millään tavoin ihmisten ajattelua. Ei vaadi järin suurta mielikuvitusta keksiä kolmea kovin erilaista reagointitapaa: ”Pelkään ääriliikkeitä ja pelkään niiden olevan nousussa”, ”Nationalismi on hieno asia ja siksi uskon, että se on nousussa” ja ”Media puhuu asiasta niin paljon, että kannatuksen täytyy olla nousussa”. Toisin sanoen, numeroiden takana voi olla täysin vastakkaisia näkemyksiä itse asiasta. Mutta ennen kaikkea, kovin harvalla vastaajalla on välitöntä tietoa tai kokemusta ääriliikkeiden noususta. Vastaajista tehdään ääriliikkeiden tutkijoita, joita he eivät ole. Kysymys vastaa tietokilpailukysymystä ja vastaaminen arvuuttelua. Jos jostain, niin tulokset kertovat median itsensä välittämän sanoman vastaanotosta. ”Tutkimus” synnyttää näin tyhjästä median toivoman sosiaalisen faktan: suuri osa ihmisistä odottaa ääriliikkeiden kasvua.

Järki, tunne ja faktat

Viime vuosina on käyty paljon keskustelua siitä, miten koskettavat kertomukset ja tunteelliset spektaakkelit ovat korvaamassa faktapohjaisen keskustelun julkisuudessa. Tässä puheenvuorossa olen halunnut ottaa esiin sen, miten myös ”faktat” ja ”tutkimus” voivat olla osa julkisuuden manipulointia. Politiikkaan ja kansalaisiin pyritään vaikuttamaan ennalta arvattavia tuloksia tuottavilla nollatutkimuksilla. Kuivina taulukoina esitettävät numerot voivat olla osa poliittisen spektaakkelin retoriikkaa. Kyselytutkimusten tieteellinen arviointi ja kritiikki ovat jatkuvasti ajankohtaisia tehtäviä, kun ottaa huomioon näiden tutkimusten kaupallisen ja poliittisen käytön yleisen mielipiteen luomisessa ja muokkaamisessa tekijöilleen sopivaan suuntaan. Toimittajien ja kyselytutkimusten tekijöiden olisi syytä päivittää tietonsa haastattelututkimuksesta. Yhtä selvää on, että yliopistoväeltä vaaditaan aktiivista otetta näiden näennäistutkimusten arvioinnissa.

Viitteet

Aamulehti 30.7. 2018 Alma-tutkimus: Lähes puolet suomalaisista uskoo ääriliikkeiden aseman vahvistuvan lähitulevaisuudessa – Äärioikeiston tutkija yllättyi tuloksesta.

Bourdieu, Pierre. 1987. Sosiologian kysymyksiä. Suom. J. P. Roos. Tampere: Vastapaino.

Helsingin Sanomat 23.7. Ylen kysely koko Suomen asuttamisesta villitsi keskustalaisia – Tutkija: ”Koko maan asuttuna pitäminen ei ole todellisuutta”

Hyvärinen, Matti, Pirjo Nikander & Johanna Ruusuvuori, toim. 2017. Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Vastapaino.

Uusi Suomi 3.12.2015 Juha Sipilän sanat järkyttävät – ”Yleisen vitsin kohteena”

Yle 24.7. 2018 Ylen kysely: Neljä viidestä haluaa, että koko Suomi pysyy asuttuna – ja että valtio maksaa viulut