Ekologisten argumenttien hyväksyntä on lisääntynyt, kun ilmastonmuutoksesta käydään yhteiskunnallista keskustelua. Ekologiset argumentit ovat ajaneet talousargumenttien ohi vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana. Samalla ympäristöjärjestöjen näkyvyys keskustelussa on lisääntynyt ja bisnestoimijoiden vähentynyt.
Tämä johtuu ilmastokeskustelua tutkivan Tuomas Ylä-Anttilan mukaan siitä, että ympäristön vaalimisen välttämättömyys on hyväksytty jaetuksi lähtökohdaksi.
Ylä-Anttila hänen kollegansa tutkivat tuoreessa artikkelissa, millaisia argumentteja keskustelijat käyttävät näkemyksiensä oikeuttamiseen ilmastonmuutoskeskustelussa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Suomessa, Venäjällä ja Intiassa vuodesta 1997 vuoteen 2011. Aineistona oli 1274 artikkelia eri lehdistä.
Ylä-Anttilan mukaan viimeistään vuoden 2009 Kööpenhaminan ympäristökokouksen jälkeen ilmastokeskustelussa alkoi olla selvää, että ilmastonmuutoksen eteneminen tulee itse asiassa kalliimmaksi kuin sen torjuminen ja on haitaksi talouskasvulle. Talousargumentti siis muutti muotoaan: ilmastonmuutoksesta tuli taloudellinen haaste, kun siitä tuli lähes kaikkien hyväksymä tosiasia.
– Kaiken kaikkiaan ekologiset argumentit tulivat hyväksytymmiksi poliittisen ja bisneseliitin keskuudessa. Ekologinen ja taloudellinen argumentointi päätyivät eräänlaiseen kompromissiin, kun talouteen vetoaville alkoi käydä selväksi, että ilmastonmuutos tulee kalliiksi.
Degrowth-puhe on yhä vaikeaa, mutta mahdotonta on myös liikaa yksityiseen etuun nojaava talouspuhe
Kansallisten erojen ymmärtäminen on olennaista, kun haluaa ymmärtää erimielisyyttä ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta kansainvälisessä politiikassa. Ne heijastavat syvälle kulttuuriin juurtuneita käsityksiä siitä, mikä on arvokasta. Esimerkiksi Ranskassa ilmastonmuutoksesta keskusteltiin oikeudenmukaisuuteen, demokratiaan ja tieteelliseen tietoon vedoten, kun taas Yhdysvalloissa taloudelliset argumentit painoivat enemmän.
– Sitten tulee green growth-argumentti, eli aletaan ajatella, että ilmastonmuutoksen vastaisella kamppailulla tehdään rahaa, ja siitä tulee eri maiden välisen kilpailun aihe. Toistaiseksi lupaus vihreästä kasvusta on kuitenkin jäänyt lähinnä lupaukseksi. Päästöjen kasvua on kyllä saatu hidastettua, mutta jos ilmaston lämpeneminen halutaan rajoittaa 2 celsiusasteeseen, päästöjä pitäisi vähentää 60 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Siihen on pitkä matka.
Talousargumentit jäivät keskustelussa tappiolle, kun tieteellinen konsensus ilmastonmuutoksesta vahvistui.
– Ekologinen argumentaatio sekä lisääntyi että levisi. Jos sitä alussa käyttivät ympäristöjärjestöt, myöhemmin sitä käyttävät myös yritykset ja oikeistolaiset poliittiset puolueet. Vielä vahvempi trendi on, että talousargumentti jää tappiolle, eli ajatus siitä, että meillä ei ole varaa tähän ympäristönsuojeluun korvautuu sillä, että meillä ei ole varaa olla huomioimatta ilmastonmuutosta.
Ylä-Anttilan mukaan kapitalistisissa yhteiskunnissa taloudellinen elementti on kuitenkin aina läsnä taustalla. Degrowth-puhe on yhä vaikeaa, mutta toisaalta mahdotonta on myös liian yksityinen talouspuhe: öljy-yhtiöiden on vedottava yhteiseen hyvään eli kansantalouteen ja työpaikkojen vaarantumiseen, eikä olla suoraan huolissaan omien osakkeidensa arvon laskusta.
Ilmastonmuutos paljastaa valtapiirit, joihin keskustelijat perustavat argumenttinsa
Ylä-Anttila on käyttänyt ilmastokeskustelun ymmärtämisen apuna Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’in oikeuttamisteoriaa.
Oikeuttamisteoria lähtee siitä, että oikeuttaakseen mielipiteensä ja vakuuttaakseen keskustelukumppaninsa ihmisten täytyy vedota oletettuun yhteiseen hyvään. Käsityksiä yhteisestä hyvästä on paljon, ja ne tiivistyvät valtapiireissä, joihin kuuluvista asioista oikeutus haetaan. Valtapiirit edustavat erilaisia näkökulmia ja käsityksiä siitä, mikä on arvokasta.
Alkuperäiset Boltanskin ja Thévenot’in valtapiirit olivat voitontekoon ja rahaan keskittyvä markkinoiden valtapiiri, tehokkuuden ja tuottavuuden teollisuuden valtapiiri, yhteisvastuuseen keskittyvä kansalaisuuden valtapiiri, mielipidejohtajuutta arvostava aineen valtapiiri, luovuutta korostava inspiraation valtapiiri, henkilökohtaista ja perinnettä korostava kodin valtapiiri. Myöhemmin niiden rinnalle on vakiintunut myös ekologian valtapiiri.
Boltanskin ja Thévenot’in mukaan valtapiireillä on pitkä historia länsimaisessa moraalifilosofiassa ja niissä tiivistyvät moraaliset periaatteet, joita yhä käytetään yhteiskunnallisissa kiistoissa.
Eri valtapiirien välillä tehdään jatkuvasti kompromisseja. Esimerkiksi päästökauppa, samoin kuin ajatus vihreästä talouskasvusta voidaan käsittää ekologisen ja markkinoiden maailman välisenä kompromissina. Ylä-Anttilan mukaan Ilmastokeskustelussa tärkein kompromissi onkin tapahtunut juuri voittoa, tehokkuutta, tuottavuutta korostavien markkinoiden ja teollisuuden valtapiirin ja ekologian valtapiiri välillä. Lisääntynyt tieto ilmastonmuutoksesta on tehnyt ekologisesta argumentista järkevän myös teollisuuden valtapiirin kannalta, koska ilmastonmuutos on osoittautunut liian kalliiksi myös teollisuuden ja markkinoiden valtapiireille.
– Ekologiset argumentit ovat institutionalisoituneet vahvasti. Hyvin harva sanoo enää nykyään, että ympäristöargumentit ovat huuhaata. Vielä 1960-luvulla ekologian valtapiiriä nykymuodossaan ei ollut olemassa, tänään se on vakiintunut paitsi argumentaatiotapana, myös konkreettisten instituutioiden synnyn kautta. Nykyisen jokaisella maalla on ympäristöministeriö ja ympäristöhallinto, jokaisella itseään kunnioittavalla isolla firmalla ympäristöjohtaja ja niin edelleen.
Ylä-Anttila sanoo, että ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa myös maineen valtapiirillä on paljon merkitystä. Maat, kaupungint ja yritykset kilpailevat maineesta edistyneinä ilmaston- ja ympäristönsuojelijoina. Kansainväliset ilmastoneuvottelut luovat maille paineita ilmastotoimien tehostamiseen, ja esimerkiksi eräs Suomessa toimiva öljy-yhtiö alkoi taannoin kehuskella mainoksissaan saavuttaneensa toisen sijan maailman vastuullisimpien yritysten ranking-listalla. Päästövähennysten lupaaminen luo kansainvälispoliittista painetta toimia.
Erityisesti Yhdysvalloissa myös ilmastojulkkikset toimivat maineen valtapiirissä: Al Gore ja Arnold Schwarzenegger ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja mielipidevaikuttajia. Myös moni viihdejulkkis osallistuu ilmastokeskusteluun siten, että heidän argumenttiensa voima kumpuaa maineesta ja kuuluisuuden peliin laittamisesta. Näin maineen valtapiiri ja ekologian valtapiiri pelaavat yhteistä peliä.
Ilmastonmuutoksen kieltäjiäkin on toki edelleen olemassa. Erityisesti Yhdysvalloissa heillä on käytössään paljon rahaa, rahalla ostettuja valeasiantuntijoita, tiedotusvälineitä jotka levittävät näiden valheita ja nykyisin yhteyksiä suoraan Valkoiseen taloon. Ylä-Anttila muistuttaa, että ilmastodenialistien puhe ei ole varsinaisesti tieteenvastaista. He eivät sano, että tiedettä ei pitäisi käyttää, eivätkä he suoraan kyseenalaista tieteellisten argumenttienn tai teollisuuden valtapiirin arvoa.
– He väittävät että ilmastonmuutoksen todeksi näyttäneet 99,7% ilmastotieteilijöistä on väärässä ja asettavat näitä vastaan omat muka-asiantuntijansa. Näillä valeasiantuntijoilla kyllä saattaa olla esimerkiksi tohtorin tutkinto, mutta yleensä ei ilmastotieteen alalta, eikä heidän tutkimuksiaan ole julkaistu oikeissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä.
Ylä-Anttilan mukaan denialistien tarjoama vaihtoehto iskee sekä salaliittokulttuuriin ja auktoriteettien epäilyyn.
Donald Trumpin edustaman, ilmastotiedettä ja -politiikkaa vastaan hyökkäävän populismin nousu on Ylä-Anttilan mukaan reaktio ekologian valtapiirin vakiintumista kohtaan. Viimeaikaisesta uhittelustaan huolimatta ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat maailman mittakaavassa pahasti tappiolla. Vaikka ilmastodenialismista ponnistava politiikka voi ehtiä jarruttaa kiireellisiä politiikkatoimia, Ylä-Anttila ei usko, että paluuta menneeseen on.
– Nämä populistit kyllä jarruttavat kiireellisiä ilmastotoimia, mutta en usko että he saisivat kellon käännettyä takaisin 50-luvulle, tilanteeseen jossa ympäristöasioista ei puhu kukaan ja myrkkytynnyreitä saa rauhassa heittää mereen. Ympäristötietoisuus on vakiintunut osaksi kapitalistista maailmanyhteiskuntaa sekä ajattelutapana että konkreettisina instituutioina. Vuosikymmenten kehitystä ei yksi Trump käännä.
Tutkimus on julkaistu European Journal of Communication -tiedelehdessä.
