Historioitsijan tehtävä ei ole myyttien rakentaminen, oli kyseessä liberaali tai äärioikeistolainen myytti. Siksi historioitsijan pitää malttaa olla yksinkertaistamatta asioita, vaikka yksinkertaistukset kertoisivat hyvän tarinan tai olisivat hyvällä asialla, sanoo professori Emma Dench. Dench on historian professori Harvardin yliopistossa. Hän vieraili Tampereella tutkimuskeskus Triviumin järjestämässä Passages from Antiquity to The Middle Ages-konferenssissa.

Historiankirjoissa ja arkipuheessa elää sitkeä tulkinta, että Rooma kaatui monikulttuurisuuden vuoksi. Selitys on yleinen, muttei tosi.

– Luulen, että selitys kuulostaa vakuuttavalta meidän oman lähihistoriamme takia ja selitys on helppo ymmärtää. Yksinkertaiset ja tutut selitykset vetoavat ihmisiin. Elämme maailmassa, jossa on paljon etnisiä konflikteja ja ihmiset tappavat toisiaan näiden syiden takia, joten on helppoa uskoa, että monikulttuurisuus kaatoi Rooman.

Tosiasiassa historiantutkimus on löytänyt satoja syitä, miksi Rooman valtakunta kaatui. Syitä ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen.

Dench muistuttaa myös, että antiikin historioitsijat osallistuivat aikansa poliittisiin keskusteluihin ja käyttivät voimakasta kieltä tarkoituksiin, joita emme voi täysin tavoittaa. Antiikin lähteet kärjistivät sanoessaan esimerkiksi roomalaisten degeneroituneen.

Antiikin historiankirjoittajilla on ollut poliittisia ja ideologisia motiiveja, ja lähdeaineistot ovat suodattuneet monen kirjoittajan ja kertojan läpi.

Myytti Rooman valtakunnan kaatumisesta monikulttuurisuuteen on tyypillistä anakronismia. Anakronismi tarkoittaa jonkin asian tai ilmiön asettamista väärään aikaan ja tai menneen ajan tulkitsemista modernin ajan näkökulmasta. Anakronistista tulkintaa syntyy usein, kun halutaan ennemmin selittää tulkitsijan omaa aikaa, eikä ymmärtää menneisyyttä sellaisenaan.

Sama anakronismin ongelma pätee liberaaliin myyttiin suvaitsevaisesta antiikin yhteiskunnasta.

Suvaitsevaisuuden käsite on moderni, eikä sitä voi soveltaa, kun kuvaa antiikin maailmaa. Kreikkalaisen kulttuurin professori Tim Whitmarsh Cambridgen yliopistosta kirjoitti vuonna 2015 The Guardianiin otsikolla Tolerant and multicultural, Palmyra stood for everything Isis hates.

– Se oli mielipideteksti erinomaiselta tutkijalta, enkä syytä häntä tekstistä. Ymmärrän häntä ja poliittista näkemystä tekstin takana. Mutta suvaitsevaisuuden käsite ei sovi antiikkiin, koska koko käsite on syntynyt uudemmassa maailmassa.

Jotkut antiikin historioitsijat kuten Herodotos kirjoittavat tyyliin, jonka voi tulkita moderniksi suvaitsevaisuudeksi. Jos Herodotos esimerkiksi kirjoittaa oudoista asioista, joita hänelle vieraat kulttuurit tekevät, hän lisää: se on vanha tapa, antaa heidän tehdä niin.

– Se voi kuulostaa relativismilta, jota me ymmärrämme. Me valitsemme antiikista usein asioita, joita haluamme valita.

Dench sanoo, että ajatus suvaitsevaisesta antiikin yhteiskunnasta lähtee esimerkiksi siitä, että antiikissa oli paljon eri jumalia rinnakkain. Jumalia ei ollut paljon siksi, että ihmiset olivat uskonnollisesti suvaitsevaisia. Paljous ja monipuolisuus johtui yksinkertaisesti siitä, että antiikissa uskottiin jumalia olevan kaikkialla.

Antiikin symboliikkaa on aina lainattu paljon, sitä käytetty moniin poliittisiin tarkoituksiin ja sen päälle on rakennettu länsimaista kulttuuria. Esimerkiksi fasistisen Italian laajentumisen ideologinen perusta ja oikeutus löytyivät Rooman valtakunnasta ja erityisesti Rooman roolista ”sivistyksen levittäjänä”. Fasistit näkivät toimintansa jatkumona Rooman imperiumin missiolle, sivilisaation levittämiselle ja väistämättömälle leviämiselle yli maantieteellisten rajojen. Myös Aleksanteri Suuren myyttiä on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, kuten viimeksi näkyvimmin kansallishengen luomiseen Makedonian ja Kreikan välisessä kiistassa kummallakin taholla.

Valkoisen ylivallan kannattajat käyttävät sekä antiikin klassisia symboleita ja ristiretkisymboliikkaa. Dench pitää tätä huolestuttavana, koska niillä yllytetään väkivallan käyttöön. Samalla antiikin symbolien yhä jatkuva suosio kertoo niiden valtavasta voimasta länsimaisissa kulttuureissa. Dench sanoo, että meidän tulisi symbolien ja myyttien anakronistisen käytön sijaan katsoa antiikissa myös vieraita puolia, joista emme tunnista itseämme.

Jos antiikin maailma ei ollut eurooppalainen, valkoinen, musta tai egyptiläinen, millainen se sitten oli?

Denchin mukaan antiikin maailmaa määritti ennen kaikkea elämän paikallisuus. Esimerkiksi valtioiden ja kansojen käsitteet eivät olleet antiikin maailmassa olennaisia maailmankuvan osia. Antiikin ihmiset olivat kiinnostuneita lähiympäristöstään ja pienistä yhteisöistä, joissa he elivät.

– Heillä ei ollut valtavan laajaa käsitystä maailmasta. Meillä ei oikeastaan ole edes sanastoa, jolla puhua tarkasti tästä maailmasta, koska omamme on niin erilainen nopeine matkoineen ja tietoliikenneyhteyksineen.