Alustus! Ilmastonmuutos on vakava uhka niin ympäristölle kuin ihmisoikeuksien toteutumiselle. YK on toistuvasti katsonut, että ilmastonmuutos vaarantaa keskeisimpien ihmisoikeuksien toteutumisen. Ilmastopolitiikka on silti ollut eräänlainen kompromissien kompromissi. Sitovissa ilmastosopimuksessa päästötavoitteiden tasoa on pitänyt laskea, jotta sitova sopimus on ylipäänsä saatu aikaiseksi.
Erilaiset kansanliikkeet ovat järjestäneet kampanjoita reaktiona kunnianhimottomaan ilmastopolitiikkaan. Kampanjoiden rinnalla on viime vuosina tehty myös lukuisia ilmastonmuutokseen liittyviä oikeusvalituksia. Esimerkiksi USA:ssa nuoret haastoivat valtion oikeuteen vuonna 2015 Juliana v. US -valituksella ja alaskalaisnuoret haastoivat viime vuonna osavaltionsa oikeuteen. Ilmastokanteita on syntynyt myös esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Myös Euroopassa on syntynyt useita kansallisia ilmastovalituksia, esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa. Valitusten tekijöinä on ollut kansalaisjärjestöjä, kansalaisfoorumeja, nuoria ja seniorikansalaisia. Kansallisten valitusten rinnalla on tehty myös valitus EU:n tuomioistuimeen.
Portugalilaisnuoret aikovat haastaa useita valtioita vastuuseen ilmastonmuutoksesta
Toistaiseksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole saanut käsiteltäväkseen ilmastovalituksia. Portugalilaislapset ja nuoret ovat kuitenkin aikeissa haastaa 47 Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijaosapuolta tai ainakin osan niistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Suunniteltu valitus liittyy poikkeuksellisen laajoihin ja tuhoisiin metsäpaloihin, joissa on kuollut ja loukkaantunut huomattava määrä ihmisiä. Poikkeukselliseksi valituksen tekee se, että tarkoituksena on saattaa vastuuseen useita valtioita samanaikaisesti.
Nykyinen oikeuskäytäntö näyttää suuntaa valtion ilmastovastuun kehittymiselle
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aiemminkin kehittänyt oikeuskäytäntöä ympäristöä koskien. Tämä olemassa oleva ympäristöoikeuskäytäntö määrittelee ilmastonmuutosta koskevan käytännön kehittymisen reunaehtoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on mm. tunnustettu ympäristön ja sen eri osa-alueiden arvo yleisenä turvattavana intressinä. Ilmastonmuutos aiheuttaa ihmisoikeusloukkausten lisäksi haittaa ympäristölle, sillä esimerkiksi lisääntyneet metsäpalot voivat tuhota korvaamattomia vanhoja metsiä ja kokonaisia ekosysteemejä. Myös ilmastonmuutoksen seurauksena syntyvät myrskyt ja eroosio voivat tuhota arvokasta luontoa.
Sen lisäksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tunnustanut luonnon, ympäristön ja ympäristön eri osa-alueiden arvon, se on kehittänyt valtioille yleisiä ja yksityiskohtaisia positiivisia toimintavelvoitteita. Nämä valtion positiiviset toimintavelvoitteet edellyttävät sopimusvaltioita esimerkiksi sääntelemään ja valvomaan ympäristölle vaarallisia toimintoja ja huolehtimaan riittävien riskiarviointien tekemisestä. Nämä positiiviset toimintavelvoitteet luovat pohjaa valtion vastuulle ilmastonmuutostakin koskien. Jos valtio ei ole tehnyt tutkimusten ja kansainvälisten sopimusten valossa riittäviä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen vaikutusten estämiselle ja näistä laiminlyönneistä on seurannut ihmisoikeuksien vaarantuminen, voidaan valtion katsoa loukanneen positiivisia toimintavelvoitteitaan.
Positiivisten toimintavelvoitteiden laiminlyönti olisi mahdollista näyttää toteen yksittäistä valtiota koskien. Jos viranomaiset ovat olleet tietoisia, että ilmastonmuutos lisää vakavien ja laajamittaisten tulipalojen, tulvien, eroosion tai myrskyjen riskiä, positiivisten toimintavelvoitteiden nojalla heidän olisi tullut tiedottaa asiasta etenkin riskialueiden asukkaille, laatia riittävät toimenpidesuunnitelmat esimerkiksi evakuointia varten ja tehdä erilaisia ennakoivia toimenpiteitä tuhojen estämiseksi. Jos valtio ei ole tehnyt tällaisia ennakoivia ja tehokkaita toimenpiteitä ja yksilöiden elämä, terveys tai omaisuus vaarantuu, valtio on epäonnistunut turvaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuksia.
Jaettu vastuu ilmastonmuutoksesta: kinkkinen oikeudellinen ongelma
Siinä missä yksittäisellä valtiolla on selvä velvollisuus turvata kansalaistensa ja alueellaan oleskelevien ihmisoikeuksien toteutuminen, useiden valtioiden vastuuttaminen samanaikaisesti on oikeudellisesti varsin haastavaa. Jaettua vastuuta ja rajat ylittävien vahinkojen vastuuta on käsitelty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen nykyoikeuskäytännössä varsin niukasti, eikä ympäristöasioihin liittyen.
Väitöskirjassani Towards Greener Human Rights Protection: Rewriting the Environmental Case-Law of the European Court of Human Rights käsittelin nykyisten yleisten sopimusta koskevien tulkintaoppien ja oikeuskäytännön sovellettavuutta ilmastonmuutosta koskien. Rajat ylittävän vahingon vastuun (ekstraterritoriaalisuus) opin soveltamisella on tähän asti ollut varsin tiukat reunaehdot, joihin lukeutuu muista ympäristötilanteista poiketen, että loukkaajatahona tulee olla suoraan valtiollinen taho, kuten diplomaatti, olosuhteiden tulee olla poikkeukselliset (exceptional circumstances) ja valtiollisella taholla tulee olla kontrolli alueesta tai yksilöistä. Ympäristötapauksissa rajat ylittävän vahingon vastuu voisi syntyä luontevasti, kun valtio tekee omalla alueellaan jotain, mistä on haitallisia seurauksia toisen maan alueen asukkaille.
Kahden valtion välille on katsottu syntyneen jaettuja, mutta eriytettyjä velvoitteita esimerkiksi ihmiskaupan uhrin ihmisoikeuksien turvaamisessa. Esimerkiksi yhden valtion puolella pitkittyneiden metsäpalojen aiheuttamat ilmansaasteongelmat toisen valtion puolella saattaisivat olla peruste kahden tai useamman valtion välillä syntyvälle jaetulle vastuulle. Samoin tulva, jota valtio ei pysty estämään leviämään naapurivaltioiden puolelle, voisi synnyttää perustan jaetulle vastuulle. Globaalien ilmastopäästöjen jakaminen eri valtioiden välillä ja niiden pohjalta oikeudellisen vastuun rakentaminen on kuitenkin oikeudellisesti haastavampaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut esimerkiksi asbestihaittojen arvioinnin yhteydessä, että Maltan laiminlyövät toimet eivät olleet oikeutettuja, sillä tiedeyhteisö oli pitkään tiennyt asbestin haitallisuuden. Samaa logiikkaa hyödyntäen voidaan sanoa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijaosapuolet ovat olleet kaikki jo vuosia tietoisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin lukeutuu esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden lisääntyminen ja kuivuudesta seuraavien ongelmien, kuten lisääntyneiden tulipalojen seuraukset ihmisoikeuksien toteutumiselle. Tieteellisesti onkin mahdollista todentaa, että jokainen Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijaosapuoli on osaltaan tuottanut ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä, mutta vaikeampaa on todentaa niiden päästöjen suora ja kiistämätön yhteys konkreettiseen tilanteeseen. Kuinka todentaa esimerkiksi, mikä on Suomen kokonaispäästöjen tai osapäästöjen vaikutus Portugalin metsäpalojen lisääntyneeseen määrään.
Millaista vastuuta yleinen eri valtioiden ilmastonmuutoksen ennaltaehkäisyn laiminlyöminen voi yksittäistapauksen yhteydessä perustellusti synnyttää, on kysymys, jota on tällä hetkellä vaikea ennakoida. Jos yhdessä oikeustapauksessa linjataan vastuu kaikille 47 sopijaosapuolelle, syntyykö tapauksessa ennakkotapaus, jonka jälkeen kaikissa ilmastonmuutosta koskevissa tapauksissa vastuu jaetaan?
Dynaaminen tulkintaoppi mahdollistaa ilmastovastuun kehittymisen
Oikeudellisesti jaetun vastuun ulottaminen 47 valtioon on mahdollista nykyistenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yleisten oppien valossa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi harjoittaa dynaamista tulkintaa, jonka nojalla se on kehittänyt aiemminkin tulkintaansa uusilla alueilla. Dynaamisen tulkintaopin tausta-ajatuksena on, että Euroopan ihmisoikeussopimus on elävä asiakirja, jota tulee tulkita kunkin yhteiskunnan muutosten ja tarpeiden valossa. Ilmastonmuutoksessa on juurikin kyse sellaisesta ihmisoikeusongelmia aiheuttavasta ilmiöstä, jota ei sopimuksen laatimisajankohtana osattu ennakoida, mutta jolla kiistämättä on nykyisin huomattava merkitys ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta. Jos jaetun vastuun oppia tulkitaan dynaamisesti, sen pohjalta olisi mahdollista katsoa, että jokaisella sopijaosapuolella on vastuu ilmastonmuutoksen aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista.
Tarvetta ilmastonmuutosta koskevalle lisäpöytäkirjalle?
Käytännössä automaattinen jaettu vastuu vaikuttaa tällä hetkellä varsin epätodennäköiseltä ilman, että valtiot ovat sitoutuneet esimerkiksi erillisessä pöytäkirjassa menettelyyn, jossa jokaisella sopijaosapuolella olisi jaettu vastuu ilmastonmuutoksen aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista. Perustavina syinä ovat että sopimusjärjestelmää ei ole rakennettu niin laajaa jaettua vastuuta ajatellen ja valtiot saattaisivat protestoida menettelyä vastaan. Tällainen protestointi voisi horjuttaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arvovaltaa ja toimintamahdollisuuksia. Onkin epätodennäköistä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lähtee kehittämään ilmasto-oikeuskäytäntöä niin radikaalisti, että sen oma uskottavuus kärsii.
Todennäköistä on, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lähtee kehittämään ilmasto-oikeuskäytäntöään ihmisoikeuksia turvaten, mutta nykyisiin yleisiin oppeihinsa maltillisesti tukeutuen ja turvautuen. Dynaamisen tulkinnan oppi mahdollistaa, että nykyisten yleisten oppien avulla ilmastonmuutosta koskevien ihmisoikeusloukkausten tutkiminen on mahdollista, vaikka kehitys tapahtuu alkuun todennäköisesti varsin maltillisin askelin.
ALL-YOUTH STN –hankkeen tutkijatohtori Heta Heiskanen väitteli toukokuussa 2018 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ympäristökäytännöstä. Hänen viime aikaisimpia kirjoituksiaan on myös julkaistu Routledgen kirjassa, jossa käsitellään myös useita kirjoituksessa viitattuja oikeuskanteita. Tämä tutkimus on rahoitettu Suomen akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston päätöksellä, hanke ALL-YOUTH, päätösnumero 312689.
