Miltä näyttää tulevaisuuden sosiaalityö?
Mary Richmondin klassisen käsityksen mukaan sosiaalityössä on kysymys yksilön auttamisesta tilanteessaan. Miten yksilöiden tilanteiden reunaehdot ovat muuttuneet, ja ovatko sosiaalityön teoria ja tutkimus pysyneet muutoksessa mukana?
Pakolaisuus on suuri haaste sosiaalityölle. Ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta, ja ilmastonmuutos uhkaa myös tuhota sosiaalityön globaalit saavutukset, jos elinympäristöt köyhillä alueilla romahtavat. Materiaalisen maailman muutokset vaikuttavat Suomessa asti, kun muuttoliikkeet lisääntyvät. Esimerkiksi turvapaikanhakijat tuovat uudenlaisen haasteen.
Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Timo Harrikari on kirjoittanut kollegansa Pirkko-Liisa Rauhalan kanssa kirjan, jonka nimi on Towards glocal social work in the era of compressed modernity.
Kirjan mukaan sosiaalityö on tilanteessa, jossa vallitsee tiivistynyt moderniteetti, ”compressed modernity”.
Tiivistynyt moderniteetti viittaa modernin uuteen vaiheeseen. Harrikari sanoo, että sosiaalityön teoriassa ja keskustelussa nojataan yhä paljon 1960-1970-luvulta oleviin käsitteisiin, vaikka maailma on muuttunut nopeasti.
”Tiivistyneen modernin idea lähti yhdestä seminaarista Varsinais-Suomessa. Siellä nousi yleisöstä yksi henkilö, joka kysyi, että kun sulla on nämä Beck ja Giddens, niin eikö tosiaan ole tapahtunut mitään heidän jälkeensä”, Harrikari sanoo.
Yhtenäisen kansallisen kehyksen ohelle ovat tulleet digitalisaatio, globalisaatio, ilmastonmuutos ja muuttoliikkeet. Kirja pyrkii ottamaan ne huomioon ja tarjoamaan käsitteellisiä apuvälineitä niiden käsittelyyn yhteiskuntatieteissä.
Digitalisaatio ja mobiiliteknologia ovat muuttaneet vuorovaikutuksen tapoja niin, että vuorovaikutus on siirtynyt instituutioiden ulkopuolelle.
”Ennen sovittiin koulussa, mennäänkö kylille ja missä ollaan ja tavataan. Oli institutionaaliset mpuitteet, joissa se tehtiin. Nykyisin vuorovaikutus ja sosiaalinen toiminta kuten tämä sopiminen tapahtuu institutionaalisten puitteiden ulkopuolella, mobiiliteknologian mahdollistamissa verkostoissa”, Harrikari sanoo.
Harrikari sanoo, että sosiaalityössä on vallinnut ja vallitsee yhä metodologinen nationalismi, eli sosiaalityön teoria ei ota riittävästi huomioon globaalia kehystä. Harrikarin mukaan tämä metodologinen nationalismi pitää voida kyseenalaistaa. Esimerkiksi katastrofisosiaalityöstä on Suomessa tehty yksi ainoa lisensiaatintyö.
”Olemme olleet täällä herran kukkarossa, ja olemme voineet painiskella perinteisten modernien ongelmien kanssa”.
