Mirkka Lappalaisen uusin teos Pohjoisen noidat. Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa porautuu ihmisiä edelleen kiinnostavaan aiheeseen, noituuteen ja noitavainoihin. Omasta ajastamme käsin meidän on vaikeaa ymmärtää, miten menneisyyden ihmiset ovat voineet uskoa noituuteen, syyttää ja tuomita toisiaan siitä. Tämä on Lappalaisen lähtökohta teokselleen, joka kertoo “vakavista rikoksista, oikeudenkäynneistä ja totuuden etsinnästä”.
Mirkka Lappalainen on yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa sekä palkittu historiantutkija, joka on tuotannossaan keskittynyt 1500-luvun lopun ja 1600-luvun Ruotsin valtakunnan historiaan (Lappalainen 2005, 2012, 2014). Pohjoisen noidat on saanut osakseen paljon huomiota mediassa. Teoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Yle ja Helsingin Sanomat. Teos voitti myös vuoden 2018 Kanava-palkinnon.
Noitavainoista ja noituusoikeudenkäynneistä kirjoittaessaan ja antamissaan haastatteluissa Lappalainen kuvaa 1600-luvun väkivaltaiseksi, hierarkkiseksi ja ilottomaksi vuosisadaksi, jolloin ihmiset elivät tiukassa Jumalan pelossa, mutta samalla sääntöjä uhmaten: ryypäten, tapellen ja avioliiton ulkopuolista seksiä harrastaen. Noituus oli osa tätä kiellettyjen, nuorta suurvaltaa uhkaavien tekojen vyyhtiä, joka tuli kitkeä kansasta Jumalan suosion varmistamiseksi.
Synkkä ja rikollinen kuva vuosisadasta syntyy helposti siksi, että aikakauden lainsäädäntö on monessa suhteessa jyrkempää kuin nykyinen, ja se mahdollisti mm. ruumiin- ja kuolemanrangaistukset. Myös monet sellaiset asiat olivat rikollisia, joita nykyihmisen on vaikea käsittää rikoksiksi, kuten esiaviollinen seksi tai noituus. Tutkittaessa lakien soveltamista paikallistasolla monet tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, ettei syytettyjä aina tuomittu ankarimman mukaan, kuten myös Lappalainen kirjassaan huomauttaa (Lisäksi esim. R. Miettinen 2015).
Tuomiokirjojen antamiin tietoihin onkin suhtauduttava kriittisesti. Ne kertovat jo lähtökohtaisesti rikoksista ja poikkeustilanteista, ja suurin osa ihmisten jokapäiväisestä elämästä ei ole jättänyt jälkiä lähteisiin.
Tuomiokirjojen antamiin tietoihin onkin suhtauduttava kriittisesti. Ne kertovat jo lähtökohtaisesti rikoksista ja poikkeustilanteista, ja suurin osa ihmisten jokapäiväisestä elämästä ei ole jättänyt jälkiä lähteisiin. Usein tutkimuksessa nostetaan esiin esimerkiksi aviottomien äitien tapaukset. Pelkkiä tuomiokirjoja tutkimalla näiden naisten elämä vaikuttaa helposti hyvin kurjalta, mutta laajempi tutkimus on osoittanut toisin. Aviottoman lapsen synnyttäneet naiset olivat usein yhteisön hyväksymiä jäseniä, eikä lapsenkaan asema ollut täysin toivoton (T. Miettinen 2012, 2015).
Noituudesta syytetyt olivat yleensä yhteisönsä arvostettuja jäseniä ja jopa keskimääräistä paremmassa asemassa.
Lappalaisen mukaan moni noituudesta tai taikuudesta syytetty oli yhteisössään syrjäytynyt. Hän kuvaa heidät köyhiksi, irtolaisiksi, alkoholisteiksi tai rammoiksi (s. 231-236). Tällaisiakin henkilöitä toki noituudesta syytettyjen joukosta löytyy, mutta on huomioitava, että tyypillinen 1600-luvun noita ei ollut köyhä, sairas tai ulkopuolinen. Noituudesta syytetyt olivat yleensä yhteisönsä arvostettuja jäseniä ja jopa keskimääräistä paremmassa asemassa (Nenonen 1992, Toivo 2008). Yhteisön ulkopuolisuus ei siis selitä noituussyytöksiä, vaikka usein syytetyt kuvataankin tuomiokirjoissa köyhiksi kerjäläisiksi. Syytetyt saattoivat myös itse vedota huono-osaisuuteensa. Tämä oli ajalle tyypillistä oikeudessa käytettyä retoriikkaa, jonka taakse pääsee seuraamalla ihmisten elämää pitkällä aikavälillä ja myös muista lähteistä kuin tuomiokirjoista.
1600-luvun maailmankuva ja mentaliteetti
Lappalainen epäilee teoksessaan 1600-luvulla eläneiden ihmisten mahdollisuuksia saada ja ymmärtää tietoa. Lisäksi Lappalaisen mukaan oikeusistuimet olivat noitaoikeudenkäynneissä mahdottoman tehtävän edessä: “Noituus rikoksena oli mahdoton selvittää, koska oikeudenkäynneissä pyrittiin totuuteen eikä noituutta ollut olemassakaan.” (s. 42)
Sekä käräjätuomari että paikalliset kuitenkin uskoivat, että noidat ja paholainen voivat ja haluavat vaikuttaa tähän maailmaan. Siksi ihminen saattoi pitää itseään noitana ja tuomari tuomita tällaisesta teosta. (Nenonen 1992, Eilola 2003, Toivo 2008 & 2016). Nykytutkijoilla on kovin rajalliset keinot tutkia, halusivatko noitakeinoja käyttäneet tappaa naapurin lehmän, pilata oluenpanon tai taata oman kalaonnensa, mutta on todennäköistä, että jotkut uskoivat näin tekevänsä. Miksi he muuten olisivat taikakeinoihin turvautuneet?
Noituuden ja taikuuden harjoittamisessa oli kyse esimodernin ajan ihmisten tavasta nähdä maailma ja siinä vaikuttavat voimat, eikä näissä näkemyksissä tapahtunut nopeita muutoksia siirryttäessä 1600-luvulta 1700-luvulle.
Toisaalla Lappalainen kertoo, kuinka 1700-luvulla valistuksen ajatukset johtivat Ruotsissa tiedon voittoon ja että noituudesta tuli marginaali-ihmisten harrastus (s. 24, 261). Vaikka Ruotsissa noitavainoja ei enää 1600-luvun jälkeen pantu toimeen, ei noituudesta ja taikuudesta syyttäminen hävinnyt 1700-luvun aikana. Vielä 1800-luvun alun Suomessa esitettiin noituussyytöksiä. Muut tutkijat eivät ole myöskään pitäneet noituutta ja taikuutta modernin ajan kynnyksellä marginaali-ilmiönä (Eilola 2003, van Gent 2008, Lahti 2016). Noituuden ja taikuuden harjoittamisessa oli kyse esimodernin ajan ihmisten tavasta nähdä maailma ja siinä vaikuttavat voimat, eikä näissä näkemyksissä tapahtunut nopeita muutoksia siirryttäessä 1600-luvulta 1700-luvulle, vaikka niin kutsutut suuret noitavainot ajoittuvatkin 1600-luvun lopulle.
Monet historiantutkijat ovat selvittäneet, miksi aikalaiset ajattelivat niin kuin ajattelivat. Tutkimuksen pääpaino ei ole ollut siinä, onko noitumista oikeasti tapahtunut tai onko se totta, vaan mitä tällaiset väitteet kertovat aikalaisten maailmankuvasta. Monet tutkijat ovatkin päätyneet tulkitsemaan noituutta osana aikalaisten mentaliteettia ja maailmankuvaa, sekä sen yhteyttä kristillisyyteen ja elettyyn uskoon. (Nenonen 1992, Eilola 2003, Toivo 2016, Malmstedt 2018) Se, että aikalaiset uskoivat enteisiin, Jumalaan, paholaiseen ja noitiin, ei mitätöi heidän uskoaan totuuteen ja todellisuuteen, samoin kuin ei sekään, että meidän käsityksemme tiedosta ja totuudesta on nykyään erilainen. Aikalaisille noituus oli totta, eivätkä nykyajan tutkijat voi selittää sitä uskoa pois.
Varhainen tietoyhteiskunta
Kirjassaan Lappalainen kuvaa 1600-luvun ruotsalaista yhteiskuntaa huhuyhteiskunnaksi, jossa “oikeaa tietoa oli niin vähän, että sitä on vaikea ymmärtää” (s. 261). Ero nykyajan informaatiotulvaan on valtaisa, mutta se ei tarkoita, etteikö tietoa olisi ollut saatavilla. Ihmisille kerrottiin valtakunnan tapahtumista mm. saarnastuoleista ja kirjoitustaitoiset kävivät aktiivista kirjeenvaihtoa. Tietoa uudesta maailmasta ja Ruotsin siirtomaasta saatiin niin ikään kirjeiden välityksellä. Kirjeitä myös luettiin ääneen. Suullista tietoa välitettiin kaikessa kanssakäymisessä.
Ruotsiin hankittiin tietoa eurooppalaisten sanomalehtien välityksellä ja vuodesta 1645 lähtien ulkomailta saapuneita uutisia alettiin julkaista maan ensimmäisessä sanomalehdessä (Ordinari Post Tijdender). Lehti oli kallis ja sitä oli vain harvoilla varaa ostaa, mutta lehtien tilaaminen ja oman sanomalehden perustaminen kertoo aikalaisten tiedonhalusta. Myös kirjoja painettiin moniin tarpeisiin. Ruotsissa ymmärrettiin tiedon merkitys ja sitä pyrittiin hankkimaan ja hyödyntämään mahdollisimman monella tavalla.
Menneisyyden tutkiminen eri näkökulmista ja myös vaikeiden asioiden esille tuominen on ensiarvoisen tärkeää. Lappalainen ei pelkää käsitellä uuden ajan alun yhteiskunnan synkkiä sävyjä ja menneisyyden vaikeita teemoja, kuten uskonsotia, kuolemantuomioita ja nälkävuosia. Pohjoisen noidat -teoksessaan Lappalainen on valinnut näkökulmakseen noituuden totuudellisuuden pohtimisen. Hän tarkastelee uuden ajan alun yhteiskuntaa näkökulmasta, joka antaa ajasta melko kehittymättömän kuvan, vaikka tuokin teoksessaan esiin oikeusjärjestelmän kehityksen. Muuten 1600-luku näyttäytyy teoksessa takaperoisena aikana, jolloin noituuteenkin uskominen ja niistä kummunneet noitavainot olivat mahdollisia. Samalla Lappalainen tulee yksinkertaistaneeksi vuosisataa tavalla, joka ei tee kaikin tavoin oikeutta aikakaudelle.
Kirjoittajat
Jenni Lares (TaY) viimeistelee väitöskirjaansa 1600-luvun alkoholikulttuurista, Maija Ojala-Fulwood (Salzburgin yliopisto ja TaY) on väitellyt myöhäiskeskiajan käsityöläisnaisten toimijuudesta ja tutkii siirtolaisuutta uuden ajan alussa, Mari Välimäki (TY) viimeistelee väitöskirjaansa esiaviollisista suhteista 1600-luvulla.
Kirjallisuus
Eilola, Jari 2003. Rajapinnoilla. Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa. SKS, Helsinki.
Van Gent, Jacqueline 2008. Magic, Body and the Self in Eighteenth-Century Sweden. Brill, Leiden/Boston.
Lahti, Emmi 2016. Tietäjiä, taikojia, hautausmaita. Taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Suomen historian väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6466-5
Lappalainen, Mirkka 2005. Suku, valta, suurvalta. Creutzit 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. WSOY, Helsinki.
Lappalainen, Mirkka 2012. Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697. Siltala, Helsinki.
Lappalainen, Mirkka 2014. Pohjolan Leijona. Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632. Siltala, Helsinki.
Lappalainen, Mirkka 2018. Pohjoisen noidat. Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.
Malmstedt, Göran 2018. En förtrollad värld. Förmoderna föreställningar och bohuslänska trolldomsprocesser 1669-1672. Nordic Academic Press, Lund.
Miettinen, Riikka 2015. Suicide in seventeenth-century Sweden: the crime and legal praxis in the lower courts. Historian väitöskirja, Tampereen yliopisto.
Miettinen, Tiina 2012. Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun. Historian väitöskirja, Tampereen yliopisto. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8887-0
Miettinen, Tiina 2015. Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla. Atena, Jyväskylä.
Nenonen, Marko 1992. Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla 1620-1700. Suomen historiallinen seura, Helsinki.
Toivo, Raisa 2008. Witchcraft and Gender in Early Modern Society. Finland and the Wider European Experience. Ashgate, Hampshire.
Toivo, Raisa 2016. Faith and Magic in Early Modern Finland. Palgrave Macmillan, Basingstoke.
