Kirjoitus on vastaus Paul Jonker-Hoffrénin, Satu Ojalan ja Markku Sippolan Alustalla julkaistuun tekstiin Kolmikanta ei jäykistä työmarkkinoita.
Tutkijoilta unohtunut iso kuva
Tampereen yliopiston tutkijat Paul Jonker-Hoffrén, Satu Ojala ja Markku Sippola kirjoittavat alustuksessaan, että kolmikanta ei jäykistä työmarkkinoita, vaan luo vakautta ja luottamusta. Heidän on vaikea mieltää, mitä työmarkkinoiden jäykkyydellä tarkoitetaan. Tutkijoiden artikkeli on mielenkiintoinen, mutta vaatii täydentämistä ja esitettyjen argumenttien haastamista.
Ensinnäkin kirjoittajat näyttävät unohtaneen niin sanotun ison kuvan. Lisäksi kirjoituksessa ei tunnisteta sitä, että työmarkkinat ovat markkinat ja työlainsäädäntö on lopulta markkinoiden toiminnan sääntelyä. Se vaikuttaa siihen, kannattaako työtä tarjota ja ottaa vastaan sekä siihen, millä tavalla tarvittava työpanos hankitaan. Iso kuva on, että Suomen työllisyysaste on nykyisen suhdanteen huipussa (2018) koko Pohjoismaiden alhaisin (72,0 prosenttia) ja työttömyysaste Euroopan korkeimpien joukossa (7,2 prosenttia). Ruotsin työllisyysaste on 77,5 prosenttia ja työttömyysaste 6,0 prosenttia, Tanskan 75,3 prosenttia ja 4,8 prosenttia, Saksan 75,6 prosenttia ja 3,3 prosenttia. Suomea korkeampi työttömyysaste on Euroopan maista ainoastaan Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.
Viimeisen 30 vuoden aikana Suomessa on ollut keskimäärin noin 250 000 työtöntä. Se on liian paljon maassa, jossa 18-64 vuotiaan työvoiman määrä on noin 2,6 miljoonaa. Pelkän peruskoulutuksen varassa olevien työllisyysaste on hieman yli 40 prosenttia. Edes noususuhdanteet eivät korjaa Suomen työmarkkinoiden rakenteellisia ongelmia.
Miksi Suomen työmarkkinat ovat jäykät?
Työmarkkinat ovat Suomessa jäykät siksi, että työmarkkinajärjestelmä on keskitetty (eikä hajautettu) ja paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on vain vähän. Lisäksi työlainsäädäntö on monilta osin rajoittavampaa kuin muissa maissa. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n huhtikuussa 2016 voimaan astunut sääntömuutos, jonka mukaan se ei tee enää keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja, ei ole yritysten näkökulmasta merkinnyt siirtymistä hajautettuun tai paikallista sopimista korostavaan työmarkkinajärjestelmään. Esimerkiksi kilpailukykysopimusta seurannut liittokierros ei juurikaan lisännyt paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Lisäksi ongelmana on jäljempänä käsiteltävä omituinen ja paikallista sopimista estävä sopimisjärjestelmä.
Seuraavassa on OECD:n laatima taulukko, josta Suomen työmarkkinoiden keskittyneisyys käy hyvin ilmi. Mielenkiintoista on se, että useissa keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maissa myös työllisyysaste on matala ja työttömyys kohtuullisen korkea (Suomi, Ranska, Italia, Belgia, Portugali).
Suomalaisten yritysten tuottavuuserot ovat huomattavia ja työn tuottavuuden hajonta on suuri ja epäsymmetrinen. Toisin sanoen yritysten tilanteet poikkeavat toisistaan toimialojen välillä ja toimialojen sisällä. Suomen Pankin analyysi osoittaa keskitetyn sopimisen heikkouden globaalin kilpailun maailmassa.
Kuvio kertoo sen, että Suomessa on paljon suhteellisen matalan tuottavuuden yrityksiä ja vain harvat yritykset yltävät hyvin korkeaan tuottavuuteen. Korkean tuottavuuden yritysten määrän vähäisyys näkyy suhteellisen pitkänä tuottavuusjakauman oikeana häntänä. Koska tuottavuusjakauma on epäsymmetrinen ja oikealle vino, keskimääräinen tuottavuus ei anna todenmukaista kuvaa tuottavuuden jakautumisesta yrityskannassa.
Palkkojen jakauma on saman tyyppinen kuin työn tuottavuusjakauma, mutta merkittävästi keskittyneempi. Tämä kertoo sen, että muut tekijät kuin tuottavuus vaikuttavat voimakkaasti palkkoihin. Esimerkiksi palkanmuodostusjärjestelmä on tällainen vaikuttava tekijä.
Vaikka palkkaratkaisuja ei tehdäkään kolmikannassa, vaan niin sanotussa kaksikannassa työehtosopimusosapuolten kesken, ero on lähinnä semanttinen, sillä yleissitovuusjärjestelmän kautta valtio ulottaa liittojen keskinäiset palkkaratkaisut koskemaan kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevia yrityksiä.
Suomen työmarkkinajärjestelmä johtaa siis siihen, että yleiskorotukset on annettava kaikille, vaikka palkka ylittäisikin työehtosopimuksen vähimmäistason ja/tai työntekijän tuottavuus ei sallisi korotuksen tekemistä. Lisäksi työntekijän palkanmuodostuksen on oltava täsmälleen työehtosopimuksen mukainen – ei riitä, että työntekijä saavuttaa sovitun ansiotason, vaan siihen on päästävä täsmälleen työehtosopimuksen edellyttämää reittiä pitkin. Järjestelmä on siis jäykkä ja heikentää yritysten kilpailukykyä. Maailman talousfoorumin kilpailukykyraportin mukaan palkanmuodostus on Suomessa maailman kolmanneksi jäykintä. Suomi on raportissa palkanmuodostuksen joustavuudessa sijalla 138/140.
Työaikasääntely on Suomessa muita maita tiukempaa
Artikkelissaan kirjoittajat kiittelevät työaikojen joustavuutta. Onkin totta, että erityisesti liukuvan työajan joustojen vuoksi Suomi pärjää tässä vertailussa kohtuullisen hyvin. Kuitenkin esimerkiksi sunnuntaityötä ja ylityötä koskeva sääntely on Suomessa muita maita tiukempaa.
Suomessa sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa työaikalain mukaan teettää työtä vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu tai jos työntekijä antaa siihen erikseen suostumuksensa. Sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Vuoden 2019 alussa eduskunnan käsiteltävänä on ehdotus uudeksi työaikalaiksi HE 158/2018 vp, jossa ei ehdoteta muutosta sunnuntaityötä koskevaan sääntelyyn.
Muissa Euroopan maissa sunnuntaityö on yleisesti ottaen sallittua ja sunnuntailta maksetaan pääsääntöisesti vain tavallinen palkka ilman korotuksia. Esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, ja Isossa-Britanniassa sunnuntailta ei makseta erillistä lisää. Ruotsissa sunnuntaityöstä ei ole säännelty laissa lainkaan.
Vastaava tilanne on ylityötä koskevan sääntelyn kanssa. Suomessa vuorokautisen säännöllisen työajan ylittävältä kahdelta ensimmäiseltä työtunnilta on työaikalain mukaan maksettava 50 prosentilla ja seuraavilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisen säännöllisen työajan ylittäviltä työtunneilta on maksettava 50 prosentilla korotettu palkka. Myöskään tältä osin ei ole uuden työaikalain myötä tulossa muutoksia sääntelyyn.
Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa ylityökorvausta ei ole määritelty laissa ollenkaan. Näissä maissa ylityökorvaus perustuu siis joko paikalliseen sopimiseen tai työehtosopimuksiin. Saksassa ylityökorvauksista voidaan lisäksi sopia paikallisesti siten kuin Saksan työehtosopimuksista muutenkin.
Paikallisen sopimisen omituinen järjestelmä
Tutkijat eivät huomioi kirjoituksessaan millään tavalla Suomen omituista paikallisen sopimisen järjestelmää, joka paradoksaalisesti estää sopimista ja siten jäykistää työmarkkinoita.
Valtakunnallisissa työehtosopimuksissa on mahdollista sopia esimerkiksi ylityökorvauksesta laista poiketen. Kaikkiaan työehtosopimuksilla voidaan poiketa noin viidestäkymmenestä työlain säännöksestä. Tämä poikkeamismahdollisuus voidaan antaa myös yritystasolla tehtäväksi eli paikallisesti sovittavaksi.
On turha puhua järjestelmän joustavuudesta tai työehtosopimuksen joustoista, kun niiden hyödyntäminen on lailla kielletty lähes 80 prosentilta työnantajayrityksiä.
Kuitenkin ainoastaan työnantajaliittoihin kuuluvat työnantajayritykset, joita on kaikkiaan noin 20 000, voivat hyödyntää työehtosopimuksen sallimaa paikallisen sopimisen mahdollisuutta. Valtaosa, eli noin 50 000 työnantajayritystä, jotka noudattavat työehtosopimusta yleissitovuuden perusteella, ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta joustomahdollisuuksien ulkopuolella. Laki kieltää niiltä paikallisen sopimisen. On turha puhua järjestelmän joustavuudesta tai työehtosopimuksen joustoista, kun niiden hyödyntäminen on lailla kielletty lähes 80 prosentilta työnantajayrityksiä. Suomessa on noin 90 000 työnantajayritystä, joista 20 000 on järjestäytyneitä työnantajaliittoihin, 50 000 noudattaa työehtosopimuksia yleissitovuuden perusteella ja 20 000 on kokonaan työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolella noudattaen ainoastaan työlainsäädäntöä.
Miten työpanos Suomessa hankitaan?
Kirjoitin aluksi, että työlainsäädäntö markkinoiden toiminnan säätelijänä vaikuttaa siihen, millä tavalla tarvittava työpanos hankitaan. Työsuhteiselle työlle perustuvien työmarkkinoiden joustavuutta voidaan arvioida myös tätä taustaa vasten.
Merkittävä trendi työmarkkinoilla on ollut yksinyrittäjien määrän voimakas lisääntyminen 2000-luvulla noin 4000 yrittäjän vuositahtia nykyiseen noin 170 000 yksinyrittäjään. Samaan aikaan työnantajayrittäjien määrä on pysynyt lähes ennallaan. Työnantajayrittäjien määrä ei ole juuri kasvanut edes talouden hyvinä vuosina.
Yritysten työmäärän kasvaessa yrittäjät suunnittelivat yleisemmin alihankkijoiden käyttöä kuin työntekijöiden palkkaamista.
Tämä osoittaa sen, että työpanos hankitaan mieluummin toiselta yrittäjältä kuin työntekijältä. Tuore Tilastokeskuksen selvitys kertoo samaa. Suomalaiset yrittäjät suosivat alihankkijoita. Yritysten työmäärän kasvaessa yrittäjät suunnittelivat yleisemmin alihankkijoiden käyttöä kuin työntekijöiden palkkaamista. Suomessa toimivista yrittäjistä 44 prosenttia käytti alihankkijoita vuonna 2017 ja vielä useampi aikoi käyttää alihankkijoita jatkossa.
Työmarkkinat ovat markkinat
Kolmikantaa saa halutessaan ylistää niin paljon kuin haluaa, mutta edellä mainitut seikat ja erityisesti Suomen työllisyys- ja työttömyysaste kertovat karusti, että työmarkkinat eivät Suomessa toimi. Jotain on tehty jo pitkään pahasti pieleen.
Tilannetta ei helpota se, että syntyvyys on laskenut jo kahdeksatta vuotta peräkkäin ja trendin ennustetaan jatkuvan. Myös työikäisen väestön määrä vähenee. Suomen nykyisellä työllisyysasteella ei kyetä rahoittamaan hyvinvointivaltiota. Inhimillisesti katsoen työttömyys on pahin syrjäytymisen ja köyhyyden aiheuttaja.
Myös tutkijat nostavat kirjoituksessaan esille usein kuullun pelon: paikallinen sopiminen johtaa palkka-aleen ja työehtojen polkemiseen. Juuri tässä heiltä unohtuu se, että työmarkkinat ovat markkinat. Mitä korkeammaksi työllisyysaste saadaan nostettua ja työttömyysaste painettua alas (toisin sanoen myös vähän koulutetut ihmiset saadaan töihin) sitä parempi on kaikkien työntekijöiden ja työttömien neuvotteluasema suhteessa työnantajiin. Tämä johtaa parempaan palkkatasoon. Markkinoilla yritykset kilpailevat työntekijöistä eivätkä ne voi menestyä ilman, että ne pitävät työntekijöistään hyvää huolta.
Suomen Yrittäjien jäsenkyselyssä lähes 80 prosenttia vastaajista kertoi, että paikallisen sopimisen lisääminen lisäisi pitkällä aikavälillä työpaikkoja. Paikallinen sopiminen tarkoittaa mahdollisuutta sopia myös työehtosopimuksesta poikkeavista ratkaisuista. Yli 40 prosenttia vastaajista ilmoitti, että pitkällä aikavälillä paikallisen sopimisen lisääminen nostaisi työntekijöiden kokonaisansioita. Vain 15 prosenttia vastaajista uskoi ansiotason laskevan nykyisestä. Samaa kertoo STTK:n kyselytutkimus. Yritykset ovat valmiita maksamaan henkilöstölle enemmän palkkaa tai tulospalkkiota paikallisesti sopien, jos yrityksen tulos parantuu. Jopa 91 prosenttia vastaajista on tähän valmis, vain seitsemän prosenttia ei palkkoja nostaisi.
