Jos suomalainen yhteiskuntarauha ja sopimusperustainen yhteistoiminta murtuvat ilmastonmuutoksen seurauksena, murtuu Vadénin mukaan myös pääomien omistajuuden ja käytön rakenne.
Miten rationaalista on ajatella, että suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä ei pidä heikentää ilmastonmuutostoimilla, filosofi Tere Vadén kysyy WISE-konsortion blogissa.
Ilmastonmuutos luo vaikeasti ennustettavaa painetta yhteiskuntien sisäisille ja välisille sopimuksille. Vadénin mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa elinkeinoelämälle eksistentiaalisen uhan, jota se ei voi väistää. Elinkeinoelämän toimintaympäristö ja rakenne voivat muuttua huomattavasti muutamassa vuodessa. Jos ilmastonmuutos etenee yli 2°C lämpenemisen rajan, moni elinkeinoelämän toimintaedellytys katoaa. Jos suomalainen yhteiskuntarauha ja sopimusperustainen yhteistoiminta murtuvat ilmastonmuutoksen seurauksena, murtuu Vadénin mukaan myös pääomien omistajuuden ja käytön rakenne.
Vadénin mukaan tulevaisuutta, jossa Suomi ei tee osaansa ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä 1,5°C lämpenemiseen ja jossa samaan aikaan rauhanomaisen ja laajoja kansankerroksia hyödyttävän sopimus- ja sääntöperustaisen suomalaisen elinkeinoelämän ja pääoman toimintaedellytykset säilyvät, ei ole olemassa.
”Tästä näkökulmasta käsitys, että demokraattis-rauhanomaisen elinkeinoelämän ja pääoman kannattaa Suomessa noudattaa linjaa, jonka mukaan Suomi ei tee muita enemmän eikä ainakaan ensimmäisenä, näyttäytyy itsetuhoisena”, Vadén kirjoittaa.
Vadénin mukaan ”emme voi tehdä muita enempää”-ajattelun taustalla vaikuttaa universalistinen moraaliperiaate, jonka mukaan kaikkien pitää tehdä reilu osansa, tasapuolisten pelisääntöjen puitteissa.
Periaate on kunnioitettava. Se ei kuitenkaan parhaalla mahdollisella tavalla sovellu ilmastonmuutokseen, joka on laajamittainen eksistentiaalinen uhka, toisin sanoen vaarantaa olemassaolon edellytyksiä tavalla, joka ei yksiselitteisesti kohdistu vain tiettyihin ihmisyksilöihin tai -ryhmiin.
Peliteoreettisesti ratkaisu, jossa pelaaja odottaa muiden heikentävän toimintamahdollisuuksiaan ensin tai vaatii, että toimintamahdollisuuksia heikennetään yhtäaikaisesti, voi toimia, jos uhka on sellainen, että se kohtaa kutakin pelaajaa yksin ja jossakin järjestyksessä (”Minun ei tarvitse juosta lujempaa kuin susi, kunhan juoksen lujempaa kuin sinä.”) Sen sijaan jos uhka kohtaa joka tapauksessa jokaista pelaajaa ja jos uhkan ehkäiseminen onnistuu vain jos kaikki pelaajat tekevät jotakin, ei toisten pelaajien ensimmäisen siirron odottaminen toimi. Kuvitellaan, että pelaajat ovat luolassa ja kullakin on yksi kivi, ja uhkana on, että nousuvesi täyttää luolan, jollei jokainen luolassa olija aseta kiveään luolan suulle. Jokainen hukkuu, jos yksikin jättää kiven laittamatta. Tällöin ”ei ainakaan enempää, eikä ensimmäisenä”-taktiikka ei toimi. Pikemminkin se voi olla haitallinen, koska kivien asettaminen vähintäänkin viivästyy.
Suomen “kivi” eli riittävän kunnianhimoiset päästövähennykset Suomen alueella tuskin on biofysikaalisesti ehdottoman välttämätön. Voidaan tieteiskirjallisuuden hengessä kuvitella tilanne, jossa riittävän suuri osa maailman maista pääsee vaikkapa niin suuriin negatiivisiin päästöihin (nieluihin), että Suomi voi tuprutella vanhaan malliin. Sen sijaan Suomen vapaamatkustajuus vaikuttaisi heikentävästi muiden haluun toimia. Voi myös aavistella, millaisia seurauksia sillä olisi suomalaisten itsensä moraalin kannalta. Onko oikein tappaa, jos joku muu tappaa vielä enemmän? Ei. Ilmastonmuutos tappaa, sitä enemmän, mitä enemmän ilmasto lämpenee, Vaden kirjoittaa.
WISE-hanke tutkii Suomen resilienssiaukkoja. Resilienssi tarkoittaa kimmoiusuutta ja kykyä selvitä muutoksista. Resilienssiaukot ovat yhteiskunnan heikkouksia varautumisessa ja reagoimisessa viheliäisiin murroksiin kuten ilmastonmuutokseen. WISE-konsortiohanke on osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä-ohjelmaa.
