Suomalaisten lapsiperheiden köyhyys lisääntyy ja syvenee. Etenkin alkuvuosi on monille perheille niukkaa aikaa. Perheiden näkökulmasta köyhyyteen johtavat muun muassa työttömyys, pätkätyöt, yksinhuoltajuus tai sairastuminen. Sosiaalipolitiikan kannalta kyse on puolestaan perusturvan riittämättömyydestä, jota aktiivisesti ylläpidetään sosiaaliturvaetuuksia leikkaamalla sekä jättämällä tekemättä indeksikorotuksia etuuksiin.
Varallisuuteen ja toimeentuloon katsomatta jokaiselle lapselle on turvattava perus- ja ihmisoikeuksiin pohjaava mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Mielekäs harrastaminen vaikuttaa myönteisesti kehitykseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin lisäämällä osallisuuden, onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia.
Perheiden tie kohti köyhyyttä
Vähävaraisuus koskettaa yhä useampia: vastikään julkaistun vuoden 2017 tulonjakotilaston mukaan pienituloisten määrä kasvoi jälleen. Vuonna 2017 pienituloisia oli 654 000 henkilöä. Tässä tekstissä vähävaraisuus määrittyy laajasti, ja sitä käytetään synonyymina pienituloisuudelle ja köyhyydelle.
Ensinnä vähävaraisilla tarkoitetaan Tilastokeskuksen määritelmän mukaan suhteellisesti köyhiä eli kotitalouksia, joiden nettotulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta. Vähävaraisia ovat myös henkilöt, joiden tulot jäävät alle Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimien minimibudjettien, eivätkä he siten saavuta kohtuulliseksi katsottua vähimmäiskulutuksen tasoa. Vähävaraisuus määrittyy myös henkilökohtaisen kokemuksen kautta, ja esimerkiksi THL tutkii aikuisten köyhyyskokemuksia. Lapset puolestaan tarkoittavat kaikkia alle 18-vuotiaita, mikä on paitsi täysi-ikäisyyden ja sen myötä saavutettavan täyden oikeustoimikelpoisuuden raja, myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määritelmä lapselle.
Suhteellisesti köyhiä lapsia oli Suomessa 110 000 (noin 10 % lapsista) vuoden 2016 tilastojen mukaan. Heistä noin puolet eli ainoastaan perusturvan varassa. Vähävaraisissa perheissä taloudellisen tilanteen taustalla voi työttömyyden lisäksi olla matalapalkkainen työ tai työelämän muutoksesta johtuvat pätkä- ja osa-aikatyöt. Myös yksinhuoltajuus, sairaus ja opiskeleminen ovat tyypillisiä pienituloisuuden taustatekijöitä. Helsingin Sanomien niukkuuskeskustelun käynnistänyt artikkeli osoittaa köyhyyden monesti johtuvan usean tekijän yhteisvaikutuksesta. Yhtä kaikki, vähävaraiset perheet tukeutuvat sosiaaliturvaan ja kärsivät sen reaalitason alenemisen ja siihen kohdistuvien leikkausten seuraukset konkreettisesti arjessaan.
Kokemus vähävaraisuudesta on erityisen keskeinen mittari lasten kohdalla, joille vähävaraisuuden omakohtainen kokemus on läsnä joka päivä määrittyen suhteessa ympäristöön. Pelastakaa lapset raportoi menneenä vuonna 13–17-vuotiaiden kokemuksia vähävaraisuudesta, ja kyselyn tulosten mukaan oman perheensä köyhäksi tai melko köyhäksi arvioi 15 % prosenttia vastaajista. Prosenttiluku on sama kuin virallisesti köyhyys- ja syrjäytymisriskissä elävien lasten määrä (160 000). Vähävaraisuus värittää elämää kokonaisvaltaisesti varsin tummanpuhuvin sävyin.
Köyhän lapsen kengissä ei harrasteta
Vähävaraisissa perheissä taloudellinen tilanne näkyy muun muassa vapaa-ajan aktiviteettien ja harrastusten vähäisyytenä tai puutteena. Perheissä, joissa ruuan ja perustarpeiden hankkiminen on haaste, harrastukset jäävät haaveeksi. Lapset saattavat kokea syyllisyyttä perheensä vähäisten varojen kuluttamisesta ja taloudellisena taakkana olemisesta. Samalla he joutuvat paremmin toimeentulevien perheiden lapsia useammin kiusatuiksi esimerkiksi hienojen vaatteiden tai teknologian puutteen vuoksi. Itse valittu harrastus ja siitä saadut onnistumisen, yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemukset voivat olla ratkaisevassa asemassa lapsen hyvinvoinnin rakentumisessa.
Hyvinvoinnin ja köyhyyden yhteys on moniulotteinen kokonaisuus, ja jo vauva-ajan köyhyys luo pohjaa erityiselle haavoittuvuudelle myöhemmässä elämässä. Vapaa-ajan aktiviteettien olemassaolo ja mielekkyys, mahdollisuus tehdä ja harrastaa on yksi kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva osa. Pidemmällä aikavälillä harrastaminen ja itsensä kehittäminen voivat näkyä vähentyneenä tarpeena käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja.
Perus- ja ihmisoikeudet velvoittavat julkista valtaa
Perus- ja ihmisoikeudet ovat kehittyneet yhdessä demokratian, hyvinvoinnin ja sivistyksen kanssa. Julkisella vallalla on perustuslain mukaan velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustavanlaatuisuus, pysyvyys ja yhtäläisyys kuvaavat oikeuksia, jotka lopulta konkretisoituvat tavallisen lain tasoisten lakien kautta. Lakeja muutettaessa tai säädettäessä olisikin tehtävä vaikutusarviointi heikoimmassa asemassa olevien, kuten vähävaraisten, kannalta.
On ilmeistä, että yhteiskunnan heikoimmassa ja haavoittuvimmissa asemassa oleville erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien (tss-oikeuksien) toteutuminen on keskeisessä roolissa ihmisarvoisen elämän rakentumisessa. Tss-oikeuksien tosiasiallinen toteutuminen on äärimmäisen tärkeää vähävaraisten lasten kohdalla, ja tietyt oikeudet rakentavat pohjaa taloudellisesta tilanteesta riippumattomaan itsensä kehittämiseen. Seuraavaksi tarkastellaan lähemmin lapsen oikeuksien sopimusta ja perusoikeuksia niiltä osin, kun niiden voidaan tulkita rakentavan perustaa mahdollisuudelle harrastaa.
Riittävää elintasoa ja yhtäläisiä mahdollisuuksia
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävään YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen sisältyy määräyksiä paitsi koulutuksesta ja opetuksesta, myös laajemmin sivistyksellisiksi ja sosiaalisiksi oikeuksiksi luettavia määräyksiä. Sopimuksen 27 artiklan mukaan jokaisella lapsella on oikeus ”hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon”. Muotoilu on varsin monilla tasoilla ja tavoilla tulkittavissa oleva, mutta luo pohjaa sille, mitä sopimusvaltioilta edellytetään: riittävän elintason ja sosiaaliturvan tarjoamista. Elintasoa on arvioitava realistisesti suhteessa keskimääräiseen elintasoon, jolloin esimerkiksi vesi, leipä ja katto pään päällä eivät ole yhtä kuin riittävä elintaso Suomessa.
Lapsen oikeutta leikkiin, harrastamiseen ja vapaa-ajan aktiviteetteihin tukee ennen kaikkea lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artikla. Sen mukaan sopimusvaltio tunnustaa lapsen oikeuden virkistystoimintaan sekä vapaan osallistumisen kulttuurielämään ja taiteisiin. Valtiolle asetetaan velvollisuus edistää lapsen oikeutta osallistua kulttuuri- ja taide-elämään. Lisäksi valtion on kannustettava kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajantoimintojen sopivaan ja yhtäläiseen tarjoamiseen. Vapaa-ajan aktiviteettien ja harrastusten on oltava sopivia esimerkiksi lapsen ikä- ja kehitystasoon nähden. Kokonaisuudessaan määräyksiä on tulkittava suhteessa sopimuksen keskeisiin periaatteisiin: yhdenvertaisuuteen ja oikeuteen kehittyä.
”Varattomuuden sitä estämättä”
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon sekä perustoimeentuloon elämän erilaisissa notkelmissa. Sosiaaliset oikeudet koskettavat merkittävissä määrin vähävaraisia lapsia. Ei kuitenkaan ole selvää, mikä on välttämättömän toimeentulon taso. Elämän vähimmäisedellytykset, eksistenssiminimi, voivat olla varsin laajat tai suppeat tulkitsijasta riippuen. Tällä hetkellä perusturvan taso on riittämätön. Tämän osoittaa viimesijaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen lisääntyvät menot ja asiakasmäärät sekä joissain tapauksissa perustoimeentulon riittämättömyys kattaa vähimmäiskulutus. Siitä huolimatta perusturvasta on leikattu rajusti ja toistuvasti, ja etuuksien reaalitason kehitykseen vaikuttavia indeksisuojia on niin ikään tasaiseen tahtiin leikattu ja jäädytetty.
Vallalla olevan käsityksen mukaan hyvinvointi ei synny ainoastaan siitä, että säilyy hengissä. Hyvinvointi rakentuu paitsi elämän perusedellytysten täyttymisestä, myös itsensä toteuttamisesta ja kehittämisestä. Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus itsensä kehittämiseen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan varattomuuden sitä estämättä. Itsensä kehittäminen tarkoittaa lain esitöiden mukaan opetuksen saamista, tiedon hankintaa, tieteellistä ja taiteellista toimintaa, taiteista nauttimista sekä liikunnan ja muun ruumiinkulttuurin harjoittamista – eli sivistyksen eri muotoja ja harrastamista. Ne ovat jokaisen lapsenkin oikeus.
Kun sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien tarkastelua laajennetaan vielä yhdenvertaisuuden näkökulmasta tutkailtaviksi, vähävaraisten lasten aseman parantaminen saa lisätukea. Vähävaraisuus vaikuttaa heikentävästi itsensä kehittämisen mahdollisuuksiin. On olemassa peruste positiiviselle erityiskohtelulle; toimenpiteille, jotka edistävät yhdenvertaista mahdollisuutta harrastaa. Tällainen toimenpide voi olla vaikkapa liikunta- ja kulttuuriseteleiden tai täysin maksuttomien vapaa-ajan aktiviteettien ja harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen vähävaraisten perheiden lapsille. Lahdessa käynnissä oleva kokeilu maksuttomista uinti- ja kuntosaliajoista yläkoululaisille on yksi askel kohti yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia.
Totuus ja tehtävä
Tekstissä on todettu lapsiköyhyyden olevan kasvussa ja hahmoteltu perustaa vähävaraisten lasten oikeudelle harrastaa lasten oikeuksien sopimuksen ja perustuslain avulla. Mikäli lapsella ei perheen taloudellisen tilanteen vuoksi ole harrastukseen mahdollisuutta, julkisella vallalla on velvollisuus tukea mahdollisuutta harrastamiseen siten kuin se yhteiskunnan kehitystason ja keskimääräisen elintason mukaan on kohtuullista. Sukelluskurssi Balilla ei siten ole jokaisen oikeus toisin kuin vaikkapa kuvataidekerho tai sirkuskoulu.
Erityisesti kolmannella sektorilla tehdään jo paljon työtä vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien toteuttamiseksi, eikä yksityinenkään sektori ole jäänyt täysin toimettomaksi. Ratkaisuja pohdittaessa syntyy mitä innovatiivisimpia ideoita, kuten vaikkapa vähävaraisten lasten harrastusten tukeminen panttipulloja palauttamalla.
Samankaltaista innovatiivisuutta soisi näkyvän myös julkisen vallan toimenpiteissä, ovathan perus- ja ihmisoikeudet osoitettu sen turvattaviksi. Muutama vuosi sitten syntyi ajatus harrastustakuusta, joka takaisi jokaiselle lapselle oikeuden harrastukseen, mutta toteutus on ollut verkkaista. Erityisen olennaista on huomata, että julkisella vallalla on mahdollisuus toimia ennaltaehkäisevästi esimerkiksi perusturvan tasoa nostamalla. Köyhyyttä ylläpitävät päätökset ja niiden päälle mahdollisesti liimattava harrastustakuu on kukkien istuttamista lannoittamattomaan maahan.
Vähävaraisten lasten harrastus- ja aktiviteettimahdollisuuksien perusta rakentuu yhtäältä lapsen oikeuksien ja toisaalta perusoikeuksien kautta niin tss-oikeuksista kuin yhdenvertaisuudesta. Oikeuksien kauneus tulee esiin vasta niiden toteutuessa.
Lähteet
Honkanen, Pertti (2018). Esimerkki- ja simulointilaskelmia sosiaaliturvan muutoksista 2012–2019. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.
Järvinen, Anna, Pajunen, Tarja, Saarinen, Erja & Sironen, Jiri (toim.) (2018). Köyhyysvahti. Suomen köyhyysraportti 2018. Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto (EAPN-Fin).
Karvonen, Sakari & Salmi, Minna (toim.) (2016). Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 30/2016.
Mukkila, Susanna, Ilmakunnas, Ilari, Moisio, Pasi & Saikkonen, Paula (2017). Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017. Tutkimuksesta tiiviisti 31/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Ojanen, Tuomas & Scheinin, Martin (2011). Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PL 6 §). Teoksessa Hallberg et. al.: Perusoikeudet. WSOYpro Oy.
Paananen, Reija, Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika (2012). Lasten ja nuorten hyvinvointi. Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 52.
Pelastakaa Lapset ry (2018). Lapsen ääni 2018 -raportti: Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristöstä.
Perusoikeustyöryhmä 1992 (1993). Mietintö. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 2/1993. Oikeusministeriö.
Rautiainen, Pauli (2013). Perusoikeuden heikennyskielto. Oikeus 3/2013.
Suomen perustuslaki (731/1999).
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) (2015). Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2011–2015. Työpaperi 1/2015.
Tilastokeskus (2018). Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017.
Tuori, Kaarlo (2011). Sivistykselliset oikeudet (PL 16 ja 123 §). Teoksessa Hallberg et. al.: Perusoikeudet. WSOYpro Oy.
Tuori, Kaarlo (2011). Sosiaaliset oikeudet (PL 19 §). Teoksessa Hallberg et. al.: Perusoikeudet. WSOYpro Oy.
Yleissopimus lasten oikeuksista (60/1991).
